19/10/2019

TÄTÄ KUVAA EI OLISI PITÄNYT NÄYTTÄÄ



Vuosi vuodelta tykkään syksystä yhä enemmän ja enemmän, vaikka olenkin kevätihminen. Kaupunkireissulla oli pakko ottaa muutama kuva vaikka sää olikin apean sateinen.

Tai ehkäpä juuri siksi tekikin mieli kuvata. Miten hienoilta näyttivät keltaiset lehdet harmaata taustaa vasten. 

Olisi ehkä pitänyt jättää kuvaamatta, tai ei ainakaan laittaa kuvaa paikalliseen facebook-ryhmään. Jos haluat tietää miksei, jatka lukemista.



Sade ropisi hiljalleen auton ikkunoihin ja astuin ulos tihkusadetta uhmaten. Jälleen kerran totesin itsekseni miten paljon nautin kauniista maisemista ja niiden kuvaamisesta. Enkä ollut taaskaan yksinäni kuvaamassa, vaan muitakin sadesäästä innostuneita oli paikalla. Jos täällä muuten kaikki hiukan hiljeneekin syksyn tullen, niin kauniit maisemat eivät onneksi mihinkään katoa.



Kuulun facebookissa paikalliseen ryhmään jossa aiheena on sää. Ryhmäläiset laittavat sivuille ottamiaan kuvia säästä, maisemista ja luonnosta yleensäkin. Joskus joku kirjoittaa hiukan enemmänkin lämpötilasta, tuulen voimakkuudesta, auringonpaisteesta tai muusta sääilmiöstä.


Minäkin laitoin ryhmän sivulle yhden näistä kuvista ja tekstinä minulla oli vain maininta ihanasta syyssateesta.
 

Monta peukutusta olen saanut kuvaani, mutta yksi oli kommentoinut tähän tyyliin (kommentti oli ruotsiksi mutta suomennan sen tähän):

"Ajattele maanviljelijöitä. Maa on niin märkää että perunat ja muut kasvit jotka korjataan koneellisesti mätänevät maahan kun niitä ei voi ottaa ylös"

Minä vastasin siihen pahoitellen:

"Toivottavasti kaikki kuitenkin sujuu hyvin.Kaupunkilaistyttönä en tullut ajatelleksi asiaa noin, vaan nautin hiljaisesta ihanasta sateesta"


Hän puolestaan vastasi:

"Ei ole helppoa olla maanviljelijä nyt. Ensin aivan liian kuiva kesä ja nyt tosi märkää. Itse olen myös kaupunkilainen, mutta osaan kuitenkin ajatella asioita myös toiselta kantilta"


En halunnut jatkaa keskustelua sen pidempään ja vastasinkin vain:

"OK. Hyvä."


Mielestäni ryhmässä jossa julkaistaan pääasiassa kauniita kuvia ei pitäisi tällaisia mielipiteitä noin jyrkästi ja toista syyttävästi esittää, vaan me jotka siellä ollaan jäseninä voisimme vaan nauttia kuvista ilman että tarvitsisi kuvan julkaistessaan ajatella asiaa sen syvemmin. Mielipidesivut ovat sitten asia erikseen.



MITEN MINUSTA YHTÄKKIÄ TUNTUIKIN KUIN PÄIVÄ EI ENÄÄ OLISIKAAN OLLUT NIIN HIENO? SATEESTA HUOLIMATTA.


💧💧💧 

33 kommenttia:

