05/03/2021

Ovatko nämä käsitteet sinulle tuttuja?



Hei!

Käsityöverstaasta terveisiä! Puikot ovat heiluneet ahkerasti viime aikoina. Ja sukan kutominen onkin hyvää ja hyödyllistä tekemistä samalla kun katselee tv:tä. 

Vaikka meillä on lämpimät lattiat, niin talvisin käytän kotona aina villasukkia. Niitä onkin kertynyt iso pino ja kyllähän niitä tarvitaankin, sillä vaikka kantapään teen aina vahvistettuna neuleena, niin se kuluu ajan mittaan puhki.

Netissä on näkynyt hienoja parsittuja sukan kantapäitä, joissa parsimus on niin hienosti tehty että se käy ihan koristeesta.

Mutta kun itse yritin tehdä jotain samanlaista, niin ei siitä kaunista jälkeä syntynyt ja pois ne kantapäistä rikki menneet sukat oli heitettävä. Onneksi on puikot ja lankoja ja neuloosi joka talvisin on aina päällä. 

Jos neuloosi on sinulle uusi sana, niin mm. yle:n sivuilla kuvataan sitä näin:

"Kiihkeistä käsityöharrastajista moni on sairastunut jonkinasteiseen neuloosiin. Se tarkoittaa neulomisen pakkoa lähes tauotta ja kaikkialla. Neuloosi iskee kiusallisesti välittämättä ajasta ja paikasta. Esimerkiksi aamuneljä voi olla neulootikon mielestä sopiva aika aloittaa uusien lapasten neulominen"


"


Samalla sivustolla kerrotaan ilmiöstä nimeltä Ufo.

"Ufoilu (Unfinished Objekt) tarkoittaa neuloosin aikana aloitettua käsityötä, joka ei lopulta valmistu koskaan. Ufoilu on neuloosin tavallinen oire. Tekemisen tarve iskee vaarallisen rajuna kun neulootikko saa käsiinsä uusia, ihania lankoja"

Tämän ilmiön tunnistan itsessäni. Sukat kyllä tulee tehtyä valmiiksi, mutta jos aloittaa jonkin suuremman työn ja lankakaupassa piipahtaessa tekee ihania löytöjä, niin haluaisi heti aloittaa neulomaan niistä, eikä vanha aloitettu työ houkuttele yhtään. Tätä tapahtui minulle varsinkin silloin kun olin nuori.



Lankahamsteri. Jo sana kertoo mistä on kysymys. "Neuloosiin sairastuneesta tulee usein myös lankahamsteri. Hänellä on pakonomainen tarve hankkia koko ajan uusia inspiroivia lankoja, vaikka niitä on kaappi täynnä. Lankahamsteri taivaltaa pitkiäkin matkoja hyväksi vinkattuun lankakauppaan. Korvikehoitoa hamsteri saa verkkokaupoista, joissa ostoksiaan ei valitettavasti pysty hiplaamaan".

Kyllähän minä itseni näistä oireista tunnistan. Langoista kertyy vähitellen pienehköjä jäännöskeriä, joita olisi hyvä saada hyödynnettyä. Osan käytän sukkien varsiin. Olisi kiva tehdä koko sukkakin eri värisistä raidoista, mutta silloin solmuja ja pääteltäviä lankoja tulee valtavat määrät. Joskus olen tehnyt niin etten langan väriä vaihtaessa tee solmua, vaan kudon uuden ja vanhan värin langat "sekaisin", mutta olen hiukan epävarma tuleeko tuollaisesta liitoksesta kestävä.

Netistä varmaan löytyisi ohje tähänkin, mutta en ole vielä sellaista etsinyt.





Sukkien lisäksi olen kutonut yhden pipon. Kuvassa se näyttää ihan hyvältä, mutta ei se päässäni ole kiva. En tiedä onko se liian pieni, vai mikä siinä on vikana. En ole vielä uskaltautunut sitä käyttämään.



Nämä ovat parhaillaan puikoillani tekeillä olevat sukat. En ole vielä päättänyt minkä väriseksi kudon teräosan. Valkoinen olisi kaunis, mutta tosi arka väri.

Varsi näissä sukissa on tehty "Broken seeds"-tekniikalla, joka on erittäin helppo, aloittelijallekin.




En ole joulun jälkeen kutonut mitään kudontakehyksellä, mutta eilen teki mieli taas ruveta sitäkin kokeilemaan. Nyt halusin tehdä jotain vaaleaa ja yritän pitää värimäärän rajoitettuna. Näitä miniryijyjä tehdessä tekee työn edetessä mieli kokeilla eri värejä ja eri paksuisia lankoja ja niin voi lopputuloksesta tulla aika villi.

