27/08/2022

Herttaisin, parjatuin, viehättävin,kaunein, kätevin, koristeellisin, vihrein, varottavin, vanhin, keskeisin, upein, pisin, rauhallisin



HERTTAISIN:

Pistäydyttiin Turussa. Ja kun sääkin suosi, niin lähdettiin ystävien kanssa kävelylle keskustaan. He asuvatkin keskustassa, joten helppo oli lähteä katselemaan vanhan kotikaupungin vilinää.

Kiivettiin Kakolan mäelle, mutta oltiin sen verran aikaisessa, että mikään kahviloista ei ollut vielä auki, eikä myöskään Kakolan myymälä. Kovasti rakennettiin joka puolella ja ainakin vielä näytti mielestäni ankeahkolta, mutta varmaan kun saadaan kaikki valmiiksi ja paikkaan tulee enemmän istutuksia ja vihreyttä, niin eiköhän siitä viihtyisä tule. Yhtään kuvaa en tullut ottaneeksi tuolta alueelta. Tämäkin sähkökaappi oli Puutarhakadulta jonka ylitimme matkalla tuonne Kakolan mäkeen. Tykkään siitä kun noita kaappeja somistetaan ja jos kuva on näinkin herttainen, niin se saa hyvälle mielelle.



PARJATUIN:

Reittimme jatkui kohti Aurajoen rantaa ja mäeltä laskeuduimme pehmeästi funikulaarilla. Tuo paljon parjattu laite toimii, tai sitten ei, mutta onneksemme nyt ei ollut mitään häiriötä ja pääsimme ensi kertaa kokeilemaan sitä.




VIEHÄTTÄVIN:

Viehättävä vanha rakennus oli kuvattava. Tämäkin talo oli aikoinaan vankilan henkilökunnan asuintalo, nyt en tiedä keitä siinä asuu, mutta kaunis on talo ja sen piha.



KAUNEIN NÄKYMÄ:

Joen ranta on nykyään mitä parhain ja kaunein maisemien ihailulle ja kävelylle ja ravintoloitakin löytyy vaikka kuinka monta. Aina kun tänne poikkeaa, niin jotain uutta on rakennettu. Ja tuntuu, että Turussa rakennetaan ihan joka puolella. Ihan päätä huimaa se rakentamisen määrä ja ihmisvilinäkin nyt, kun on tottunut hiljaisempaan menoon Ahvenanmaalla. En kyllä osaa sanoa kumpi sitten on parempi, kaikki isomman kaupungin tarjonta ja mahdollisuudet, vai pienemmän paikkakunnan verkkaisempi tahti, vaikkakin sitten pienemmät ympyrät joka asiassa. Molemmissa on tietysti hyvät ja huonot puolet.




Aurajoen poikki tauotta kulkeva föri on yksi Turun tunnetuimmista "symboleista". Sen lähellä olevan rakennuksen seinään oli kiinnitetty piirretty kuva tuosta paljon käytetystä lautasta.


KÄTEVIN:

Förillä pääsee kätevästi kulkemaan joen itä-ja eteläpuolille ja polkupyöränkin voi sillä kuljettaa.



KORISTEELLISIN:

Muutama kaivonkansikin tuli kuvattua. Tämä oli yksi koristeellisimmista.



VIHREIN JA VAROTTAVIN:

Ihailin istutuksia Aurajoen rannalla, mutta  samalla täytyi varoa koko ajan ettei osunut ohi suhahtelevien polkupyörien tielle.



VANHIN:

Esposito on tiettävästi Turun vanhin ravintolalaiva, ainakin jos nettiin on uskomista.


KESKEISIN:

Kävelimme ydinkeskustaa kohden ja poikkesimme parissa myymälässä ostaaksemme J:lle kengät. Hänellä oli jalassa jo monta vuotta palvelleet kengät ja hän halusi samanlaiset, tai saman tyyliset. Löysimmekin ihan samanlaiset, mutta toisen väriset, mutta ne olivat väärää kokoa, eikä liikkeessä ollut muita kokoja jäljellä. Myyjä lupasi tilata oikeaa kokoa olevat siksi kun seuraavan kerran matkaamme Turkuun, mikä onkin jo runsaan viikon päästä.

