23/09/2021

Nyt lähti rahahuolet, tuli perintö!



Olen taas pitkästä aikaa kutonut miniryijyjä. Näitä on niin kiva tehdä kun voi kutoessaan suunnitella mallia. Netistä löytyy paljon hyviä ohjeita ja videoita näiden tekemiseen. Nyt niitä alkaa olla jo iso pino laatikossa.  Hapsut ovat vielä tasoittamatta tässä tämän hetken suosikissani. Materiaalina erilaisia kotoa löytyneitä villa-ja puuvillalankoja ja ripustuskeppi mökiltä.





Ihan toista värimaailmaa on tämä valkoinen ryijy. Sen tein trikookuteesta jonka nimi on"Strömsö".

Samasta kuteesta on myös toinen valkoinen seinävaate.






Mutta sitten jännään asiaan. Minulle on nimittäin tulossa muhkea perintö. Eilen sain kirjeen Espanjasta. Kirjeen oli lähettänyt Allen Richard Rick ja hän on ottanut hoitaakseen koronaan kuolleen Michael Kortelahden perinnön jaon. Tuo Michael asui Amerikassa.



Kirje on kirjoitettu englanniksi ja siinä kerrotaan että tuo edesmennyt sukulaiseni ei ollut jättänyt testamenttia, mutta nyt vuoden etsimisen jälkeen on löytynyt sukulainen jolle perintö kuuluu. Eikä kyseessä olekaan enempää eikä vähempää kuin 8.5 miljoonaa euroa!

Miten voikaan onni näin potkaista minua, joka en edes tiennyt minulla olevan sukulaisia Amerikassa! 

Kirjeen kirjoittaja haluaisi tulla Suomeen minua tapaamaan ja silloin varmaan tehtäisiin kaikki tarvittavat toimenpiteet jotta perintösumma voitaisiin minulle toimittaa. Lisäksi hän vakuuttaa että kaikki tehdään laillisesti.

Kirjeessä oli mukana sähköpostiosoite johon vastauksen voi lähettää ja rupesinkin jo sellaista väsäämään. En kuitenkaan lähettänyt sitä vielä eilen ja koko yön uneksin mitä kaikkea voisin nyt hankkia ja kenen kanssa tätä summaa voisin jakaa, sillä noin paljoa en itse tarvitse.





Kunnes tänään havahduin ankeaan todellisuuteen kun luin facebookista että Ahvenanmaalta on löydetty kymmeniä tai ehkä satoja jotka ovat samanlaisen kirjeen saaneet. No, tuosta summasta riittää kyllä jaettavaa useammallekin.


PERINTÖÄ ODOTELLESSA MUKAVAA PÄIVÄÄ!
💛💛💛

 

40 kommenttia:

  1. Vau, mikä otsikko!
    Uteliaisuus kyllä heräsi, vaikka samalla tuli mieleen juurikin muut vastaavat "yllätysperinnöt". Mutta toisaalta, onhan maailma kummallinen paikka ja kaikenlaisia iloisiakin sattumia aina jonkun kohdalle osuu. No, iloa taitaa vähän himmentää tieto muistakin onnen suosimista naapureista ;)

    Kauniit miniryijyt! Etenkin tuo ensimmäinen näyttää erityisen hyvältä näin syksyllä.
    Mukavaa päivää sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, tämä onneksi oli niin läpinäkyvä yritys ettei hetkeäkään voinut uskoa todeksi.
      Kiitos. Tykkään itsekin tuosta tummasta.

      Poista
  2. Ihan mahtavaa :D. Ja jotenkin niin paljon arvokkaampaa saada tieto perinnöstä ihan paperilla, eikä vaan sähköpostilla niinkuin yleensä.

