13/04/2019

MITEN PÄÄSIÄINEN NÄKYY KODISSASI?



Kevättä ilmassa!



Aurinko paistoi ja muutenkin oli keväistä kun kävelin Maarianhaminan kävelykadulla, Torggatanilla. Ihailin kukkakaupan ulkopuolella olevia keväisiä asetelmia, kuten näitä leinikkejä joista tykkään kovasti, mutta en ole vielä koskaan tullut ostaneeksi. 


Toinen toistaan kauniimpia värejä näissä on ja ostamisessa olisi vaikeuksia on värin valinnassa. Ostaisiko pastellivärisiä vai kirkkaita voimakkaita värejä? Entä olisiko parempi ostaa vaan saman värisiä, vai olisiko sittenkin kivampaa kun olisi useita värejä?

Ehkä kaikkein parasta on ihailla niitä vaan tuossa kaupan ulkopuolella ja ottaa kuva niin pääsee ihailemaan aina halutessaan. 





Erilaisia pääsiäisasetelmia näkyy myös. Kaupan sisällä on varmaan  lisää, mutta tyydyn nyt vaan katselemaan ulkopuolella olevia kukkia.

Kukkakauppaa vinosti vastapäätä on lahjatavaraliike jossa silloin tällöin poikkean katselemassa kaikkea kaunista. Koska olin aikonut ottaa pääsiäisaiheisia kuvia poikkesin sinne sisälle ja paljon pääsiäiseen liittyvää olikin esillä.




Kanoja, kanoja ja lisää kanoja.


Onneksi olivat äänettömiä, muuten kaakatus olisi käynyt korville. Nykyään ei ainakaan voi valittaa valikoimien vähyyttä, sillä niin paljon kaikenlaista ajankohtaan liittyvää oli vain täälläkin, ei niin suuressa myymälässä.

Pääsiäiskoristelu on hienoa, mutta tuntuu että pääsiäisen aika on niin lyhyt ettei kovin suurisuuntaisiin koristelemisiin viitsi ryhtyä. Ruoho meillä jo on, mutta muut koristeet ovat vielä varastossa, eikä niitä kovin paljoa olekaan.



Suureen risukranssiin oli ripustettu vaikka minkälaisia munia ja muuta pääsiäiseen liittyvää. Koristeet tässä olivat hillityn värisiä ja herkän kauniita. Tykkään!



Pääsiäiseen kuuluvat puputkin ja niitä oli kokonainen pöydällinen. Aika suloisia! Meilläkin on yksi pupu ja etsin sitä  kirjakaapista missä sitä on yleensä säilytetty,mutta ei se siellä ollut. Olisikohan muiden koristeiden joukossa varastossa?



Pääsiäisenäkin voi polttaa kynttilöitä ja mikseivät ne voisi olla vaikka valkoisia kananmunan mallisia ja kokoisia.

Tavalliset pitkät kynttilät ovat tietysti juhlallisempia ja sopivat varmaan paremmin ainakin hiukan vakavamielisempään pääsiäisen viettoon. Pääsiäinenhän on alunperin kirkollinen juhla, mutta nykyään se on monelle myös levähtämisen, läheisten tapaamisen ja yhdessäolon aikaa, jolloin nautitaan hyvästä ruoasta ja valoisuudesta jonka kevään pitenevät päivät tuovat tullessaan.



Pajunkissojen alla kurkistelivat nämä pienet untuvikot. Ihmettelivät varmaankin elämänsä ensimmäistä pääsiäistä.



Huomenna on palmusunnuntai. Silloin ovat pienet virpojat liikkeellä. Hienoja sulkia virpomisoksiin olisi täältä voinut ostaa. 



Astuessani ulos kadulle auringonpaisteeseen otin vielä kuvan tuulessa värähtelevistä pääsiäisoksista. Tällaisia oksia täällä näkee näihin aikoihin yleensä monen myymälän ulkopuolella, mutta nyt näin vain nämä.


Kävelyretkeni ulottui myös sataman liepeille ja kävin katsomassa miltä Merenkulkumuseon edustalle omalle paikalleen takaisin tuotu Pommern näyttää. Mutta siitä lisää toisella kertaa. 