  1. Hei Kristiina,

    Kukaanhan meistä ei säälle mitään voi. Säätila ei miksikään muutu, vaikka jättäisi maisemakuvan julkaisematta. Maanviljelijä tietää viljelmiensä herkkyyden säänvaihteluille. Empaattiset ajatukset maanviljelijää kohtaan eivät nekään säätä muuta. Maanviljelijä saattaa harmitella omaa tilannettaan, mutta toisaalta harmituksensa keskellä tämä maanviljelijä saattaa hänkin nähdä luonnossa kauneutta. Miksi sinun pitäisi julkaisemasi kuvan vuoksi kokea syyllisyyttä? Kuvan julkaisuun syyllistäen kommentoineen henkilön logiikka?
    Ymmärrän täysin miltä tuntuu joutua yllättäen muiden silmien alla - epäasiallisella - tavalla kritisoiduksi. Jos henkilö halusi kommentoida maanviljelijän tilannetta, niin kyllä sen olisi voinut kuvan julkaisijaa syyllistämättä tehdä.
    Maanviljely on minullekin tuntematonta aluetta. Saariston ilmasto-olot ovat erilaiset kuin mantereella, tiedän sen, mutta luulisi perunoiden tulleen jo syyskuun lopulla nostetuiksi - eikä teilläkään liene rankkaa kaatosadetta viime viikkojen aikana ollut. Täällä mantereen puolella, aivan lounaisrannikolla, oli kuluneella viikolla eräällä pellolla pitkälle iltaan isoja työkoneita nostamassa sokerijuurikasta, joka lienee viimeisimpiä sadonkorjuuseen tulevia kasveja syksyisin. Sateisen sään suhteen tuskin on suurtakaan eroa teihin verraten.
    Jos ei sada, niin sitten yllättävät yöpakkaset...
    Turhaan poet syyllisyyttä huonosti muotoiltujen kommenttien vuoksi!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että sää on mikä on ja joku tykkää yhdenlaisesta säästä ja toinen toisenlaisesta. Entäs kun julkaiset vaikka kuvan aurinkolomastasi. Kommentoiko silloin joku että minäpä sain ihosyövän auringonotosta, miksi julkaiset tuollaisen kuvan?
      Uskonkin että tuolla kommentoijalla oli jo valmiiksi huono päivä ja kun hän luki minun sateen ihastelemisestani, niin se oli se viimeinen tippa jotta sietokyky ylittyi. Totta kai ymmärrän viljelijöiden harmituksen liiallisen märkyyden vuoksi, mutta enhän voi ajatella asioita ihan kaikkien maailman ihmisten kantilta, vaan vaan ihan omaltani, enkä mielestäni silloin loukkaa mitään ihmisryhmää.
      Kiitos kannustavasta kommentista!

      Poista
  2. Sympatiat maanviljelijää kohtaan, mutta kyllä maanviljelijät sitten saavat miljooniin asioihin puuttua, jos kauniit luontokuvat koetaan oman harmituksen kautta. Miten se sinun ihailema luonto on häneltä pois, ei mitenkään, hän purki omaa harmitustaan. Mutta ihmisen tulisi olla viisaampia ja tälläisiä asioita ylempänä. Tälläisiä kommentteja viljelemällä tulee loputon inttämisen sota ja ehkä keinoa inttää ja purkaa hän vaan hakikin, oliko se oikein tai hyvää käyttäytymistä, ei ollut.

    Olen huomannut, että jopa Muumit saavat ihmiset niin tunteelliseksi, että jossain kohden kommenttiketjua syntyy riita ja se mistä ketju on lähtenyt on kuin rikkinäinen puhelin ja alkuperäinen pointti on täysin unohdettu.

    Tuli kyllä ikävä mieli sinun puolesta, ihminen ei uskalla tänä päivänä tehdä tai sanoa yhtään mitään, sillä aina on joku tuomitsemassa, mutta kenellä on siihen varaa, siinäpä kysymys. Näistä asioista juuri tänään kirjoitin blogissani, hauska sattuma.

    Kuva on kaunis ja ruska on upea, meillä kaikilla on omat haasteemme ja surumme, ja jos yksi saa voimaa ruskasta, niin syytön sinä olet maanviljelijän tuntemuksiin. Ehkä hän voisi ajatella hieman laajemmin, eikä maanviljelijän kuplasta, että kukaan ei haasteista ja ikävistä asioista tässä elämässä jää paitsi, joten jokaisen on se ilo haettava sieltä mistä saa ja luonnon ihailu ei ole koskaan väärin.

    <3 Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä minäkään miksi kuvani otti niin koville hänelle. Vai liekö suomenkielinen nimeni joka sai hänet näkemään punaista, sellainenkin ajatus päähäni väkisin tuli. Onneksi en ole juuri koskaan saanut mitään ikävää kommenttia, vaikka joskus olen pelännyt niin käyvän. Tuolle kuvalle en kuitenkaan edes osannut odottaa minkäänlaista negatiivista palautetta. No, ei minun maailmani tähän kaadu, jatkan kuvamista satoi tai paistoi :)
      Kiitos Tiia<3

      Poista
    2. Just näin, ei anneta lannistajien hillitä meidän iloa. <3

      Edelleen on pakko painottaa, että tässä maanviljelijä pitäisi olla ajattelevaisempi ja ajatella laajemmin, eikä sinun.

