22/04/2021

Miten keräämme sadevettä terassin kukkien kasteluun



Viime vuonna valmistuneessa kesähuoneessa ei vielä ollut vesikourua ja viime kesänä sateella sadevesi roiskui vauhdilla kesähuoneen katolta. Koska kaikki se vesi juoksi terassille, pysyi terassin kesähuoneen viereinen lattia märkänä aika kauan. Ja kun kesät viime vuosina ovat täällä päin olleet kuivia, niin kaikki mahdollinen ilmainen vesi halutaan kerätä talteen kukkien kastelua varten. Mutta mikä systeemi voisi terassillamme toimia? 

Vaikka kesähuoneen kattoala ei suuren suuri olekaan, niin ihmeen paljon vettä valuu siitäkin alasta. 

Tänä vuonna oli aika laittaa kouru kesähuoneenkin katolta valuvaa vettä keräämään. Mietittävää oli senkin laitossa, sillä  vesi pitää ohjata johonkin järkevään paikkaan ja kun kouru on keskellä terassia, niin ei voinut ihan minkälaista viritelmää vaan laittaa näkymiä pilaamaan.

J ryhtyi toimeen, ja nyt meillä on hyvä systeemi sadeveden keräilyyn.

Ylläolevassa kuvassa näkyy miltä uusi vedenkeruujärjestelmämme näyttää kesähuoneesta katsottuna. Paljoa ei näy, vain paksu ketju ja jokin musta astia sen alla..





Tässä näkyy kouru jonka J kiinnitti paikoilleen jokin aika sitten.  Emme halunneet tavallista syöksytorvea vaan päätimme kokeilla paksua ketjua. Ketju johdattaa katolta valuvat vedet suoraan alla olevaan astiaan.




Tänään satoikin sopivasti jotta päästiin näkemään miten laite toimii. Ja hienostihan se toimii ja saavi on jo täyttynyt vedestä.

Mutta mitä tapahtuu sitten kun saavi täytyy piripintaan? 

Saavi ei pääse ihan täydeksi, sillä saavista lähtee letku joka ohjaa ylimääräisen veden pois saavista.




Tuohon saavin yläosaan on tehty reikä josta ylimääräinen vesi pääsee valumaan letkuun joka on kiinnitetty ulkopuolelle.




Letku kulkee seinänviertä pitkin. Laitoimme letkun naamioinniksi penkin johon tulee kukka-asioita.




Letku johtaa vedet tänne eli samaan paikkaan josta kaikki katoille satavat vedet juoksevat.





Periaatteessa tähän systeemiin voisi liittää vaikka toisenkin astian, mutta ehkä tämä yksi saa riittää. Mikään kaunistus tämä ei ole, mutta kun terassille on laitettu kesäkukat, niin se hiukan "maastoutuu".

Tuosta on helppo ottaa kasteluvettä kaikille terassin ja kesähuoneen kasveille.


MUKAVAA SADEPÄIVÄÄ!
💧💧💧

 

26 kommenttia:

  1. Fiksu systeemi. Minusta tuollainen musta saavi istuu yllättävän hyvin terassille. Kukkien myötä sitä ei ehkä edes huomaa. Ja mitäpä emme sietäisi kasviemme hyväksi.
    Meillä on ränniremontti edessä. Siinä vaiheessa olen suunnitellut myös sadeveden talteenottosysteemiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa hyvältä. Ja nyt ainakin osan kasteluvedestä saa tästä saavista, eikä tarvitse hanasta ottaa. Vesihän ei ole mitään halpaa, jos ei sitten ole omaa kaivoa.
      Ehdottomasti kannattaa hyödyntää sadevesi. Olen välillä miettinyt sitäkin että kuivausrummun vesikin kannattaisi ottaa talteen kasteluvedeksi, mutta vielä en ole sitä aloittanut.

      Poista
  2. No onpas taidokas järjestelmä! Meillä on tarve laittaa mahdollisimman pikaisesti liiteriin sadevesikouru, koska tarvitsemme saunaan makeaa vettä. Vedet on muutenkin hyvä ohjata rakennusten lähettyviltä pois. Hyvä te!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadevettä tarvitaan aina ja mietinkin jo pitäisikö laittaa vielä toinen saavi tuon viereen ja letku niiden väliin. Yksi saavillinen nimittäin menee äkkiä kun rupeaa oikein kastelemaan.

      Poista
  3. Onpa kätevän oloinen järjestelmä, eikä ainakaan minun silmään näyttänyt pahalta ollenkaan.
    Ihanaa loppuviikkoa teille ideanikkareille sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika siedettävä tuo musta saavi tuossa on, ei hypi kauheasti silmille.
      Kiitos samoin sinne<3

      Poista
  4. Siisti systeemi ja ketju on ehdottomasti paremman näköinen kuin syöksytorvi. Ilmainen kasteluvesi kannattaakin ottaa talteen. Saavin päälle voisi myös harkita vaikka metalliverkkoa, niin saaviin ei pääse tippumaan uteliaita otuksia. Oravat nyt pääsevät varmasti kiipeämään ketjua pitkin pois, mutta linnuille on aika haastava paikka. Harvemmmin niitäkään kyllä saaveihin tipahtelee, mutta kerta se olisi ensimmäinenkin. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketju on kyllä huomaamattomampi. Toivotaan että toimii säällä kuin säällä. Jotain kantta tai vastaavaa ollaan kyllä suunnittelemassa. Mutta metalliverkko ajaisi kyllä saman asian, joten kiitos vihjeestä. Oravia en ole täällä koskaan nähnyt, mutta lintuja lentelee kyllä ympäristössä.
      Oikein kivaa loppuviikkoa sinulle myös!

