30/03/2019

MAALISKUU






Maaliskuu on loppumassa. Kuukausi on ollut säätiloiltaan erittäin vaihtelevainen: lunta, räntää, vettä, aurinkoa, kaikkia niitä on saatu.

Aika kummallista , että vielä muutama kymmenen vuosi sitten kukaan ei edes odottanut että maaliskuussa olisi jo oikea kevät, vaan maaliskuu miellettiin vielä  talvikuukaudeksi.

Nykyään sen sijaan kun kevätaurinko alkaa hiukan lämmittää, niin tulee sellainen olo (ainakin minulle) että heti haluttaa ottaa ulos kaikki ulkohuonekalut ja mieluiten istuttaisi jo kesäkukatkin samantien. Onneksi niitä ei vielä taida kasvimyymälöissä olla. No narsissien luin kestävän jopa kymmenen pakkasasteen lämpötiloja, joten niitä ehkä voisi jo istuttaa. 

Hiukan kevään kukkijoita luonnossa jo näkyy, ainakin leskenlehtiä ja krookuksia, joten mukavaan suuntaan ollaan menossa.

Ja yöllä siirretään kellot taas tunnilla eteenpäin eli kesään päin.


Tällaisia mietteitä näin maaliskuun lopulla. Kollaasiin keräsin muutaman kuvan menneeltä kuulta.  Klikkaamalla TÄSTÄ voit katsella muiden bloggaajien maaliskuisia kollaaseja.


💚💚💚


18 kommenttia:

  1. Totta muuten, maaliskuu on kyllä mielestäni vielä talvikuukausi. :) Muistan joskus ajan, kun pääsiäisenä jo mentiin t-paidoilla, sitä odotellessa.

    Ihanaa sunnuntaita Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin mielestäni se ennen oli talvikuukausi. Mm. sinä päivänä kun täytin yhdeksän vuotta osallistuin hiihtokilpailuihin :) Minäkin muistan yhden pääsiäisen kun oltiin Lapissa ja istuttiin pizzaa syömässä ulkona. Ja lämmintä oli.
      Oikein kivaa ja aurinkoista sunnuntaita sinullekin <3

      Poista
  2. Minä miellän maaliskuun vielä talvikuukaudeksi. Huhti-toukokuussa voi rueta odottelemaan kevättä :)
    Aurinkoista alkavaa huhtikuuta Tuiskulasta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos mieltää sen selvästi talvikuukaudeksi niin ei tule sitten niin pettynyttä oloa kun lunta tai räntää tulee taivaan täydeltä :)
      Tänään onkin saatu taas ihan kaikenlaista säätä, niin räntää kuin auringonpaistettakin, tuulen kera.
      Kiitos ja mukavaa kuun vaihdetta sinnekin<3

      Poista
  3. Ihana kuvakollaasi maaliskuun osalta. Virallisesti maaliskuu on aina laskettu kesäkuukaudeksi mutta minäkin muistan sellaisia vuosia jolloin on päässyt vielä etelässäkin hiihtämään. Ilmastomuutos - tämä ikävä asia on kyllä näiden lyhyiden talvien taustalla. Näin poikkeuksellisia lämpötiloja kuin nyt olen tottunut kokemaan Hollannissa tähän aikaan vuodesta. Kivaa sunnuntaita Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tahdo saada noita kollaaseja tarkoiksi photoscapella, joten pitää vielä harjoitella. Ilmastonmuutos tekee kyllä kaikenlaista. Eivät taida nämä jatkuvat tuulet ja myrskytkään muusta johtua kuin siitä.
      Sinulle myös <3

      Poista
  4. Ihan totta muuten: ennen maaliskuussa ei vielä haikailtu lämpimän kevään perään! Mitä jos syy onkin siinä, että me suomalaiset olemme oppineet vaan ottamaan keväästä enemmän irti? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, voi olla että kun ilmaston lämpeneminen on tosiasia, niin me pohjoisen asukkaat haluamme keväällä/kevättalvella aloittaa ulkoilmaelämän aina vaan aikaisemmin ja aikaisemmin.

      Poista
  5. Mä jätin äsken kommentin tänne blogiisi, mutta se taisi olla google-tililtä. Ja jos nyt oikein ymmärsin, niin google-tilin kommentteja ei enää bloggerissa julkaista. Vai miten tämä menee.

    Mutta Sinulla on siellä säät vaihdelleet, kuukaudessa ovat tulleet kaikki neljä vuodenaikaa. Siinä joutuu jo miettimään puketumistaankin. Se näissä säiden tempoiluissa on kurjaa, kun yhtenä päivänä menee t-paidalla ja toisena villapaidalla.

    Ihanaa huhtikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa sanoa tuosta google-tilistä. Sieltä tuli jotain tiedotuksia jokin aika sitten, mutta luin niin huolimattomasti etten osaa sanoa.
      Täällä on tosi vaihtelevat säät. Yhtenä päivänä oli jo +14 astetta ja tänään tuli räntää!
      Oikein ihanaa huhtikuuta sinnekin <3

      Poista
    2. Mä olen tällainen tekniikan ihmelapsi, jolle kaikki on yhtä suurta ihmettä.

      Siinä on omat metkunsa, kun yrittää sään mukaan pukeutua. Ja tuokin on totta, että mielestäni vielä Suomessa ollessani maaliskuussa alkoi räystäät vähän tippua mutta talvea se vielä oli.

      Toivoisin, että meillä olisi vielä alle 20 C päiviä. Muuten on taas ihan liian pitkä ja kuuma kesä.

      Poista
    3. Täällä toinen teknikko 😄
      Ei ole liika kuumuuskaan kivaa. Sen sain kokea viime kesänä ihan täällä koti-Suomessakin.

      Poista
  6. Pirteän punaiset mökit :)

    VastaaPoista
  7. Ihastuttavat punaiset mökit!

    VastaaPoista
  8. Teillä on kevät niin paljon edempänä kuin meillä. Nyt alkaa lumet sulaa nurmikoilta ja voi löytää maasta esiin puskevia krookuksia. Toisaalta mikäpä kiire tässä vielä onkaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika pitkällä on kevät mutta tuulee edelleenkin niin kylmästi ettei ulkona haluta mitään tehdä. Krookukset on ihania🌱⚘

      Poista