MUKAVAA PÄIVÄÄ! JOKO TEILLÄ NÄKYY PÄÄSIÄINEN? 🐤





36 kommenttia:

  1. Onpa kauniita pääsiäiskuvia ja samalla niin keväisiä. Meillä ei pääsiäinen vielä näy mitenkään, mutta saamme pääsiäiseksi keskimmäisen tyttäreni perheen tänne Joensuuhun, eli kyllä ensi viikolla alkaa pääsiäisvalmistelut. - Hyvää pääsiäisen odotusta sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa saada kauempana asuva läheinen vierailulle <3
      Oikein mukavia pääsiäisvalmisteluita sinnekin!

      Poista
  2. Tänä vuonna meillä taitaa riittää pääsiäiskoristeeksi muutama kukkanen :)
    - Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä meillekään paljoa muuta tule kuin joku koriste tuohon ruohoon. Ja on meillä tyttäreltä muutama vuosi sitten saatu pääsiäiskranssi jonka ripustan seinälle.

      Poista
  3. Kiva blogi sinulla! Löysin vasta äsken tänne.

    Kevät on aina ihanaa aikaa, ja kesän odotus!

    Tervetuloa myös kurkkaamaan minun blogiini, ja rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit. Minäkin kävin sinun blogiasi katsomassa ja liityin lukijaksi. Tarkemmin ulen lukemaan kun ehdin.
      Oikein ihanaa viikonloppua sinullekin !

      Poista
  4. Kauniita kuvia ja virittivät hyvin tunnelmaan. Meillä on vasta ruoho kasvamassa ja ajattelin huomenna muutaman koristeen kaivaa esille mutta muuten riittää pääsiäismunat, tulppaanit ja helmililja.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku! Kuvat otin uudella puhelimellani ja hyviä kuvia sillä tuntuu saavan. Aika perinteiset koristelut tuntuu olevan niin teillä kuin meilläkin.
      Aurinkoa sinnekin!

      Poista
  5. Löysin tänne jotakin polkua pitkin ja ajattelin heti että jään, näin liityin lukijoihisi. Käyppäs sinäkin vierailulla aurinkokujalla.

    Minä olen aivan joulu "hullu" ,koristeita on paljon ja niitä aletaan laittaa esille jo aikaisin. Olisikohan sieltä peräisin että olen nyt viime vuosina alkanut laittaa myös pääsiäistä, ei toki siinä määrin kuin joulua, mutta kuitenkin.
    Minä olen loukannut selkäni ja olen vain täällä kotona, kauppoihin en pääse. Netissä oli aika huonosti pääsiäiskoristeita, jotain krääsää, muttei paljonkaan kunnollista. Mitään en ostanut. Mutta tule katsomaan mitä minulta löytyy.
    Oikein mukavaa loppu viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun löysit tänne ja liityit lukijaksi. Ilman muuta tulen vierailemaan blogiisi.
      Kivaa viikonlopun jatkoa sinullekin ja paranemista.

      Poista
  6. Tosi kivoja, keväisiä kuvia! Kukka-asetelmia en taida itse pystyä vastustamaan, sillä niin kauniita ne ovat, ja tuovat väriä sekä viihtyisyyttä kotiin :)
    Kolme edellistä pääsiäistä olen ollut töissä, enkä ole kotia sen kummemmin koristellut, mutta nyt on tilanne toinen, kun saamme luoksemme kolme tytärtä puolisoineen ja lapsineen.
    Kotia tulee siis koristeltua ja pääsiäismunia piiloteltua. Ajattelin laittaa esille ainakin muutaman kukka-asetelman, sekä tietenkin ihanan keltaiset tipu pääsiäispöytää piristämään :)
    Hyvää palmusunnuntaita ja pääsiäisen odotusaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Kukat ovat kyllä kauniita ja tuovat mukavaa tunnelmaa kotiin. Teitä onkin iso porukka. Meillä ehkä on myös ainakin jonain päivänä koko konkkaronkka, joten vilskettä riittää. Hyvä kun muistutit tuosta pääsiäismunien piilottelusta. Minun lapsuudessani ei moista harrastettu, eikä pahemmin minun lapsienikaan aikaan. Toki jonkun suklaamunan jokainen sai.
      Tiput kuuluvat pääsiäiseen ja tuovat yhdessä muiden koristeiden kanssa kevään kotiin.
      Oikein mukavaa palmusunnuntaita sinnekin <3

