03/11/2021

Helpot ja näyttävät pannulaput itse tehden

Näin pikkujoulujen ym. juhlien lähestyessä haluan antaa sinulle vinkin itse tehtävästä jutusta, joka on helppo, edullinen, nopea tehdä ja joka kodissa tarpeellinen. Sopii tuliaisiksi, lahjaksi, tai vaikka itselle omaan kotiin.




Mikä on helppo, nopea, tarpeellinen?

No, tietysti patalappu, tai pannulappu niin kuin minä sanon. Mutta tämä ei olekaan mikä tahansa ihan tavallisella tavalla tehty lappu. Lappu virkataan, ja lopputuloksena on kaksinkertainen lappu (ettei polta niin helposti sormia), ja vinosti muodostuvat kerrokset, eli näyttää hiukan erilaiselta kuin ne joita alaluokilla väsättiin.




Tästä se alkaa.

Ensin virkataan ketjusilmukoita tarpeellinen määrä. Määrä riippuu tietysti siitä miten ison lapun haluat tehdä. MUTTA, lappu on neliön mallinen ja tuo ketjusilmukkarivi ei olekaan lapun alareuna, vaan se osa joka lopulta tulee lapun keskelle vinosti alakulmasta yläkulmaan. Käytin 7Veljestä-lankaa ja virkkasin n. +/-40s. silmukan ketjun.




Sitten virkkasin kerroksia kerroksen perään. Mutta kun pääsen kerroksen loppuun, niin en käännäkään työtä niin kuin normaalisti tehtäisiin, vaan jatkan kerroksen päädyn ympäri, lisäämättä kuitenkaan silmukoita, niin kuin tehtäisiin jos virkattaisiin pyöreä lappu.

Virkatessa otin kustakin ketjusilmukasta vain sen takimmaisen langan koukulle, ja niin muodostuu hiukan erilaista pintaa kuin tavallisesti.

Kuulostaa ehkä hiukan kummalliselta koko tämä selitys, mutta on ihan yksinkertaista. Jatketaan vaan ympäri ja ympäri, eikä lisätä silmukoita "kaarteissa".

Kuvassa työn alkamiskohta on keskellä ja erottuu hiukan erilaisena kuin muu virkkausjälki.




Miten tämä nyt tällaiselta näyttää?

Vähitellen, työn edistyessä, jälki alkaa näyttää tällaiselta, eli se alkaa käpertymään päistään ja niin sen kuuluu tehdäkin. Jatketaan vaan ihan samalla tavalla kuin tähänkin asti.




Melkein jo valmista.

Kun jatketaan kerroksia, niin lopulta lappu on tällainen. Minulle, joka en paljoa ole virkannut, tämä oli aika ihmeellinen juttu. Ikinä en olisi keksinyt, että pannulapun voi näinkin tehdä, ja näin yksinkertaisesti.

Nyt vielä ompelen tuon aukon kiinni samalla langalla kuin virkkasinkin. Kun ompelu on tehty, niin valmiissa työssä ei tuo sauma erotu juuri lainkaan. Sitten pitää vielä virkata ripustuslenkki.





Valmista!

Tältä näyttävät valmiit pannulaput. Olin alun perin suunnitellut, että teen ripustuslenkit nahasta tai jostain nauhasta, mutta näin nämä "handmade"-laput kaupassa ja ostinkin niitä, joten tein ripustuslenkit sitten ihan virkkaamalla.

Nopeasti valmistuvat nämä pannulaput ja ovat hiukan erilaisia kuin tavalliset virkatut.

Mites siellä, oletko innostunut tekemään käsitöitä syksyn harmaudessa? Mitä käsitöitä mieluiten teet? Vai etkö ole ollenkaan käsityöihmisiä?


