Sivut

torstai 4. huhtikuuta 2019

MITKÄ ASIAT MINULLE OVAT VAIKEIMPIA BLOGGAAMISESSA?


Ihan ensimmäiseksi tunnustan, että olen ihan koukussa tähän bloggaamiseen. Yritin olla bloggaamatta ja lopetin vanhan blogini , mutta en vaan osannut olla ilman blogia. Vanhan blogin kanssa olin ihan umpikujassa, sillä koin ettei blogin nimi vastannut sen sisältöä.

Halusin kirjoittaa monista aihealueista, enkä vaan keskittyä johonkin tiettyyn. Ja kun blogin nimi oli Mökki ja koti Ahvenanmaalla, niin nimen perusteella voisi odottaa että siinä kuvataan mökkeilyä ja asumista Ahvenanmaalla, noin niin kuin pääsääntöisesti.

Tässä siis ensimmäinen vaikeus:keskittyminen suppeaan aihealueeseen.

Mietin blogin nimen muuttamista, mutta koin kuitenkin paremmaksi ajatukseksi aloittaa kokonaan uusi blogi uudella nimellä. Mietin uutta nimeä jonkin aikaa (minun kohdallani jonkin aikaa tarkoittaa n. 10 minuuttia). Kokeilin joitakuita nimiä, mutta kaikki ne olivat jo varattuja jonkun toisen blogille. Ihan selvää on etten missään nimessä halua blogilleni mitään hienoa ulkomaalaiskuuloista nimeä. Nimen tuli myös olla helppo muistaa, eikä liian pitkä ja monimutkainen. Lopulta päädyin omaan etunimeeni ja sukunimen ensimmäiseen kirjaimeen. Blogista tuli siis Kristiina K.

Tuon nimiseen blogiin ei kenelläkään ole mitään ennakko-odotuksia sisällön suhteen, joten tuntui helpolta aloittaa ja pystyi kirjoittamaan kaikesta mistä halusikin. 


Kirjoitushalut ovat suuret ja haluaisi postata vaikka joka päivä. Mutta kun tietäisi mistä kirjoittaa.

Toinen vaikeus bloggaamisessa on se että pitää keksiä postaukselle aihe. Välillä tuntuu että aiheita pulpahtelee tyhjästä, mutta sitten taas ei keksi mitään. Välillä on kiva kun saa inspiraatiota toisista blogeista ja voi niitä hyödyntää omassaan, mutta jos jo on lukenut kymmenenkin postausta jostain suositusta aiheesta, niin ei haluaisi samasta enää kirjoittaa. Joskus on kuitenkin pakko näihinkin turvautua kun sormet syyhyää kirjoittamiseen, mutta päässä on tyhjä tila ideoiden kohdalla.

Kuvien löytäminen postauksiin ei yleensä tuota minulle vaikeuksia, sillä kamera on pullollaan käyttämättömiä kuvia. Ja onhan aina olemassa kuvapankit, kuten TÄMÄ, jos ei itsellä sopivaa kuvaa ole.

Blogin ulkoasun päivittäminen minunlaiselleni itseoppineelle tietokoneen käyttäjälle on myös tosi haasteellista, enkä suurempia muutoksia itse osaakaan tehdä. Bloggerin pohjalla pystyy vaihtelemaan pääasiassa taustavärejä ja kirjasintyylejä. Mutta kaikki muu jää minulta tekemättä. 




Olen muiden blogeja lukiessa huomannut että monet tekevät yhteistyöpostauksia joissa esittelevät tuotteita ja  he ovat itse tehneet aloitteen yhteistyöhön. Muutamia yhteistyöpostauksia olen minäkin tehnyt vanhan blogini puitteissa, mutta tämän uuden blogin kanssa en vielä ole päässyt sellaisia tekemään. Olen huono itse ehdottamaan yhteistyötä. Pitäisi vaan olla rohkeampi, mutta tämän blogin lukijamäärä on vielä kovin vaatimaton, joten vielä ei rohkeus riitä moiseen. Liikaa ei tuollaisia postauksia myöskään ole hyvä olla, sillä moni lukija kaikkoaa jos menee pelkäksi mainostamiseksi.

