07/04/2019

TOISENLAINEN ISOÄIDIN PEITTO



Sukkia on tullut kudottua yli oman ja läheisten tarpeen talven aikana, joten oli aika miettiä muuta kutomista.

Perjantaina kokoontui "muijakerho" taas ja illan emännällä oli ihana torkkupeitto johon ihastuin tosissaan. Peitto kootaan paloista eli eräänlainen isoäidinneliö-peitto tämäkin on, mutta tätä ei tehdä virkkaamalla. 



Mietin peittoon sopivia värejä ja päädyin neljään väriin. Neliöt tehdään niin että aina kudotaan oikeaa. Joka neliössä on toisena värinä harmaa ja lisäksi jokin näistä valitsemistani eli keltainen, sininen tai beige. 

Lanka jota käytän on villa-bambulankaa ja sitä on miellyttävä kutoa. 



Aloitan esim. ylläolevan sini-harmaan neliön sinisellä, jolla kudon kaksi kerrosta, sitten kaksi kerrosta harmaata, kaksi kerrosta sinistä jne. Viimeiseksi kudon taas kaksi sinistä. Noita sinisiä raitoja tulee minun työssäni 14kpl ja neliön mitat ovat minulla 14x14cm. Kudon tavallisilla sukkapuikoilla.

Vielä en osaa sanoa miten monta neliötä peittooni tarvitsen enkä ole sen lopullista kokoa vielä edes päättänyt.

Virkkaan joka neliön ympäri yhden kerroksen harmaalla. Neliöt yhdistän sitten toisiinsa ompelemalla ne samalla harmaalla langalla toisiinsa. Kun kaikki neliöt on ommeltu toisiinsa kiinni virkkaan vielä harmaalla pari kerrosta koko peiton ympäri. 



Tässä riittää tekemistä pitkäksi aikaa. Kutominen on mukavaa kun saa vaihdella värejä. Saa nähdä saanko tehtyä läheskään niin kauniin peiton kuin ystäväni luona oli.

Kutominen onkin mitä sopivinta ajankulua tänään kun on satanut ja lämpötila on vain pari astetta plussan puolella.

Eilen oli niin hieno sää että ruokailimme ensimmäistä kertaa tänä vuonna terassilla. Ihan helle ei ollut, mutta kun laittoi tarpeeksi vaatetta päälle, niin tarkeni ja sai nauttia auringosta!



MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA JA TERVETULOA TE KAKSI UUTTA LUKIJAA!

21 kommenttia:

  1. Mahtava projekti!

    Minä olen huono tuollaisissa pitkäjänteisissä käsityöprojekteissa.
    Vaan niin upeita ne ovat valmistuttuaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä on kiva tehdä. Ja kaipa se joskus valmistuukin :)

      Poista
  2. Ihana projekti! Mekin ollaan omalla kässäporukallamme tehty peittoja. Yleensä virkaten, mutta viimeisin (miehelle) tehtiin neuloen. Kyllä siitä valmista tulee vaihe kerrallaan. Muistathan laittaa kuvan lopputuloksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkaten olen minäkin useita peittoja tehnyt,mutta nyt ystävän esimerkin innoittamana päätin tehdä tällä tavalla. Kyllä näytän sitten valmiin peiton. Saattaa mennä tovi ennenkuin siihen päästään :)

      Poista
  3. Tosi kiva idea tuo, että sama sävy kulkee kaikissa paloissa.Yhdistää ja rauhoittaa kokonaiskuvaa.Ihan alkoi tehdä mieli aloittaa oma peittoprojekti:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuo on hyvä idea niin tulee enemmän yhtenäisyyttä peittoon. Nyt vaan peiton tekoon kun sääkin on mitä on.

      Poista
  4. No, tullaisen voisin minäkin yrittää tehdä...vikata, kun en osaa..:)

    VastaaPoista
  5. Oi miten mukava idea! Kaunista jälkeä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maikku. Toivottavasti valmiista peitosta tulee kaunis.

      Poista
  6. Kiva peitoo tulee. Ihanaa lankaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä bambu-villalanka on erittäin mukavaa kutoa ja tykkään kyllä näistä väreistä.

      Poista
  7. Tulee ihanan värinen peitto -ihanat sävyt! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun joku muukin minun lisäkseni tykkää noista väreistä. Mielestäni ne ovat hillityt, mutta eivät kuitenkaan liisan mitäänsanomattomat.

      Poista
  8. Oi tuosta tulee aivan ihana! Mukavaa alkanutta viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että tälle tulee käyttöä. Oikein mukavaa viikkoa sinne pajaankin <3

      Poista
  9. Hei tuostahan tulee aivan ihana! Kiitos vinkistä, taidan minäkin tuollaisen toteuttaa. Tällä hetkellä puikoilla on villasukat sekä hame. Virkkuu projekteina juurikin torkkupeitto sekä poncho. Juuri sain valmiiksi virkatun kaulakorun, puukoristeet vain uupuu. Minusta on kivaa kun on monta työtä kesken, voi aina kässäillä sitten fiilisten mukaan.
    Ihanaa viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nina. Sinä olet kyllä ahkera ja taitava käsityöihminen. Mulla jos on useampi työ samanaikaisesti tekeillä niin tahtoo se toinen sitten jäädäkin tekemättä.

      Poista
  10. Ihanat värit. Laitathan kuvan sitten kun peitto on valmis. Arvaan, että siitä tulee todella kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tykkään näistä väreistä. Postaus tulee sitten joskus kun peitto valmistuu. Voi kestää jonkin aikaa :)

      Poista