    Vähän luulen kuitenkin, että elämä ilman 8,5 miljoonaa on loppupeleissä paljon mukavampaa kuin miljoonista stressaaminen. Vaikka olishan sitäkin mukava kokeilla. Vaikka niin, että saisi päivän tai parin ajan käyttää rahaa niin paljon kuin kerkiää ja sitten olisi taas aika palata normaaliin.

    Ryijyjä näyttää taas syksyn mittaan syntyvän. Niistähän voisi tehdä vaikka hameen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paperikirjeitä ei nykyään enää tahdo saadakaan, joten jännityksellä avasin kuoren :) Tuo ehdotuksesi kuulostaa kyllä ihan kivalta ja uskon että aika paljon saisi tuhlattua jo parissakin päivässä.
      Ryijyihin olen nyt taas innostunut, mutta mun muotoihini ei kyllä noista tehty hame sopisi. On nimittäin tuossa lantion kohdalla toppauksia omasta takaa jo ihan tarpeeksi ilmankin.

      Poista
  3. Siis niin nättejä ryijyjä olet tehnyt. No voihan perintö. Ensimmäinen kerta kun kuulen, että näissä huijausjutuissa tulee oikein kirje kotiin. Samanmoisia viestejä on sähköpostiin tullut, mutta ei koskaan oikeana kirjeenä.
    Kaunista loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi. Ryijyt koukuttavat taas. En ole minäkään kuullut paperisena tulevista huijauskirjeistä. Että joku viitsii nähdä tuollaisen vaivan.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  4. Kyllä noita yrittäjiä sitten piisaakin 🤭. Minäkään en ole saanut koskaan vielä kirjettä, ihan sähköposteihin on pitänyt tyytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi jo että helpoimminkin höynäytettävät jo tajuavat pelin hengen, mutta ehkä joku tähänkin lankeaa.
      Oikea vanhanaikainen paperikirje kai tuntuu luotettavammalta ja kun vielä vakuutetaan kaiken olevan laillista, niin ei kai voi olla uskomatta!

      Poista
  5. Juu onnea vaan perinnön johdosta. Montakohan miljoonaa sun pitää ensin lähettää Nigeriaan tai jonnekin, että se tyyppi pääsee tapaamaan sinua ja tekemään ne lailliset paperit. Hohhoijaa, että näitä riittää. Ja vielä sekin, että jotkut näihin narahtavat. Pistä mieluummin Eurojackpot-kuponki vetämään. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos. Enpä tiedä mikä olisi tuon perinnön saamisen hinta. Kuule, Veikkauksen rahapelit lopetettiin Ahvenanmaalla jo muutama vuosi sitten, joten mitään lottoa tai muutakaan ei täällä pysty pelaamaan. Taidanpa sittenkin ottaa yhteyttä tuohon kirjeen lähettäjään :)
      Samoin sinulle, hyvää viikonloppua!

      Poista
  6. Kauniit ryijyt. Tuollaisia pienikokoisia on myös huomattavasti helpompi sijoittaa kodin eri paikkoihin verrattuna perinteisiin isokokoisiin ryijyihin.
    Onnea komeasta perinnöstä. Hetken oli varmasti kiva miettiä, mitä kaikkea rahasummalla saisi. Minullekin saman tyyppisiä on tullut sähköpostitse, ei koskaan paperisena.
    Täällä mantereella voi vielä lotota. Laitan silloin tällöin pienellä panoksella Eurojackpotin vetämään. Pari kertaa sähköpostiin on tullut ilmoitus, että olen voittanut. Sellaisen viestin avaaminen saa aikaan mukavaa jännitystä, kunnes huomaa voittaneensa vajaan 6 euroa.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos.Mulla alkaa näitä vaan olla jo iso pino. Olen joskus laittanut Ahvenanmaan nettikirppikselle myyntiin, mutta ei ole kukaan kiinnostunut ostamaan.
      Perintö taisi mennä sivu suun nyt :)
      Tossa Eurojackpotissa onkin muutama suomalainen voittanut hyvän potin.
      Samoin sinne, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  7. Onnea voitosta. Konstit on kyllä monet näiden huijareiden ollessa kyseessä.
    Kivoja ryijyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Että jaksavatkin tehdä tollaista. Varmaan joskus joku menee näihin mukaan, joten ehkä kannattaa yrittää huijata.