Nämä olivat minulle vaikeimpia asioita bloggaamisessa ja näistä se kaikkein hankalin asia on postauksen aiheen keksiminen.

Mielelläni otan vastaan ehdotuksia postausaiheista jos sinulla sellaisia on antaa.

JOS SINÄ BLOGGAAT NIIN MIKÄ SINULLE ON VAIKEINTA, TAI MIKÄ ON HELPOINTA?

💙💙💙

 

30 kommenttia:

  1. Kiva postaus! Tykkään bloggaamisesta myös paljon.Työpäivän jälkeen olen hyvin usein (melkeinpä aina)ihan rättipoikkipuhki ja ajatus ei kulje yhtään. Se on minun vaikeus. Näin ollen Instan puolella bloggaaminen sujuu paremmin.Kuva ja muutama lause😊Se onkin minun blogin toimivin juttu. Kivaa viikonloppua! Täällä oli ihanan aurinkoinen päivä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireiselle ihmiselle Instagram onkin kätevämpi väylä kuin itse bloggaaminen.
      Hienoa viikonloppua sinullekin! Täälläkin on tuuli vähän tyyntynyt, kerrankin.

      Poista
  2. Tätä oli kiva lukea. :)

    Minulle ehkä suurin vaikeus bloggaamisen kanssa on se ajoittain päätään nostava ajatus, että pitäisi päivittää blogia suunnitelmallisemmin ja tasaisempaan tahtia (eikä niin kuin nykyään teen, että julkaisen välillä neljä postausta viikossa ja joskus tulee miltei viikon tauko ilman ennakkoilmoitusta) tai yrittää olla jotenkin muuten ammattimaisemman oloinen - vaikkei tästä ole tarkoituskaan tulla mitään ammattia. :D

    Postauksien aiheita en muista koskaan joutuneeni juuri miettimään. Kun kirjoitan asioista, joita teen miltei kaiken aikaa ja samalla myös kuvaan, niin sisältöä syntyy kuin itsestään. Ennemmin ongelmaksi tulee sisällön karsiminen - mistä kirjoittaa nyt ja mistä joskus toiste tai ei ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ehkä oli hiukan erilainen postaus kuin yleensä minulla. Tuo epäsäännöllisyys on aika yleistä blogeissa, enkä ainakaan minä koe sitä blogin mielenkiintoisuutta vähentävänä seikkana, sillä välillä on ideoita enemmän ja toisinaan taas aikaa vähemmän. Olispa mullakin toi ongelma kuin sulla, nimttäin sisällön karsiminen :)

      Poista
  3. Kivat kuvat.
    Aiheen/otsikon keksiminen on kyllä vaikeinta.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo otsikon keksiminen on kyllä vaikeaa minullekin. Se olisi täytynyt ehdottomasti laittaa tähän juttuun yhtenä vaikeuksista. Joskus luulee keksineensä hyvän ja houkuttelevan otsikon ja sitten huomaakin ettei kommentteja tahdo tulla ollenkaan, joten se siitä houkuttelevuudesta.
      Sinulle myös kivaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Hyvän aiheen otit esille! Onhan tähän koukussa jollain tapaa. Minä kirjoitan juttuja varastoon, kun sopiva aihe tulee. Esim. tämän sinun aiheesi voisin laittaa sinne! Uuden blogisi nimi on hyvä. Minua ärsyttää suunnattomasti blogit, jotka keskittyvät mainostamiseen. Joitakin olen listaltani karsinutkin pois. En pidä mainoksista yhtään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan koukussa, ja ainakin minä ihan kaikella tapaa :) Joskus jos olen keksinyt kirjoittamisen aiheita niin kirjoitan minäkin varastoon, mutta aika harvinaista herkkua se minulle on. Jos postaukset ovat pääosaltaan mainoksia niin niitä ei jaksa kahlata läpi millään, vaikka kirjoittajan tyyli muuten olisi kiinnostava.

