Sivut

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

MITÄ TIENASIN KIRPPUTORIMYYNNILLÄ

 Halusin päästä eroon tavaroista jotka minulla olivat käyttämättöminä. Mitään vikaa niissä ei ollut, mutta ei vaan tullut niitä käytettyä. Olen aika innokas karsija ollut aina, joten minulle ei ole kovin paljoa tavaraa kertynyt, mutta välillä haluaa kuitenkin karsia ja saada selkeyttä kotinsa säilytystiloihin.


Ahvenanmaalaisilla on oma nettikirppis, jossa olen joskus myynyt jotain, mutta välillä sanouduin siitä irtikin kun tuntui että ilmoituksen jättäminen sinne meni liian monimutkaiseksi ja työlääksi. Kun sain ohjeita siitä miten puhelimella voi ilmoituksen sinne laittaa, totesin sen niin yksinkertaiseksi tavaksi, että laitoin heti myynti-ilmoituksen sinne.


Nyt olen myynyt jonkinverran erilaisia tavaroita ja ollut tyytyväinen myyntituloksiin. Pari juttua minulla on siellä tälläkin hetkellä myynnissä, mutta nyt tuntuu nihkeältä niiden myymisen onnistuminen.


Tässä kuvia niistä tuotteista jotka olen siellä myynyt:




Tämä Marimekon pikku laukku oli mulla ehkä kerran tai kaksi käytössä, joten sen voi sanoa olleen käyttämätön. Ostaessani olin kuvitellut käyttäväni sitä vaikka juhlissa tai ulos syömään mennessä. Aina kävi kuitenkin niin, ettei sitä tullut otettua, vaan otin mieluummin yksivärisen laukun joka sopi paremmin vaatetukseen.

Kirpparilla myydessäni sain tästä laukusta 37€.





Juuri hiihtoloman alla myin nämä monot hintaan 30€. Miehelläni oli monoja kaksin kappalein, joten nämä joutivat myyntiin. Talviurheiluvälineet menivätkin hyvin kaupaksi tänä vuonna kun juuri ennen hiihtolomaa täälläkin oli tarpeeksi lunta jotta pääsi hiihtämään. No, hiihtolomaan mennessä se sitten sulikin pois.

Monojen lisäksi myytiin J:n toiset sukset ja niistä saatiin myös 30€.





Uhtua-sarjan kahvikupit, joita oli kahdeksan kappaletta, olivat vuodesta toiseen kaapissa käyttämättöminä, eikä niitä tullut käytettyä. Nykyisin tarjoan kahvin aina mukista, joten miettimisen jälkeen päädyin nämä myymään. Kuppien lisäksi astiastoon kuului vielä sokeriastia ja kermanekka, mutta leipälautaset pidin itselläni, sillä niitä käytämme ahkerasti. Näille tuli hinnaksi 40€.

Epäröin myyntia siksi, että ajattelin että jos kohdalle tulee jonkin "arvokkaan" tilaisuuden järjestäminen, niin pitäisi ehkä olla kahvikuppeja. Sitten tulin siihen tulokseen että niin arvokasta meidän kohdalle ei tule ettei kahvin voisi tarjota mukista.





Nämä vanhat punnukset olen joskus ostanut joltain kirpparilta ja ne ovat olleet koristeena keittiön yläkaapin päällä. Nyt kun tämän perkauspuuskan sain, niin halusin päästä näistäkin eroon. Ne menivätkin heti kaupaksi ja sain niistä 20€.




Toiseen Marimekko-laukkuun sain myös tarjouksen välittömästi kun olin sen myyntiin laittanut. Tarjouskilvan jälkeen sen hinnaksi tuli 37€. Tämä laukku oli myös jäänyt käyttämättä sen värin vuoksi. Kaupassa väri oli tuntunut hyvältä, mutta käytännössä minulla oli vaikeuksia yhdistää sitä vaatetukseen.




