04/11/2019

UUDESSA MAKUUHUONEESSA



Päätettiin  muuttaa vierashuoneemme omaksi makuuhuoneeksemme ja entisestä makuuhuoneestamme tuli sitten vierashuone.


Voisi luulla ettei tuo nyt niin suuri homma ole. On se.

Oltiin mietitty tuota huoneiden vaihtoa jo useaan otteeseen, mutta aina se oli jäänyt. 

Koska tämä huone johon nyt muutimme on keittiö/olohuoneen vieressä niin pelkona oli ollut se että kun toinen meistä herää jo ennen kukonlaulua, niin häiriintyisikö se joka vielä haluaisi nukkua keittiöstä tuleviin ääniin.

Kokeiltiin miten huoneiden välillä oleva liukuovi estää ääniä kuulumasta. Eihän se yhtä hyvin eristä kuin tavallinen ovi, mutta riittävän hyvin kuitenkin.

Mittailtiin sängyn kokoa ja sitä saako toisen kirjoituspöydän mahtumaan samaan huoneeseen sänkymme kanssa. Nippa nappa se sopi, joten ryhdyttiin toimeen.  



Ensin tyhjennettiin molemmat huoneet ja kaikki pienemmät tavarat kannettiin olohuoneeseen.

Piti katsoa että tavaroiden väliin jää riittävän kokoinen väylä sänkyjen kuljetusta varten. Ja kulmissa kääntyilyynkin oli varattava oma tilansa.

Kaikenlaisia johtoja ja muita kaapeleita jouduttiin siirtelemään kun J halusi pienemmän tv:n edelleenkin makuuhuoneeseemme.

Lähetin tyttärelle kuvan uudesta makuuhuoneestamme ja tästä olohuoneen kaaoksesta. Hänen vastasi että hienolta näyttää "uusi" makuuhuoneemme, mutta "olohuone ehkä oli kivamman näköinen ennen". 



Vierassänky purettiin osiin jotta saatiin se helpommin vietyä toiseen huoneeseen. 

Omassa sängyssämme on onneksi alimmaisena osana kaksi erillistä runkopatjaa. Päällä on koko sängyn levyinen paksu patja ja sen päällä vielä yhtenäinen petauspatja. Ne eivät paina kovin paljoa, mutta niistä ei tahdo saada pitävää otetta kun niitä kantaa. Sängyn valmistajat voisivat kyllä laittaa kaikkiin patjoihin kantokahvat niin muutot sujuisivat paljon helpommin.

Lukuisissa muutoissa saamaamme kokemusta kantamisesta ja mattoja apuna käyttäen saimme lopulta kaikki huonekalut omille paikoilleen.

 



Tältä näyttää makkarimme olohuoneesta katsottuna. Kaikki on paikoillaan ja hyvin sopi, vaikka hiukan epäröimme.


Mutta suurin työ tähän muutokseen liittyen ei näykään kuvasta.
 

Nimittäin se että piti vielä vaihtaa vaatteemme vanhasta makuuhuoneesta tähän uuteen ja tämän vanhan vierashuoneen kaappien sisältö uuteen vierashuoneeseen.

Hyllyjen paikat täytyi säätää uudelleen sopiviksi. Onneksi kaapeissa on Elfa-hyllyt joita pystyy säätelemään suht helposti. Mutta niissäkin on se ongelma että ihan yksin ei ole helppo siirtoja tehdä kun jos yhden hyllyn halusi vaikka nostaa ylemmäksi, niin se vaikutti viereisiinkin hyllyihin ja niitä oli hyvä olla apuri kannattamassa.

Kun nyt nostimme kaikkia hyllyjä ylemmäs niin lattialle niiden alle jäi runsaasti tilaa. Tuohon tilaan hankimme isot, kannelliset muovilaatikot joihin saimme sijoitettua kaikki vieraspeitot ja tyynyt ja hiukan muutakin.

Kaksi yötä ollaan nyt nukuttu uudessa makkarissamme ja todettu että kannatti vaihtaa huoneita. Ja tulipa melkein joulusiivouskin tämän muutoksen myötä tehtyä.

Nyt unelmoin jo ensi kesästä kun voin aamulla suoraan makuuhuoneesta astua pariovista terassille päivän säätä haistelemaan.

