11/05/2020

Nyt on lasiterassi valmis ulkopuoleltakin



Lupasin näyttää miltä katettu terassimme näyttää ulkopuolelta nyt kun viimeisetkin maalaukset on tehty.

Tänään kaikki on valmiina joten tässä kuvia ulkopuolelta.

Kaikki puuosat maalattiin samalla valkoisella maalilla millä koko talokin on maalattu. Näin saatiin katetusta osasta mahdollisimman vähän alkuperäisestä rakennuksesta erottuva. Haluttiin että tuntuisi kuin tuo uusi rakennelma olisi aina ollut siinä. Ja, vaikka itse sanonkin, niin aika hyvin siinä onnistuttiinkin, vai mitä?



Talo on rakennettu rinnetontille ja meidän asunnon terassi on kaikkein korkeimmalla maanpinnasta. Se on hyvä siinä mielessä että naapurustosta ei kovin hyvin näe meidän terassille, mutta me emme voi laittaa istutuksia niin kuin muut terassinsa ulkopuolelle. Tai voisimme tietysti, mutta tuntuu vähän turhalta kun emme niitä itse terassiltamme näkisi kun ovat niin alhaalla.



Tuosta korkeudesta on kyllä ollut hyötyäkin, sillä saimme  säilyttää terassin huonekaluja terassin alla olevassa tilassa talven ajan. Niin ne olivat suojassa siellä pressun alla. Mutta nyt ei tarvitse mitään viedä tuonne, sillä kaikki mahtuu katettuun osaan talveksi.




Grilli on ulkosalla ja ihan lähellä lasiterassin ovea, joten siitä saa grilliherkut vaivatta ruokapöytään.  



Vielä ei kesähuoneessa ole liian kuuma tullut, mutta jos lämpö nousee liikaa, niin avataan ovi ulkoilmaan ja jos ei sekään auta, niin voi tulla ulos kesähuoneesta haistelemaan raikkaita ja reippaita tuulia, jotka lähes aina puhaltelevat täällä. 




Vielä puuttuvat kaikki kesäkukat ja yöt ovat vielä niin kylmiä ettei niitä taida vähään aikaan voida hankkiakaan. Amppeleita tai kukkalaatikoita on helppo ripustaa seinälle tai räystääseen kun kaikki on puuta. 



Grillin ympärillä olisi vielä tyhjää tilaa ja näyttääkin hiukan autiolta. Tähän pitää vielä jotain täytettä keksiä.



Kävin ottamassa kuvan naapurin portilta terassillemme päin ja siitä näkyy miten hyvin kesähuone "maastoutuu" terassille. Talossamme on muutenkin ulokkeita ja eri kattotasoja, joten ei yksi pieni lisää kauheasti talon ulkonäköön vaikuta. 




Sisäpuoli on myös valmiiksi sisustettu nyt kun hankittiin vielä kolme aurinkokennolamppua valaisemaan hämärtyviä iltoja. Nyt illat hämärtyvät niin myöhään, että nuo lamput syttyvät vasta noin puoli yhdentoista aikaan illalla ja palavat sitten kuusi tuntia. Otinkin ne pois toiminnasta nyt kun on niin valoisaa. Loppukesästä niitä sitten tarvitaan tunnelmavalaisuun. Nyt ne koristavat muuten terassia.

Lisää kuvia kesähuoneesta näet täältä. Miten rakentaminen alkoi, sen näet täältä.



TAAS ON YKSI PROJEKTI SAATU TEHTYÄ. NYT SITTEN NAUTITAAN! 

💛💛💛 

26 kommenttia:

  1. Aivan täydellinen <3 Niin hienosti sopii taloon ja ympäristöön. Olette taitavia! Odotan innolla kuvia terassista kesäkukkien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Tarja K. Kesäkukkien tuloa joutuu tosiaan vielä hiukan odottamaan.

      Poista
  2. Kyllä on seudun hienoin terassi. 10+ ja papukaijamerkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellervo. Ylisanoja, mutta kiva niitäkin on saada ja tulihan siitä hieno.