Hellesää rupesi jo janottamaan ja päätimme mennä torin varrella olevan hotellin kattoterassille nauttimaan juomat. Samalla saisi katsella yläilmoista miten torin remontti edistyy.

Jonkin verran myyntikojuja jo oli, mutta keskeneräiseltä vielä näytti. Kukkalaatikoita rakennettiin ja laatoitustöitä tehtiin. Parkkihalli torin alla on jo käytössä ja ajattelimmekin pysäköidä automme sinne kun tulemme ensi kerralla käymään.

Monet muistot heräsivät näitä näkymiä katsellessa ja kierrellessämme kaupunkia. Välillä tuntui, että onko kaikki tämä muutos ja uuden laittaminen tarpeellista, mutta kai se niin on, että aikaa on seurattava.




UPEIN:

Tämän kävelyreitin upein istutusryhmä löytyi rautatieaseman edustan puistosta. Tästä olikin enää lyhyt matka kävelymme alkupisteeseen, eli ystävien kotiin. Oli hyvä kävely ja askeliakin kertyi runsaat 14.000. Tuohon, tai edes puoleen siitä kun pääsisikin päivittäin, niin johan kunto kohenisi. Kaupungilla askeleet vaan kertyivät kuin huomaamatta ja reitin valinnanvaraa oli huomattavasti paljon enemmän kuin täällä kotikylässä.


PISIN JA RAUHALLISIN:

Emme kierrelleet laivassa muuta kuin kävimme aamiaisella.  Olimme sanoneet ystävillemme, että haluamme katsastaa laivan "paremman" aamiaispaikan, mutta se olikin harmiksemme täyteen buukattu, mutta toisessa paikassa oli tilaa, joten söimme sitten siellä. 

Vielä käynti taxfreessä ja sitten vietimmekin loppuajan hytissä, johon kuljimme tätä pitkää käytävää pitkin. Kovin oli hiljaista, eikä tainnut monessakaan hytissä olla matkustajia. Me varaamme nykyisin aina hytin, vaikka matkustaisimme päivälaivalla, niin kuin useimmiten teemmekin. On ihanaa tietää, että pääsee hyttiin lepäämään kun siltä tuntuu. Mehän matkustammekin vain paikasta Maarianhamina paikkaan Turku, emmekä välitä laivan huvittelutarjonnasta.

Kiva oli taas päästä hiukan tuulettumaan, mutta aina on yhtä kivaa palata kotiin.


MUKAVAA PÄIVÄÄ SINULLE!

🚢🚢🚢

 

22 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia nuo kaivonkannet! Enpä ole ennen niitä tarkemmin katsellutkaan, mutta varmasti kiinnitän niihin nyt enemmän huomiota.

    Jokiranta on kyllä ihana. Minun oma kotini sijaitsee keskustassa ihan joen rannassa kauppatorin puolella. Parvekkeelta on kiva seurata elämää joella ja sen rannoilla.

    Silloin kun minulla vielä oli koira, käveltiin usein Espositolle saakka ja piipahdettiin siellä. Koissu sai aina jotakin herkkua omistajilta. Vitsailinkin, että jos koira karkaisi, tietäisin, mistä hörökorvaneiti löytyy. Koiraparka ei sitten koskaan syksyn tullen ollenkaan ymmärtänyt, miksi laivalle ei enää pääse ja kulkusilta oli ylhäällä :(