Ahvenanmaalaisen keraamikon Jussi Mäkelän valmistamat kahvikupit, kermakko ja sokeriastia jäivät samasta syystä käyttämättä kuin nuo Uhtua-kupit. Olen aikoinaan ostanut nämä isälleni ja perin ne sitten hänen jälkeensä, mutta käyttämättä ne minulla jäivät, joten myyntiin laitoin nekin. Näiden hinnaksi tuli 22€.

Jussi Mäkelä on aikoinaan työskennellyt Kustavin Savipajassa ja nämä kupit ovat varmaan saaneet vaikutteita sieltä, sillä minulla sattuu olemaan muutama Kustavin Savipajankin kuppi jotka ovat hyvin saman mallisia kuin nämä.





Viimeinen myyntini oli tämä Pehtoori-kahvipannu, joka meillä on ollut milloin koristeena, milloin kukkamaljakkona. Jouluna kokeilin sopiiko se induktioliedelle ja hyvin sai glögin kuumennettua tässä kannussa.

Kannun olen ostanut joskus 70-luvulla jolloin vielä pannukahvia keittelin. Nyt myin sen hintaan 40€.


Kivasti sai kukkaron täytettä näilläkin muutamalla myynnillä. Toisaalta voi laskeskella miten paljon pulleampi kukkaro olisi jos näitä tavaroita ei olisi alkujaankan hankkinut! 

Mietin miten paljon olemme vuosien varrella vieneet kierrätykseen tavaraa, josta olisi voinut pienellä vaivannäöllä saada hiukan rahaakin. Mutta usein kierrätykseen tulee vietyä yhtä ja toista muuttojen yhteydessä ja silloin yleensä on sen verran muuta tehtävää ja muistettavaa, ettei aikaa ja jaksamista riitä kirpputorimyymiseen. Pääasia kuitenkin että tavarat menevät kierrätykseen eivätkä kaatopaikalle.


Oletko sinä kirppismyyjä tai -ostaja?



Nyt kun olen päässyt hyvään alkuun kirpputorimyynnissä, niin pitää mennä kurkistelemaan ulkovarastoon jos siellä vielä olisi jotain myytävää.

Enkä ole vielä mökilläkään ehtinyt inventaariota tehdä, joten voi olla että kohta taas löytyy myytävää.

💚💚💚



34 kommenttia:

  1. Pehtoori-pannu on kyllä kivan näköinen. Itse ostan lähes kaikki vaatteet kirppiksiltä jotta säästyy vähät rahat itselle tärkeämpään touhuun. Ja ei tule tuhlattua luonnonvaroja, monesti olen löytänyt kokolailla uutta tai lähes uutta tavaraa josta vain on ikään kuin lähtenyt turha hinta pois ;D Nytkin jalassa House SPL -oleiluhousut jotka prismassa maksaisi 40,-, kirpparilta 2 euroa ja käyttämättömät oli kun viime viikolla ostin.
    Ollapa nainen niin tarjontaa olisi viisi kertaa enemmän, noin vertailtuna mitä es Jyväskylän Harjunportaiden eri osastot ovat kooltaan/kuinka paljon tavaraa on tarjolla....
    Olen Kon Marittanut koko ikäni, ärsyttää jos on käyttökelpoista tavaraa millä ei tee mitään ja lojuu viemässä tilaa, aina täytyy etsiä uusi omistaja, siis vaikka antaa pois kunhan tulee käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kaunis kannu, mutta halusin kuitenkin päästä eroon kun ei varsinaista käyttöä ollut. Mun on vaikea löytää vaatteita kirppiksiltä. Tekiskin tuollaisia löytöjä kuin sinä! Totta että parempi vaikka ilmaiseksi antaa jotain mitä ei itse tarvitse.