      Poista
  5. Kiva ja mielenkiintoinen postaus!
    Tykkään elämänmakuisista blogeista. Sellaisista kuin sinun blogisi on.
    Itselleni vaikeuksia tuottaa välillä otsikon keksiminen sekä kuvat. Tiedän kyllä millaisia kuvia haluaisin, mutten ole tarpeeksi kärsivällinen niiden toteuttamiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt tuntuu löytyneen monenkin mielestä hyvä aihe ja varsinkin tietysti muiden bloggaajien mielestä. Otsikon keksimisen vaikeus on kyllä ongelma, kun ei haluaisi sen olevan ihan tavanomainen, mutta jos laittaa liian erikoisen, niin sitten taas karsiutuu monia mahdollisia lukijoita. Hyviä kuviahan sinulla on. Älä ole turhan vaatimaton!

      Poista
  6. Kiva postaus ja ihanat kuvat.
    Itselläni blogin pitämisen haasteena on ajan löytäminen ja motivaatio istua tietokoneen äärelle siirtämään kuvia. Tuntuu siltä, että aihe menee jo ohi ennen kuin saa aikaiseksi. Välillä olen jopa miettinut koko blogin lopettamista ja jatkamista vain instan puolella, mutta vielä se ei ole tuntunut hyvältä ratkaisulta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajanpuute on monellakin se suurin ongelma bloggaamisessa. Itsellä on sekä aikaa että motivaatiota, onneksi. Tuo aiheen "ohi meneminen" on kyllä mullakin joskus tapahtunut. Olen keksinyt mielestäni hyvän aiheen ja jos en sitä heti toteuta, niin muutaman päivän sisällä olen huomannut monenkin bloggaajan kirjoittaneen hyvin saman tapaisen postauksen mitä itse suunnittelin ja niin postaus jää sitten tekemättä. Insta on kyllä hyvä paikka "blogata" lyhyemmin ja nopeammin.

      Poista
  7. No, minulla loppui ihnto niin, että olin tauolla viisikuukautta.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän ja en käsitä miten pystyit olemaan ilman blogia niin kauan!

      Poista
  8. Ihan samoja vaikeuksia ja esim. juuri blogin ulkoasua en vaan jaksa uusia, vaikka kai ulkopuolisesta paineesta pitäisi, vaikka itse olen ihan sinut näin.

    Aiheita syntyy yleensä aivojen ollessa vapaalla, autossa, yöllä tai suihkussa, monesti unohdan kuitenkin keksimäni juttuaiheet.

    Mainostaminen ei ärsytä, kunhan joka juttu ei ole mainosta. Mainoksia kun kuitenkin on kaikkialla, niin saa niitä olla blogeissakin, siinä missä naistenlehdissä, leffoissa, radiossa, bussipysäkeillä ja televisiossakin. Luulen, että jotkut eivät vaan ole tottuneet, että blogeissakin voidaan mainostaa jotain tai jopa niin, että ihan tiedostamattaan jotkut lukijat eivät halua bloggaajan hyötyvän blogistaan. Se kaikki aika mitä blogiinsa käyttää, niin on vain hieno juttu, jos siitä voi myös saada jonkinlaista palkkiota. Mutta liika on toki liikaa, mutta sekin on kait makuasia.

