30/08/2020

KAKSI IHANAA JA KAKSI HUONOA



Tämä viikonloppu tuntui olevan oikein kirppariviikonloppu täällä Ahvenanmaalla, sillä niin monia pop-up-kirpputoreja oli avattu pihoilla ja autotalleissa ja vaikka missä.

Kävin tyttärien kanssa kiertelemässä muutamissa paikoissa ja ostettavaakin löytyi. Toki myynnissä oli aikamoista krääsääkin, mutta myös hyviä tuotteita. Tein kaksi ostosta, joihin molempiin olen enemmän kuin tyytyväinen.

Toinen ostoksistani näkyykin jo ylläolevassa kuvassa, nimittäin puinen, pitkänomainen vati. Tai olisko tuo tarjotin. 

Myyjä kertoi että se on ollut iät ja ajat hänen setänsä kotona. Paljon setä ei taida olla sitä käyttänyt, sillä se on lähes virheetön, ainoastaan pari pienempää raapua pinnassa näkyy kun astiaa sopivasti kallistelee.
  



Pohjasta ei löydy minkäänlaista leimaa tai merkkiä, joten valmistajasta ei ole tietoa, mutta hieno astia joka tapauksessa on kyseessä. Molemmat tyttäreni olisivat mieluusti tämän ostaneet, mutta minä ehdin ensiksi nappaamaan sen käteeni. 

Jaa, että mitä tämä maksoi? Se maksoi vaivaiset kaksi euroa, mikä oli mielestäni vähintäänkin hyvä hinta, vai mitä?

Mihin käyttöön tämä kodissani tulee, sitä en ole vielä päättänyt. Se käy ihan koristeesta, mutta varsinaista käyttöäkin uskon sille löytyvän. Kokeilin sitä hedelmäkulhoksi ja tuikkualustaksi ja molempiin se sopii mielestäni mainiosti.
 






Toinen löytöni on tämä paksu lasinen pullo. En tiedä onko siinä ollut jotain nestemäistä sisällä aikoinaan, ekä myyjälläkään ollut tietoa pullon alkuperästä, mutta vanhalta se vaikuttaa. Se on malliltaan ihan samanlainen kuin meillä jo ennestään oleva viininvalmistuspullo, mutta koko on monta kertaa pienempi. Tämä voisi olla hieno kynttilänjalkanakin. Tämä oli kalliimpi kuin tuo tarjotin/vati sillä sen hinta oli kuusi euroa eli yhteensä ostokseni maksoivat kahdeksan euroa.






Kokeilin laittaa ostamani pullon tuon isomman viereen ja tästä nyt näkyy tuo kokoero. Malli on molemmissa aika sama. Tykkään niin tuollaisista paksuseinäisistä lasipulloista ja purkeista. 



Ikkunalaudalla, kukkaruukun vieressä pullo näyttää aikakin kookkaalta. Olen  tyytyväinen ostoksiini. En useinkaan käy kirppiksillä, sillä en mielestäni löydä "koskaan mitään", mutta tällä kertaa minua onnisti.

Yhden epäonnisen ostoksenkin olen tällä viikolla tehnyt. Paikallisessa nettikirppiksessä oli myytävänä kaksi terassilämmitintä. Myynti-ilmoituksen kuvista näki laitteiden tehot ja kunnon päällisin puolin. Niiden lähtöhinta oli 10€. Olemme miettineet terassilämmittimen hankintaa ja kun nämä lämmittimet olivat tunnettua, hyvää merkkiäkin niin tein 10€ tarjouksen. Kului muutama päivä eikä kukaan muu tarjonnut enempää, joten minä sain nuo lämmittimet kympillä.

Eilen haimme ne ja ne näyttivät olevan ihan hyväkuntoisia. Ajattelimme että toisen laitamme kotiterassin kesähuoneeseen ja toisen viemme mökille.

Ilo oli kuitenkin ennenaikainen, sillä kun kokeilimme laittaa lämmittimen päälle, niin sulakkeet menivät. Sama toistui, joten jossakin kuitenkin on vika. Nyt ne matkaavat kierrätyskeskuksen roskalavalle. Myyjä kertoi niitä juuri ennen myyntiä kokeilleensa ja totesi niiden toimivan. Meille ne eivät ainakaan sopineet sulakkeita rikkomatta. Hiukan jäi huono maku tuosta myynnistä, vaikka hinta olikin olematon. Onneksi ei sentään sattunut mitään vahinkoa niiden käyttökokeilusta. Ehkä ei kannata sähkölaitteita ostaa käytettynä.



MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

💙💙💙 

8 kommenttia:

  1. Kylläpä olet tehnytkin hyvät kirppislöydöt. Tuo puinen tarjotin näyttää 50-luvun tyyliseltä.
    Voihan höh noitten lämmittimien kanssa, todella harmillista. Onneksi kuitenkin olivat melko edulliset, mutta kyllähän tuo silti harmittaa!
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään noista molemmista ja ovat tosi hyväkuntoiset. No samaa ei voi sanoa noista lämmittimistä :)
      Ihanaa iltaa ja hyviä unia sinullekin Outi<3

      Poista
  2. Olet löytänyt kauniita esineitä. Klassikot ovat aina varma valinta :) Ja voi harmitus noiden lämmittimien kanssa! Siinä kuitenkin on oma vaivansa käydä tavaroita noutamassa. Oletko googlannut voisiko kyseessä olla jokin tyyppivika?

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväinen täytyy oll noihin löytöihin. En ole googlannut, enkä jaksa kympin takia nähdä enempää vaivaa kuin toimittaa ne kierrätyspisteeseen hävitettäviksi.
      Oikein ihanaa päivän jatkoa sinne kauas myös<3

      Poista
  3. Hyviä löytöjä! Siitä kirpparit ovat kivoja, että aina on hieman jännitystä ilmassa mitä löytää vai löytääkö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan oma jännityksensä noissa paikoissa on, vaikka useimmiten sieltä saakin palata tyhjin käsin. Mutta joskus tärppää, niinkuin eilen.

      Poista
  4. Kauniit pullo ja tarjotin!

    VastaaPoista