20/11/2019

DIAGNOOSIA OMIN PÄIN



Sateiset päivät seuraavat toisaan. Vaikka eilen iltapäivällä aurinko yllätti ja paistoi täydeltä terältään.

Täällä on vietetty aikaa flunssan merkeissä.

Ihmeellinen flunssa olikin, kun noin joka toinen päivä olo oli kuin nuijittu; nenä tukossa ja yskä kuin kovimmalla tupakoitsijalla. Seuraavana päivänä olo oli taas mitä parhain.

Nyt flunssa alkaa olla selätetty. 





Kolme joogatuntia on jäänyt väliin, grr. Ehkä ensi viikolla pääsen. Jos ei sitten iske uusi sairaus. Nimittäin flunssasta parannuttuani sain jonkinlaisen vatsataudin.

Ylävatsaa poltti ja kipu säteili selkäänkin,
 kuin olisi vyö ollut tiukalla pallean ympärillä
 (ei ole sydänperäistä, sen tiedän).

Missään asennossa ei ollut hyvä olla. Palellutti kuin horkassa, minua joka en koskaan palele. Mietin jo sähköpeiton lainaamista tyttäreltä. 





Ylävatsakivun vuoksi rupesin tutkimaan netistä missä se sappi taas onkaan ja sehän oli juurikin siinä missä minulla kipu oli. Tutkin oireita ja arvaa mitä, minulla oli lähestulkoon kaikki ne oireet mitkä sappikohtauksessa voi olla!

Tiedänhän minä ettei lääkärikirjoja tai nettipalstoja lukemalla
 tule kuin vieläkin sairaammaksi,
 mutta kuitenkin.

Ja kun kaikki ruoka inhotti, niin kohdallani se oli niin ennenkuulumatonta että tosi paha sairaus täytyi olla kyseessä.

Yö meni  tuskaisessa olotilassa ja vähällä oli etten pyytänyt miestä viemään minua ensiapuun. 

Kun olin niin varma tuosta sappivaivasta,
 niin olin jo yöllä miettinyt mahdollista leikkaukseen joutumista/pääsemistä.

Kävin  suihkussa aamulla, vaikka hädin tuskin jaksoin seistä.  Jos vaikka terveyskeskuslääkäri passittaisi suorinta tietä sairaalaan, niin olisin ainakin puhdas. Soitin terveyskeskukseen.

Terveyskeskuksessa sairaanhoitajan kanssa selvitettiin tilannettani. Olikin oikein mukava hoitaja ja tuntui että paneutui huolella asiaani. Kerroin oireistani ja sanoin että kaikki ruoka inhottaa, erityisesti hapan. Se varmaan sai hänet ajattelemaan että kysessä voisi olla jokin vatsahappoihin liittyvä vaiva ja hän ehdotti että hankkisin ensi hätään vatsahappoihin vaikuttavaa lääkettä.

Minulla olikin lääkelaatikossa jäljellä kapseleita jotka ovat tuohon vaivaan. Olen nyt ottanut noita kapseleita kahtena päivänä ja olo alkaa olla kutakuinkin normaali.






Taidan päästä joogatunnille ensi viikolla, kop,kop.




OIKEIN KIVAA PÄIVÄÄ!

Ja oikein suuri kiitos ja halaus kaikille jotka taas suurin joukoin kommentoitte edelliseen postaukseen. Olette mahtavia!


💚💚💚


28 kommenttia:

  1. No hyvä kun siellä ollaan kohta taas kunnossa. Minä lopetin joogassa käynnit pari vuotta sitten. Minä en kuule enää niin hyvin että olisin saanut selvää mitä ohjaaja sanoi. Normaalisti kuulen kyllä melkein kaikki tarvittavat, tarkoittaen että se ei häiritse minua normaalissa arjessa. Yritän kotona jonkinverran joogaa. Mukavia joogahetkiä sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvältä tuntuu ainakin toistaiseksi.
      Joogassa onkin vaikea seurata mukana jos ei kunnolla kuule mitä edessä ohjaaja sanoo. Sitten ei auta muu kuin yrittää katsoa mitä muut tekee, mutta hankalammaksihan se silloin menee. Hyvä kun voit kotona joogata. Mulla on vaan vaikeuksia muistaa liikkeitä jos yksinäni yritän niitä tehdä.

