03/05/2020

HUHTIKUUSSA TAPAHTUI



HUHTIKUUN kollaasi koostuu jo aika keväisistä aineksista.




- Pelargonipistokkaat ovat kasvaneet jo aika tavalla ja vartovat ilmojen 
   lämpenemistä ja pääsyä terassille.

- Kevätkukkien kukkimista saa jo ihailla niin kaupungissa kuin maallakin.

- Kasvihuoneeseen on jo tuotu muutamia orvokkeja, mutta mitään muuta
   ei vielä ole uskallettu sinne laittaa koska yöt ovat vielä kylmiä ja täälläkin
   on mittari käynyt pakkasen puolella. Bokashin multatehdas on kasvarissa
  valmistumista odottamassa, mutta voi olla että kylmät yöt viivästyttävät
  senkin multaantumista.

- Terassin kattaminen on hyvässä pisteessä, eli viittä vaille valmis ja siitä
  tuleekin oma postaus lähiaikoina kunhan kaikki saadaan valmiiksi.

- Tänä keväänä ovat perinteiset kevätkävelyt luonnonsuojelualueille jääneet
  ainakin vielä, sillä terassihommelit ovat vieneet kaiken ajan. Ehkä vielä 
  ehditään ihastelemaan valkovuokkojen ja kielojen kukintaa. Pari kertaa 
  käytiin sentään Maarianhaminan kevättä kuvaamassa.

- Itse tehtyä multaa on kasvihuoneessa kahdessa laatikossa tekeillä ja
  toiveissa on saada sen avulla kasvit innostumaan hyvään kasvuun.


Kuten jo mainitsin niin terassilla on valmistumassa kesähuone. Jos et nähnyt kahta aiempaa postausta rakentamisesta, niin niitä pääset katsomaan
tästä ja tästä.



SULOISTA SUNNUNTAITA KAIKILLE!

💚💚💚





9 kommenttia:

  1. Aivan mahtavia kevätkuulumisia <3 Kevät on niin innostavaa ja energistä aikaa. Odotan innolla tulevaa terassipostausta. Hyvää alkavaa viikkoa <3

    VastaaPoista
  2. Anonyymi3/5/20 10:20

    Antoisia ja iloisia hetkiä sinulle toukuuhun <3

    VastaaPoista
  3. Jännittää, jännittää odotellessa kuvaa valmiista terassista.

    VastaaPoista
  4. Huhtikuu meni ja nyt toukokuu. Meillä tämä alkuvuosi on yhtä synttäreiden juhlimista. Tässä kuussa juhlitaan ukkelia :)
    Ihanan aurinkoista sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika kiitää taas kovaa vauhtia. Meillä jäi parit synttärijuhlimiset välistä koronan takia, mutta niitä voidaan juhlia sitten myöhemmin. Synttärionnittelut ukkelillesi :)

      Poista