20/11/2021

Mikä ärsyttää taas kerran?!



Kirjoituskurssilla aiheena oli kirjoittaa jostain tuntemuksesta. Minä valitsin aiheeksi ÄRSYTYKSEN. Ja ärsytyksen aiheita kyllä riittääkin.


Tässä minun kirjoitukseni:

Aamulla hän nousee ylös sängystä omassa makuuhuoneessaan. Tai eihän se mikään makuuhuone enää nykyään ole vaan MAKKARI. Makkarista hän kulkee OLKKARIN (=olohuone) kautta keittiöön ja valmistaa aamupalan.

Aamupalan valmistuttua voi lämpimällä säällä mennä sen nauttimaan joko PARTSILLE (=parveke), tai  TERDELLE (=terassi). Voi miten hän tunteekaan ärsytyksen nostavan päätään. Kuka näitä uusia, älyttömiä sanoja keksii!!??

Hän miettii, että jospa itsekin keksisi jonkin uuden sanan, vähän niin kuin Peppi Pitkätossu aikoinaan. Peppihän keksi nimittäin hienon sanan "pönkki". Mutta sitten tulikin vaikeuksia keksiä mikä esine voisi olla nimeltään pönkki.
Ehkä ei sittenkään kannata ruveta itse uusia sanoja keksimään.

Ja se se vasta ärsyttävää onkin, kun vanhatkin ihmiset, saman ikäiset kuin hän itse, käyttävät sellaisia ilmaisuja kuin "MUKSAA päivää" (=mukavaa päivää) tai "lähdettiin MÖKSÄLLE" (=lähdettiin mökille). Luulevatko he olevansa jotain ikiteinejä?! Tekee mieli hakata päätä seinään tai heittää se kahvimuki PARTSILTA alas kun näitä pohtii. Pikku piru pään sisällä kiusoittelee häntä ja houkuttaa kirjoittamaan yleisönosastoon tai someen näistä epäkohdista, mutta sitä hän ei sentään tohdi tehdä, vaikka sappi kiehuukin.




Aamukahvin juotuaan hän tapansa mukaan vilkaisee Instagramin päivityksiä. No nyt! Ystävä on LEIPASSUT(=leiponut) (mikä sana tuokin!!) lapsensa syntymäpäiväksi TÄYTE KAKUN. Nuo yhdyssanavirheet vasta ärsyttävätkin. Luulisi jokaisen osaavan noin selvän yhdyssanan kirjoittaa oikein. Vaan eikö mitä!! Kakkukuvan alle on leipojan ystävä kommentoinut: 

SYNTYMÄPÄIVÄ KAKKU. Sentään syntymäpäivä kirjoitettu oikein. 

Hän tietää, että moni pitää häntä pilkunviilaajana, mutta kun kaikki tuollaiset virheet risovat niin. Ei hän itsekään ollut koulun äidinkielentunneilla mitenkään aktiivinen, mutta jotain sentään jäi sieltäkin päähän. Ainekirjoituksesta on kaksikin sanaa jäänyt erityisesti muistiin. Turun murteella puhuttiin PINKVIINISTÄ, mutta opettaja korjasi sen oikeaan muotoon PINGVIINI. Toinen mieleen jäänyt sana oli turkulaismuodossa PALOPÄÄLIKKÖ , ja opettajan muoto oli PALOPÄÄLLIKKÖ kahdella ällällä. Ainakin nämä kaksi sanaa hän kirjoittaa sen jälkeen aina oikein.




Ärsyttävien sanontojen kärjessä keikkuu sanonta "IKÄ ON VAIN NUMEROITA". Jumalauta, niin varmaan onkin niin kauan kuin ihminen on terve, vetreä ja muutenkin kaikin puolin toimiva! Mutta annas olla kun kolottaa sieltä sun täältä, ja olo on muutenkin kankea ja voimaton. Kyykystä ei pääse ylös, ja jos metsässä kävelylenkillä tulee hätä, niin on parasta kyykistyä joko puun tai kiven viereen jos mielii päästä kyykystä ylös.

Onneksi hän liittyi aikoinaan facebookin "Yhdyssana on yhdyssana"-ryhmään. Sieltä saa mukavasti vertaistukea.

