06/04/2024

Ylistys Aino-jäätelölle






Lähikaupassa oli taas vaarallinen tarjous, jossa Aino-jäätelöä sai kolme purkkia, oliko se nyt kympillä.
Tietäähän sen, että kun sitä ostaa noin paljon kerralla, niin se sitten meneekin, no ei ihan kerralla, mutta ei paljon puutukaan.

J kävi ostamassa tuota jätskiä kun tietää että se on minun herkkuani. Tai no, ei mikä tahansa Aino-jäätelö, vaan nimenomaan, ja ainoastaan suolainen kinuski.

Olen yrittänyt taistella vähentääkseni herkkujen syöntiä ja olen onnistunutkin, paitsi pääsiäisenä meni överiksi mämmien, kermojen, sokerien ja näiden jäätelöiden kanssa.



Mutta miten voi olla niin, että vain tuo suolainen kinuski-maku on se joka houkuttaa? Ollaan kokeiltu muitakin, kuten karpalo&kinuski, mutta se muistuttaa liikaa sorbettia josta en välitä. Kaikki tuollaiset marjaiset jätskit saavat minulta miinuksen. 

Valkosuklaasta tykkään kyllä, mutta ei se jäätelössä maistunut miltään. Muutamia kokeiltuani voin vain todeta että suolainen kinuski tai ei mitään.




Noita purkkeja on kertynyt iso pino, eikä tässä edes ole kaikki. Pesen ne ja laitan kaapin ylähyllylle vastaisuuden varalle (ei, en ole vielä ryhtynyt säilyttämään tyhjäksi tulleita margariinirasioita).

Tuollaisista muovirasioistahan sanotaan ettei niissä ole turvallista pakastaa vaikka ruokaa, mutta sitäkin olen kuitenkin tehnyt, ovathan ne niin sopivia ja tiiviitä siihen tarkoitukseen.



Pähkinöitä ym. mysliaineksia säilytän myös näissä. Ompelutarvikkeille ja kaikenlaisille ruuveille ym. pikkuisille osille nämä ovat mainioita pakkauksia, joten ei ihan huono idea ole näiden ostaminen :)

(Ja tämä postaus ei todellakaan ole maksettu yhteistyöpostaus.)




Kuvan ottamista varten oli pakko ottaa lautaselle nokare jäätelöä, vaikka näin puolen päivän maissa sitä ei vielä tee niin mieli.  Mutta kun päivällinen on syöty, niin illansuussa tulee makeanhimo johon tämä mainiosti auttaa. Ja seuraavana päivänä on sitten kahta kauheampi "jätskikrapula" kun katuu sitä että taas tuli syötyä itsensä ähkyksi jäätelöstä.

Olen monasti lukenut että jos yrittää syödä terveellisemmin ja välttää herkuttelua, niin jos sitten sortuu kuitenkin syömään jotain "kiellettyä", niin ei siitä pidä masentua, vaan seuraavana päivänä vaan jatkaa järkevällä syömisellä niin hyvä tulee!

Mutta silloin ei todellakaan saa olla näitä herkkuja pakkasessa koska sen tietää mitä siitä sitten taas seuraa.

Tunnustan: Pystyn syömään kokonaisen Aino-jäätelöpurkin tyhjäksi melkeinpä yhdellä istumalla. Miten sinä, tykkäätkö jätskistä ja jos tykkäät niin mikä on lempijäätelösi?

💙💙💙

Joko olet tutustunut uuteen blogiini? TÄÄLTÄ voit katsoa miltä siellä näyttää ja liittyä lukijaksikin.



53 kommenttia:

  1. Jäätelöhän on maitotuote, ja eikö aikuisten kuulukin saada sellaisia ravintoaineita, joita lapset saavat juomalla maitoa. Tykkään jäätelöstä, jossa on jotain lisukkeita paljon; siis vähemmän jäätelöä enemmän hilloja marjoja kastikkeita pähkinöitä ym. Mutta mitä ihmettä kirjoitit margariinirasioista. Nehän ovat käteviä pakastus- ja ruuansäilytyspakkauksia. En ole varmaan koskaan ostanut kaupasta muovi- tai pakastusrasioita, vaan käyttänyt juuri mm. tyhjentyneet rasvarasiat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on! Sinä tykkäät marjoista ja pähkinöistä jäätelössä, minä taas en tykkää ollenkaan niistä jäätelössä ja pähkinäsuklaa on suklaan pilaamista. Suklaa suklaana ja pähkinät pähkinöinä :)
      No noista margariinirasioista mainitsin siksi kun välillä lukee joistain vanhuksista (vanha olen toki itsekin) että säästävät kaikki elintarvikkeiden pakkaukset vaikka eivät niitä sitten koskaan käytäkään. Jos niitä käyttää noin kun sinä, silloin on tietysti järkevääkin säästää niitä.