Meillä ei voi olohuoneessa huonekalujen järjestystä muutella, mutta näin saatiin hiukan vaihtelua sisustukseen. Vielä kun oppisi menemään oikeaan huoneeseen kun etsii omia vaatteitaan!

Muutatko sinä usein kotisi huonekalujen paikkaa tai huonejärjestystä?



MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!


💙💙💙 

20 kommenttia:

  1. Hienolta näyttää teidän uusi järjestelynne. Minä en kovin usein järjestele kotia uusiksi, mutta meillä onkin niin pieni koti, heh heh.

    Nautinnollisia unia uudessa makuuhuoneessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Birgitta. Eipä meilläkään oikein muunlaista muuosta voi tehdä. Se on aika harmi, sillä pirisää kyllä ihmeesti kun voi hiukan muutella kalusteiden paikkaa.
      Nautitaan!

      Poista
  2. Olipa iso homma, mutta ilmeisesti kannatti!
    Hyvältä näyttää makkarinne.
    Tykkään rymsteerata ja muuttaa paikkoja, mutta olohuoneessamme ei ole paljon siihen mahdollisuutta.
    Leppoisaa marraskuun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän suuri työ oli kaiken paikoilleen saamisessa. Selässä tuntui illalla kaikki kantaminen ja edestakaisin kulkeminen.
      Sinulle myös oikein mukavaa marraskuuta!

      Poista
  3. No on teillä ollut melkoinen urakka, mutta olen aivan varma, että kannatti nähdä tuo kaikki vaiva. Hyvältä näyttää ❤
    Ja noista hulppeista pariovista on aivan taatusti ihana astella terassille kesän tuoksuista ja tuulista nauttimaan. Myös vuodevaatteiden ja koko makkarin tuuletus käy kätevästi ja tosi nopeasti ihan mihin vuodenaikaan tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu että ratkaisu oli oikea vaikka hiukan emmittiinkin, kun ei tuossa toisessakaan huoneessa mitään vikaa ollut. Mietin itsekin miten helppoa nyt on kantaa vuodevaatteet ulos tuulettumaan kun ovi on ihan vieressä.

      Poista
  4. Näyttää todella toimivalta!

    Lasten vanhoista huoneista ollaan tehty ja tekemässä työ- ja vierashuoneita. Niiden kanssa on ollut se haastavampi lähtökohta: lasten tavaroita on jäänyt runsaasti heidän entisiin huoneisiinsa. Tyhjentäminen ja lajittelu on ollut aikaa vievää puuhaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo tekeekin asiasta hankalan kun pois muuttavat lapset tahtovat jättää tavaroitaan lapsuuskotiin. Toisaalta ymmärrettävää, mutta tilansa nekin vaativat. Ja mitäänhän ei saisi heittää pois :)

      Poista
  5. Tuohan on ihan pientä muuttoa vastaava operaatio! Kuulostaa hyvin samalta puuhalta kuin mitä itsellä on juuri takana muuton osalta. Ah, vaatteiden siirtely ja paikoilleen saattaminen oli muutossa minusta yksi tylsimmistä vaiheista. Mutta kauniilta näyttää tuo makkari ja seinän sävy huoneessa on ihan napakymppi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tosi pientä muuttoa vastaava. Ja onneksi ei tarvinnut pakata eikä kuljettaa pidempää matkaa kuin jokunen metri. Mutta oli siinä silti miettimistä kun halusin järjestää kaapit mahdollisimman järkevästi. Silti tuntuu että jotkut tavarat tuli laitettua kaapissa väärin, mutta niitähän voi muuttaa sitten kun taas kyllästyttää :)

      Poista
  6. Ihana muutos ❤️ Meillä vain pientä muutosta silloin tällöin. Väki tosin vähenee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu ihan kivalta. Tämä olikin suurin muutos mitä meidän huushollissa voi tehdä. Kaksin mekin täällä köpöttelemme kun tyttäret ovat jo aikoja sitten muuttaneet omilleen. Yli kaksikymmentä vuotta ollaan jo kaksistaan asuttu.