💗💗💗


Postauksen kuvat Pixabay

35 kommenttia:

  1. Minulla sappi rupeaa kiehumaan, kun lähes kaikki asiat on niin "haastavia." Toinen ärsyttävä piirre on haastatteluohjelmassa, kun toimittaja kysyy, niin vastaaja aloittaa: Hyvä kysymys. Siis haastateltava arvioi kysymyksen järkevyyden.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "Hyvä kysymys" on minullekin kanssa yksi noita ärsyttäviä sanontoja.

      Poista
  2. Minulla tuli noista kirjoitusmuodoista mieleen tällainen neuvo: Sydämeen mahtuu vain yksi ämmä :D
    Ai kamalaa! Yhdyssanavirheet häiritsevät vain, jos ne ovat todella näkyviä. Kerran luin esim. että minun pojallani on tyttö ystävä ja kirjoittaja on lähi hoitaja...huoh!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3 Äläkä vaan ala heittelemään mitään kuppeja sieltä teidän terdeltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo yksi ämmä on kyllä kanssa sellainen, että sen muistaa lopun ikäänsä. Joskushan ei ihan varmasti tiedä onko joku yhdyssana, mutta kyllä mielestäni tollaiset tavalliset ja hyvinkin yleiset sanat, kuin juuri tuo mainitsemasi tyttö ystävä tai lähi hoitaja, ovat niin yleisiä sanoja ettei tajua kuinka joku ei osaa niitä kirjoittaa.
      Ehkä heitän, ehkä en :)))

      Poista
  3. Ärsytyksestä en tiedä, mutta olen pahoillani, itse asiassa inhottaa, nuo kirosanat.
    Eikö kirjallista ilmaisua ahkerasti käyttävät harjaannu muulla tavoin ilmaisemaan haluamansa asian tai sanojen painotusta? Ihmettelen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anteeksi tuo kirosana. Itse asiassa en juuri tuota kirosanaa koskaan käytä, vaikka toisinaan kiroilenkin, varsinkin yksin ollessani. Mutta opettaja tuolla kurssilla oli ohjeistanut kirjoituksen niin, että pitää liioitella ja kirjoittaa tosi kiukkuisesti, joten laitoin tuon sanan tuohon yhteen kohtaan. Blogistani ei takuulla löydy yhtään muuta kirosanaa, enkä kirjoita muualle kuin blogiini.

      Poista
  4. Kirjoituskurssilla olo oli minusta todella mukavaa. Oli hauska kirjoittaa tietyistä aiheista tai tyyleistä käsin tekstejä. Onnistuit mainiosti omassa tekstissäsi, toivottavasti kirjoittaminen ei ärsyttänyt kovasti ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi on todella mielenkiintoinen ja saa/joutuu kokeilemaan eri kirjoitustyylejä. Kurssi loppuu joulukuun puolessa välissä, mutta mahdollisesti saamme jatkaa kevätlukukaudella jos kiinnostusta löytyy. Kyllähän tossa postauksen teossakin jonkin verran ärsytti 😊

      Poista
  5. Kovin on tutut ärsytyksen aiheet sinulla ;)
    Hyvin kirjoitettu! Minäkin pitkään harkitsin kirjoituskurssille osallistumista, kun elokuussa taisi esite postilaatikkoon ilmestyä, mutta en sitten kuitenkaan rohjennut ilmoittautua. Ehkäpä ensi syksynä...
    Mukavaa viikonvaihteen jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurssi jota käyn on erään kansalaisopiston verkkokurssi. Itsekin mietin osallistumista, mutta kun kurssi ei ollut kalliskaan, niin päätin uskaltaa yrittää.
      Sinulle myös oikein leppoisaa päivää! ❤️

      Poista
  6. Loistava kirjoitus ärsytyksestä Kristiina! Ja olet kirjoittanut nämä ärsytyksen aiheet myös tunteella, joka välittyy tekstistäsi. Kirjoituskursseille olen itsekin halunnut monta kertaa mennä mutta aina se on jäänyt muun kiireen jalkoihin.

    Minua ärsyttää suunnattomasti se, että ihmiset eivät osaa lajitella jätteitään ja roskakatoksessa muiden kierrättäminen ikään kuin valuu hukkaan. Nyt korona-aikana on ärsyyntynyt siitä kun ihmiset tulevat niin lähellä kaupassa ja vielä ilman maskia. Viime aikoina on myös ärsyttänyt se, että aamun Hesari voi tulla vasta iltapäivällä kun jakelu on siirretty Postille.