      Poista
  2. Ihan mahtava saldo! Kyllähän tuosta innostuu, jos on tavaraa, josta haluaa päästä eroon ja keino siihen. Minulla on yleensä vähän huonompaa tuuria ja laitankin paljon tavaraa vaan ihan suoraan kiertoon. Tuo facen roskalava -systeemi on myös mainio, niin ei tarvitse itse edes hävittää tavaraa, kun joku tulee ja hakee sen ;D
    Useimmiten ärsyynnyn lopulta siihen, että joku on luvannut tulla hakemaan jotain, eikä sitten tulekaan.
    Onnea kaupoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin ja ihan vaivattomasti saatu sellaisesta mitä ei itse tule käytettyä. Täältä käsin ei voi mihinkään tuollaisiin kuin facen roskalava laittaa. Tai en ole siihen perehtynyt. Miten toimii? Täälläkin voisi olla mahdollisuus sen käyttöön, mutta silloin tavaralle täytyy löytyä ahvenanmaalainen ottaja. Mitään ei kannata ruveta täältä lähettelemään.

      Poista
    2. Täälläkin on ihan paikkakuntakohtainen Roskalava -ryhmä. Varmaan niitä on kaikkialla Suomessa.

      Poista
    3. Ok. Pitää etsiä. Tai onhan tuolla meidän fb-nettikirppissivulla paikkka jossa annetaan tavaraa ilmaiseksi! Sehän on juurikin vastaava kuin roskalava. Voi mua😜

      Poista
  3. Mä sanoisin olevani aika aktiivinen myyjä välillä. Kunnes tulee stoppi, että ei ole mitään mistä haluaa luopua. Ostan myös paljon käytettynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakaan ei tällä hetkellä kovin paljoa myytävää ole ja sehän on sinänsä hyvä asia, mutta kiva on myös kun kotoa löytyy jotain minkä voi pistää kiertoon.
      Eläköön kierrätys!

      Poista
  4. Hienot myydyt tuotteet. Minä olisin ostanut punnukset ja pehtoorin pannun heti 🤗❤
    Nyt kuule olisi sinulle ollut täällä Lohjalla sinulle teeman 14.5 cm lautasia 14 kpl hintaan 5e yhteensä. Sanoi olevan huonokuntoisia sisältä. Minä kysyin onko lasitus rikki, vastasi että on tummuneet ja naarmusia. Minä ajattelin jos olisi viitsinyt ostaa ja kunnostaa ne sillä savella ja myydä eteenpäin mutta taidan jättää väliin. Olen varma että olisi sillä saanut ne kuntoon, katoitko kun itse puhdistin omat kermasaven astiat sillä myyntikuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohja on kvalitettavasti hiukan kaukana meiltä katsottuna, enkä olisi osannut niitä kunnostaakaan. Sinä olisit voinut kokeilla kunnostamista. Kyllä olen lukenut tuon postauksen. Taitaa olla hyvää ainetta!

      Poista
  5. Sait ihan kelpohinnan myymistäsi tuotteista. Ei kirpparillakaan kaikkea kannata eurolla laittaa menemään. Olen myynyt paljon tavaraa kirpparilla ja joitakin isompia netissä. Fyysisen kirpparipöydn vuokraaminen vaatii aika paljon työtä hinnoittelussa ja myyntipöydän järjestyksessä pitämisessä. Silti koen joka kerran jääneeni reilusti plussalle. Minulle turha tavara on löytänyt uuden kodin. En mielelläni heitä hyvää tavaraa roskiin, jos uskon sillä olevan jollekin toiselle käyttöä. Nykyisin yritän ostaa uutta harkitusti, jotta myöhemmin ei tarvitsisi niitä turhina pois myydä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tyytyväinen hintoihin. Jos laadukkaita tuotteita, niin mielestäni hinta saa olla sen mukainen, varsinkin jos käytön jälkiä ei ole näkyvissä. Vuokrattavan kirpparipöydän siistinä pitäminen vaatii kyllä käyntiä ko. paikassa tosi usein, sillä ihmisillä on taipumus jättää tavaroita vähän miten sattuu. Järkevää olisi aina miettiä kaksikin kertaa ennenkuin ostaa mitään uutta.

