27/08/2024

Jo kolahti!



No vihdoin kolahti postilaatikko! Yli neljään viikkoon ei tullut yhtään korttia, mutta nyt tuli peräti seitsemän.

Ensimmäinen kortti tuli USA:sta Arizonasta. Rahul, joka asuu Tucsonissa, oli käynyt Saguaron Kansallispuistossa ja lähetti sieltä tämän kortin.




Kaikkein uskomattominta tämän päivän korteissa oli se, että nämä kolme korttia jotka tulivat USA:sta oli lähetetty samana päivänä ja niissä oli PERÄKKÄISET ID-numerot, kuten allaolevasta kuvasta näkyy. Mikä sattuma!




Carmen Sveitsistä lähetti kuvan koristeellisesta rakennuksesta. Kuva on Stein-nimisestä kaupungista joka sijaitsee Reinin varrella. Pääsisipä tuonne ihastelemaan näitä upeita taloja ja maisemia!




Majakkakortti tulee Saksasta Petralta. Hän asuu Hannoverissa. Petra vihjasi myös upeasta Herrenhäuser Gärten-puutarhasta ja googlettamalla näin tosi upeita kuvia sieltä, ja ajo-ohjeetkin google antoi, mutta nyt ei taida ehtiä ajella sinne, toisen kerran sitten.



Englannista tulee tämä Carolin lähettämä kortti ja mielestäni kuva voisi olla vaikka Ahvenanmaalta kuvattu.
Ihan uskomatonta on, että Carol kertoo että hän ja hänen miehensä ovat eläkeläisiä ja viimeiset kaksitoista vuotta he ovat koko ajan olleet matkalla paikasta toiseen. Heidän matkatavaransa mahtuvat kahteen matkalaukkuun, eikä heillä ole kiinteää kotia vaan kaikki omaisuus mahtuu noihin kahteen laukkuun. Aika hurjaa uskaltamista!




Jill joka myös asuu USA:ssa kertoo että hän kävi tutustumassa National Postal Museumiin Washingtonissa. Googlasin tämänkin kohteen ja voisin käydä tuolla itsekin, niin mielenkiintoiselta se näytti.



Mustavalkokortin lähetti Donna Ottawasta.  Donna asuu pikkukaupungissa lähellä Ottawaa. Kortissa on kuvattuna Rideau Canal, jossa Donna on usein veneillyt kesäisin ja talvella joella voi vaikka luistella.



Tämän upean kortin höyryveturista lähetti Ksenia Philadelpiasta. Kuvan mukana tuli parisivuinen kirje jossa hän kirjoitti omasta arkipäivästään. Hienoa vaivannäköä, kiitos Ksenia!


Tänään oli tosi hyvä postipäivä.

IHANAA PÄIVÄÄ SINULLEKIN!
💜💜💜

 

30 kommenttia:

  1. Odottaminen kannatti: noin monta korttia oli matkalla sinulle. Kauniita ja mielenkiintoisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä jatkuvaa odottamista. Toivottavasti muuttuu vähemmän hektiseksi kun pidemmän aikaa tässä on mukana :)

      Poista
  2. Ihanaa, kun ottaa huomioon miten kauan ehdit jo odottaa. Nyt tuli jättipotti 😄

    VastaaPoista
  3. Voi Waude! Huikeat kortit maailmoilta.
    Nyt tulikin kivaa postia, kannatti odotella!

    VastaaPoista
  4. Waude miten ihanaa postia olet saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat hienoja ja kiva oli lukea kaikkea mitä korteissa luki.

      Poista
  5. Oi miten upeita kortteja, kylläpä kannatti odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella kannatti, mutta toivon silti ettei seuraavia tarvitse odottaa näin kauan.

