01/11/2022

Nopeat ja herkulliset seitileikkeet



Aina ei ole aikaa, tai jaksamista, kokata pitkän kaavan mukaan. Silloin on kiva turvautua  kaupan pakastealtaasta löytyvään tarjontaan.

Meillä kokeiltiin ensi kertaa Rainbown pakastettuja seitileikkeitä. Pakkauksessa on kaksi leikettä ja ne ovat sen verran suurikokoisia että yksi leike per henkilö on riittävä.

Näitä leikkeitä on muutamalla eri täytteellä. Me valitsimme valkosipulikastikkeella täytetyt.




Valmistimme seileikkeet airfryerilla, mutta paistinpannu käy yhtä hyvin. Airfryerin käyttö vaan on paljon vaivattomampaa kun käryjä ja pannun tiskaamista ei tule. Lisäksi rasvaa käytetään vaan ihan hiukan, tai ei ollenkaan.

Ostimme oliiviöljyä suihkepullossa, josta on helppo suhauttaa pieni määrä airfryerin ritilälle ennen paistamista.

Airfryeriin valittiin lämpötilaksi 200 astetta ja leikkeet kypsennettiin 7 min. molemmilta puolilta l. yht. 14 min.
Leikkeistä tuli tosi rapeita ja maukkaita.




Lisukkeena meillä oli tällä kertaa riisiä ja salaattia, sekä curry-kastiketta.
       


       MUKAVAA MARRASKUUN ENSIMMÄISTÄ PÄIVÄÄ!

💙💙💙

20 kommenttia:

  1. Airfryer -kokeilut jatkuvat :) Varmasti ihan hyvät maut. Ja kevyemmät rasvamäärät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä jatkuvat, sillä olemme niin tyytyväisiä tähän laitteeseen.

      Poista
  2. Herkullisen rapsakan näköisiä nuo leikkeet! Periaatteessa ihan kiinnostava tuo airfryer, mutta minusta tuntuu ettei meillä keittiön kaappeihin mahdu yhtään uutta kapinetta, kattilaa tai pannua.
    Mutta siis, hauskaa jos olet innostunut kokkailemaan! Silloin uusi laite on varmasti teidän keittiössä paikkansa ansainnut ;)
    Touhukasta marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rapsakoita olivat ja maukkaita. Tilan puute tahtoo aina olla esteenä uusille hankinnoille, mutta meillä tämä mahtuu olemaan koko ajan työpöydällä onneksi. Todellakin on ansainnut paikkansa.
      Samoin sinulle, hienoa marraskuuta!

      Poista
  3. Meilläkin miehet syövät välillä näitä seitileikkeitä, itsehän en allergian takia voi mitään mereneläviä syödä. Maistuvat hyvältä kuulemma perunamuussin kanssa myös :)
    Herkkuisaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiireisen tai laiskan päivän pelastus ja ovat tosi hyviä. Harmi kun allergia estää syömästä kala-ym. ruokia. Muussi sopiikin näiden kanssa hyvin.
      Kuin myös sinulle, vaikka ilman meren eläviäkin<3

      Poista
  4. Kiitos vinkistä!
    Näitähän voisikin kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kokeilun arvoisia. Niitä oli myös eri täytteillä.

      Poista
  5. Airfryer on osoittautunut onnistuneeksi hankinnaksi myös meillä. Kiitos näistä vinkeistä! Seitileikkeet menevät ehdottomasti kokeiluun, ja lisään ostoslistalle myös mainitsemasi oliiviöljyn, jolla rasvan määrää saa vielä entisestään vähennettyä. Herkullista viikon jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ostitte sen! Öljyä pystyy laittamaan vähemmän kun se on tällaisessa suihkepullossa ja se on kätevä käyttää.
      Maukkaita kokeiluja teillekin!

      Poista
    2. Ostettiin ja ollaan oltu tyytyväisiä. Kiitos Kristiina :)

      Poista
  6. Maistui tosi hyvältä. Sinulle myös, mukavaa marraskuun alkua!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun jaat ohjeita täällä, airfryerini varmaan saapuu tänään minulle 🤍 Kiitos kun jaoit kokemuksia blogissasi, vaikuttivat ostopäätökseen vahvasti ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koska kiinnostusta näihin airfryer-juttuihin tuntuu olevan, niin tulen vastaisuudessakin postaamaan näitä.

      Poista
  8. Vesi herahti kielelle kuvaa katsoessa. Täytyykin tutkailla olisiko näillä pääsy myös meidän ateriallemme. Meillä ruoka tehdään puuliedellä, mikä sopii hidastamisen mieltymykseeni.
    Mukavaa marraskuuta! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ihmettele, sillä hyviähän nämä olivat. Kuulostaa niin kodikkaalta tuo ruoan valmistus puuliedellä, ainakin kylminä vuodenaikoina.
      Samoin sinulle!

      Poista
  9. Näyttävät niin herkulliselle! Meillä ei ole airfryria, siis vielä :) Vinkkisi antavat kipinää sellaisen hankintaan! Mukavaa viikonloppua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ja airfryerissa niistä tuli mukavan rapeita.
      Oikein hyvää viikonloppua sinullekin<3

      Poista
  10. Mun täytyy kans ostaa tuollainen air fryer ja lopettaa rasvan kanssa läträilyt. Kiloja kun rupeaa kertymään salakavalasti, jos ei opettele kevyempiä ruoanlaittotapoja. Kivaa loppuvuotta toivottelee Teija Maskusta😊

    VastaaPoista