    Ihanaa viikkistä Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän uusit blogisi bannerin jokin aika sitten ja se onkin niin sinua! Kissat, koira, kahvi ja tuoksut ovat juuri sitä mitä blogisikin suurimmaksi osaksi on eli juurikin blogiasi kuvaava.
      Aiheet putkahtavat mieleen joskus ihan yllättäen, minulla vaan turhaan harvoin.
      Sopiva määrä tuote-esittelyjä ei ole pahasta ja tokihan bloggaajaa kannustaa se että
      hänen blogiaan arvostetaan siinä määrin että joku antaa tuotteitaan testattavaksi.
      Samoin sinulle Tiia, oikein keväistä ja aurinkoista viikonloppua <3

      Poista
  9. Olipa kiva lukea muiden bloggajien ajatuksia! Oman blogini aiheet liittyvät kestävään kehitykseen ja taiteeseen, joten aiheista ei ole pulaa, ajasta sen sijaan on. Yrityksenä on päivittää blogia säännöllisesti kerran viikossa, mutta aina se ei onnistu. Pisin tauko muutama vuosi sitten oli 7kk, ja välillä mietin koko blogin lopettamista. Blogin kirjoittaminen on kuitenkin todella tärkeää minulle ja sitkeästi olen jatkanut. Hyvä niin, koska nyt ympäristöasiat ovat tapetilla ja kirjoitettavaa riittää.

    Toisinaan liiallinen mainostaminen blogeissa ärsyttää, mutta ammatikseen bloggaaville se on välttämätöntä. Olen blogannut jo 10v. ja kohta julkaisemassa ensimmäisen postauksen kaupallisen yhteistyön merkeissä, oman arvomaailmani mukaisesti. Mietinnässä on ammattimaisemmin bloggaaminen, mutta se taitaa olla aika pitkä prosessi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aihe tuntuikin kiinnostavan varsin monia vaikken niin uskonutkaan tätä kirjoittaessani. Kestävä kehitys ja kierrätys ovat minullekin tärkeitä asioita, vaikka blogissani se ei niinkään ehkä näy.
      Ajanpuute on aika suuri ongelma monillekin bloggaajille, vaikka halua ja ideoita useammin bloggaamiseen olisi. Itsellä aikaa on kun työelämä on jo taakse jäänyttä.
      Ympäristöasiat ovat nykyään syystäkin paljon esillä ja uskonkin että niistä löytyy aina kirjoitettavaa. Pitääkin tulla blogiisi katsomaan miltä siellä näyttää.
      Mainostaminen sopivassa suhteessa menettelee eikä häiritse. Ainahan voi jättää mainospostaukset lukematta jos tuntuu ettei mainostettu tuote ole itselle ajankohtainen tai tarpeellinen.
      Olisihan se hienoa jos voisi bloggaamalla, jos nyt ei toimeentuloaan kokonaan ansaita, niin ainakin saada hiukan lisätuloa. Mutta työstä sekin käy eikä varmaankaan ole niitä helpoimpia keinoja tienata, vaikka joskus joku niin tuntuu luulevankin.

      Poista
  10. Olipa kiva lukea ajatuksiasi! Se on kyllä huippua että on sellainen harrastus josta todella nauttii ja jota tykkää tehdä! Sinulla on kyllä ihania kuvia💗 Kaunista keväistä viikonloppua💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Tämä harrastus on kyllä niin mieleinen ja en tosiaankaan voi olla ilman sitä.
      Me söimme ulkona terassilla ensimmäisen kerran tänään. Aurinko lämmitti ihanasti ja pitkästä aikaa oli tuuletontakin.
      Myös sinulle, oikein ihanaa viikonlopun jatkumista <3

      Poista
  11. Tämä sinun blogisi on oikein hyvä tällaisena ja teet hienoa työtä. Jutuista kuuluu, että teet tätä innostuksesta ja rakkaudesta :)

    Mä olen ajat sitten hylännyt ajatuksen, että yritän jotenkin rajata blogini aihealuetta, ei siitä mitään tule. Seuraamani blogit ovat hyvin maanläheisiä ja eivät juurikaan keskity yhteen asiaan. Jokunen leivonta- ja ruuanlaittoblogi on erikseen, mutta muuten tykkään kun kirjoitetaan monenlaisista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna <3
      Innostunut olen kyllä tästä ja tykkään ihan kamalasti bloggaamisesta.
      Sanokoot viisaammat (?) vaikka mitä siitä että pitäisi keskittyä suppeaan aihepiiriin, niin me kirjoitetaan siitä mistä halutaan. Ne keitä kiinnostaa lukevat ja muut eivät.

