17/04/2019

JOS TULET AHVENANMAALLE NIIN KÄY AINAKIN TÄÄLLÄ



Kevät on jo pitkällä ja alkaakin olla aika suunnitella kevään luokkaretkiä tai kesälomamatkoja. Monet koululuokat suuntaavaat kevätretkensä tänne Ahvenanmaalle ja tarvitsevat vinkkejä mielenkiintoisista käyntikohteista. 

Paljon nähtävää täällä onkin, vaikka keväällä ja alkukesällä kaikki paikat eivät vielä ole oviaan avanneet. Mielenkiintoinen ja vuoden ympäri auki oleva paikka on AHVENANMAAN MERENKULKUMUSEO - ÅLANDS SJÖFARTSMUSEUM, joka sijaitsee aivan länsisataman vieressä.

Museo on auki päivittäin klo 11-16 ja kesällä (kesä-elok.) klo 10-17.



Museossa riittää nähtävää kaikenikäisille. Lapsille on järjestetty mm. "Rottajahti", jossa etsitään Ruby-rottaa mitä erilaisimmista paikoista.

Kiertelyn lomassa voi istahtaa hetkeksi kahville museon kahvilaan, jonka yhteydessä on myös pieni kauppa, jossa on myytävänä merenkulkuaiheisia tuotteita. Kotiin viemisiksi löytyy ahvenanmaalla valmistettuja tuotteita. 

Suomen museoliitto valitsi Ahvenanmaan Merenkulkumuseon v. 2016 vuoden museoksi.


kuva Ålands Sjöfartsmuseum

Koululaisryhmille on räätälöity "KOKEILE ITSE TEHTÄVÄÄ"-aktiviteetti, jossa oppilaat saavat itse tehdä erilaisia tehtäviä (mm. kiipeilymasto, merimiessolmut ja laivasimulaattori). Tehtävien suorittaminen kestää n.30-40 min.


kuva Ålands Sjöfartsmuseum

Tällä hetkellä museossa on meneillään mm. näyttely "USKO, TOIVO, RAKKAUS" "Tro, hopp, kärlek", joka on Ruotsin merihistoriallisen museon tuottama näyttely, joka esittelee alkuperäisiä merimies-tatuointeja heidän kokoelmastaan.

Mitä kaikkea muuta Merenkulkumuseossa voit nähdä sitä voit katsella klikkaamalla TÄSTÄ.





Aivan Merenkulkumuseon edustalla on museolaiva Pommern ja sinne pääset samalla lipulla kuin museoon, joten kun museosta on kaikki tullut katseltua niin kävele Pommerniin.

Pommern on ollut parisen vuotta suljettuna ja siirrettynä kauemmas museosta, mutta nyt se on taas vanhassa tutussa paikassaan. Sille on rakennettu hieno telakkapaikka jossa pääsee  katselemaan laivaa myös meren puolelta. 






Museosta pääsee Pommernille suoraan kävelysiltaa pitkin, jota parhaillaan vielä rakennetaan. Pommern aukeaa kävijöille toukokuun alussa. Silloin aukeaa näyttely "POMMERN - 100 PÄIVÄÄ MERELLÄ", joka kuulostaa tosi mielenkiintoiselta jopa maakravunkin korvissa.

Pommern on rakennettu v. 1903 ja sen omistaa Maarianhaminan kaupunki. Merenkulkumuseo-säätiö vastaa laivan kunnostustöistä sekä näyttelyistä laivassa. 



Turhaan ei ole Ahvenanmaan Merenkulkumuseota valittu vuoden museoksi. Niin paljon nähtävää ja koettavaa sieltä löytyy ihan jokaiselle. Museo on pienen kävelymatkan päässä kaupungin keskustasta, ihan sataman vieressä johon isot Ruotsinlaivat saapuvat, joten sinne on helppo tulla.


Jos sinulle heräsi kysymyksiä tämän postauksen johdosta Ahvenanmaan nähtävyyksistä tai oloista, niin vastaan mielelläni kykyjeni ja tietojeni puitteissa. Joten, kysy rohkeasti!



HIENOA KEVÄTPÄIVÄÄ KAIKILLE! 


💙💙💙

16 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva antaa uusia vinkkejä tänne matkustaville, niin ja muillekin :) Oikein hyvää pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  2. Upeat kuvat! Kiitoksia oikein paljon vinkeistä! Leppoisaa pääsiäisviikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päde. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinnekin<3

      Poista
  3. Upeassa Pommernissa on tullut käytyä, mutta museossa muistaakseni ei. Varmasti ainutlaatuinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan tykkäisit tuosta museosta, merihenkinen museoihminen kun olet. Veneenkin saa ihan museon edustalle :)

      Poista
  4. Monta hienoa vierailukohdetta.
    Kivoja kevätpäiviä sinnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla kertaa näkee kaksi hienoa kohdetta, kätevää. Mukavaa ja aurinkoista kevättä sinulle Maarit.

      Poista
  5. Kun asuin Maarianhaminassa sommarflickana kesät 1989-92, niin kävin useammankin kerran Pommernilla ja Merenkulkumuseossa. Hmmm... Pitäisikö lähteä käymään pitkästä aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarianhamina onkin sinulle tuttu paikka. Kyllä noihin kannattaa useammankin kerran mennä. Aina löytyy katsottavaa.

      Poista
  6. Olen käynyt sekä museossa että Pommernilla ja olivat kyllä sen verran mielenkiintoisia, että hyvinkin voisin katsastaa uudelleenkin! Olisikohan tuleva kesä se, jolloin taas Ahvenanmaalle pääsisi?
    Riemullista pääsiäistä, Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka oletkin käynyt, niin uutta nähtävää on tuo silta joka yhdistää museon ja pommernin ja sitten Pommernin uusi telakka. Jos museokäynnistäsi on jo vuosia niin sielläkin on muutoksia tehty sitten vierailusi, joten tervetuloa!

      Poista
  7. Tälläiselle merifanille niin hyvä vinkki. <3

    Ihanaa pääsiäistä Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olet merifani niin ehdottomasti tämä käytävä!
      Sinulle ja perheelle myös oikein hienoa pääsiäisen aikaa <3

      Poista
  8. Ahvenanmaa tulee aina vaan ohitettua 🙈vaikka paljon olisi nähtävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraavalla kerralla hyppäät pois Maarianhaminassa, niin helppo tänne on tulla :) Ja takaan, että täällä on paljon mukavampaa kuin laivalla!

      Poista