      Poista
  2. Kristiina
    Oireesi toivat heti ensi lauseissa mieleen sappikohtauksen. Koska olen käynyt tuon inhan sappikivisairauden kivuliaan ja kiemuraisen polun, olen sanonut kaikille tuttaville, jotka noita oireita valittavat, että hakeutuisivat välittömästi sappitutkimuksiin ja -hoitoihin. Minulle terveyskeskuslääkärin ja aluesairaalan 'katsotaan nyt vielä' -hoitotyyli aiheutti lopulta eteisvärinäkohtauksen ja sappi jouduttiin leikkaamaan kahdesti. Eihän se niin saisi mennä! - Sinulla on oma tarinasi, mutta jos kohtaukset toistuvat, on syytä itse vaatia ponnekkaasti, että vaivaan on reagoitava. Tietysti itse on myös otettava selvää kokeilemalla, mitkä ruoka-aineet ovat pahimmat ja eliminoitava ne ruokavaliosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sappikohtauksen oireiltahan nämä selvästi vaikuttivat, mutta saa nyt sitten nähdä mitä jatkossa seuraa. Hoitaja sanoikin että jos tuo lääke ei lyhyen ajan sisällä auta niin sitten pitää ottaa uudestaan yhteyttä heihin. Huh, kauhealta kuuluu tuo sinun tarinasi. Tuollaista ei kyllä kenellekään toivoisi. Noita ruoka-ainejuttuja on nyt tullut seurattua hiukan tarkemmin. Aika helposti huomaa jos jokin ei tunnu sopivan vatsalle. Kiitos valaisevasta kommentista!

      Poista
  3. Kurjaa kun olet sairastellut. Olen kyllä täällä kuullut, että nyt on ollut samanlaisia vaivoja ihmisillä, vaikkei kai noin kovia luin sinulla. Jos sappileikkausta pelkäät, eipä kannata. Minun yhdellä työkaverilla sappi leikattiin kurkun kautta letku ja pihtien kanssa napsittiin kivet pois. Neljä kiveä oli ja lääkäri sanoi aina saatuaan kiven pois, että kuinka mones kivi oli. Mulla on sappi leikattu v. 1965. Onpa siinä vieläkin "komea arpi". Toivottelen sinulle paranemisia ja ettei tarvitsisi mennä leikkaukseen. Hoitelehan asia kuntoon. Mulla oli vähän kiire päivä, kun aamulla menin Neon lääkärille saamaan piikin vasemman polven nivelpussin tulehdukseen. Aika oli klo 9 ja klo 10 tuli velivainajan leski kylään. Klo 13.15 oli aika suuhygienistille. Kaikki toimitettu ajallaan. Nämä ovat näitä eläkeläisen kiireitä. Huomenna ansaittu vapaapäivä. Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä tuota flunssaa on ollut joka toisella. Saa nähdä nyt sitten onko noista kapseleista apua ja onko tää edes sapesta johtuvaa. Jos on niin en pelkää leikkausta, enemmän pelkää tuota sietämätöntä olotilaa. Sulla on jo pitkä aika leikkauksesta. Varmaan menetelmät ovat tuosta kehittyneet.Eläkeläisellä sanotaan olevan kiire päivä jos on yksi meno johonkin. Tämän olen omalla kohdallanikin tullut huomaamaan :)
      Nauti vapaapäivästäsi!

      Poista
  4. Kummallista flunssaa on täälläkin ollut syksyn mittaan, samankaltaista. Hyvä kun sait vaivasi kuriin kaikenlainen sairastaminen on niin kurjaa.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota flunssaa tuntuu olevan liikkeellä paljon. Uskoisin että paranemaan päin ollaan.
      Samoin sinulle, mukavaa loppuviikkoa!

      Poista
  5. Olipa ikäviä kuulumisia, mutta hienoa, että voit jo paremmin! Sappikivikohtaus tulee ja menee ohi, joten kannattaa selvittää, johtuiko tämä sappikivistä. Minulta on leikattu sappirakko tähystyksessä vuosia sitten. Kun noita kommentteja katson, niin meitähän riittää :) Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle ja kaikille teille kommentoineille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei nämä vatsahappoihin määrätyt kapselit auta, niin sitten mentävä lääkäriin. Aika yleinen vaiva tuntuu tuo sappikivikohtaus olevan.
      Sinulle myös ihanaa marraskuun jatkoa <3

      Poista
  6. Toivottavasti tauti selättyi nyt kokonaan eikä jatkoa seuraa!
    Kaunis asetelma kuvissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, ainakin nyt tuntuu paremmalta, kop kop.
      Kivaa kun sinuakin näkee taas täällä blogien maailmassa.