    Mukavaa viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin luin vasta noiden kansien bongailusta joitakin viikkoja sitten ja siitä lähtien olenkin kiinnittänyt huomiota niihin.
      Jokiranta on nykyään tosi hieno. Muistan vielä miltä siellä lapsuudessani näytti, eikä siellä haluttanut kulkea, tai ei uskaltanutkaan, kun laitapuolen ihmiset olivat valloittaneet koko rannan.
      Sinä asut ihan paraatipaikalla kun voit parvekkeeltasi seurata rannan elämää.
      Espositosta on minullakin sellainen muisto, että kun olin iltavuorossa ja asuimme lähellä rantaa, niin mieheni tuli koiramme kanssa minua vastaan tuohon Espositolle, ennen kuin tulivat työpaikalleni ja myös meidän koiramme sai aina oman vesikipon.
      Oikein hyvää viikonlopun jatkumista sinulle myös!

      Poista
  2. Kylläpä näytti kivalta tämä teidän Turun reissunne ja se toi niin mukavasti oman alkukesän matkan mieleen. Funikulaaria emme tänä kesänä kokeilleet ja Förikin jäi välistä kun haluttiin kävellä joka paikkaan ;-)

    Ihanaa kesän jatkoa sinulle ja oikein hauskaa uutta kenkien hakumatkaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Funikulaari oli meille ensi kokemus. Föriä emme nyt käyttäneet kun pysyteltiin länsirannalla koko ajan.
      Sinulle myös oikein ihanaa loppukesää! Kenkiä tärkeämpi ostos seuraavalta Turun matkalta on uusien silmälasien hankinta, sillä pelkästään kenkien takia tuskin olisimme taas Turkuun matkanneet.

      Poista
  3. Kakolanmäki, Funikulaari ja Föri - samat tärpit kuin meidänkin Turku-keikallamme tänä kesänä. Tykkään kovasti Turusta, vaikka parasta siellä on toki yhden lapsemme oma koti. Etenkin kesäisin kaupunki näyttää parhaat puolensa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakolanmäki ja Funikulaari houkuttavat uutuudellaan ehkä, ja Föri, se vanha tuttu ja turvallinen. Mainio kesäkaupunki Turku onkin.

      Poista
  4. Olipa kiva Turun reissu. Upeita kuvia olet ottanut. Olisi ihan tutustumisen arvoinen paikka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva oli reissu ja paljon uutta päästiin näkemään ja kokemaan. On kyllä käymisen arvoinen kaupunki.

      Poista
  5. Olipa teillä kiva Turun reissu. Turku on kyllä kaunis kaupunki. En ole siellä nyt pariin vuoteen käynyt. Ystäväni kanssa siellä aina kesäisin olemme vierailleet.
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oli kanssa yli kahden vuoden väli Turun matkoissa, mutta nyt noita matkoja on kertynyt ihan ryppäänä, sillä viikon päästä mennään taas, tosin vaan päiväseltään.
      Ihanaa uutta viikkoa sinulle<3

      Poista
  6. Olipas hauska ja mielenkiintoinen postausidea! Turku näyttää kuvissasi kivan raikkaalta, paljon vaaleita väriä, sinistä ja vihreää. :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon jäi vielä kuvaamattakin, mutta ehkä ensi käynnillä sitten lisää kuvia.
      Samoin sinulle, oikein kivaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  7. Kivasti väliotsikoitu teksti.

    VastaaPoista
  8. Sattuipa kaunis kesäinen keli (ellei ollut liian kuuma) kotikaupunkireissulle. Mukavampi askeltaa kuin sateessa.
    Ja hauskaa, että kuvasit kaivonkansiakin :). Kaikki eivät sellaisia(kaan) kauniita yksityiskohtia huomaa, vaan paahtavat ohi.

    Polkupyörät kaupungissa on tosiaan nykyään aika varottavia. Ja ehkä vielä varottavampia sähköpotkulaudat, joilla kiidetään paikasta toiseen ilman kypärää ja "matkustaja" kyydissä. (Kuulin kaverilta viikonloppuna, että Norjassa saa kuulemma kovat sakot, jos kulkee potkulaudalla "kaks päällä". Ei tekis pahaa täällä meilläkään).