      Poista
  8. Kiinnostaa näin epäkäsityöihmisenä, että miten tuollaista ryijyä kudotaan? Käsittääkseni tekniikka olisi vähän kuin räsymaton kutomista, mutta.... kerro, kiltti lisää. =)

    Ja voi että mikä ihana tuuri sinulla kävi. Tuskin paljon muuta tarvitsee enää tehdä kuin postittaa heille Visakortin numero ja käyttäjätunnukset niin rahaa alkaa tulemaan ovista ja ikkunoita. Mahtavaa!!!
    (Minä sain Instassa seuraajaksi Jenkkisotilaan, joka oli Välimerellä tekemässä öljynporauslautalla töitä.... Hänkin tarvitsi "vain ihan vähän apua saadakseen lapsenlapselleen laitettua hieman käteistä", jonka sitten korvaisi moninkertaisesti. Kas kun ei tiennyt, että Euroopassa (missä Välimeri on) toimii ihan nettipankki ja nettikin liki kaikkialla....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tapaista kuin maton kutominen tämä kyllä on, mutta minikokoisena. Jos klikkaat blogini sivupalkista (näkyy kun käytät internetversiota jos luet puhelimella) "kudontakehys" niin voit lukea jotain tästä asiasta ja näytän siinä mm. miten voi itse tehdä tuollaisen kehyksen. Internetissä löytyy vaikka kuinka paljon ohjeita ja videoita jos vaikka käytät hakusanana "kehyskudonta". Ruotsiksi tuo kudontakehys on nimeltään "vävram" joten sieltäkin varmasti löytyy.
      Kerrankin minua onnisti ja oikein reilu summa meinasi tulla.Kai lähetit rahaa että lapsenlapsiparka sai tarvitsemaansa apua :)

      Poista
  9. Vitsi, miten upeat ryijyt. Olet kyllä taitava!!
    Ihan yhtä taitava asiassaan ei ollut kirjeen muotoillut välimies ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi. Noita ryijyjä on niin kiva tehdä. Ei ihan uskottava ollut tuo kirje 😊

      Poista
  10. Kauniita ryijyjä.
    Olisihan se kivaa saada perintö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Perintö kelpais kyllä ja vaikka vähän pienempikin. 😊

      Poista
  11. Ihania miniryijyjä olet taas kutonut.
    Onnittelut Kristiina perinnöstä :) Nyt vaan sitten sitten raha poikimaan niin kohta olet onnellinen linnanrouva. En olekaan aiemmin kuullut, että nämä "perinnöt" tulevat kirjepostina kun eikös emailit ole olleet yleisempiä. Jännään mistä on kaivanut sinun osoitetietosi. Kovin on nähty vaivaa kirjeen kanssa mutta ehkä ei kuitenkaan ole aito :D

    Kivaa viikonloppua Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Pitäisi varmaan palkata sijoitusneuvoja kun tuollainen suurempi rahasumma on luvassa. Sitä minäkin mietin että mistä saanut osoitteen. Kirje oli tosin osoitettu vanhaan osoitteeseemme, mutta posti oli ystävällisesti liimannut uuden osoitteen tarran siihen päälle ja kehoitti minua ilmoittamaan lähettäjälle uuden osoitteeni. Mahdanko kuitenkaan ilmoittaa?!
      Oikein hienoa viikonloppua sinullekin<3

      Poista
  12. Tosi kauniita miniryijyjä :)
    Teillä on siellä Ahvenanmaalla ollutkin oikein runsas perintösyksy. Jännityksellä odotan mitä tämä vauraus tuokaan tullessaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä rikastutaan oikein porukalla. Näytän kyllä sitten kaikki hankintani ja kerron muutenkin miten perinnönhaku onnistui :)