Mielessä on malli, jossa olisi vain yhtä väriä, mutta kudonta ja langan paksuus vaihtelisivat, niin että lopputuloksesta tulisi elävä, vaikka värejä olisi vain yksi.

Sitä voin kokeilla seuraavassa työssä. Nyt on tekeillä ryijy, jossa pääväri on valkoinen ja mukana hiukan vaalean sinistä ja ripaus beigeä.

Käsitöiden lomassa on muistettava ulkoilla ja viime päivien keväiset säät ovatkin olleet oivia ulkoiluilmoja. Parin päivän takaisella patikoinnillamme nautimme jo kahvitkin ulkona reitin varrella.

Tänä aamuna oli kuitenkin maa valkoisena. Se lumi taitaa sulaa kuitenkin pian kun aurinkokin innostui paistamaan.


IHANAA VIIKONLOPPUA!

💛💛💛

 

22 kommenttia:

  1. Olet kutonut raikkaita ja kauniita sukkia. Villasukat jalassa meilläkin tepastellaan yli talven, joskus kesäaikaankin sisällä.
    Tuttuja termejä ufoilua lukuunottamatta. Inhoan keskeneräisiä töitä ja siksi päättelen kaikki työt ennen uuden aloittamista. Lankahamsteriutta on ihan mahdoton välttää, vaikka laatikot kuinka pursuaisivat lankoja. Kivoja värejä on hyvä olla varalta.
    Jämälangoista saa helposti kokonaisia sukkia. Punnitsen jämälankakerän ja jaan sen sitten kahteen samankokoiseen kerään. Tai kudon vuorotellen molempia sukkia saman kerän eri päistä saadakseni kullakin värillä yhtä monta kerrosta molempiin sukkiin. Kolmas vaihtoehto on tehdä täysin erilaisia sukkia. Päättelemistä jämälankasukissa kyllä riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between <3 Ufoilu oli mullekin tuntematon käsite. Tuo punnitseminen on järkevää, sillä aina kun meinaa jämälangasta jotain tehdä, niin pelkää ettei lanka sitten riitäkään kahteen samanlaiseen sukkaan. Erilaisia sukkia olen joskus tehnytkin ja täydestä ovat menneet! Päätteleminen on tylsin vaihe.

      Poista
  2. Sieviä neulomuksia! ❤ Siis kyllä - nuo sanat ovat kovin tuttuja :D Minua vaivaa ihanasti neuloosi, ufoiltua on tullut ja olen lankahamsteri :D Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle ovatkin tuttuja kun ahkera käsityöihminen olet.
      Samoin sinne, aurinkoa ja kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Siis aivan upeita sukkia olet tehnyt. Minä en ole nyt pariin vuoteen sukkia neulonut, olen vain näperrellyt jotain virkkauksia :)
    En kyllä tienyt ufoilua ollenkaan, joten olen taas yhtä asiaa viisaampi, kun tulin tänne blogiasi lukemaan!
    Ihanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi<3 Oletkin kova virkkaamaan ja siitä mulla on todisteena eräs musta kori hyllyssäni!

      Poista
  4. Minullakin oli alkutalvella neuloosi. Tulee aina silloin tällöin. Nyt on sensijaan alkamassa kutoosi! Piirtelin just ruudullisen maton ideoita. Ei muuta kuin kellariin kuteita keräämään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin vaivaa aina talvella neuloosi, mutta kesäksi parannun siitä :) Kutoosi vaivaa myös ajoittain, mutta nyt on helpottanut sillä saralla.
      Toivottavasti löydät hyviä ja kauniita kuteita kellaristasi!

      Poista
  5. Ihan tuttuja ja tunnustamiani termejä ;D Ympäri vuoden. Piakkoin alkaa lankamäärä saada minusta ylivallan.
    Tuo pinkki setti on etenkin kaunis. Pipo on sellainen asuste, että se ei koskaan minun omassa päässäni tunnu hyvältä, vaikka olisi kuinka hyvä. Olen miettinyt, että onko päässäni jotain vikaa, pään muodossa.
    Niin kaunis taas tuo ryijyn alku. Olen siitä asti, kun niitä sinulla näin ekan kerran, miettiny, että voi kun sais jotain tuollasta tehtyä. Niin se vaan aina on kokeilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastat vuoden ympäri, huh :) Pipot on ihania muiden päässä, mutta ne muuttuvat kummallisiksi kun minä laitan ne omaan päähäni!
      Näitä ryijyjä on niin kiva tehdä, mutta olisi kiva jos vaikka saisi kaupattua niitä jollekin kun kaikkia ei itse halua pitää.
      Kannattaa kokeilla näiden tekoa jos vaan vähänkin houkuttaa.