    Tänään tuntui ekaa kertaa ihan syksyltä ja saa mun puolesta jo tullakin.
    Sellainen leppeä mielellään.



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annukka, kyllä oli hiukan liian kuuma, mutta onneksi oli saatavana kylmiä juomia. Ja onneksi ei sentään osunut sadesää. Nuo potkulaudat ovat kyllä yksiä maanvaivoja.
      Ihan kivalta tuntuu minustakin että syksy saapuu. Tänään jo mietin että koskas me yleensä laitetaan pihakalusteet talvisäilöön :) Ei kuulemma ihan vielä vastasi yksi.

      Poista
  9. Kiitos tästä Turun piipahduksesta! Tuo kaupunki jokivarsineen on sykähdyttävä. Ensi kerralla taidan minäkin kiinnittää huomiota kaivonkansiin. Teillä on mukava matka piipahtaa Turussa asioilla. Ahvenanmaallekin mieleni tekisi. Millaista siellä olisi lokakuussa? Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivonkansien bongaaminen on varsin mielenkiintoista! Tavallaan helpolla täältä pääsee Turkuun, jos vaan kestää sen 5-6tuntia pitkän laivamatkan.
      Ahvenanmaa lokakuussa on paljon hiljaisempi kuin kesällä ja monet paikat on jo suljettu. Huomasin että Kastelholman linna on auki syyslomalla 20.-22.10. Muutenhan se on sesongin ulkopuolella suljettu. Syyskuussa olisi tuo ihana jokavuotinen Sadonkorjuujuhla-Skördefest, jonne tullaan pitkienkin matkojen päästä. Bussilastillisia tulee ainakin Manner-Suomesta ja Ruotsista.
      Luontopolut tietysti ovat "auki" ympäri vuoden ja kahvilat, siis ne jotka eivät ole varsinaisia kesäkahviloita. Merenkulkumuseo on aivan mahtava, samoin Taidemuseo.

      Parhaiten tietoa tapahtumista ja nähtävyyksistä saat kun menet VISIT ÅLANDin nettisivuille. Sieltä löytyy vaikka mitä tietoa.
      Tuosta Sadonkorjuujuhlasta löytyy tietoa osoitteesta www.skordefest.ax

      Toivottavasti matkanne toteutuu ja löydätte paljon mielenkiintoista nähtävää. Ehkä täältä blogistanikin löytyy jotain kiinnostavaa esim. hakusanalla "Ahvenanmaan vinkit", "Ahvenanmaa".

      Poista
  10. Kiitos tästä postauksesta! Jaa-a, taas sain todeta että lähellä olisi paaaljon nähtävää. Meiltähän ei ole kuin huipaus Turkuun, mutta viikot kuluvat töiden parissa. Huokaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noinhan se usein on, että lähikohteet tahtoo jäädä hiukan unohduksiin.

      Poista
  11. Kiitos Turku postauksesta! Olen viimeksi keväällä käynyt Turussa ja kovasti piti viettää Turku päivä kesällä mutta en ehtinyt. Toisaalta voihan nytkin matkailla tuonne katselemaan. Funikulaarissa en ole ollut itse mutta pari ystävää on osunut paikalle juuri silloin kun ei ole toiminut. Jokiranta on minun suosikkini Turussa ja toki Turunlinna.
    Kiva postausidea kirjoittaa kaupungista käyttäen "adjektiiveja".
    Ihanaa sunnuntaita Kristiina ♥

    VastaaPoista
  12. Olipas kiva postaus laitan sut blogiluetteloon. Turussa pitäisi käydä ajan kanssa, tykkään kävellä ja ihailla vanhoja/kauniita/erikoisia taloja. Jugend toimii jos ei liian korsiteellinen, sitten kolahtaa funkkis!! olen sen veran käytännöllinen itse, suorastaan pragmaatikko että siksi. Esim Amsterdamissa rumin talo on van Goghin museo ;DD

    VastaaPoista