      Ihmiset jotka ajattelevat asioita vain oman maailmansa kautta, ovat niitä, jotka juuri elävät siinä kuplassa, eivätkä itse edes tajua sitä vaan huutelevat vain sitä omaansa, koska minulla on huonosti niin...

      Ei kukaan, siis kukaan, voisi tehdä mitään tässä maailmassa tai iloita mistään, ajatellen loukkaanko ilollani nyt jotain toista. Tällöin et voisi koskaan laittaa lapsenlapsista kuvia, koska jollain ei ole lapsia, et voisi matkoista iloita, koska on ihmisiä, joilla ei ole varaa matkustaa, et voisi vaikka hiuksista laittaa kuvia, koska jollain ei ole hiuksia.

      Halit <3

      Poista
  3. Somemaailma nyt on sellainen, että siellä lausutaan kärjekkäitäkin ja törkeitäkin mielipiteitä. Nuo eivät olleet pahimmat näkemäni sanat. Luulisi, ettei säästä pystyisi sanomaan mitään kovin kärjekästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät todellakaan olleet ollenkaan pahimmasta päästä. Harmittaa vaan sen puolesta etten edes mielestäni kirjoittanut mitään sellaista joka saisi jonkun provosoitumaan tuolla tavalla. Ja jos hän haluaisi oikein tuoda esille huolestumisensa sateiden aiheuttamista vaikeuksista,niin hänen kannattaisi mielestäni laittaa oma sääkuvansa tuolle sivustolle ja kirjoittaa sitten siihen mitä mieltä hän on ja mitä mieltä meidän muidenkin pitäisi hänen mielestään siitä olla. Ja piste.

      Poista
    2. Kyllähän kaikki negatiivinen kommentointi harmittaa. Itse olen ihmisenä juuri sellainen, joka aivan turhaankin ottaa itseensä tuollaisen. Pitäisi vain antaa olla, mutta kun ei pysty!

      Poista
    3. Niin se harmittaa ja varsinkin kun ei ole mitään ihmeempää itse tehnyt negatiivisuutta saadakseen.

      Poista
  4. Älä välitä moisesta. Koko purkauksella ei varmasti oikeasti ollut yhtään mitään tekemistä julkaisusi kanssa, satuit vain olemaan siinä.

    Joko tuolla henkilöllä on niin isoja ongelmia, ettei hän pysty enää tekemään mitään muuta kuin räyhäämään hädissään, jolloin ei ole mitään, mitä sinä voisit tehdä. Tai sitten hän on trolli, joka kiusaa, häiriköi ja tuottaa pahaa mieltä ihan omaksi sairaaksi ilokseen. Sillekään sinä et voi mitään. Tai hänellä oli huono päivä, ehkä vaimo lähti kyllästyttyään vihdoin moiseen puhetyyliin. Sillekään sinä et voi mitään.

    Jos tuo henkilö tarvitsee oikeasti apua, toivottavasti joku hänet tunteva huomaa tarpeen. Siinäkin tapauksessa asia ei kohdistu sinuun mitenkään. Satuit vain olemaan siinä.

    Jaksamista ja valoa elämään :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet varmaan oikeassa siinä mikä sai tuon ihmisen kommentoimaan ärhäkkäällä tavalla, enkä tätä mitenkään kauhean vakavasti ota, kunhan ihmettelen lausahdukseni saamaa vastaanottoa hänen taholtaan.
      Uusia kuvia kerääntyy jo puhelimen galleriaan. Minkähän niistä uskaltaisi seuraavaksi lähettää tuonne sivulle :)
      Mukavaa lauantai-iltaa sinulle!

      Poista
  5. Erittäin kauniita syysvärejä olet onnistunut vangitsemaan kuviisi. Muistan hyvin tämän punaisen merimerkin - eikös ole siinä Sjökvarteretin lähellä? Hurmaava paikka ja harmaa sää antaa upean hauskan punaiselle mermerkille ja keltaisille lehdille. Näyttää lumoavilta nämä valokuvat ja kauniita ovat katsoa. Syyssade voi minustakin olla kaunis vaikka se kastelee sekä luonnon että meidät ulkoilijatkin.