      Poista
  6. Hyvän summan olet myynneillä tienannut! Minä taidan olla enemmän ostaja kuin myyjä. Annan tosi paljon tavaraa ilmaiseksi pois, kunhan pääsen siitä eroon. En jotenkin jaksa kaikkia ihme lisäkysymyksiä mitä ihmiset kyselee esim. paidasta. Jos ilmoituksessa lukee paita koko xl, koko pitää paikkansa yms. Miksi pitää kysellä kainalo-kainalo mittoja yms. Jos sinulle normaalisti menee xl paita niin silloin tämäkin menee, huoh!!! Varmasti tiedät sinäkin näitä ostajia :D
    Ihanaa loppuviikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva lisä eläkeläisen kassaan. Aika paljon olen minäkin antanut Emmaukseen kun olen halunnut äkkiä päästä jostakin eroon.
      Tuosta kyselemisestä tuli mieleen sellainen tapaus kun isäni oli kirpparillä myymässä. Kaksi naista katselivat jotain pikkutavaraa, jonka hinta oli muistaakseni kaksi euroa. Naiset siunailivat että onpa kallis, johon isäni, tunnetusti sanavalmiina, tokaisi että "otatteko tavaran jos maksan teille euron". Naiset lähtivät noloina pois ja tuote jäi myymättä :)

      Poista
  7. Kiva postaus. Uhtua - sarjaa on meilläkin kalusto. Sain sen aikoinaan anopilta lahjaksi.En ole vielä luopunut siitä astiastosta ja Myrna-kalusto on myös kaapissa. Kierrätys kannattaa ja järkevää laittaa pois, jos jotain ei tarvitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku. Tämän tapaista postausta en ole vielä kenelläkään nähnyt ja siksi ajattelin että tämä voisi olla kiinnostava.Sellaisista on vaikeampi luopua mitkä on lahjaksi saanut, mutta kaikki nämä olivat itse ostamiani, joten ei tullut pahaa mieltä siitä että on saamansa lahjan myynyt eteenpäin. On hienoa että kierrätyksestä on tullut niin suosittua.

      Poista
  8. Haluaisin itsekin saada tuommoisen Marimekon pikkulaukun ♡ itse en ole enää aikoihin käynyt kirpparilla vaikka lähin on tuossa 500 metrin päässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marimekon laukut ovat ihania, mutta kun jäivät käyttämättä niin katsoin pathaaksi luopua. Jäljelle jäi vielä monta Marimekko-laukkua, mutta niitä käytän.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Thank you. These are what I have sold, because I did not need them anymore.

      Poista
  10. Olen ollut aiemmin ahkera kirppismyyjä mutta nyt viime vuosina en ole ehtinyt mennä kirpparille myymään. Aiemmin kävin kesällä usein Vermon raviradan parkkipaikalla järjestettävässä kirppistapahtumassa sunnuntaisin. Sinne jonotettiin autossa ja auton toiseen parkkipaikkaan kun sitten sait itse myydä tavaroita viereisestä parkkipaikasta. Aurinkoisella säällä oli kiva olla myös ulkona ja kauppa kävi hyvin. Olen vienyt tavaroitani myyntiin Espoossa olevalle Akselin kirppikselle, josta vuokrataan aina pöytä muutamaksi viikoksi. Viime aikoina aika ei ole riittänyt tähän ja olenkin lahjoittanut vaatteita, kenkiä jne. Fidaan meidän lähellä. Viime syksynä vein sinne taas useita kasseja ihan käyttökelpoista tavaraa, jota myyvät sitten myymälässään.

    Sinä olet tehnyt hyvän tienestin kirppismyynneillä. Olen itse etsinyt Pehtoori pannua mutta vaaleansinisenä. Toistaiseksi en ole onnistunut löytämään riittävän hyväkuntoista tai hinta on ollut liian kova. Jatkan etsimistä.

