15/03/2019

PAREMPAA OLOA







Mitä miettinee tuo suloinen pupu? Ehkä sitä voisko viikonlopun herkuttelun jo aloittaa. 

Minun osaltani tämä päivä alkoi aamujumpalla. Keskiviikkona fysioterapeuttikäynnillä tehtiin pieniä muutoksia jumppaohjelmaani. Kaksi viikkoa sitten kun olin ensimmäistä kertaa fysiolla sain ohjeet kotona suoritettavaan jumppaohjelmaan ja olen sitä tehnyt joka toinen päivä niinkuin ohje oli.

Noissa liikkeissä oli pari sellaista joissa tuntuu viiltävä kipu lonkassa kun niitä teen ja niinpä fyssari kehoitti pitämään niiden liikkeiden osalta taukoa toistaiseksi ja antoi yhden uuden liikkeen tilalle.

Särky jalassa ei ollut kuitenkaan vähentynyt nimeksikään näiden parin viikon aikana.

Nyt teen liikkeet aamuin illoin. Tehokkailta tuntuvat. Viime yö meni melkeinpä kivuitta mikä tuntuukin aivan ihanalta. Taitaa pikkuhiljaa löytyä keino jolla kipu saadaan pois ilman lääkkeitä. Fysioterapeutti laittoi kokeeksi myös teipit lonkasta polveen. Niiden tehosta en osaa sanoa mitään kun samanaikaisesti teen tuota jumppaa, mutta ei kai niistä haittaakaan ole.

Tyynyn pitämistä jalkojen välissä hän myöskin kehoitti kokeilemaan ettei vartalon kierto tulisi niin suureksi, mutta se ei onnistu kuin siihen asti kun ensimmäisen kerran pitää kääntää kylkeä. Siinä vaiheessa tyyny kiepsahtaa lattialle ja minä herään. 

Kolmen viikon päästä on taas uusi käynti fysiolla. Saa nähdä miten paljon tuloksia siihen mennessä saadaan.

Nyt hiukan kotihommia ja sitten vaikka pikkuisen herkuttelua.



LEPPOISAA VIIKONLOPPUA!

💛💛💛

16 kommenttia:

  1. Hienoa kuulla, että alkaa mahdollisesti helpottaa!

    Mulla on kanssa tyyny aina polvien välissä ja sitä sitten siinä siirtelen, kun kääntyilen. Samoin kuin pään alla olevaa tyynyä, jonka pidän selälläni nukkuessa litteänä, mutta kun käännyn kyljelleni, taitan kaksinkerroin. Ihan huvittaa välillä ne omat touhut ja mietin, että olispa kiva nähdä oma yönsä nopennettuna videolta :). Ehtisi tyyny lentää moneen suuntaan siinä ajassa, kun ukkeli vieressä kenties kerran muuttaa asentoaan...

    Mulla on tosi hyviä kokemuksia kinesioteipistä. (Oletan, että sellainen sulle laitettiin). Jotenkin lähes uskomattomalta tuntuu, että se voi auttaa niin paljon. Kunhan sen ammattilainen laittaa paikoilleen. Sensijaan omatoimiteippauksesta saa parhaimmillaan ihan hirveän tuskan aikaiseksi. Eikä sitä väärinlaitettua teippiä voi heti repiä poiskaan, kun lähtee pala ihoa mukana.

    Kivutonta viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mulla sentään päänalustyyny saa olla koko ajan samassa asennossa. Sen videon haluaisin kyllä nähdä :)))
      Saa nähdä miten tuon teippaamisen suhteen tehdään. Fysioterapeutti sanoi että jos uskotaan siitä olevan hyötyä, niin sitten hän näyttää miehelleni miten se laitetaan oikein. Sitä on ehkä vaikea itse saada oikein paikoilleen?
      Toiveissa on että tuleva yökin olisi kivuton.

      Poista
  2. Leppoisaa viikonloppua sinnekin!

    VastaaPoista
  3. Ihana pupuliini . Ja toivottavasti saat apua näistä liikkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pupu on suloinen. Tarmokkaasti yritän tehdä liikkeitä. Aika näyttää auttavatko.

      Poista
  4. Hyvä kuulla, että ainakin jonkinlaista edistymistä on havaittavissa. Toivotaan, että kipu saadaan hallintaan. Suloinen pupu! Mukavaa viikonloppua myös sinulle!

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti kipu hellittää. Kivaa viikonloppua💕💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä toivon. Hyvää viikonloppua sinullekin <3

      Poista
  6. Olen ollut tovin blogipimennossa, enkä tiedä mitään vaivoistasi. Mitä on sattunut? Onko kyseessä kuluma, rasitusvamma vai ei kumpikaan? Toivottavasti pääset pian taas liikkumaan normaalisti. p.s. Mitä elämäntaparempalle kuuluu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teija, mitään ei ole sattunut vaan kyseessä on vanha vaiva, joka alkoi ehkä n. kymmenen vuotta sitten ja diagnosoitiin silloin lonkan limapussin tulehdukseksi. Olen saanut lukuisia kortisonipistoksia siihen ja ne ovat auttaneet aina hetken, kunnes vaiva on taas palannut. Viimeinen pistos ei auttanut ollenkaan ja sain lähetteen sekä röntgeniin että fysioterapeutille. Röntgenissä ei ollut mitään erityistä. Fysioterapeutti antoi jumppaohjeita joita nyt teen aamuin illoin. Elämäntaparemppa menee jotenkuten. Paino ei viime aikoina ole laskenut eikä noussut, mutta en ole kauheasti tsempannutkaan sen suhteen. Samat kuusi kiloa miinusta on kuin jo muutama kuukausi sitten. Puuroaamiaiset toki vieläkin vakiona.

      Poista
  7. Kiva jos tuntuu paremmalta :)
    Uskomatonta kuinka kelit muuttuvat. Tänään meillä on satanut sankasti lunta ja yhtäkkiä se muuttui vesisateeksi :D Kummonen viikonloppukeli siellä on ollut?
    Huomenna startataan uusi viikko, iloa ja energiaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo parempaan uskoisin että ollaan menossa. Täällä on tullut vettä koko päivän. Ei muuten kiva mutta se sulattaa loputkin lumet.
      Hienoa uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  8. Toivotaan, että nyt helpottaisi ja pääsisit kuntoon.
    Tuo pupu on suloinen otus ja tekisi mieli ottaa se syliin ja vähän helliä.
    Täällä satoi eilen lunta varmaan 5cm mutta se on kyllä jo hävinnyt.
    Kevät keikkuen tulevi ja uusi lumi on vanhan surma, sanoi isoäitini aikoinaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti että tuo kipu hellittäisi. Jumpan puutteesta se ei ainakaan johdu jos ei parane.
      Täällä on keväiset kelit. Vettä sataa päivittäin.

      Poista