💙💙💙


20 kommenttia:

  1. Tyylikkään näköisiä harmaita patalappuja. Tuolla tekniikalla virkkailtiin patalappuja into pinkeänä, kun Martoilla oli patalapputempaus.
    Minulla on työn alla kietaisuneuletakki, patalappuja ja tietenkin villasukat ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli kyllä kivoja. Ja äkkiä valmistuvat. Mulle tämä oli ihan uusi tekniikka, mutta Martat ovat edelläkäyjiä.
      Sinä oletkin tosi ahkera käsityöihminen!

      Poista
  2. Edellisen kommentoijan sanoin "tyylikkäät harmaat patalaput".

    VastaaPoista
  3. Hei, kiitos tästä postauksesta. En ole koskaan nähnyt tätä tekniikkaa, mutta haluan ehdottomasti kokeilla. Todella tyylikkäitä pannulappuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta oli mullekin. Kokeile ihmeessä, näitä on tosi kiva tehdä.

      Poista
  4. Tulipa kauniit pannulaput, kiva virkkausidea!
    Vähän tekisi mieli jotain tehdä, mutta en ole keksinyt vielä että mitä kävisin tekemään :D Vaikeaa tämä kässäihmisen elämä! Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi.Toivottavasti keksit pian jotain mukavaa tekemistä.
      Kuin myös sinulle <3

      Poista
  5. Nyt on kyllä nämä pannulaput minun makuni mukaan!
    Viimeksi virkkailin pannulappuja toissakesänä mökillä valoisina iltoina ja kuuntelin samalla radion yle areenasta vanhoja luontoilta-ohjelmia. Sen jälkeen en ole koukkuun ehtinyt tarttua. Jospa noita kokeilis..
    Kiitos mainiosta ohjeesta<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on aika kivat. En ole aikoihin virkannut, mutta nyt innostuin.
      Mukavia virkkuuhetkiä!

      Poista
  6. Kauniit pannulaput. Virkkausjälkesi on niin siistiä ja tasaista, että katsoin ensin kuvastasi että pannulappusi on koneella tehty. Kivasti oivallettu tekotapa, ihanat ovat.

    VastaaPoista
  7. Onpa kauniita! Olisi kiva kokeilla käsitöiden tekemistä pitkästä aikaa, mutta tiivis opiskeluni pitää minut kiireisenä...
    Mukavaa marraskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Toivottavasti opiskelutahti hiukan helpottaa niin että pääset tekemään muutakin.
      Sinulle myös, oikein mukavaa marraskuuta!

      Poista
  8. Mielenkiintoinen malli, tyylikäs lopputulos, ota Hand made -merkit vielä korostavat.
    Huomasin just, että blogini sivussa sinun bloginimesi näkyi edelleen kokonaisena, kun en ollut päivittänyt sitä listaltani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni nuo merkit sopivat näihin oikein hyvin. Olen huomannut että jonkun blogin sivupalkissa on vielä vanhempikin blogini nimi :)))

      Poista
  9. Mielenkiintoinen ja kiva ohje! Pitäisi tehdä ihan itsellekin, kun pannulaput sattuvat olemaan vähän niin ja näin. Nuo hand made- merkit viimeistelevät kivasti työn. Mekin olemme nuoremman tyttären kanssa käyttäneet niitä töissämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitten kun olet taas kotona, niin ei muuta kuin virkkuukoukku käteen. Nuo hand made-merkit olivat jo multa loppumassa ja ostin tänään niitä lisää.

      Poista
  10. Onpa kivan näköiset! Minä virkkasin isoäidin neliöitä patalapuksi. Toinen puoli värikästä, toinen yksiväristä. Neuloin myös kaulaliinan ja pari hartiahuivia. On niin kiva iltaisin istua tv:n äärellä joku käsityö käsissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Isoäidin neliöt ovat kauniita ja teinkin yhteen aikaan peittoja sekä lapsille että lapsenlapsille, mutta nyt en ole niitä virkannut vähään aikaan. Näitä pannulappuja on helppo tehdä vaikka toisella silmällä katsoisikin tv:tä.
      Mukavia syysiltoja sinne!

      Poista