10/11/2022

Koukeroisia ovat raha-asiat



Lämpimät syyssäät jatkuvat. Yhtenä päivänä tein tavanomaisen lenkkini ja huomasin miten kaunis näkymä onkaan tieltä jota pitkin kävelin. Olen kävellyt tästä lukemattomia kertoja, mutta tuntuu kuin vieläkin löytäisi jotain uutta tästä näkymästä ja nappasin kuvan ohi mennessäni. Kesällä ja talvella näkymä on ihan toisenlainen. Pitäisikin ottaa samasta paikasta kuvia eri vuodenaikoina. Tykkään katsella sellaisia kuvia ja ehkä rupean nyt itsekin ottamaan "vuodenaika-kuvia", kun vaan muistaisin.

Kävin edellispäivänä ottamassa influenssarokotuksen ja korona-tehosterokotuksen. Viimeksi kun otin 4. koronarokotuksen olin seuraavana päivänä kipeä. Olo oli flunssainen ja paikat kipeitä. Ja palelin, mikä on minulle tosi harvinainen olotila. Nyt tuli samat oireet, eli eilinen päivä meni kuumeessa, mutta tänään vointi on melko normaali.

Tänään tuli sähköpostia Sanoma Medialta. Kerroin täällä aiemmin miten olen odottanut takaisin maksamaani lehtitilausmaksua.

Sähköpostissa kerrottiin että heidän maksuosastonsa on vielä tarkastanut asian ja heiltä on maksu lähetetty 10.10 minulle. Ja jos ei vieläkään suoritusta löydy tililtäni, niin minun pitäisi olla yhteydessä pankkiini.

Koska rahaa ei tililleni ole tullut, soitin pankkiin ja selitin asian. Pankkivirkailija lupasi tutkia asian ja soitella minulle hetken kuluttua. Muutaman minuutin kuluttua hän soittikin ja sanoi, ettei tuota summaa todellakaan ole tililleni tullut. Hän kehotti minua ottamaan yhteyttä vielä Sanoma Mediaan ja pyytämään kuittia maksusta, jotta saataisiin tietää mihin rahat ovat menneet.

Lähetin sähköpostia Sanoma Mediaan ja nyt odottelen sieltä jotain tietoa.

Jos ei tämä johda mihinkään, eli rahojen takaisin saamiseen, niin annan jutun olla. En jaksa pahoittaa mieltäni enää enempää tämän vuoksi, vaikka mieltäni kaivertaakin jos rahoja ei tililleni ilmesty.


💚💚💚
 

18 kommenttia:

  1. Ärsyttävää kun alkavat pihtaamaan, eivät luovu suosiolla rahoistaan!!
    Hieno mökki, muuttaisin heti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahoistaan = minun rahani! Tuo mökki on kaunis ja vain kerran olen nähnyt siinä pihalla ihmisiä, joten kovin ahkeralla käytöllä se ei ole.

      Poista
  2. Ihan uskomatonta! Muistan kun kerroit, että tilinumerokin tuli tarkistettua kunnolla. Minulla on ollut vahva usko, että tuollaiset asiat on helppo tarkistaa ja korjata. Mikä kumma mahtaa mättää?
    No, kuten sanoit, loputtomasti ei kannata inttää, jos rahallinen menetys ei ole iso. Mutta toisaalta ihan vaan periaatekin voi olla hyvä syy niuhottaa. Vielä täällä pidän sinulle peukkua varmuuden vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilinumero on tarkistettu moneen kertaan, joten en tiedä mihin rahat ovat hävinneet. Luulen että jätän tämän tähän, jos vaan sisu antaa periksi. Olen kuulolla nyt jonkin aikaa. Kiitos peukutuksesta!

      Poista
  3. Ei voi olla totta! Sanoma Media on niin iso konserni, että heiltä odottaisi hieman parempaa asiakaspalvelua. Sinä olet joutunut soittamaan lukemattomia puheluita asian eteen joten luulisi, että kanssasi puhelimessa asioinut olisi itse ehdottanut, että lähettää sinulle kuitista kopion. Tämä vaikuttaa ihan farssilta joten kyllä nyt jo Kuluttaja-asiamiehen pitäisi puuttua asiaan.