    Mukavaa sunnuntaita Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Tuollaiset kurssit, varsinkin kun ne järjestetään netissä, ovat kyllä kivoja. Täältä ei pääsisi mihinkään suomenkieliselle kurssille muuten.
      Tuo roskien lajittelu, tai paremminkin lajittelemattomuus, onkin sellainen asia joka voi aiheuttaa ärsytystä. Kun joku laittaa esim. ison pahvilaatikon viikkaamatta jätesäiliöön, niin siitä ei voi muuta kuin ärsyyntyä. Pakko on silloin itse taitella tuo laatikko kasaan. Meidän taloyhtiössä onneksi tuollaiseen ei törmää. En tiedä ovatko kaikki asukkaat niin tunnollisia, vai vaikuttaako se, että kun on vaan viisi asuntoa, niin kukaan ei kehtaa jättää roskiaan ihan miten vaan lajittelematta.
      Tuo lehden tulo vasta päiväpostin kanssa on suurin syy siihen että mekin lopetettiin Turun Sanomien tilaaminen tänne Ahvenanmaalle. Kun on tottunut päivän lehden lukemaan jo heti aamulla, niin ei ole kivaa kun se tulee vasta iltapäivällä. Ja tänne kun saattoivat viikonlopun lehdet tulla yleensä vasta maanantaina!
      Oikein kivaa sunnuntaita sinullekin!<3

      Poista
  7. Huh, oikein säikähdin, miten rivakasti tuo kirjoittaja reagoi "ikä on vain numeroita"- lausahdukseen!
    Kyllä niitä ärsytyksen aiheita löydän minäkin helposti. Joku ajaa moottoritien vasenta kaistaa koko ajan, käsidesiä ottamattomat kauppaan tulijat, maskittomuus tlaisuuksissa jne.
    Hyvä postaus!
    Mukavaa loppuiltaa ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ensin minäkin, mutta sitten mietin, että hän ei ehkä ollenkaan tarkoittanut tuosta kirosanojen käytöstä minua, vaan yleisesti heitä kohtaan jotka käyttävät paljon kirosanoja kirjoituksissaan.
      Liikenteessä onkin usein noita ärsyttäviä tilanteita ja silloin pitäisi pystyä pitämään harmitus kurissa ettei satu onnettomuutta.
      Kiitos samoin sinulle Maija<3

      Poista
  8. Upea kirjoitus, Kristiina!
    Ihana huomata, että jos vähänkään pistää tunnetta peliin (kirjoitukseen), palautetta tulee välittömästi. Jaksetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanna. Tämä kirjoitus onkin saanut mukavasti palautetta, sekä täällä blogissa että facebookin puolella, eikä kurssillakaan palaute ihan huonoa ollut.
      Jaksetaan, ja miksei jaksettaisi :)

      Poista
  9. Sunnuntai-illan iloksi löytyi tämä mainio postaus.
    Niin on samat ärsytysen aiheet - me Erikoiset Asiantuntijat pyrimme oikeakielistyyteen postauksissamme, vaikka joskus kahden naisen tarkastuslautakunnalta pääsee läpikin kirotusvihreitä :D
    Ja nuo "uudissanat", niinkuin tuo leipasta. Meillä päin muistaakseni on ollut sanonta "leipasta turpaan" eli lyödä päin näköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että koit tämän iloiseksi jutuksi. Tuo oikeakielistyys ei aina ole ihan helppoa, ja kirotusvihreitä voi helposti jäädä tekstiin :)
      No tuohon "leipasta turpaan" tuo sana sopiikin kuin nyrkki silmään!

      Poista
    2. Ja olipas monta kirjoitusvirhettä tuossa kommentissani. Yksi tahallinen ja KAKSI tahatonta noin lyhyessä tekstissä 😁

      Poista
  10. Voi, toi ”Ikä on vain numero” saa myös mut ärsyyntymään, koska se oman näkemykseni mukaan halveeraa elämää ja kaikkia niitä vuosia ja kokemuksia ja tunteita, joita on saanut ja toivottavasti saa edelleen elää ❤️.

    Ja jos nyt muutaman oman inhokkisanani tähän vielä lisäisin, niin ”koiruus” ja ”ihanuus” kuuluu niihin. Miksei voi vaan puhua koirasta ja ihanasta?
    Mutta ne ei kuitenkaan vedä vertoja ykkösinhokilleni, joka on ”jaxuhalit” 🙈🙈🙈.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kärki-inhokkejani aina vaan tuo "Ikä...." Jaxuhalit, no ei kuulu munkaan sanavarastoon.

