28/04/2019

LUONNOSSA



Jokakeväinen retki RAMSHOLMENIN luonnonsuojelualueelle tehtiin tänään. Ramsholmen on Maarianhaminasta Eckeröön päin n. 4-5km:n matkan päässä, joten vaikka polkupyörällä sinne pääsee mukavasti ja autolla ihan alueen viereen.

Alueen ympäri kiertää helppokulkuinen polku joka on noin 1,5 km pitkä. Polku kiertää lehtomaisemaa ja varsinkin näin keväällä  valkovuokot ja muut kevätkukat  kukkivat suurina mattoina.

Koska alue on luonnonsuojelualuetta niin sieltä ei saa poimia mitään mukaansa. Siellä täällä on pöytiä penkkeineen joissa voi nauttia omia eväitä. Alue rajoittuu rantaan ja se on myös vesilintujen suosiossa.



Talven myrskytuhojen jälkiä on täällä, niinkuin joka puolellakin Ahvenanmaata vielä näkyvissä. Vanhoja puita oli kaatuneena jonkin verran, mutta ne eivät vaikeuttaneet alueen polulla kulkemista.

Vasta pois lähtiessämme huomasimme kyltin jossa varoitettiin kaatuneista puista joita ei vielä ole ehditty poistaa. Lisäksi mainittiin että kulkija liikkuu alueella omalla vastuullaan. 







Viime postauksessa kyselin tämän kukan nimeä. Se ei ollut keltavuokko joksi itse sitä arvelin, vaan mukulaleinikki. Kiitos lukijat jotka autoitte minua löytämään oikean nimen kukalle.

Näitä oli vaikka kuinka paljon myös tuolla Ramsholmenilla.



Tämä puolestaan on se keltavuokko ja kovin paljon se muistuttaakin valkovuokkoa. 




Keväinen Ramsholmen on kuin satumaa. Paljon linnunlaulua ja  kukkivia valkovuokkoja, jotka eivät vielä tänään olleet ihan parhaassa kukinnassa. Jonkin verran sinivuokkojakin näkyi vielä. Kielot eivät vielä kukkineet.




Tästä puusta oli myrsky vienyt latvan. 



Tämän puun ympärysmitta oli valtava. Sen ympäri eivät yhden aikuisen kädet riittäneet. 



Kolmen ihmisen kädet riittivät juuri ja juuri ympäri puun rungon. 



Kosteikossa olivat irikset jo hyvässä kasvussa, mutta kukkia ei vielä näkynyt. 


Opin yhden uuden kukan nimenkin. Tämä kaunis, mutta myrkyllinen kukka on nimeltään pystykiurunkannus eli corydalis solida. Se kasvaa yleensä Keski-ja Itä-Euroopassa sekä pohjoismaiden eteläosissa. Näitä oli paljon Ramsholmenilla.



Kuljettuamme melkein koko polun löysimme aurinkoisesta paikasta mukavan penkin jolle istuimme ja kaivoimme evästarvikkeet esille. Kyllä maistui kahvi raikkaassa kevätsäässä!

Tänne haluan tulla vielä kun kielot kukkivat.


Miten teillä päin? Vieläkö on joissain paikoissa lunta?






MUKAVAA HUOMENNA ALKAVAA HUHTIKUUN VIIMEISTÄ VIIKKOA!


💜💜💜 

18 kommenttia:

  1. Apua,aivan ihana paikka,tuonne on pakko joskus päästä!Olen aina ollut ihan höperönä muhkuraisiin ja kuhmuraisiin puihin ja satumetsätunnelmaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ramsholmen on ihana paikka ja noita muhkuraisia puita sieltä kyllä löytyy. Keväällä valkovuokot tekevät maisemasta aivan ihastuttavan.

      Poista
  2. Todella ihana paikka♥ Nyt on niin mukava liikkua luonnossa kun lumet on sulanut ja luonto herää eloon.
    Iloista vappua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt saa nauttia ihanasta keväisestä luonnosta, joskin hiukan oikullisesta säästä :)
      Samoin sinulle<3

      Poista
  3. Olipa kiva postaus. Mä aina arvostan kun joku jaksaa tehdä postauksen jostain kivasta paikasta missä on käynyt. Niitä on tosi kiva lukea, aivan kuin olis puoliks käynyt itse paikalla.
    Kuitenkin tiedän melko varmasti ,etten tule itse tuolla koskaan käymään.
    Mahtava paikka, mun mieleen.
    Kiitos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. On helppo päästä samaan tunnelmaan kuvien ja tekstin kautta vaikka itselle paikka olisikin ihan vieras. Hieno on paikka.

      Poista
  4. Kiitos, ihana paikka retkeillä ja tarkkailla luontoa.
    Keltavuokko olisi huippu omassa pihassa. Vaikka en ole varma, löytyisikö sopivaa kasvupaikkaa lehtojen kasville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla kelpaa kyllä ulkoilla. Keltavuokko on kaunis. Harmi ettei sitä ainakaan tuolta saa poimia.

      Poista
  5. Ihania kuvia pullollaan ja erityisesti nuo puukuvat. <3 Enpä muuten tiennyt, että tuo on Mukulaleinikki.

    Ihanaa vappua Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Kaikki Huawei-puhelimella otettuja. En tiennyt minäkään ennen tuon kukan nimeä.
      Oikein hienoa vappua sinulle myös♥️🌸

      Poista
  6. Hei Kristiina! Minulla oli vaikeuksia löytää tätä, no ei nyt enää niin uutta, blogiasi. Joskus olen löytänyt, mutta kommentointi ei ole onnistunut. Saas nähdä, miten nyt käy.
    Ihana paikka tuo Ramsholmen. Lehtometsä keväällä on todella kaunis.
    Hauskaa Vappua teille sinne Ahvenanmaalle 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hei! Nyt löysit ja onneksi kommentointikin onnistui. Ramsholmen on kaunis paikka.
      Teille myös oikein mukavaa vappua ♥️🌸

      Poista
  7. Oi, mikä paikka! Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  8. Ihana paikka ja mikä parasta syödä eväät luonnon helmassa kera kevätkukkien .Lunta ei onneksi ole. Mukulaleinikki on kova leviämään,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kahvit ja voileipä maistuivat todella hyviltä ulkoilmassa. Lumi on tainnut vähentyä vauhdilla viime aikoina. Mukulaleinikki on niin kaunis että toivon sen leviävän meidänkin pihalle.

      Poista
  9. Ihana luonto <3
    Me ollaan vietetty jo todella kesäisiä päiviä tiluksilla ja tänään sitten satoi lunta!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli täälläkin mutta nyt joku ihme välikausi!

      Poista