      Poista
  5. Pitkään aikaan ei ole täälläkään satanut ja ruohikkopalovaroitus on päällä. Tuntui ihan oudolta kun aamulla heräsi ja ulkona satoi!

    VastaaPoista
  6. Näppärästi suunniteltu juttu. Onkohan teillä vähän Pelle Pelottoman taipumuksia? Ja minunkin mielestäni tuo ketju on esteettisesti ja ehdottomasti syöksytorvea parempi vaihtoehto.

    Kasteluvettä on kaivattu täälläkin ja kunnan vesijohtoverkostoa käytetty siihen tarkoitukseen jo aika paljon. Nurmikkoa on ollut pakko kalkita, eivätkä rakeet tietenkään imeydy ilman vettä. Tosin tänä aamuna silmät levisivät teevadin kokoisiksi, koska maa oli valkoinen. Oli tullut ihan kunnon kerros lunta! No onhan sekin vettä vähän toisessa olomuodossa, mutta narsissit näyttivät kyllä vähän surullisilta.
    Kivaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä onko keksijätaipumuksia, mutta kun aina haluaa saada kaiken mahdollisimman edullisesti, niin on tehtävä tällaisia karvalakkiversioita. Onhan näihin veden talteenottoihin varmaankin vaikka mitä hienoja systeemejä valmiina kaupassa, mutta tämä maksoi murto-osan valmiina ostettavista, uskoisin.
      Minäkin mökillä levitin sammaleenpoistorakeita ja lannoitetta nurmikolle ja tämä sade tuli hyvään aikaan. Leikkasin edellispäivänä nurmikon ensi kertaa tänä vuonna ja nyt se toivottavasti kasvaa vauhdilla.
      Narsissit kestävät yleensä aika hyvin vaikka hiukan takatalveakin tulisi.
      Oikein hienoa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Toivottavasti ei tänne tule lunta. Kylmä kyllä on!

    VastaaPoista
  8. Hyvä systeemi, joka on myös erittäin siiston näköinen - mikä on tärkeä seikka 😉
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Nerokas ja samalla esteettinen ratkaisu tuo ketju! Ei olis tullut itselle mieleenkään.

    Hyvää viikonloppua sinne! Lienee tulossa talviolosuhteet. Täällä ainakin. Plaah.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä ketjuratkaisuja on näkynyt netissä. Oikein hyvää viikonloppua sinnekin, säästä huolimatta! Ei enää mitään talvisia kelejä!!!

      Poista
  10. Kätevä vedenkeräyssysteemi. Olen "ketjurännejä" nähnyt ja näyttivät toimivan hyvin. Meillä oli viime syksynä kattoremppa ja siinä yhteydessä laitettiin syöksyputkeen vedenkeräyssysteemi. Sadevedellä kastelu on järkevää ja taloudellista. Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ja toivon mukaan toimiva. Ketju on kyllä ulkonäöllisesti hyvä. Vielä näkemättä miten kovatuulisissa olosuhteissa toimii. Sadeveden kerääminen säästää kyllä vesilaskukuluja.
      Samoin sinulle, hyvää viikonloppua<3

      Poista
  11. No nyt on viimeisen päälle suunniteltu systeemi! Siisti ja kätevä. Sadevesi on niin hyvää kukille ja muille kasveille verrattuna kylmään vesijohtoveteen. Turun Käsityöläismuseossa olen nähnyt ennenvanhaisia syöksytorvia eli puukeppejä, joita pitkin vesi valuu vastaavasti kuin tuota kettinkiä pitkin.
    Hyvää viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain oli keksittävä, sillä kasteltavaa rittää pienessäkin pihassa. Viime kesät ovat olleet kuivia. Toivottavasti tulevana kesänä saadaan enemmän sateita, muutenhan tässä saavissakaan ei sadevettä ole!
      Samoin sinulle, oikein mukavaa viikonloppua<3

      Poista
  12. Hieno oivallus kettinki. Puukepin olen nähnyt käsityöläismuseossa. Täällä on satanut lunta eilen, viime yönä ja tänäänkin. Melkeinpä samantien sulaa pois. Kesä keikkuen tulee. Läpimämpiä päiviä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole huomannut noita puukeppejä käsityöläismuseossa. Täällä erittäin tuulinen ja räntädateinen päivä ollut tänään. Lämmintä odotellaan.

      Poista
  13. Todella hauska idea. Minusta tuo kettinki näyttää oikein hyvältä.

    Mukaa sunnuntaipäivän jatkoa sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa siitä kun on aika huomaamaton.
      Oikein hyvää uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  14. Tuohan on hauska idea. Ketju sinällään on jo jonkin verran koristeellinen (minusta) joten tosi siisti ratkaisu. Perinteinen syöksytorvi on itse asiassa melko ruma.... =)
    Täytyypä tutkia. Meillä on uudessa talossa joka kulman syöksytorvi johdettu suoraan verkostoon ja itsekin olen pohtinut, että jokin kukkienkasteluvesi pitäisi saada talteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikuttaa kyllä hyvältä. Ainakin jos syöksytorven laittaisi tuohon kohtaan missä ketju on, niin ei kovin hyvältä näyttäisi, mutta jos syöksytorven kiinnittää seinään niin tulisi paremman näköiseksi.
      Meillä on sama juttu että sadevedet valuvat verkostoon, mutta tämä kesähuoneen kouru on itse laitettu, joten se ei vielä johtanut mihinkään. Nyt se vie samaan verkostoon kuin muutkin, paitsi että sadevesisaavi "vetää välistä" sen minkä pystyy :)

      Poista