      Poista
  11. Hyvä kirjoitus aiheesta.

    VastaaPoista
  12. Hirnun ääneen!! =D

    I-HA-NA!! Oi mikä mieletön, jopa todella yleisönosastoon sopiva, kirjoitus juuri siitä aiheesta, joka tulee vastaan päivittäin!!

    Olisi ehkä pitänyt aloittaa oma viestini sanalla "Moikkis" ja luonnollisesti lopettaa se "Jaxuhaliin", ehdottomasti äksällä. (Nousee ihan omat karvat pystyyn!)

    KIITOS!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vivi. Tosi yleisiä ärsytyksen aiheita. Moikkis tai moikkuli ja tuo jaxuhali äksällä, grrh!

      Poista
  13. Hei ja kiitos hauskasta kirjoituksesta! 😊 Kävin nautiskelemassa jo lauantaina, mutta nyt vasta ehdin kommentoida.
    Täytyy tunnustaa, että minusta esimerkiksi "leipaista" on hauska sana. Näin sen ensimmäisen kerran brittiläisessä poliisisarjassa, jossa kaksi ikämiestä jostain syystä alkoi kilpailla leipomistaidoillaan, ja toinen toi jonkin upean (leipomon) kakun ja sanoi leipaisseensa sen. En ehtinyt kuulla, mikä alkukielinen sana oli, mutta käännöksen osuva momentaaninen verbijohdos hymyilyttää minua vieläkin.
    Myös tämän postauksen kommentit ovat kiinnostavia. Tunnustan myös sanovani joissain keskusteluissa "hyvä kysymys". Minusta vastaaja viestii sillä, että kysyjä on ottanut puheeksi tärkeän ja kiinnostavan aiheen/näkökulman.
    Ihanaa marraskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on tämän tapaisesta kirjoituksesta tykännyt ja se tuntuu minusta kivalta.
      Voishan tietysti ajatella, että tuo leipaista kuvaisi aika pikaisesti tehtyä leipomista, ihan niin kuin vaikka kietaista tai sitaista.
      Sinulle myös oikein mukavaa marraskuun loppupuolta!

      Poista
  14. Hieno teksti! Minä kyllä välillä leipasen :D Voi, kun pääsisinkin möksälle <3 Kieli elää ja muuttuu <3 Sanoja tulee,menee, säilyy,syntyy lisää <3 Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Kieli tosiaan elää ja muuttuu, vaikka kuinka yrittäisi jarrutella ja pysytellä siinä vanhassa ja turvallisessa. Itsekin aikoinani hämmästelin mm. sellaista sanaa kuin "heippa" enkä ymmärtänyt ollenkaan miksi sellaista käytettäisiin kun "hei" oli jo keksitty. Nykyään se kuitenkin kuuluu ihan vakiosanastooni :)
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  15. Loistava teksti. Kiitos Kristiina. Allekirjoitan ärsytyksesi aiheet. Miksi vääntää kauniin suomenkielemme sanoja niin rumiksi, se ihmetyttää. Ja kirjoittamattomat yhdyssanat, jään niihin aina kiinni, ne pysäyttävät ajatuksen.
    Ja ammattikirjoittajien usein väärin kirjoittama sana on kolleega. Kollega kirjoitetaan yhdellä e:llä.
    Kiitos kollegani mainioista ärsytyksen kohteista. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula. Nuo yhdyssanat!!!
      Ärsyynnytään yhdessä<3

      Poista
  16. No ei tuo vielä mitään, mutta illalla kun katsot TELKKARISTA mainoksia niin siellä on ligvid sössön sössön ja libidilamili sössön sössön. On kuin olisi ulkomailla. En tiedä miten lausun kun menen KEMPPARIIN ostamaan naamarasvaa. Mielestäni voisi meille myös mainostaa SUONMEN KIELELLÄ näiden sanojen vääntelyiden lisäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noista mainoksista ei aina edes tiedä mitä siellä mainostetaan ja siksipä yritänkin välttää mainostaukoja sisältäviä tv-kanavia. Taitavat monet mainokset ollakin suoraan ulkomaisista tv-kanavista ja laitettu vaan suomenkielinen selostus päälle.

      Poista