    Ikävää, että rokotuksesta tuli kuumetta. Toivottavasti menee pian ohi. Toipumista Kristiina ja tsemppiä tuohon Sanoma juttuun ♥ Kaunis syysnäkymä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan nyt tuota kuittia. Voi olla että asia jää ikuisesti ratkaisematta.
      Kuume on onneksi nyt poissa. Mukavaa viikonloppua sinulle<3

      Poista
  4. Olipa kiva kun muistutit tuollaisesta kuukausikuvan ottamisesta. Niitä on tosiaankin kiva seurata ja taidanpa sun innoittamana ottaa tavaksi tehdä niin itsekin (joskin mun aikomukset tuppaa aika usein jäämään puolitiehen, kun en sitten kuitenkaan muista :)). Jos vaikka laittaisi tietylle kuukauden päivälle aina muistutuksen kalenteriin, niin saattaisi totetuakin.

    Kyllä tuntuu oudolta tuo Sanomien juttu ja tosi harmilliselta. Jos heillä kerran on todiste maksun lähettämisestä eteenpäin, mielestäni olisi Sanomien tehtävä selvittää omasta pankistaan, mitä maksulle on tapahtunut. Jos vaikka on ollut jossain viitenumerossa vika tai jotain.

    Mulle kävi Matkahuollon kanssa niin ,että kun koitin ostaa nettilippua, maksu ei ensin mennyt perille, mutta lopulta se meni kahteen kertaan. Harmitti, mutten jaksanut alkaa 15 euron takia siihen palautuskyselyrumbaan, joka kuulosti liki mahdottomalta.
    Samoin tilasin kerran yhden vaatteen, joka lopulta tuli Kiinasta ja oli niin luokattoman surkeaa laatua, että pisti vihaksi, mutta senkin suhteen jätin palautusyritykset tekemättä ja ajattelin, että maksetaan nyt sitten oppirahat tämmöisestä tyhmästä tilauksesta.
    Sanomien suhteen ei ole sellaisesta kyse.

    Mukavaa viikonloppua vielä tätäkin kautta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni tuo kuva voisi olla kiva ottaa eri vuodenaikoina. Ajattelin ottaa vain samasta kohdasta kuvan eri vuodenaikoina, niin eron huomaisi selvemmin kuin jos ottaa joka kuukausi.
      Miehenikin tilasi jotain kerran Kiinasta eikä sitä koskaan hänelle tullut. Onneksi ostos oli muistaakseni jotain kuuden euron luokkaa.
      Sanomien suhteen johtuu kyllä jostain muusta.
      Samoin sinulle, mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  5. Eri vuodenaikoina otetut kuvat samasta kohteesta kuulostaa kuvalta idealta.
    Olen joskus ottanut kuvapareja: valoisa - pimeä yms.

    Kävin ottamassa tänään 4. koronapiikin. En ole tullut aiemmista mitenkään kipeäksi, toivottavasti en nytkään. Mistähän se johtuu, että toisille tulee flunssaoireita ja toisille ei

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun nyt vaan muistaisi ottaa noita kuvia ja sitten vielä ne tarvittaessa löytäisi :)
      Minäkään en muistaakseni tullut kipeäksi parista ensimmäisestä piikistä, mutta kahdesta viimeisestä kyllä.

      Poista
  6. 🤯en tajua miten paskaa palvelua voi ihminen saada. Kuukausikuva on käynyt mielessäni mutta sitten kuitenkin unohtunut. No jos nyt ryhdistyisi ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään, enkä tajua mihin rahat ovat voineet "kadota". Toivottavasti selviää.

      Poista
  7. Minähän sanoin, että ei he ole mitään maksaneet. Ja jos kerran muka ovat, miksi eivät suoraan lähettäneet sinulle tositetta maksusta. Huhhuh mikä rumba tämä on sinulle ollut!
    Leppoisaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No alkaa kyllä jo väsyttää tämä homma.
      Oikein hyvää viikonloppua sinulle myös Outi<3

      Poista
  8. Hei pitkästä aikaa blogivierailulla! Onpas kurja tuo maksuhomma. Toivotaan että rahat tulee tilille. Mukavaa marraskuuta sinne

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla sinustakin! Ottaa kyllä hiukan päähän tuo maksun palauttamisen vaikeus.
      Oikein mukavaa marraskuun jatkumista sinullekin!

      Poista
  9. Voiko maisema tuon tyypillisemmäksi saaristolaismaisemsksi tullakaan! Ihana kuva ja saa kaipaamaan saaristoon.
    Kyllä on pitkä ja uuvuttava taistelu sinulla menossa 😳
    Tunnelmallista myöhäissyksyn iltaa teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyypillinen punainen mökki valkoisine kulmalautoineen ja ikkunanpielineen. Pitkä ja harmittava, ihan turhanpäiväinen kiista on meneillään. Odottelen heidän taholtaan jonkinlaista vastaantulemista.
      Mukavia syyspäiviä sinnekin<3

      Poista