      Poista
  2. Ylistys Ingmanin Madagaskarin vaniljalle.
    Nyt ei meidän makutottumukset kohtaa, mutta niistä ei kiistan aihetta kannata ottaa. Olen jäätelön "kausisyöjä" ja välillä on aikoja, että en nauti sitä pitkään aikaan. Minulle tuo otsikkoni jäätelö on sitä jota ostan aika-ajoin. Aino jäätelö on mielestäni (samoin kuin Sallin) liian imelää. Ollaan sitä joskus ostettu ja siirrytty takaisin Madagaskariin. Suolainen kinuski on kokeilematta, joten onhan sitä maistettava. Jätskiauto pysähtyy tuossa aika lähellä ja siellä joskus käydään, mutta ei olla sieltä löydetty ihan huippuhyvää.
    Me kyllä käytetään noita pakasterasioina, kun ne on niin sopivan kokoisia nimenomaan mansikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota Ingmanin Madagaskarin vaniljaa en olekaan maistanut. Pitääpä kokeilla. Tuossa suolaisessa kinuskissa ne suolahippuset ovat juuri "se jokin", joka ainakin omasta mielestäni tekee sen niin hyväksi. Jätskiautoa ei enää täällä päin kulje, mutta muutama vuosi sitten se tuli jopa mökkimme edustalle, mitä kummeksuimme. Me oltiinkin ainoat ostajat silloin harvoin kun sinne poikettiin. Jätskiautossakin on se huono juttu tällaiselle ahmatille kuin minä, että kun niitä tuutteja tai muita on pakkasessa, niin niitä syö sitten koko ajan.
      Samoin voin vastata sinulle kuin Annalle tuossa ylempänä, että tietysti on hyvä säilyttää noita rasioita jos niitä sitten käyttää.
      Mukavaa viikonlopun jatkumista teille!

      Poista
  3. Aino-jäätelön valmistus tai ainakin tarjousmyynti pitäisi kieltää lailla! Sitä pitää hamstrata pakastimeen, kun tulee vieraita niin,,,. Hyvä tajottava eikun syy avata rasia, sitten sitä saa taas otta, kun se ei säily avattune jne...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kieltolaki kaikelle jäätelölle! Hyvä jos säilyy vierasvaraksi. Meillä ei niin pääse käymään.

      Poista
  4. Ihan suuri peukku tuolle jäätelölle! Mulla se on säilynyt lempparina jo vaikka kuinka kauan.

    VastaaPoista
  5. Olipa hauska juttu! Ja kirpaiseva, nimittäin kävin viikolla Nauvossa kaupassa ja laivan pakastimeen ruokia laittaessani huomasin, että joku oli laittanut sinne jäätelöitä. Sehän oli naapurisaaren rouva. Mietin, että ehtisin vielä kauppaan, mutta en sitten lähtenyt. Arvaa vain, kaduttaako nyt, etten palannut kauppaan hakemaan jäätelöä!
    Juuri tuollaiset herkkujäätelöt ovat parasta. Ihanaa, että niitä nykyään on. Joskus nuorena vedin minäkin tuollaisen määrän kerralla. Mutta nykyään jos minulla on himo, se on AINA suolaisen himo. Juustoja ja voileipäkeksejä, suolapähkinöitä, sellaista. Ei päivällisen jälkeenkään ollenkaan tee mieli makeaa, vaan esim. juustoa. Ja sitä sitten kuluukin :-D
    Hyvä perustelu jäätelöiden ostamiselle tuo rasioiden kätevyys :-D
    Ensi kerralla kauppareissulla kyllä ostan jäätelöä ja nimenomaan tuota lemppariasi, kun sitä niin mainostat. Uskon, että se on juuri minunkin makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että kaduttaa nyt että et ostanut jäätelöä :) Kyllä mullakin välillä on suolaisen himo, mutta enimmäkseen tämä makea vetää puoleensa valitettavasti. Käteviä ovat rasiat. Ehdottomasti kannattaa maistaa.

      Poista
  6. Luulen, että pystyisin tuohon samaan kertasyömiseen, jos tilanne tulisi eteen ;D Meillä syötiin just tuota kinuskia pääsiäisenä rasiallinen. Tosin meillä oli vieraita. Olen vuoden alusta koittanut vähän hillitä syömisiäni, mutta jäätelöä tekee välillä kovasti mieli. Enimmäkseen liputan ihan vaniljajäätelölle, johon laitan marjoja tms. sekaan. Nuo Ainot ovat tosi makeita (mikä ei yleensä ole mikään ongelma ;D ). Noissa on vissiin joku vanhanajan vaniljakin, tai mansikka-vanilja? Lakritsa-vaniljakin menisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ollenkaan vaikeaa purkillisen syöminen. Minä myös olen koko vuoden katsellut hiukan syömistäni ja liikkunut paljon enemmän kuin ennen. Mutta jos tätä vaan on tarjolla niin ei jää pelkäksi katsomiseksi. Ennen suosikkini oli aina tavallinen vaniljajäätelö, mutta nyt tästä on tullut uusi suosikki.

