10/03/2020

Pöydän pinta uusiksi, Ikea hack



Ikea-huonekalut ovat suosittuja. Ne ovat usein edullisia, käytännöllisiä ja kivan näköisiäkin. Meidän sisustukseen ne ovat erittäin sopivia kun ei oikein hienojen kalustuksien perään ymmärretä, vaan tykätään suoraviivaisista ja konstailemattomista linjoista.



Mutta sanotaanhan ettei halvalla saa hyvää ja aika usein se pitääkin paikkansa. Niinpä tämä kirjoituspöytäni kansitaso on käytössä kulunut aika ruman näköiseksi. Kovalla käytöllä tämä on ollutkin ja hintaansa nähden se on mielestäni kestänyt ihan kiitettävästi.



Pöytä on palvellut hienosti ja ei tullut mieleenkään että sen tilalle pitäisi hankkia uusi. Se on juuri sopivan kokoinen siihen paikkaan jossa se meillä on ja siinä on tarpeellinen määrä laatikoita jotta saan kaikki tavarani niihin piilotettua.

Kun pöytälevy on mitä ainetta on, niin sille ei paljoa muuta voi tehdä kuin yrittää peittää se jotenkin. 

Mielessä oli kyllä käynyt koko levyn vaihtaminen esim. kokopuiseen. Se olisi kyllä kaunis, eikä mikään mikään vaikea toteuttaakaan, mutta kun nyt säästöbudjetilla eletään, niin mietittiin jotain muuta.

Silloin kävi mielessä että mitä jos päällystäisi tuon levyn jonkinlaisella kontaktimuovilla. Nuo muovit ovat aina tuntuneet keinotekoisilta  ja veikin hetken aikaa sulattaa tuota muutosta.

Netistähän kaikkea nykyisin löytyy ja siellähän näitä muovikalvojakin oli vaikka minkälaisilla kuvioilla: oli ihan valkoista, puujäljitelmää, kiveä ja tiiltä ja vaikka mitä muuta. Sitten mietin, että betoni olisi hieno materiaali tällaisen pöydän päällysteeksi, mutta kun nyt jäljitelmäteemalla ollaan menossa, niin selailtiin vielä hiukan enemmän noita nettikuvia ja löytyihän sieltä betoniakin.




Ostettiin rulla tätä "betonimuovia" ja minä jo paloin halusta nähdä millainen pöydän pinnasta tulisi kun se olisi päällystetty. J:llä oli kuitenkin menoa, eikä hän ehtinyt ruveta päällystämään. Hän on huolellisempi tällaisissa töissä kuin minä, jonka pitää saada aina kaikki heti ja äkkiä valmiiksi.

Kun olen tollainen hosuja, niin hiukan mietin uskaltaisinko minä ruveta tätä tekemään. Näin mielessäni miten olen jo repinyt kalvon taustamuovin pois ja koko rulla on ryppyisenä ja kuplivana tarttunut pöydän pintaan kiinni.

Mutta kyseessä oli kuitenkin rahallisesti tosi pieni hankinta, joten päätin uskaltautua kokeilemaan miten se sujuisi.



Sovittelin kalvoa pöydän päälle ja halusin sen ylettyvän reunojen yli myös pikkuisen alapuolelle. Pituus oli helppo mitata ja leikkasin ylimääräisen pituuden pois. Nyt tuntui heti helpommalta aloittaa. Materiaali tuntui riittävän myös hyvin reunojen yli. Tai no, levyn takareunan yli ihan pöydän alle se ei riittänyt, mutta se ei mielestäni haitannut koska se reuna on seinää vasten eikä siis näy minnekään.

Olin avuksi tapetoinnissa käytettävän apuvälineen jolla vedin tasaisesti pitkin kalvon pintaa sitä mukaa kun poistin suojamuovia toiselta puolelta. Parissa kohtaa meinasi jäädä ilmakupla muovin alle, mutta sain ne pois nostamalla kalvoa hiukan irti pöydän pinnasta ja laittamalla sen huolellisesti takaisin tuolla tapettilaitteella vetämällä.

Kun olin saanut muovin kiinnittymään tasaisesti koko pöydän pintaan, tarkastin vielä ettei kuplia ollut jäänyt. Sileältä näytti. Nyt vielä piti painella muovipäällyste reunoihin tiiviisti ja tasaisesti kiinni. 

Kulmien kiinnitystä olin pelännyt eniten. Katsoin You Tubesta ohjetta miten se käy ja helpolta se näyttikin, tietysti. Mitenkähän monta kalvoa siellä on mennyt rutuksi ennenkuin onnistuu noin hienosti? 




Kulmissa muovi leikattiin tietyllä tavalla ja sitten se vain taiteltiin paikoilleen. Ihan niin hienoja kulmia en saanut kuin noissa videoissa, mutta riittävän hyvät niistä kuitenkin tuli. 