      Poista
  13. :D Niin monen haave on tainnut käydä toteen: kaukainen sukulainen jättää perinnön. Oiva keksintö tämäkin huijaus. Mistä ihmeestä noiden kaikkien huijausviestien lähettäjät löytävät tuon mielikuvituksensa? Luovuus on vie aina eteenpäin elämässä.
    Kiva, että näytät taas noita ryijyjä! Minä en ole päässyt edelleenkään edes suunnittelun asteelle, eikä varmaan näy tulevaisuudessakaan mitään sellaista. Katsellaan sitten sinun luomuksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan noista voi unelmoida. Pakko noiden on joskus saada joku uskomaan, ei muuten voi ymmärtää että viitsivät nähdä moisen vaivan. Tekisin ryijyjä vaikka kuinka paljon, mutta en tiedä mihin niitä laittaisin. Kynnys vaikka lahjaksi antamiseen on korkea kun ei koskaan voi olla varma pitääkö saaja näistä.

      Poista
  14. Upeita ryijyjä 🤍
    Ja olisihan tuollainen perintö aivan ihana ja siitä riittäisi iloa monelle, mutta aika harvassa taitavat olla tosiasiassa.
    Ikävä, että noita huijauskirjeitä tehtaillaan..
    Levollista viikonlopun jatkoa sinulle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu. Joo, lupasin jo sievoiset summat lapsille ja lastenlapsille😊
      Samoin sinulle, mukavaa viikonlopun jatkumista💚

      Poista
  15. Ihanat ryijyt.
    Jos jokin on liian hyvää ollakseen totta, se ei sitä ole. Hyvä kun huomasit ajoissa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ryijyjä on kiva tehdä ja nyt on taas kesän jälkeen into päällä.
      Noinhan se on ja tämä oli niin läpinäkyvä, ettei voinut olla epäilemättä huiputukseksi. Kiva kun tulit lukijaksi.

      Poista
  16. Kauniita ryijyjä olet tehnyt. Kyllä on kummallista nämä huijaus yritykset ja joskus varmaan onnistuvat kun aina riittää yrittäjiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Varmaan joskus onnisuvatkin. Onneksi eivät nyt!

      Poista
  17. Harmi, ettei perintöä sitten tullutkaan! Noita huijareita kyllä riittää ja tarkkana saa olla.
    Kauniita pikkuryijyjät olet tehnyt!
    Aurinkoista viikonalkua Sinulle ☀️🍁❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei tullut. Olishan sitä vaikka pienemmänkin perinnön voinut ottaa.
      Kiitos Maija ja oikein hyvää viikkoa sinullekin<3

      Poista
  18. Melkein arvasin jo otsikosta kuinka käy. Ehkä kirjeeseen haksahdetaan helpommin? SP:ssa noita on joka päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja minä melkein arvasin huijaukseksi ennenkuin avasin kirjeen. 😊

      Poista
  19. Huijarit ovat tätä päivää. Jos kyseessä olisi ollut 85 000 dollaria, olisi huijaus voinut toimia paremminkin. Jos mahdollinen perintö kuulostaa epäilyttävältä, mutta täyttä varmuutta ei kuitenkaan ole, niin osaakohan perintöoikeuden asiantuntijakaan antaa neuvoa, miten sitä tulisi lähteä turvallisesti tutkimaan? Kenen puoleen epäilyttävissä asioissa tulisi kääntyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin ovat. Enpä osaa sanoa miten asiantuntija olisi asiassa neuvonut tekemään. Hiukan tökerö huijaus senkin puolesta, että sehän olisi mieheni joka olisi sukua tuolle Michaelille. Minä olen tuon sukunimen saanut avioitumisen kautta, joten en ole mitään sukua "perinnön jättäjälle".

      Poista