03/03/2020

4 KATSOTUINTA



Katselin blogini kävijätilastoja. Tapanani on aina välillä katsella mikä ja minkälaiset postaukset ovat saaneet eniten kävijöitä blogiini. Näiden perusteella on helpompi tehdä vastaisuudessakin sen tyylisiä postauksia joista lukijat pitävät.

Tilastot koostuvat kaikista julkaisemistani postauksista, ja ymmärrettävästi blogin alkuaikoina julkaistut postaukset ovat keränneet yleensä enemmän katseluja uusiin verrattuna, ovathan nuo vanhimmat ehtineet siellä jo kerätä katsojalukuja useamman vuoden.

Koko blogin olemassaoloajan katsotuin postaus tähän mennessä on 19.10.2018 julkaistu postaus  KAHVIA ADVENTTIKALENTERISTA. Mikä sitten selittää juuri tuon postauksen suosion?

Voi olla että se on otsikko, joka herättää uteliaisuuden ja lukija haluaa päästä katsomaan miten adventtikalenterista voi saada kahvia. Ajattelen niin, että tuollainen kahvikalenteri oli silloin, yli kaksi vuotta sitten, ehkä monelle, niinkuin minullekin, ihan uusia asia ja siksi kiinnosti.

Kiva kalenteri tuo olikin ja oli mielenkiintoista päästä maistelemaan erilaisia kahveja ja lukemaan hiukan niiden alkuperästäkin.

Jos haluat katsoa tuon postauksen, niin löydät sen TÄÄLTÄ.





Toiseksi luetuin postaukseni on ollut KAKSITOISTA AJATUSTANI, jonka julkaisin 15.11.2019. Postauksen otsikko on ehkä hiukan harhaanjohtava, sillä se kertoo ehkä enemmän siitä, millainen olen luonteeltani.

Olen huomannut että blogeissa luetuimpien postausten joukko koostuu aika usein sellaisista postauksista joissa bloggaaja vastaa erilaisiin kysymyksiin. Ne ovat bloggaajalle helpohkoja tehdä, sillä kysymykset tulevat usein jonkun toisen blogista, joten aihetta ei tarvitse itse keksiä.

Aiheen keksiminen onkin usein se toiseksi vaikein asia postauksen teossa. Vaikein on osuvan otsikon keksiminen. Sen pitäisi olla uteliaisuutta herättävä, blogitekstiin sopiva, ehkä erikoinenkin, jotta tulee huomatuksi.

Jos ja kun nämä kaksi vaikeinta asiaa on mietitty, on jo suuri osa postauksesta tehty. Kuvia yleensä on valmiina, tai sitten niitä löytää eri kuvapankeista.


Jos haluat käydä katsomassa ajatuksiani niin klikkaa TÄSTÄ.

  



Kolmanneksi katsotuin blogitekstini on 13.11.2019 kiukuspäissäni julkaisemani postaus nimeltä SUOMENKIELEN ASEMA AHVENANMAALLA

Tämän postauksen julkaisemista mietin hiukan kauemmin kuin yleensä, sillä olin tosi tuohtunut saamastamme haastattelukirjeestä, joka mielestäni ei ollenkaan sopinut suomenkieliselle, Suomessa syntyneelle ja koko ikänsä eläneelle ihmiselle. 

Kun vielä luin facebookin suomenkieliset Ahvenanmaalla-ryhmästä muiden samalla tavalla ajattelevien kommentteja ko. kirjeeseen, niin olin valmis tämän postauksen julkaisemaan.

Saamistani kommenteista paljastui se seikka, minkä kyllä jo etukäteen tiesinkin, että manner-suomalaisilla ei oikein ole tietoa, tai he eivät halua uskoa, että tämä Ahvenanmaa tosiaankin on ihan laillisesti pelkästään ruotsinkielinen paikka. Tätä sitten selitin vastauksissani ihmettelijöille parhaan kykyni mukaan.

Paljon hyvää täällä asumisessa on, mutta toivomisen varaakin on.

Tämän postauksen löydät TÄÄLTÄ.




Neljänneksi katsotuin postaukseni on nimeltään KYSYMYKSIÄ KODISTA JA YKSI KIRPPARILÖYTÖ, jonka kirjoitin 23.11.2019.

Kirpputoriostoksista, ja varsinkin niiden tuunauksista ovat varsin monet nykyään kiinnostuneita. En ole ihan kaikkein aktiivisin kirppareilla kävijä, mutta silloin tällöin tulee käytyä. Jos sitten vielä tekee mieleisen löydön, niin sitä on kiva muillekin näyttää.

Tuon kirpparipostauksen näet TÄSTÄ.


Kuten sanoin, nämä neljä postausta ovat ne suosituimmat koko ajalta. Viime kuukauden suosituimmat näet klikkaamalla blogin etusivun sivupalkista osiota "Kuukauden suosituimmat".


Minkälaiset tai mistä aiheesta kirjoitetut postaukset ovat eniten sinun mieleesi, tai jos bloggaat itse, niin minkälaiset postaukset ovat sinun blogissasi ne kaikkein luetuimmat?


MUKAVAA, HIUKAN HARMAATA PÄIVÄÄ KAIKILLE!