Kohta sain asetella läppärin, lampun ym. esineet paikoilleen ja nyt minulla oli melkein uusi työpiste! Kun huone vastikään maalattiinkin, niin on kuin istuisin ihan uudessa ympäristössä.



Näin sai vanha työpöytäni lisää elinvuosia eikä joutunut kaatopaikkatavaraksi. Koko fiksaus kustansi noin 3€! Ja jos tämä pinta alkaa kyllästyttää, niin ainahan voi uusia päällystyksen jollain toisella kuviolla.

Päällystysmuovia jäi vielä pätkä ja nyt mietinkin mitä seuraavaksi voisi päällystää täällä kotona, tai vaikkapa mökillä.

Ihan tyytyväinen olen siihen miltä työpöytä nyt näyttää, vaikka onkin vaan tällainen hätäratkaisu.

💛💛💛 




22 kommenttia:

  1. Hyvältä näyttää työpöytä! Siitä tuli oikein kiva.

    Mun kokemus Ikean huonekaluista on, että ne eivät muuttoa kestä. Siis ovat kivoja kun ne kerran kokoaa ja asettelee paikoilleen, mutta muutossa sitten narahtavat sieltä ja täältä.

    Amerikkalaiset huonekaluthan ovat aika isokokoisia ja Ikealla on täällä sikäli tilausta, että pienempiä mööpeleitä tarvitaan. Huonekalut eivät syö kaikkea tilaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna. Me ollaan muutettu Ikean huonekalujen kanssa jo useamman kerran, eikä ole koskaan mikään muutossa hajonnut. Tämäkin pöytä on muuttanut mukana, mutta kovassa käytössä pinta on kulunut eikä sitä sitten enää voi maalata tai hioa, vaan on tyydyttävä peittämään se jollain jos ei koko levyä halua vaihtaa. Kalliimmassa huonekalussa olisi aina mahdollisuus muunlaiseen korjaukseen kuin tässä.

      Poista
  2. Hyvinhän se asennus meni. Minä en moiseen hommaan olisi uskaltanut, joskus jouduin päällystämään poikien koulukirjoja ja se oli yhtä kauhistusta. Mies sai ne lopulta tehdä loppuun. Mutta hyvältä tosiaan näyttää lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin onnistui, vaikka alkuun olin epävarma siitä kuinka hermot kestävät moisen pikkutarkan homman. Kulmissa olisi vielä toivomisen varaa, mutta siinä se ny on.

      Poista
  3. Onnistuit paljon paremmin kuin Huutokauppakeisarin Markku :D (en tiedä, katsotko koskaan ohjelmaa, mutta satuin näkemään justiin hiljattain jakson, jossa Markku tuunasi työpöytää samanlaisella kontaktimuovilla, mutta ruttuun meni).

    Mulle ainakin tulee sitä parempi mieli, mitä yksinkertaisemmin tai edullisemmin olen onnistunut toteuttamaan jonkun muutoksen, jonka lopputulos miellyttää ja jonka huomaa. Rahalla toki saa mitä vaan, mutta se ei ole ollut koskaan mun juttu ja olen joskus miettinyt, että kaikkein vaikein remppa olisi sellainen, johon olisi käytössä rajaton budjetti ja sitä mukaa kaikki maailman vaihtoehdot. Ahdistaa jo pelkkä ajatus moisesta runsaudenpulasta.

    Onnea uudistuneelle työpisteelle, joka näyttää mun silmään varsin pirteältä
    ja hyväntuuliselta. Kuin käyttäjänsä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi ilmestyi näkyviin juuri kun olin vastaamassa edelliseen kommenttiin, joten vastaan nyt heti sinullekin.
      Kyllä katson Huutokauppakeisaria lähes aina. Markku on oikea monitoimimies ja onnistui sitten loppujen lopuksi saamaan pöydästä ihan hyvän näköisen. Nähtyäni tuon ohjelman ajattelin että minulta se ei takuulla onnistu ensi yrittämällä, mutta turhaan epäröin.
      Ja tulihan tästä kiva mieli, kun työpöytä sai taas jatkoaikaa. Tuo päällinen saa kestää sen minkä kestää ja kun hajoaa, niin sitten mietitään jotain muuta ratkaisua.
      Kiitos. t. Me kaksi pirteää :)

      Poista
  4. Parhaita projekteja on mielestäni juuri ne, joissa pienellä vaivalla saa aikaan suuren muutoksen. Hienosti tehty!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin itsekin ajattelen, että jos onnistuu edullisesti kohentamaan jotain niin saa olla tyytyväinen.