      Poista
    2. Juuri näin! Varmaan eri juttu jos tähtää kaupalliseksi blogiksi tai haluaa tuloja. Eihän ne tulot tietysti haittaisi, mutta ei musta ole kirjoittamaan pelkästään kosmetiikasta, estetiikasta tai erotiikasta :)

      Poista
  12. Mielenkiintoinen aihe ja hyvä kysymys. Ensin pitää sanoa, että blogisi on upea juuri tällaisena. Ymmärrän myös sen, että halusit uuden nimen blogille. Hieman kamppailemme saman asian kanssa, sillä meilläkin sisältö on monipuolistunut blogin alkuajoista. Vaikeinta itselle on kuitenkin hyväksyä se, että tekemiseen ei ole enää niin paljon aikaa kuin toivoisi. Vaihdoin työpaikkaa syksyllä ja uusi työ on imenyt kaikki mehut. Meitä on onneksi blogin takana kaksi, mutta molemmilla aika on kovin kortilla. Olen ajatellut, että pitää olla armollinen itselleen ja tehdä asioita silloin kun jaksaa. Aurinkoista huhtikuuta Kristiina ja iloa bloggaamiseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe tuntuukin kiinnostavan varsin monia, luultavasti siksi ettämonella on ollut samanlaisia mietteitä oman blogin kanssa. Aion pitää blogin linjan kutakuinkin tällaisena eli kirjoitan aika lailla oman elämän tapahtumista ja arkipäivästä. Teillä nuoremmilla on ymmärrettävästi vähemmän aikaa bloggaamiseen. Uusi työpaikka vaatii aika paljon ihmiseltä, joten selvä on ettei teille jää samalla tavalla aikaa esim. valmistaa kaikkia ihanuuksia joita yleensä blogissanne esittelette. Omaan tahtiin ja jaksamiseen onkin viisainta blogia päivittää.
      Teille molemmille myös oikein ihanaa kevättä!

      Poista
  13. Mielenkiintoista lukea juuri tällainen postaus. Ja kiva level miettiä sisällön ja nimen yhteenosuvuutta. Minun blogini vahva punainen lanka on diy, mutta kaiken uhalla olen kirjoittanut monestikin myös muusta. Miksi. Juurikin siksi, että ne "monet muut" postausaiheet ovat yksinkertaisesti olleet niitä, jotka siivittävät tekemisen uusille tasoille ja uusien ideoiden äärelle. Ideoiden syntyminen tarvitsee myös muuta tekemistä. Blogi on kuin päiväkirja, jonne kertyy tekeminen, näkeminen ja monet ympäröivät ajatukset.

    Onnea uudelle blogillesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Väkisinkin oli pakko miettiä sellainen nimi että sopii sisältöön, siis toisin sanoen ettei nimi viittaa tietynlaiseen sisältöön. Jos aiheena on diy, niin pakostakin on varmaan joskus kirjoitettava muustakin, ellei sitten ole ihan mahdoton tekijä joka melkeinpä päivittäin tekee jotain sellaista minkä voi blogissa esitellä.
      Blogi on tosiaankin kuin päiväkirja ja siitä tulee aina joskus tarkistettuakin asioita joita ei muuten muista.
      Kiitos!

      Poista
  14. Ajan puute itsella on suurin pulma kun vielä kirjoitan muutakin. Mutta olen ottanut sen kannan, että päivitän kun ehdin ja on aihetta. Liian tiivis tahtikin voi uuvuttaa lukijan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajan puute on paha juttu bloggaamisessa. Hyvä periaate on tuo joka sinulla on.

      Poista