31/03/2021

Kesähuoneen kevättä



Pääsiäinen lähestyy ja pääsiäiskranssimme on jo paikoillaan kesähuoneessa. Tällä kertaa en ripustanutkaan sitä seinälle tai oveen, niinkuin aikaisempina vuosina, vaan laitoin sen pöydälle kukkien ympärille.




Kesähuoneessa, eli terassin lasitetulla osalla on aurinkoisina päivinä jo mukavan lämmintä ja ollaan jo ruokailtukin siellä. Enimmillään oli lämmintä jo +18 astetta, eli ihan mukavat lukemat.

Eilen tuntui jo siltä, että täytyy ottaa verhot esille kaapista ja ripustaa ne paikoilleen että saa liikaa auringonpaistetta estettyä. Olimme ottaneet verhot ja bambukaihtimet pois terassilta talveksi, kun pelkäsin että homehtuvat jos jäävät sinne talveksi.

Sohvan istuintyynyt ovat selvinneet hyvinä talvesta ja uskon että verhotkaan eivät olisi menneet huonoiksi vaikka olisivatkin olleet talvella kesähuoneessa, sillä kuivana kaikki siellä on pysynyt.

Laitoin myös pöytäliinat ja tyynyt paikoilleen ja nyt näyttääkin aika valmiilta, joten kesäiset lämpötilat saavat tulla.





Keltaiset kukat kuuluvat pääsiäiseen ja istutin ne callunoiden tilalle murattien kanssa samaan ruukkuun. Muratit ovat talvehtineet hyvin kesähuoneessa. Vettä en ole niille talven aikana antanut, mutta lehdet ovat säilyneet hyvin vihreinä ja hyvinvoivan näköisinä.

Nyt kun illat ovat jo pidempään valoisia, niin laitoin lyhdyt jo kaappiin. Grilli, joka on ollut talvella täällä kesähuoneessa, vietiin ulos omalle paikalleen, samoin kaksi tuolia ja pikku pöytä, jotka myös olivat suojassa täällä talven yli.

Nyt täällä on taas avaraa kun kalusteina on ainoastaan ruokapöytä tuoleineen ja tuo sohva sekä sohvapöytä. Pikkuinen sivupöytä ja pyörillä varustettu vaunu mahtuvat myös hyvin tänne.




Varsinaisia pääsiäiskoristeita meillä ei muita ole, kuin tuo kranssi ja tämä amppeliin hypännyt pikku pupu. Pääsiäinen on kuitenkin niin lyhyt, että nämä koristelut tuntuvat riittäviltä.

Ulos terassin kattamattomalle osalle on kesäksi tulossa iso pöytä ja penkit, jotka J tekee itse. Malttamattomana hän jo onkin odottanut ilmojen lämpenemistä että pääsee nikkaroimaan. Hän täytti tasavuosia helmikuussa ja sai toivomansa jiirisahan (se kai sen nimi oli?) lahjaksi ja nyt pitäisi sitä päästä kokeilemaan!

Rauhallisissa merkeissä, kotioloissa, menee meidän pääsiäinen.

Miten sinulla, mitä suunnitelmiä sinulla on, vai eikö pääsiäinen juurikaan eroa tavallisesta viikonlopusta?


MUKAVAA PÄÄSIÄISEN AIKAA!

🐣🐤🐥



 

33 kommenttia:

  1. Kotosalla täälläkin ollaan pääsiäinen. Minulla on lauantaina synttärit ja varmasti perheen kanssa vähän niitä juhlistamme.
    Ihanat ja juuri riittävät koristelut siellä. Kaunista iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varman moni muukin viettää pääsiäistä tänä vuonna ihan kotosalla. Onnittelut synttärin johdosta<3

      Poista
  2. Kaunis kesähuone!

    Tytär tulee käymään, varmasti poikakin. Loput sitten improvisoidaan fiiliksen mukaan 👍.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liika suunnitelmallisuus ei aina ole hyvä, vaan tuo teidän kuulostaa ihan parhaalta.

      Poista
  3. Oi joi, mikä ihana kesähuone 🥰

    Mökille lähdetään ja tukka putkella - ulkoilun merkeissä!