      Poista
  6. Kiitos Suvi<3 Ole varovainen lankakaupassa. Siellä tahtoo tarttua mukaan kaikkea kaunista ihan liikaakin!

    VastaaPoista
  7. Olet tehnytkin paljon ihania neuleita! Pipo on kummallinen juttu. Ei sovi minun päähäni mikään, mutta nyt kumma kyllä tänä talvena pari vuotta sitten Puolasta osatamani pipo onkin sopinut päähäni ja hyvä juttu, kun pakkasta ja lunta on ollut.
    Nuo oireet ovat tuttuja, mutta ufoilu-sanaa en ole ennen kuullut.
    Tyttäreni ollessa ulkoilemassa poikansa kanssa, eräs vanha mamma oli pysähtynyt juttelemaan ulkoiluttaessaan koiraa. Hän oli ihastellut tyttärelleni tekemiä säärystimiä ja kertonut myös neuloosistaan ja hamstrauksestaan. Lapsenlapseni oli sanonut: "Annan sinun ikäisellesi nyt hyvän neuvon. Tee uudenvuodenlupaus, ettet enää osta niin paljon lankoja." Vielä erotessa täti oli kiittänyt neuvosta ja luvannut toimia niin.
    Oikein mukavaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Hyvä että olet löytänyt pipon joka sopii ja josta tykkäät. Minä olen löytänyt yhden pipon, Tallinnasta, varmaan kymmenen vuotta sitten ja käytän ainoastaan sitä vuodesta toiseen. Se sopii minulle ja toivoisin jo vihdoin löytäväni toisenkin joka sopisi.
      Hyvä uudenvuodenlupaus! :))

      Poista
  8. Minun sukkani kuluvat puhki päkiän kohdalta, eivät kantapäästä. Toki kantapää on aina vahvistettua neuletta.

    Entinen työkaverini Seija ei antanut muidenkaan heittää puhki kulutettuja sukkia pois, vaan teki hyväkuntoisiin varsiin uudet terät. Mahdottoman fiksu ja käytännöllinen ajatus! Mitä pitemmät varret, sitä fiksumpaa on käyttää ne uudelleen 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollaisesta olen lukenut, että säästäisi vanhat varret ja kutoisi vain uuden teräosan. Mutta kun se varsien kutominen on se kaikkein kivoin osa sukan kutomisessa, ainakin minun mielestäni!

      Poista
  9. Ihania juttuja sinulla on ollut siellä työn alla! Kyllä nuo käsitteet ovat tuttuja kun pari ystävä on ihan neuloosin pauloissa. Itselläni on yksi "ufo", joka on ollut kesken viimeiset 20 vuotta. En usko, että se koskaan valmistuu. Puoliksi tehty villapaita, joka on tökkinyt alusta saakka ja nykyään hartiani eivät edes enää kestä kutomista. Ai, niin meillä kotona on aina puhuttu puikoilla kutomisesta eikä siis neulomisesta. Katselin juuri yhden ystäväni Facebook-sivuilla miten käsittämättömän taitavasti hän oli parsinut villasukat. Edesmennyt isoäitini oli siinä myös mestari. Pakko myöntää, että itse olen parsinut vain yhdet sukat ja ne eivät olleet kauniit ollenkaan :D
    Kivaa viikonloppua Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista pitää ajankulukseen tehdä. Aika monta villapaidan alkua olen minäkin pois heittänyt. Harmitti niin etten edes viitsinyt purkaa neuletta, vaan heitin suoraan roskikseen. Parsiminen on taitolaji!

      Poista
  10. Ihania sukkia olet neulonut.

    VastaaPoista
  11. Termit outoja mutta oireita kyllä löytyy. Minä vien anopille parsittavaksi meidän sukat, hän haluaa niin 🤗😁 me käytämme myös joka päivä sukkia jaloissa niin kotona kuin mökilläkin ja minua ei haittaa parsitut sukat arkikäytössä.
    Tuo malli ja värit mikä sinulla on nyt puikoilla viehättää kovasti minua. Ja muutkin tekemäsi on kauniita. Uusia malleja on aina mukava kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä että oireiden nimet olivat vieraita. Ei haittaa vaikka sukat ovat parsitut. Sehän todistaa että sukista on tykätty.
      Tytär toivoi roosaa ja hatmaata sukkiinsa ja kauniithan nuo värit yhdessä ovatkin.

      Poista