13/11/2021

Prästgårdsnäset, yksi Ahvenanmaan luontopoluista

Aurinko paistoi ja lämpötila oli +8 astetta, joten oli oikein hieno sää lähteä ulkoilemaan. Kohteeksi valitsimme tällä kertaa Finströmin kirkon vierestä lähtevän Prästgårdsnäsin luontopolun.





Auton voi jättää joko Finströmin kirkon vieressä olevan seurakuntatalon parkkipaikalle, tai sitten voi ajaa seurakuntatalon vierestä alkavaa hiekkatietä muutaman sata metriä luontopolun omalle parkkipaikalle.

Me ajoimme luontopolun parkkipaikalle ja paikoitimme auton. Muita ei paikalla näkynyt. Pieni punainen parakkimainen rakennus oli parkkipaikan reunassa ja sinne näkyi tulevan sähköä aurinkokennosta. Tässä polun alussa on myös opastetaulu, joka näyttää reitin ja kertoo hiukan mitä on odotettavissa.

Luontopolun alue on ympäröity aidalla, sillä kesällä (touko-lokakuussa) siellä laiduntaa eläimiä. Sinne saa tietysti silti mennä patikoimaan. Nyt portti oli auki ja  huokaisin helpotuksesta, kun totesin että nyt siellä ei ole lehmiä tai lampaita, kun portti on auki. Olen sen verran paljon kaupunkilaistyttö, että en halua joutua kovin lähelle lehmiä tai lampaitakaan.




Lähdimme kävelemään polkua pitkin. Polut on hyvin merkitty, eikä eksymisvaaraa ole. Polku kiertää niemen ja yhdessä kohtaa tulee ihan rantaankin. Siellä rannassa oli pöytä ja penkit, joten piknik onnistuu hienoissa maisemissa. Meillä ei ollut eväitä mukana, mutta katselimme hetken kaunista merimaisemaa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa.

Ihailimme vihreitä sammalmättäitä, joihin aurinko paistoi. Kaatuneiden puiden rungoissa kasvoi paljon kääpiä ja maa oli joka puolella sankan lehtikerroksen peittämä.






Maasto oli viime aikojen sateista johtuen melkoisen kosteaa ja saimme myös katsoa tarkkaan jalkoihimme ettemme astuisi lehmänläjiin. Märimmissä paikoissa oli pitkospuut, jotka olivatkin tarpeen.

Keväällä täällä on hieno kukkaloisto, nyt oli vaan lehdettömiä tammia ja pähkinäpensaita. Ihmettelimme sitä ettei aluskasvillisuutta juurikaan näkynyt. Joku lintu viserteli, mutta muuten oli ihan hiljaista, jollei oteta huomioon lehtien kahinaa polulla kulkiessamme. Kaunista oli siltikin, vaikka kukat ja lehdet puuttuivat.




Taukopaikkoja, joissa oli pöytä ja penkit, oli kaksi. Molemmat hienosti merkittyinä. Nämä "rastbord"-kyltit ovat ilmestyneet viime käyntimme jälkeen ja näyttivätkin ihan uusilta.




Tämä Prästgårdsnäsetin polku on vain 2,5km pitkä, jos jättää auton tuohon mihin mekin jätimme. Mutta jos haluaa hiukan pidemmän kävelyn, niin kannattaa jättää auto jo tuonne seurakuntatalon parkkipaikalle.

Polku on helppokulkuinen, sillä mäkiä tai kallioita ei polulla ole. Lastenrattailla ei kuitenkaan kannata sinne yrittää, sillä ainakin nyt maa oli aika pehmeää, joten lastenvaunujen pyörät saattaisivat upota maahan.

Pois lähtiessämme ihailimme vielä 1400-luvulla valmistunutta Finströmin kirkkoa, joka näkyi komeana tietä pitkin ajaessamme.

Reippailu luonnossa on näin syksylläkin ihan parasta. 


MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

💚💚💚






12 kommenttia:

  1. Onpa teille sattunut aivan täydellinen sää syysretkelle. Luonnossa samoilu on ihan parasta mielelle ja kropalle.
    Kaunista viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parempaa säätä ei olisi voinut toivoa, ihan täydellinen. Aina ulkoilun jälkeen ajattelee että olipa hyvä kun tuli lähdettyä.
      Samoin kiitos<3

      Poista
  2. Näyttääpä kauniilta paikalta!
    Tuolla on varmaan keväällä upeaa, kun aluskasvillisuuskin kukoistaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan rauhallista ja helppoa kulkea. Keväällä vielä ihanampaa.

      Poista
  3. Sammal näyttää matalalla loistavan auringon valossa aina niin uskomattoman kauniilta ja loistaa kuin jalokivi. Olen miettinyt, josko kasvattaisi omaankin pihaan sammalta. Lajeissa on kuitenkin eroja ja vaikkapa nurmikollamme pihan varjoisaan kulmaan kasvava sammal on sellaista kellanruskeaa hötöä, joka muistuttaa vain etäisesti kuviesi upeaa sammalta noilla puunrungoilla. Tykkään erityisesti tokavikasta kuvasta <3
    Ihana reippailumaasto teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä mökillä myös paikka paikoin nurmikolla kasvava sammal ei ole ollenkaan noin kauniin vkhreää ja tuuheaa, kuin tuolla luontopolulla näkemämme. Olosuhteet eivät tietenkään ole yhtä hyvät sammaleelle kuin tuolla maastossa.

      Poista
  4. Kauniit maisemat. Mä melkein tunsin raikkaan, puhtaan luontoilman. Teillä on kyllä siellä uskomattoman upeat maastot liikkumiseen ja ulkoilmasta nauttimiseen. Kiitos kuvista ja retkestä!

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos kuvista välittyi sama tunnelma, jonka koimme paikan päällä. Aika paljon meillä on noita erilaisia luontopolk0uja.

      Poista
  5. Kiva luontopolku, reippailu ulkona piristää aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskaan ei ole vielä kaduttanut että tuli lähdettyä.

      Poista
  6. Syksylenkkeily luonnossa on mukavaa, mutta nyt vain mieli lensi kevääseen, millainen kukkaloisto siellä silloin mahtaakaan olla.
    Mukavaa maanantai-iltaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyinen luontokin on kaunis ja ilma raikas. Keväällä nähdään millaiselta näyttää. Ja silloin pitää ottaa eväskorikin mukaan.
      Kiitos samoin<3

      Poista