    VastaaPoista
  4. On kyllä kaunis tuo kesähuone, ja tutun näköinen pupukin siellä näköjään asustelee :)
    Kaksi tytärtä perheineen tulee moikkaamaan meitä rantaan, missä paattia laitellaan laskukuntoon. Ihan perinteistä pääsiäismeininkiä siis täällä meillä tiedossa.
    Kiitos Kristiina ja mitä mukavinta pääsiäisen aikaa myös sinne teille ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita pupuja varmaan on siellä täällä. Ihana kuulla että pääsette jo venehommiin. Toivotaan lämpimiä ja aurinkoisia päiviä!

      Poista
  5. Nätti kranssi! Minä en varsinaisesti vietä pääsiäistä sen perimmäisessä merkityksessä, mutta pidennetty viikonloppu on aina juhlavan tuntuinen ja kuluu mukavasti retkeilyn merkeissä. Tottakai sesongin herkut, kuten suklaamunat, kuuluvat ohjelmaan myös. Hyvää pääsiäisviikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei vietetä täälläkään mitään juhlia uskonnollisissa merkeissä. Ja kun eläkkeellä ollaan niin koko elämä on yhtä pidennettyä viikonloppua. Pääsiäisen pyhät antavat teille työssäkäyville mukavan lepojakson. Tai voihan jollain jo tulla aika pitkäksikin noiden pyhien kanssa!

      Poista
  6. Tuo teidän kesähuone on niin ihana <3 Se on mukava sisustaa kauden mukaan.
    Pääsiäisenä ollaan kotona, koska korona. On mukavaa, että on vapaata pitkä viikonloppu.
    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kiva saada hiukan vaihtelua kesähuoneen sisustukseen, vaikka sitten näin pienestikin. Korona asettaa aika paljon rajoituksia monen pääsiäisenviettoon.

      Poista
  7. No jopas on ollut lämmintä! Täällä ei vielä puhettakaan, että terassilla tarkenisi. Tai toki tarkenee, mutta toppatakissa lähinnä ja se ei ole niin nautinnollista. Mutta siellä kyllä haisee (tuoksuu?) jo ihan kevät. Ihanaa!

    En ole ehtinyt tai jaksanutkaan ajatella mitään pääsiäisen laittoa. Ei poikkea normaalista, mutta kiva olis kuitenkin edes vähän jotain piristystä järkätä.
    Parasta kuitenkin, että saa huilata töistä muutaman päivän. Ja lauantaille mulle on kuulemma varattu poikaporukkaan peliaika Salon golfkentälle. Että ei muuta kuin mailat naftaliinista ja paljon evästä mukaan. (Ei ole ravintola auki klubillakaan ja neljä tuntia plus pari tuntia matkoja päälle on mulle ihan liian pitkä aika olla syömättä).

    Kivaa kotipääsiäistä Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kun aurinko lämmittää niin silloin tarkenee kesähuoneessa. Nytkin siellä mittari hipoo 20 astetta.
      Ei ole meilläkään pääsiäisjuttuja, kun varotaan jopa lasten perheiden tapaamista. En tiedä onko liiallista varovaisuutta. Ehkä sitten kun ollaan saatu rokotukset uskalletaan taas tavata paremmin.
      Oikein mukavaa golfmatkaa sinulle! Harmillisen pitkä matka teiltä sinne on. Muista ottaa tarpeeksi evästä!

      Poista
  8. Kivasti pupu kurkistelee :) Teksisi mieli jotain koristeita laittaa, mutta meillä alkaa keititöremontti jossain vaiheessa ja se vähän tasaa intoa koristeluun.
    Ihan tavallisissa merkeissä menee pääsiäinen, eli maanantaina vasta seuraava vapaapäivä ;D
    Rauhallista pääsiäisenviettoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan paljon houkuta koristella kun keittiö remppa on edessä. Sulla pn samanlaiset juhlapyhät kuin mitä mulla työelämässä oli. Ehkä siksi tykkään arkipäivistä tälläkin hetkellä enemmän kuin pyhistä.

      Poista
  9. Hyvää pääsiäistä! Onpas siellä veikeä pikku-pupu. Sopii oikein hyvin korista kurkkimaan. Ja kranssi sopii kuin nakutettuna tuohon pöydälle.