    Älä turhaan ota itseesi tuosta maanviljelijän kommentista. Uskoisin, että hän on kirjoittanut sen ollessaan turhautunut/äreissään/harmistunut oman satonsa pilalle menosta tänä syksynä. Maanviljely taitaa olla aika turhauttavaa puuhaa koska aina voi jotain mennä pieleen. Kuivan kesän jälkeen tulee sitten märkä ja sateinen syksy. Toisaalta vähän ihmettelen eikös kaiken pitäisi olla jo korjattu siellä teilläkinpäin pelloilta jo aikoja sitten? Ystäväni, joka on maanviljelijä on sanonut joskus "että aina saa olla huolissaan miten sadon kanssa käy ja harvoin käy hyvin". Taitaa maanviljely olla aika arpapeliä koska säähän emme voi vaikuttaa. Toisaalta maanviljelijöitä stressaavat myös ne lukemattomat paperit, joita pitää hoitaa EU:n takia.

    Sinä olet hyvä valokuvaaja ja näissä kuvissa olet tallentanut kauniin syysmaiseman kuviin sano/kirjoittaa kuka mitä vaan.

    Kivaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo. Joo, on tuo punainen pooki Sjökvarteretin vieressä. Sateella saa hienoja kuvia, usein jopa parempia kuin auringossa.
      Ei ole varmaan helppoa olla maanviljelijä. Hän ei tosin itse ollut maanviljelijä vaan omien sanojensa mukaan myös kaupunkilainen, kuten minäkin suurimman osan elämästäni. Mutta hänhän osasikin asettautua myös "utanför boxen" kuten hän sanoi eli toisen asemaan.
      Oikein kivaa viikonloppua sinulle myös ja kiitos kommentista. <3

      Poista
  6. Upeita kuvia, sanoo kuka mitä tahansa. Tiedän tunteesi. Itse laitoin pari vuotta sitten fb:ssä sisustusryhmään kuvan parvekeasetelmastani talvella. Siinä oli monta lyhtyä ja kukkia. Olin itse tyytyväinen, kun lyhdyt loistivat pimeässä. Sain upean kuvan asetelmasta ja eräs kommentti kuului:'kyllä liika on liikaa, ja vähempi on parempi.'
    Muistan, kuinka pahalta kommentti tuntui.
    Kaikkea ei tarvitse kommentoida, varsinkaan jos ei pidä jostain.
    Iloista viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mamma63. Miten joku voi arvostella tuolla tavalla kun toinen näyttää jotain itselle mieluista?! Oli varmaan anonyymi kommentoija. Ja kuten sanot niin jos ei voi sanoa jotain mukavaa niin kannattaisi ehkä olla sanomatta mitään.
      Oikein mukavaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  7. Ihania värejä ja itse nautin tästä syksyn ihanuudesta satoi tai paistoi.
    Tuollaiset kommentit voi jättää omaan arvottomuuteensa - etenkin, kun juuri uutisoitiin, että pohjavedet ovat vähissä ja sateita kaivattaisiin lisääkin. Välillä tuntuu, että mitään ei uskaltaisi tehdä tai sanoa - aina löytyy näitä mielensäpahoittajia.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna tuntuukin kuin syksy olisi erityisen värikäs ja hieno. Totta, täälläkin oli jo toinen kuiva kesä peräkkäin joten monella kaivot kuivuivat. Mutta niinhän se taitaa olla että jos jokin asia on yhdelle hyvä niin toiselle sitten paha.
      Samoin sinulle🍁🍁🍁

      Poista
  8. Olipa tylsä kommentti :/ Somessa saa kyllä välillä ihmetellä ihmisten näkökulmia tai mielipiteitä. Aina toki asioilla kääntöpuolensa mutta tuosta tulee olo että sinun olisi nyt pitänyt tuntea syyllisyyttä siitä että olet nauttinut kauniista syyspäivästä etkä surrut kuinka maanviljelijät kärsivät.
    Todellakin näitä mielensäpahoittajia löytyy, huoks.

    Kaunista syys sunnuntaita ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli. Onneksi olen jo melkein unohtanut tuon kommentin.
      Ihanaa sunnuntain iltaa sinullekin😊 Täällä Ruotsissa on satanut koko päivän.