      Poista
  7. Uskon että muutos kannatti vaikka siitä oli varmasti paljon työtä. Siitä ihana asia että pääset heti ulos terassille. Meillä on parveke myöskin makkarissa ja minusta on ihanaa viedä peitot joka perjantai aamusta tuulettumaan muutamaksi tunniksi ja laittaa lakanat suoraan pesuun ja sitten siivota. Tämä on nyt sinullakin mahdollista. ��. Emme voi huonekaluja vaihtaa ollenkaan koska huoneet on niin rikkinäiset seiniltään on vaikea sioittaa huonekalujen paikkoja toisin. Ja kuule etkö ole kuullut sanontaa että jos vaihtaa jatkuvasti huonekalujen paikkaa siellä on seksi ongelmia �� ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työteliästä kyllä oli, vaikka toisaalta mukavaakin. Meillä on myös olohuoneessa ikkunoita ja oviaukkoja sellaisissa paikoissa että kalustusta ei voi mitenkään siirtää. Oho! En ole kuullut tuota sanontaa. Mites sitten menee tulkinta jos haluaisi vaihtaa järjestystä, mutta sitä ei voi tehdä? :)))

      Poista
  8. Voi miten rauhallisen näköinen makkari! Sininen väri on kuin tehty sinne. Ja ihana ajatus, että huoneesta voi kesäaamuina astua halutessaan suoraan ulos.

    Me ollaan nyt asuttu kohta 27 vuotta nykyisessä ensimmäisessä ihan oikeasti yhteisessä kodissamme, eikä taideta siitä mihinkään muuttaakaan ennenkuin on pakko (eli kun ei enää ehkä joskus pystytä kulkemaan portaita kerroksesta toiseen).

    Suurimmat muutokset tuli tehtyä varmaan ensimmäisten kymmenen vuoden sisällä sitä mukaa, kun tarpeet poikien kasvaessa muuttui,. Nyt ei ole enää aikoihin tapahtunut mitään. Jopa uusien verhojen hankinta tuntuu hirmu projektilta :).

    Huvitti tuo, että "vielä kun oppisi menemään oikeaan huoneeseen.." :). Sitä on niin tapojensa orja, ettei tarvi kuin kahvipurkin paikkaa vaihtaa, niin aika pitkään tulee silti
    kurotettua kahvia sieltä, missä "se on aina ennenkin ollut..".

    Hyviä unia uuteen makkariin! Kannattava muutos tosiaan oli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rauhallinen makkarimme onkin kun kukaan ei asu ylä-eikä alapuolella, eikä seinänaapureitakaan ole. Vaikka rauhallinen tämä rivitalo on muutenkin. Taitaa olla hyvät äänieristykset kun naapureista ei mitään kuulu, vai onko niin hiljaisia naapureita?
      Ihanaa kuulla että viihdytte niin hyvin ettette aio muuttaa ennenkuin on pakko. Me ollaan niin levottomia että ollaan muutettu vaikka kuinka monta kertaa. Nyt on kuitenkin ajateltu että tässä asutaan loppuun asti kun ei portaitakaan ole niin pääsee vaikka rollon tai pyörätuolin kanssa liikkumaan jos sellaista tarvetta tulisi.
      Juuri äsken lakanoita viikattuani olin viemässä niitä väärään huoneeseen, joten hiukan totuttelua vielä uusi järjestys vaatii.

      Poista
  9. Kyllähän teillä sitä intoa riittää monen moisiin asioihin. Eipä tule pitkäksi eläkepäivät. Oma nautinto on myös se, kun on tehnyt mitä on pitkään suunnitellut. Toivottavasti uni on ruvennut maistumaan uudessa makuuhuoneessanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ainakin toistaiseksi on riittänyt, vaikka aika poikki oltiin kyllä kun kaikki oli saatu paikoilleen. Hyvin maistuu uni.

      Poista
  10. Nyt olen virallisesti lukijasi: musta koiranpentu nimeltään Väinö Alhovaara. En ole vaan enää viitsinyt laittaa itseäni lukijaksi, koska päivitykset eivät tule silti minulle. Joku mättää... noh, katsotaan, kuinka nyt käy. Ja tosiaan lähetin uuden sähköpostin, vaikka ensimmäinenkin on lähtenyt oikealla osoitteella.
    Ison työn teitte makkarin vaihdoksen kanssa, huh. Kodikkaalta näyttää ja ilmeisesti myös tuntuu. Hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun liityit lukijaksi. Aina se tuntuu mukavalta vaikka olet tähänkin asti kommentoinut tosi usein. Toivottavasti saat tuon päivitysasian sujumaan.
      Sähköposti tuli nyt oikeaan osoitteeseen. Jään nyt odottamaan osoitettasi.
      Hyvin on nukuttu uudessa vanhassa makuuhuoneessa.

      Poista