💓💓💓  

14 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista,ei ole tullut paljoa katsottua edes tilastojakaan, saati aikaisempia postauksiani, niitä tulee aika harvaan mulla, joku jaksaa laittaa joka päivä, mä en keksi joka päivälle jotain, en jaksakkaan, kuviakaan ei paljoo tuu otettua, kun luonto on vielä kuollutta.
    Luetuin mulla ehkä on askartelu juttu, tai sit joku syötävästä tehty juttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään pysty postaamaan päivittäin. Aikaa kyllä olisi, mutta ei aiheita. Pitääkin tulla blogiasi katsomaan.

      Poista
  2. Itse usein yllätyn mikä kiinnostaa ja mikä ei. Esim. postaus,jossa kerroin äitini sairaalareissusta, on luettu paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta. Joskus kun kirjoittaa jostain ja ajattelee ettei se postaus varmaan kiinnosta ketään, niin yllättäen sitten kiinnostusta tuleekin yli odotusten. Ja onpa käynyt niinkin, että omasta mielestä on onnistunut postauksen kanssa ja se sitten ei olekaan lukijoiden mielestä kovinkaan kiinnostava.
      Usein lukijat tykkäävät lukea tavallisista arkipäivän tapahtumista ja niinkuin tuokin äitisi sairaalareissu, niin se voisi sattua kenelle tahansa ja siksi kiinnostaa.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus! Tilastoja on aina välillä kiva selailla ja miettiä, mistäköhän mikäkin ilmiö johtuu. Omassa blogissani kaksi ylivoimaisesti kaikkien aikojen suosituinta ovat ilmakasveja käsittelevät postaukset. Niitä seuraa heti kärkikahinoissa yksi vaellus- ja retkeilyvarusteaiheinen postaus, johon tullaan edelleen paljon hakukoneilla, vaikka onkin jo monta vuotta vanha. Näillä on muutama tuhat sivunkatselua, kun taas näiden jälkeen seuraavaksi luetuimpien katselukerrat lasketaan sadoissa. Pitäisi vissiin kirjoitella enemmän retkeilyvarusteista ja trendikasveista, jos haluaisi enemmän huomiota! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmakasvit ovatkin jänniä, joten ymmärrän hyvin niistä kertovan postauksen suosion. Vaellus-aiheiset postaukset kiinnostavat aina ja vaellusta suunnittelevat hakevat tieysti niistä vinkkejä omille retkilleen, tai haluavat katsoa kauniita kuvia.

      Poista
  4. Mielenkiintoinen postaus, kiitos tästä. Tällaisia tilastotietoja en ole koskaan katsonutkaan, eli kiitos vinkistä. Kyllä ne joidenkin postauksien suuret kävijäluvut jollakin tavalla selittyvät. Esimerkiksi tuossa toisessa postauksessa on kertakaikkisen ihana kuva. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on kiva katsella katsojalukuja. Minä katson niitä ihan Bloggerin sivuilta, vaikka jotkut sanoat etteivät ne ole luotettavia. En osaa niitä muualtakaan etsiä. Kerran latasin jonkin ohjelman josta näkisi vaikka mitä, mutta se oli minulle liian vaikeatajuinen enkä saanut siitä mitään tolkkua.
      Oikein kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista
  5. Minä tykkään lueskella sekalaisia postauksia. Toki kaikki, missä näkyy kirjoittajan omat mielipiteet kiinnostavat eniten, oli aihe sitten mikä vain!
    Omassa blogissani suosituimmat postaukset ovat tuunauspainotteisia ja jostain syystä myös vaatteita koskevat postaukset ovat kiinnostaneet lukijoitani. Kaikista suosituin postaukseni ikinä on ollut nimeltään Kun äiti sai tarpeekseen wilmasta, jota on luettu päälle 100 000 kertaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmän pitäisi ehkä kirjoittaa mielipidepostauksia, mutta siinä on sitten se vaikeus ettei ihan uskalla/halua sanoa kovin jyrkästi asioita, kun pelkää loukkaavansa jotakuta.
      Tuunauksiasi onkin aina mukava lukea. Oho, mikä määrä lukemisia tuossa wilma-postauksessa!

      Poista
  6. Jestas tuo sumukuva on niin hieno! Seuraan itsekin näitä ja en vaan ymmärrä mihin se perustuu. Kai kun joku postaus nousee hitiksi, niin google sitä sitten aina vaan nostaa ja ihmiset kun hakee, niin löytävät ensin.

    Ihanaa viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuva on kyllä hieno, mutta valitettavasti ei ole mun ottama, vaan kuvapankista! Hyvin samanlaisia kuvia olen kyllä itsekin saanut otettua kun ajoimme Lappiin Ruotsin Höga Kustenin kautta.
      Varmaan tuo googlen nosto tekee sen että vanhoja postauksia yhä luetaan. Vanhassa blogissa mulla oli yksi tosi alkuaikojen postaus joka aina vaan komeili ykkösenä :)

      Poista
  7. Tämäkin muistelosi oli ihan mukavaa muistella aikaisempia blogejasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei itsekään muista mistä on tullut kirjoitettua 😊

      Poista