      Poista
  7. Ihania pääsiäisjuttuja! Varsinkin tosiaan nuo risukranssissa roikkuvat.
    Mulla tuli nyt just joku superähky ja tyhjäsin ylimääräistä tavaraa meidän kodista. Ällötti kaikki nurkissa lojuvat rojut. Vähän oli siinä sitten pääsiäisjuttujenkin suhteen niin ja näin.. että laittaisko ollenkaan, mutta kyllä lasten takia vähän täytyy. Parit narsissit jo ostin ja vähän erivärisiä pääsiäismunia laittelin koriin. Kyllä kai me se ruohokin istutetaan. Vähän taitaa olla jo kiire :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Risukranssin munat ja muut koristeet olivat kyllä kauniita. Lapsillehan pääsiäiskoristeet ovat ihana juttu. Toivottavasti ehdit vielä ruohon saada vihreäksi pääsiäiseksi :)

      Poista
  8. Pääsiäinen ei iske kyllä millään tavalla! Ihan tavallisia päiviä pääsiäispyhät meillä.Onneksi on nyt jo vähän keväisempää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pääsiäinen meilläkään kovin paljoa näy, vain tuo ruoho ja muutama muu koriste. Niin ja tietysti se tärkein, mämmi!!!
      Kaunista ja lämmintä ovat luvanneet. Toivottavasti pian sää muuttuu siihen suuntaan!

      Poista
  9. Nyt vasta tajusin, että pienet virpojat saattavat tulla ovelle, enkä ole varustautunut asiaan millään tavoin, iik.

    En ole kovinkaan koristeihminen, niin pidän siitä kuinka samaa aihetta on paljon yhdessä samalla kertaa. Kauppojen näyteikkunoissa tai asetelmissa jokin pieni yksittäinen koriste useamman joukossa tekee kokonaisuudesta upean.

    Tuo leinikkikuva on ihana. Siitä tulee niin kesäinen olo.

    Ihanaa sunnuntain jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei tuota virpomista ainakaan tähän asti ole harrastettu. Nuutinpäivä on täällä vastaavanlainen kuin palmusunnuntai mantereella. Ajattelin että jos nyt joku olisi virpomisen keksinyt niin pitää kaivella muutama kolikko säästöpossusta niin voi sitten sellaisen antaa karkkien sijaan.
      Meilläkään ei kodissa kovin koristeellista ole, mutta kauppojen ikkunoissa ja asetelmissa ne näyttävät herttaisilta.
      Leinikit ovat kyllä aivan ihania!
      Mukavaa ja rauhallista sunnuntaita sinullekin!

      Poista
  10. Olitpa tehnyt kivan pääsiäisretken. Monenlaisia kauniita koristeita olikin tarjolla. Itse laitan pääsiäiskoristeet ajoissa esille, niin ehtivät olla sitten jonkin aikaa. Pidän pääsiäisestä tosi paljon ja siksi haluan myös juhlistaa sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pääsiäisretki - miten mukavalta se kuulostaa! Retkiä on monenlaisia ja kaupungillekin sellaisen voi näköjään tehdä :) Pääsiäisen kohdalla mielipiteet tuntuvat menevän aika paljon ristiin: jotkut viettävät sitä kaikkine koristeineen ja traditioineen ja jotkut taas ei niin välitä.

      Poista
  11. Myönnän ettei enää samalla tavalla, kun lapsia ei kiinnosta rairuohot sun muut enää. Täällä on muutamia vakiojuttuja, peltisiä pääsiäismunia Fazulta ja Villeroy Bochin astioita ja figuureja Foxwood Tales sarjasta ja Pentikin lasimunat, mutta tällä tollerolla ne näkyy meillä ympäri vuoden. :)

    Mukavaa sunnuntaita. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten takiahan varmaan enin osa koristeluista ym. laitetaan, mutta mukavaa on mielestäni jos juhlapäivät näkyvät edes hiukan kodissa.Ei haittaa vaikka kauniit asiat näkyvät hiukan pidempäänkin!
      Sunnuntai-terveiset sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  12. Juu, kyllä näkyy :) Kuvia onkin palmusunnuntain postauksessa. Olin iloinen kun kaupasta löytyi lammas katras ohrapeltoon, 3 valkoista ja 1 musta :D
    Auringonsäteitä sunnuntai-iltaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä tulla pikimmiten blogiasi katsomaan. Lampaat kuulostavat ihanilta ruohossa.