    Mulle tuli tästä sun postauksesta mieleen pääsiäiskortit. Niitä ei taida lähettää enää kukaan. Olivat kyllä veikeitä ja niitä tuli kotiini jonkin verrankin, kun olin lapsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Pääsiäiskortit olivatkin tosi herttaisia.

      Poista
  10. Kranssi on kaunis myös pöydällä.
    Hyvää pääsiäistä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sopii kyllä hyvin myös noin
      Kiitos samoin.

      Poista
  11. Kranssi sopii pöydälle oikein hyvin juuri noin 💛 Kalusteiden sijoittelu kesämuotoon on tärkeä siirtymisriitti - meilläkin sitä tehtiin eilen ja nyt on katettu mutta seinätön terassi taas asutumman näköinen. Tänään kokeillaan grillatakin :) Pääsiäinen ei juuri eroa viikonlopusta, mutta rairuoho on kyvetty ja maljakossa hiirenkorvalla olevia koivunoksia - ne tuovat kevään tuntua. Mukavaa pääsiäisen aikaa 💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin sopii minunkin mielstäni enkä taida sitä enää vastaisuudessakaan laittaa seinälle/oveen. Meillä on grillattu jo muutama kerta ja grilliruoka maistuu taas niin hyvältä. Koivunoksat joissa pienet lehdenalut ovat oikeita kevään merkkejä, mutta meille ei niitä voi sisälle ottaa sillä olen allerginen koivulle.

      Poista
  12. Kaunis kranssi koristaa kivasti kesähuoneenne pöytää. Ja ihana kesähuone teillä todella onkin. Mukavaa, kun siellä pääsee jo aloittelemaan terassikautta.
    Minulle pääsiäinen on tärkeä juhla sekä varsinaisessa merkityksessään, että kevään tuojana. Koristelen kotia jo ajoissa tipuin, pupuin, hiirenkorvaoksin, ohraruohoin ja runsaalla määrällä niin koriste- kuin suklaamuniakin. Huomenna syömme perheen kesken italialastyyppisen pääsiäisaterian.
    Ihana on myös muutama ylimääräinen vapaapäivä, jotka todellakin tulivat tarpeeseen.
    Hyvää Pääsiäistä 🐣🐤🐥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän käsitellä tuota kranssia varovasti varastossa ja tähän asti olen saanut sen säilymään ehjänä. Teillä on panostettukin oikein kunnolla ja hartaudella pääsiäiseen, mikä kuulostaa ihanalta. Tuo korona saa kaikki juhlapäivät latistumaan, emmekä ole edes kutsuneet lapsia perheineen meille, mikä kyllä tuntuu pahalta.

      Poista
  13. Ihana kevät on tulvinut kesähuoneeseene!

    Me ollaan koko perheen voimin rakastuttu noihin 'riisipaperipalloihin'. Meillä on niitä monta ja ne ovat ihan taivasalla. Valo on mitä kaunein. Kun pallon kangas on mennyt huonoksi on valonlähde pelastettu sellaisenaan käyttöön. Hieno keksintö tuo valaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi pallot ovat aivan ihania ja kauniita vaikka ei pitäisi valoakaan niissä. Aikeissa on tuoda mökiltä muutama näitä lisää tänne kotiin. Kiva tietää että noita voi käyttää vielä vaikka kangas olisikin mennyt käyttökelvottomaksi. Sitä en olisi tullut itse ajatelleeksi.

      Poista
  14. AIvan ihana kesähuone sinulle :) Mukavaa huhtikuun alkua!

    VastaaPoista
  15. Kaunis kranssi. Meillä on verhot lasituksen sisällä kaikkina aikoina ja lämmintä alkaa olla myös. Pääsiäisen vietimme mökillä mutta kovin paljon ei voinut tehdä kun oli niin märkää. Minulla on tuo sama muratti ja kivasti olet istuttanut sen kanssa narsissit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila. Ehkä jätämme ensi talveksi verhotkin paikoilleen. Me ollaan oltu jokunen yö mökillä, mutta pääsiäisen aikaan oli niin kylmät tuulet ettei ulkona tarjennut oikein mitään tehdä.

      Poista