      Poista
  5. Sinä olet super nainen, teet mitä haluat ja jälki on hyvä. Ihan kiva väri pöydän kanteen ym.. Saanen kertoa oman tarinani; Rätiälänkadulla asuessamme päällystimme keittiön kaapin ovet puun värisellä (ruskeahko) tarralla ja hyvä tuli. Tutut sanoivat, että olette antaneet laittaa uudet kaapin ovet. Jäänpä odottelemaan, mitähän seuraavaksi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en todella ole, mutta tämä ei ollut kovin vaikea. En kyllä uskaltaisi ruveta kaapinovia päällystämään. No ehkä jos olisivat ihan suorat, sileät ilman mitään listoja ym. Varmaan tuli hienot. Olen sellaisia joissain kuvissa netissä nähnyt. Nyt ei ihan heti ole mitään mielessä mitä rupeaisi tuunaamaan :)

      Poista
    2. Sen verran noista meidän kaappien ovien päällystämisestä; otetttiin ovet irti kaapeista ja ovista irrotettiin saranat ja vetimet. Se oli joskus 70-luvulla.

      Poista
    3. Teillä oli varmaan kova työ että saitte päällysteen tasaisesti ovien päälle, mutta hyvin onnistuitte ystävienne kommenteista päätellen.

      Poista
  6. Loistoratkaisu! Aina ei tarvii heti mennä ostamaan uutta vaan tosiaan vanhankin voi entisöidä :)
    Kivaa tiistai-iltaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kelpaa mulle taas pitkän aikaa.
      Sinulle myös, oikein ihanaa iltaa <3

      Poista
  7. Tulipa siisti ja olitpa rohkea ja kekseliäs!
    Rohkaus kannattaa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli paljon siistimpi ja olen tyytyväinen että tein sen. Rohkeutta sai tietysti roimasti lisää, kun tiesi että jos menee pieleen niin rahallinen tappio on melkein nolla.

      Poista
  8. Tosi hyvä idea ja toteutus! Olen kokeillut myös tällaista sisustusmuovia, kun halusin vaihtaa oranssinpyökin puupinnan väriä uudessa kodissamme pienen seinäkaistaleen matkalta. Yritin alunperin pyytää materiaalin vaihdosta eräältä puusepältä tarjousta, mutta koska siinä kohtaa kulki seinän takana myös sähkövetoja ja pistokkeita, sanoi puuseppä itse, että päällystä mieluummin haluamasi värisellä muovikalvolla. Näin tein ja olen ollut tosi tyytyväinen! Nyt minua odottaa vielä toinen kohta keittiössä, jossa kaapisto päättyy. Siinä on tosi ruma, hieman samea päätylevy ja muuten kaapit ovat puunsyy-kuvioiset kirkkaanvalkoiset. Samanlaista kontaktimuovia löytyy, joten olen jo päättänyt, että tämän tulen myös toteuttamaan. Tosi edullista ja kätevää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pilvi. Enpä ihan ensiksi olisi uskonut että sinäkin olet käyttänyt samaista kikkaa. Nimittäin kun olen seurannut teidän projektia Idurissa,ja miten tarkkaan valitsette siellä käytettävät materiaalit, niin ajattelisin että jo pelkkä ajatuskin tällaisesta fiksauksesta saisi niskavillasi pystyyn :) Mutta vanha talo ja sen kunnostaminen oikeilla materiaaleilla on tietysti ihan oma juttunsa.
      Näytäpä sitten joskus meille blogisi lukijoille miten käytit tätä muovia kodissasi. Olisi kiva nähdä muidenkin toteutuksia tästä materiaalista.

      Poista
  9. Nuo kontaktimuovit on kyllä kätevä tapa tehdä muutoksia nopeasti ja edullisesti.
    Todella hyvältä näyttää nyt taas pöydänpinta.
    Ihanaa tiistaita sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat aika mainioita. Ja nämä tuntuvat ja näyttävät olevan ihan eri juttu kuin ne joita joskus kymmeniä vuosia sitten käytettiin. Minunkin lapsuudenkodissani oli aikoinaan yksi sohvapöytä päällystetty hiukan vastaavanlaisella, mutta siitä näki heti että se oli muovinen pinnoite. Näitä nykyisiä voi erehtyä luulemaan ihan aidoiksi puisiksi, kivisiksi tai minkä korvikkeiksi ne nyt sitten onkin tehty.
      Tiistai on kohta loppu, mutta toivotan sinulle hyvää yötä<3

      Poista
  10. Pöydästä tuli tosi hieno! Sääli olisi ollut heittää sitä pois, kun noin pienellä vaivalla sai kuin uuden. Ikean kalusteista tykätään meilläkin ja olen juuri koonnut työpaikallemme uusia huonekaluja laajennuksen yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maija,vastasinkin kommenttiisi jo tuolla uudemmassa postauksessa. Tykkään kyllä itsekin ihan mahdottomasti Ikea-kalusteista, vaikka joidenkin mielestä ne ovat ihan roskaa. Hyviä ja aikaakin kestäviä kalusteita löytyy kuitenkin niistäkin.

      Poista