      Poista
  13. Meillä näkyy tänä vuonna vähän etukäteen pääsiäinen, kun pååsiäisen aikaan on reissu luvassa... Pinkki on nyt muutamana vuonna ollut mun pääsiäisvärini ❤ Ruohoa, kukkia ja herkkuja. Kirkollinen pääsiäinen kuuluu myös omiin kuvioihini, joka vuosi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinkki onkin hyvä pääsiäisväri. Oikein hienoa reissua sitten varsinaisina pääsiäisenpyhinä!

      Poista
  14. Jotain pientä koristelua laitan. Saavat olla palmusunnuntaista pääsiäiseen ja sitten korjaan pois.
    Hyvää uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika lyhytaikainen on pääsiäiskoristeiden aika meilläkin.
      Mukavaa uutta viikkoa sinullekin🙂

      Poista
  15. Silloin kun pojat oli pieniä, ja vähän isompiakin, mutta asuivat vielä kotona, tuli laiteltua pääsiäiseksi kaikenlaista rekvisiittaa, mutta nyttemmin on jäänyt kyllä vähiin. Tai siis oikeastaan kokonaan väliin...

    Herneenversoja olen yleensä kasvatellut, että on jotain kaunista kevään vihreää, jonka voi hyödyntää syömällä pois, toisin kuin rairuohon. Mutta nyt on jäänyt sekin.

    Ystävältä pari pääsiäistä sitten lahjaksi saamani betonimunat kaivan esiin, ja nyt kun sinä laitoit kuvan noista roikkuvista hillityistä koristemunista, muistin, että mullahan on sellaisia Pentikin lasisia, joissa on sulka sisällä. Pitääkin kaivella ne kaapista, joten kiitos tästä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on että kun omat lapset kasvavat isoiksi niin ei samalla tavalla enää innostu koristelemisista. Mutta sitten kun tulee pieniä lapsenlapsia niin koristelut tulevat taas tärkeämmiksi. Nuo Pentikin lasiset munat ovat varmaan tosi kauniita ja vielä sulka sisällä. Tykkäisin!

      Poista
  16. Pientä koristusta löytyy, mutta ei mitään sen suurempaa. Narssisseja ja tulppaaneja tulee usein pääsiäiseksi ostettua ja niillä saa keväisen keltaista väriä kotiin. Meillä pääsiäinen on usein askel kevääseen ja siitä hiljalleen kotia valmistellaan kohti kesää. Auringonsäteitä Kristiina viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Narsissit ovatkin oikeita pääsiäisen kukkia. Ihanaa aikaa elämme juuri nyt🙂

      Poista
  17. Rairuohot ja pajunkissat löytyy meiltä sekä pieniä koristeita muutoin, mutta hyvin vähän.Ulos aion vielä hakea kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika perinteistä hillittyä koristelemista siis. Istutin orvokkeja kukkapenkkiin viikko sitten ja hyvin ovat kestäneet yöpakkasia.

      Poista
  18. Oi, miten ihania kuvia tuosta Maarianhaminan kävelykadulta. Samassa paikassa itse ihailin syyskuun alussa syyskukkia. Kaunis liike.

    Meillä on perinteisesti aina ollut rairuoho. Tämän vuoden istutus näyttää jotenkin harvalta vielä... Muutamia vakiokoristeita otan esille joka vuosi ja totta kai kukkia: tulppaaneita, helmililjoja, narsisseja jne. Keltainen on minun pääsiäisen väri.

    Kivaa pääsiäisviikkoa Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuon kukkakaupan edusta ja näyteikkunat ovat aina niin viehättäviä. Mun pääsiäisruohosta tuli kanssa aika harva. Ihania kukkia valitset pääsiäiseksi. Sinulle samoin, ihanaa ja keväistä viikkoa <3

      Poista