      Poista
  7. Hyvä, että voit jo paremmin :-)

    VastaaPoista
  8. Täälläkin alkaa flunssatartuntoja olla ympäristössä runsaasti. Täytyy toivoa, että säästyisi...
    Pahalta kuulostaa nuo sappivaivat. Onneksi parempaan olet menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on nyt liikkeellä. Toivottavasti flunssa ei löydä teille😊

      Poista
  9. Voi ei mitä kaikkea! Ihan höhlä flunssakin, antoi toivoa joka toinen päivä ja taas selätti. Täälläkin oli aivan ihmeelliset vatsakivut kuukausi sitten ja kesti viikon, vatsa oli aivan järkyttävän kipeä. Kunpa nyt ei enteilisi sitten jotain sappikiviä tai ehkä oli sitten vaan joku vatsapöpö.

    Toivottavasti voit paremmin ja massu myös. <3 Ihanaa viikon jatkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin on vointi parantunut eikä vatsakipuja enää onneksi ole. Ehkä se sitten kuitenkin oli mahatautia, toivottavasti. Aika pitkäaikainen mahavaiva on teilläkin ollut.
      Hyvää viikon jatkoa sinullekin<3

      Poista
  10. Kipu kuin kiristävä vyö kuulostaa juuri sellaiselta mikä säikäyttäisi itseni pahan kerran. Onneksi tokeni lääkkeillä, mutta kannattaa olla kuulolla sen suhteen silti. Ainakin itse haluan varmistua, että kaikki on varmasti ok.
    Ihana asetelma, tykkään itsekin yksinkertaisen kauniista - vähän havuja ja oksia. Terkkuja Espanjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina pelkää jotain sydänperäistä ensin, mutta sellaisesta ei nyt ole kysymys. Varuillaan uusiutumisen suhteen olen tietysti ja hakeudun vaivan uusiutuessa lääkärille. Kiitos terkuista, toivottavasti siellä voidaan hyvin!

      Poista
  11. Isäni justiin pari päivää sitten kotiutui sappirakon leikkauksesta (poistettiin kokonaan) ja vaikka sinulla kyseessä ehkä ja toivottavasti on kyseessä joku harmittomampi syy, niin aivan identtiset oli kyllä oireet kuin isälläkin. Oli tosin myös oksennellut ja sanoi, että vatsaan sattui niin, ettei kävelemään kunnolla pystynyt. Nyt on kaikki hyvin.

    Säikäyttäviä nuo kaikki tavallisesta olosta poikkeavat jutut kyllä on. Itse stressaan täällä parhaillaan, kun toisaalla mainitsemani järkyttävä hammassärky pysyikin hoidon aloituksen jälkeen poissa vaan kolme päivää ja nyt on parin päivän ajan oireillut taas. Hallitsee koko elämää, eikä oikein mikään kiinnosta, kun ei mitään pysty tekemään normaalisti :(.

    Mutta ei ollut mitään sairaskertomusta tänne tarkoitus kirjoittaa. Unohdetaan siis se ja muut ikvät asiat ja koitetaan selviytyä tästä harmaudesta kunnialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti isäsi voi nyt leikkeuksen jälkeen paremmin. Mua ei oksennuttanut vaikka huono olo olikin. Eikä sentään ihan noin kovaa kipua ollut. Ainahan sitä ajattelee kaikkea pahinta kun jotain oireita tulee.
      No voi sentään kun sen hampaan kanssa nyt saat kärsiä. Nyt sun on kai pakko mennä taas sitä näyttämään ettei mitään vakavampaa pääse kehittymään. Hammassärky on kyllä jäätävää. Toivottavasti saat apua mahdollisimman pian <3

      Poista
  12. Oho, ihme ettet jo soittanut lanssia. Varovasti nyt ja hoitoon ennen kuin tilanne äityy pahaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lähellä soitto oli. Nyt kaikki vaikuttaa normaalilta, mutta menen kyllä hoitoon jos vaiva uusiutuu.

      Poista
  13. Hui kauhistus, mitä kaikkea sinulla on ollut! Onneksi olosi on nyt parempi ja toivottavasti pysyykin ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli aika kuitti olo, mutta onneksi nyt on parempi. Toivon tosiaan ettei tule uudestaan.

      Poista