      Poista
  6. Oih - ja kiitos että tarjoilit lähes maailmanympärimatkan meillekin....
    Nostatit muistoja lukioajoilta, kun itselläkin oli vaikka kuinka monta kirjeystävää, mm. Petra Hannowerista.... jotenkin sykäytti.... Sekä Carol miehensä kera...
    Tapasimme Kreetalla muistaakseni hollantilaisen, vai oliko siitenkin tanskalaisen eläkeläis pariskunnan liki 40-vuotta sitten ja heidän elämä oli kahdessa matkalaukussa, n. 3kk asuivat yhdessä paikassa ja sitten taas suunta uuteen. Ukkokultani totesi, että mekin voisimme elää noin... muistan miettineeni, että mitä ne tavarat olisi, jotka olisi pakko mahduttaa mukaan. Ei kyllä edelleenkään mahdoton ajatus... meillä olisi kyllä rinkat... Ksenian kirje on varmaan ollut mielenkiintoista luettavaa... ja jälleen mietin, että mitä sinä kirjoitat elämästäsi ja mitähän itse kirjoittaisin... mielenkiintoiseen harrastukseen olen päässyt sisälle ja ihanaa, että saamme elää sitä kauttasi mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiittää. Carol innostui Ahvenanmaasta niin, että haluaisi matkustaa tänne. Minusta ei olisi tuollaiseen matkalaukkuelämään, sillä yleensä olen ihan tyytyväinen päästessäni kotiin viikon matkalta. Voisin ajatella olla pidempiä aikoja poissa kotoa jos omistaisi matkailuauton jossa tuntuisi kuitenkin hiukan siltä että olisi "kotona", vaikka olisikin matkalla.
      Tämä harrastus on kyllä mielenkiintoinen. Olin mukana jo kymmenisen vuotta sitten, mutta nyt kun aloitin uudestaan, niin tuntuu että osanottajat paneutuvat paljon enemmän siihen mitä kirjoittavat eikä sellaisia kortteja joissa lukisi vain esim. "Happy postcrossing" juurikaan tule.

      Poista
  7. Ennustin että saat 8 korttia seur.postissa, ei aivan mennyt nappiin. Tuo sattuma ID-numeroissa on kyllä sattumien summa. Hieno harrastus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin kuitenkin osasit ennustaa korttien määrän. Tuo ID-numerojen peräkkäisyys tuntuu ihan uskomattomalta.

      Poista
  8. Hienoa että postilaatikkoon tipahti vihdoinkin kortteja, mutta kyllä sait odottaa! Ja sanon mukaan se odottavan aika on pitkä! Mutta nyt on se onnen päivä....Ja kortithan olivat aivan ihania!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kauan kesti ennen kuin tulivat. Ihania ovat!

      Poista
  9. Ihanaa postia.Tuo onkin mukava harrastus.En ole koskaan kokeillut. Iloa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika kiva saada kortteja vaikka mistä! Kannattaa kokeilla. Sinulle myös oikein kivaa päivän jatkoa!

      Poista
  10. Postia on aina mukava lähettää ja varsinkin saada 💜 - mukavaa loppukesää sinulle 💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postcrossingissa on melkein mukavampi lähettää kuin saada. Sinulle myös oikein ihanaa loppukesää.

      Poista
  11. Postin odottaminen palkittiin oikein reilusti. Innostuksesi postcrossinkiin on tarttunut minuunkin.

    VastaaPoista
  12. Nyt kannatti odottaminen. Olet saanut ihania kortteja monesta suunnasta. Veturin huomasin heti ja hieno talo ym. ihania kortteja. "Matkailu avartaa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannatti, mutta kyllä se pitkältä tuntui. Tuo veturikortti on todella hieno.

      Poista
  13. Kannatti odottaa! Ihania kortteja! Peräkkäiset ID-koodit - huh huh! Kuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peräkkäiset ID-koodit!!! Siitä ei tajua miten harvinaista se on, jos ei ole mukana tässä postcrossingissa. Ihanaa elokuun viimeistä päivää sinulle myös.

      Poista
  14. Wau, olipa hienoja kortteja. Ja tykkäsin sanonnasta "hyvä postipäivä". Itsellä niitä on hyvin harvoin, koska enpä muista joulun jälkeen saaneeni mitään oikeaa postia, pelkkiä mainoksia, laskuja ja jonkun satunnaisen lehden.

    VastaaPoista