      Poista
  9. No voi hyvää päivää sentään! Sää kuuluu niihin asioihin, joihin meistä kukaan ei vaan voi mitenkään vaikuttaa, vaikka kuinka kovasti haluaisi.
    Olen itse pyrkinyt olemaan murehtimatta sellaisia asioita, joita en pysty muuttamaan. Ketä se auttaa, että suremme asioita, jotka tapahtuvat joka tapauksessa, toiveistamme ja teoistamme huolimatta?
    Toivottavasti unohdat tyystin moisen kommentin. Kuvasi on kaunis, ja osoitit samalla taitosi/halusi nauttia luonnon kauneudesta jokaisena päivänä, myös niinä sateisina ❤
    Ihanaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Turhien asioiden murehtiminen kuluttaa voimia, mutta minä ainakin olen mestari vatvomaan asioita joiden kulkuun en mitenkään pysty vaikuttamaan.
      Oikein hyvää syysviikkoa sinullekin♥️

      Poista
  10. Minäkin mietin, että eikö siellä ole perunat sun muut jo korjattu🤔Täällä on juurikkaatkin kasoissa odottamassa kuljetusta, joten pohjaveteen asti ulottuvat sateet saavat tullakin, mainitun kuivan kesän jälkeen.
    Vaikka ei e.m. olekaan kommentin pointti.
    Itse en ole facessa, mutta usein kuulee kinaamisesta ja suorastaan riidan haastamisesta ryhmissä.
    Yhtä kaikki, komeita kuvia otit👌

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin että on. Kuiva kesä takana joten sade on tehnyt hyvää. Kaikenlaista noissa ryhmissä näkee. 😊

      Poista
  11. Kauniita kuvia!
    Mukavaa maanantai iltaa.

    VastaaPoista
  12. But .... it is a good photo with a honest story.

    VastaaPoista
  13. Kauniita kuvia olet ottanut. Itse en kuulu mihinkään ryhmään jossa tällaista kommenttia voisi saada. Tai kyllä minä olen täälläkin kerran saanut anonyymiltä. Itse olen sitä mieltä että ei pitäisi ollenkaan kommenttia laittaa jos se on negatiivinen. Miksi pahoittaa turhaan kenenkään mieltä. Kaikesta ei itse tarvitse pitää mutta voi jättää kokonaan kommentoimasta. Ihanaa päivänjatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on ehkä itsekin tehnyt mieli antaa kipakka kommentti, mutta kun odottaa hetken niin julkaisu jääkin tekemättä😊

      Poista
  14. Kaunista ja voi, miten pidäkään sateesta, myös❤️Älä yhtään välitä. Tiedäthän sen ihmislajin, jolle mikään ei sovi eikä ole hyvin. Jopa Google maps sortaa heitä olemaan löytämättä perille 🤣Sääkin on aina liian kuuma tai kylmä. Liian sateinen tai kuiva. Ei kuitenkaan sopiva. Sitä paitsi kyllä taatusti karjatilalliset ovat olleet onnessaan sateesta, joka nostaa pohjavesiä korkeammalle,että karjalle riittää vesi. Maapaikasta kotoisin olevana tiedän, miten sää voi koetella, mutta aina selvittiin tavalla tai toisella. Eikä siinä marinat eikä toisten marttyyreiksi heittäytyminen auttanut, eikä auta. Häntä ja nokka pystyyn vaan ja menoksi ❤️🤗Jokainen nauttii siitä, mistä nauttii, eikä se kuulu muille. Nautitaan me syksyn sateista❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen ruvennut pitämään sateesta sitä enemmän mitä enemmän kuivia kesiä meillä on. Nyt kaksi perättäistä kesää ovat olleet huippukuivia.
      Me nautimme syksystä, satoi tai paistoi <3

      Poista
  15. Kauniit kuvat ja kuviin sopiva teksti sinun julkaisussasi. Harmillisesti tuolta yhdeltä maanviljelijältä ei nyt ymmärrystä riittänyt, hän itse on niin kaikkitietävä. Hyvä hänelle. Aina tulee välillä kuraa niskaan. Itse saan palautetta siitä, että olen niin iloinen. Pahoitteluni siitä, mutta positiivisuus on minun kantava voimani ja en näe syytä muuttua. Toista vuorokautta meni taas migreeniä oksennellen, mutta tästä päivästä löydän jo paljon ilon aiheita mm. ikkunaa pitkin valuva syyssade ❤️ JA TÄMÄ KUVA TODELLAKIN PITI NÄYTTÄÄ ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotkut aina on viisaampia kuin toiset :)
      Eipä kannata olla liian iloinenkaan, sillä jo sekin voi saada jotkut sanomaan ilkeitä kommentteja. Mutta jos et ole iloinen, niin sitten taas saa kuulla että miksi suupielet alaspäin!
      Kiusallakin piti näyttää ihana sade!

      Poista