      Poista
  3. Siitä tuli aivan ihana, täydellinen <3 Ihanan valoinen lisähuone kevään ja kesän päiviin!
    Kaunista viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täydellinen ainakin meille ja meidän tarkoituksiin. Täällä tullaan paljon oleskelemaan.
      Sinulle myös oikein hyvää ja lämmintä viikkoa <3

      Poista
  4. Tulipa siitä hieno! Ja kyllä - näyttää siltä kuin olisi siinä aina ollut. Teidän talonne on kyllä kaunis ja ihanalla paikalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady. Talo on tosi hyvällä paikalla; rauhallista, mutta kaikki palvelut kävelymatkan päässä.

      Poista
  5. Onpa todella viihtyisän näköinen. Ja hienosti istuu talon kylkeen.
    Nyt vain aurinkoa ja lämpöä, että pääset nautiskelemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpöä kyllä saisi tulla hiukan enemmän. Lämpötila huitelee muutama aste plussan puolella ja "tuuli lisää kylmän purevuutta".

      Poista
  6. Erittäin onnistunut projekti. Onnittelut siitä! Hyvin tosiaan maastoutuu tuonne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vilma. Saatiin se kyllä sopivasti istumaan tuohon olemassaolevan seinän kylkeen.

      Poista
  7. Hyvin tuo kaunis terassi tuohon maastoutuu!
    Tuo mullan teko tuolla laitteela on kyllä nopeaa. Näin kahden hengen taloudessa ison kompostorin täyttämiseen menee tuhottomasti aikaa ja siltikin sen täytyy maatua taivasalla vielä vuoden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multaa syntyy kyllä huippunopeasti. Meilläkin mökillä mullan valmistuminen kompostorilla vie ikuisuuden. Olen kyllä kaivanut sieltä alimmaisia puolivalmiita multia kasveille ja ehkä siksi pihassani ei kovin hyvin kasvit voikaan. Toivottavasti tämän bokashimullan ansiosta asiat muuttuvat.

      Poista
  8. Näyttää siltä, että kesähuone on ollut tuossa aina. Niin hyvin se rakennukseen ja maisemaan maastoutuu. Voitte kyllä onnitella itseänne hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta. Ja onhan se kiva, ettei tarvitse enää esimerkiksi tilan kalusteita talveksi kantaa pois. Onnea kesähuoneelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyytyväisyys on kyllä tunne joka täyttää meidät kun tuolla oleskelemme. Nyt on ollut varsin kylmiä päiviä, mutta täällä istuessa tuntuu kuin olisi ulkona, mutta kylmästä tuulesta ei ole jälkeäkään. Tuo tuntuu hyvältä kun ei tarvitse raahata kesäkalusteita mihinkään.

      Poista
  9. Toistan nyt aiempia kommentoijia, mutta on kyllä todellakin hienosti onnistunut kokonaisuus, joka näyttää nimenomaan siltä kuin olisi aina taloon kuulunut.

    Kauniita ja toivottavasti pikkuhiljaa myös lämpeneviä päiviä toivottelen sinne (ja samalla tänne) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Annukka. Jos katettu osa sulautuu muuhun taloon niin olemme mielestämme saavuttaneet sellaisen lopputuloksen kuin oli tarkoituskin.
      Lämpimiä kevätpäiviä sinne teillekin päin!

      Poista
  10. Voi ihme, miten kaunis siitä tuli. Onnittelut! Varmasti nautitte tästä. - Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Nautitaan niin mahdottomasti, eikä mökillekään maltettaisi mennä.
      Oikein hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Todella onnistunut lopputulos!!

    VastaaPoista
  12. Todella upean näköinen terassi - ihanaa kevättä Sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arjen Helmeilyä. Sinulle myös oikein ihanaa ja lämmintä kevättä!

      Poista
  13. Aivan mahdottoman hieno! Kyllä olette onnistuneet tuon tekemisessä joka saralla - maastoutuu, on kaunis, käytännöllinen, ihan kaikkea. Ja nopeasti vielä saitte valmista. Onnea uuteen "tupaan" ❤️
    Viihtyisiä hetkiä teille sinne 🌸🌞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija. Nyt päästään nauttimaan lopputuloksesta. Hyvää kevättä Myrskyluodollekin<3

      Poista