    Kivaa loppuviikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona olisikin kiva myydä kirpputoritavaraa. Meillä olisi autokatoksessa sopiva myyntipaikka ja tyttären autopaikka on katoksessa meidän vieressä, joten pitääkin harkita jos kesällä järjestäisi yhteisen kirpparin.
      Mulla on kanssa pari kassillista käyttökelpoisia vaatteita, jotka ovat tulleet miehelleni suuriksi ja aion viedä ne Emmaukseen.
      Vaaleansininen Pehtoori-pannu olisikin kaunis. Toivottavasti löydät sellaisen.
      Samoin sinulle, mukavaa loppuviikkoa<3

      Poista
  11. Ihania tavaroita! Tuo Marimekon pikkulaukku on suosikkini <3 On kaikin puolin järkevää laittaa itselle tarpeettomat tavarat kiertoon. Plussaa on, jos niistä vielä saa kukkaron täytettä. Minun pitäisi laittaa tavaroita myyntiin. Se on oma hommansa ja vaatii noin viikon rutistuksen. Olen myynyt tavaroita Facebookin ryhmissä ja Tori.fi:ssä. Kirppiksillä tykkään myös kierrellä, mutta nyt ei ole tullut käytyä pitkään aikaan.
    Aurinkoista viikon jatkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään Marimekon laukuista eikä mulla oikeastaan muunlaisia laukkuja olekaan. Mutta tuo pikku laukku jäi harmillisesti käyttämättä, joten ajattelin että kannattaa myydä. Samoin sinulle, oikein ihanaa viikon jatkumista<3

      Poista
  12. Oiii!! Meillä on koko perheelle Jussi's Keramikin tuollaiset kupit, ja niissä on lasitettuna omat nimet.
    Olipa kiva nähdä nuo. Nykyään tulee harvoin (liian harvoin) kaivettua nuo nimikkokupit ja juotua niistä, kun kaapissa on muita.

    Olin itse silloin niin onnellinen, kun Maarianhaminassa ne näin, koska minuahan ei suomalaisessa almanakassa ole ja toisaalta silloin tyttäreni Ronja oli myös harvinainen. Ruotsinkielisistä löytyi helposti samantien. =)

    Hyviä kauppoja olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimimukit onkin kivoja. Vivi-nimeä ei varmaan suomalaisissa mukeissa näy, mutta Ronja ehkä jo nykyään voi näkyäkin.

      Kaupat ovat onnistuneet.

      Poista
  13. Hienosti olet tienannut kirppismyynnillä. Minulla on ollut usein pöytä vuokralla kirpparilla, mutta nyt korona-aikaan en ole pöytää pitänyt. Nettikirppistä en ole harrastanut. Kerran olen kirpparilla ostanut Arabian voipytyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin ovat myytävät tuotteet menneet kaupaksi. Paikallinen nettikirppis on siitä helppo että ostaja tulee noutamaan tavaran ja maksu tapahtuu käteisellä, joten kumpikaan osapuoli ei voi toista jymäyttää.

      Poista
  14. Kirppistelen lahjoittamalla tavaraa myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä minäkin harrastan, mutta parhaat tavarat myyn itse.

      Poista
  15. En jaksa nähdä vaivaa myydä tavaroita kirppiksellä. Viime viikolla rysähti varastossa pitkään ollut vaatetanko, joka oli täynnä käyttämättömiä mutta hyväkuntoisia vaatteita. Kävin ne läpi ja lapoin isoon roskasäkkiin, jonka aioin viedä SPR:n Konttiin. Nyt on tullut mieleen, että pitääpä uudestaan käydä se läpi, jos en sittenkään veisi sitä ja sitä....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mene minäkään myymään mihinkääm kirppiksille, mutta tämä ahvenanmaalainen nettikirppis toimii hyvin ja on vaivaton sekä myyjälle että ostajalle.
      Kannattaa ehkä vielä harkita mitä viet Konttiin.

      Poista