      Poista
  7. Voi olla että tarttuu ensi kauppareissulla Aino-jäätelöä mukaan, pakkohan sitä on maistaa 🩷

    VastaaPoista
  8. Oi, jäätelöt! Joskus kirjoitin blogiin jäätelöiden arvosteluita, sieltä ne löytyy vieläkin, mutta hetkeen ei oo tullut kirjoitettua jäätelöistä. Ainot on parhaita jäätelöitä mutta meillä kyllä säilyy ne hyvin pakastimessa. Nykyisin syön harvemmin jäätelöä ja tuo suolainen kinuski oli mun ykkössuosikki ennen.

    Valion mokkapalajäätelöä ei oo voittanut vielä mikään mutta harmi kun lopettivat sen.
    Käytän noita jäätelörasioita itsetehtyjen jäätelöiden valmistukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä nyt hyvä ihminen anna postausaihetta jäätelöarvosteluista! Mikä voisi olla parempi idea tällaiselle jätskifriikille kuin minä, kuin tehdä tuollainen vertailu blogissa? Silloin olisi ihan pakko maistella kaikenlaisia jäätelöitä.
      Mokkapalajäätelöä en ole maistanut. Jos tekee itse jäätelöitä niin nämä rasiathan ovat siihen oikein sopivia.

      Poista
    2. Hih! No tee ihmeessä! Jäätelöfani minäkin ja siksi aina uutuusjäätelöistä kirjoittelinkin. Nyt tosin harvemmin olen enää bongannut kivoja uutuuksia niin ei ole tullut kirjoitettua.
      Mutta täytyypä laittaa itsekin to do listalle jäätelöt blogiin!

      Poista
    3. Maarit, en uskalla tuollaista tehdä. Nyt pitäisi yrittää päästä tästäkin jätskistä eroon kun syöminen menee ihan tolkuttomaksi.

      Poista
  9. Voi juku, että alkoi tehdä mieli jätskiä. Kuulostaa tutulta tuo herkkujen vähentämisyritys ja retkahdus pääsiäisenä. Ja että jäätelön pitää olla kunnon kermajäätelöä, dieettiversiot eivät ole sama asia 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tekee mieli. Pääsiäinen ja joulu ovat herkkujen vähentämisyritysten tuho. Ilman muuta kermajäätelöä, paksua ja pehmeän valuvaa. Ei mitään sorbetteja tai vastaavia.

      Poista
  10. Jäätelö on hyvää kesällä ja kuumalla kelillä 🥰. Kohtahan se kesäkin on taas täällä 👍🤸‍♀️😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäätelö on aina hyvää, kesällä ja talvella.

      Poista
  11. Anonyymi6/4/24 22:31

    Silloin, kun söin jäätelöä, suosikkini olivat tiikeri ja nougat. Syön enää tosi harvoin sitä, koska maitoallergian takia ei oikein kannata vatsakipuja ja ripulia hankkia. :)
    Nykyään valitsen Ingmanin Soleron tai Lipsin tai joskus Choice Vanillan. https://www.ingman.fi/jaatelot.html
    Olen jo parikymmentä vuotta boikotoinut Valiota ja varsinkin Nestleä. Eikä Jätskiautostakaan saa mitään hyvää... RP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiikeristä olen minäkin joskus tykännyt, mutta en nougatista. Harmi jos et maitoallergian takia voi jäätelöä syödä vaikka tykkäisit siitä. Kuvittelen että Solero ja Lips ovat enemmän mehujäitä (?) ja siitä en välitä.

      Poista
    2. Anonyymi7/4/24 11:20

      Mehujäätä ja sorbettia. :) RP

      Poista
    3. Ei sitten oikein minun makuuni :(

      Poista
  12. Suolainen kinuski on makuna ihan parhainta. Rasiallisen saa hyvin tuhottua lähes kerta syönnillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ehdottomasti kaikkein paras näistä Ainoista, eikä vaikeuksia tuota koko pakkauksen syöminen.

      Poista
  13. Suosikkijäätelösi näyttää todella herkulliselta. Varmasti pystyisin minäkin syömään kerralla koko purkin. :)
    Meillä on muuten (jo edellinen sukupolvi) säilytetty Oivariini-rasioita pakastamista varten. :) Minäkin luin, etteivät ne ole täysin turvallisia. Ainakaan niitä ei pitäisi panna mikroaaltouuniin sulatusta varten. Meillä on Italian peruina jämäköitä lasirasioita, joita nykyään käytänkin aina kun niitä on tyhjinä. Paksut lasiastiat kestävät pitkään; heikko kohta ovat muoviset kannet, jotka rikkoontuvat helpommin.
    Ihanaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja se valitettavasti on myös herkullista! Meilläkin on tuollaisia lasiastioita ja käytän niitä, vaikka harmittaakin kun ovat niin painavia ja toisinaan saa tapella niiden kansien kanssa kun ovat hankalia sulkea.

      Poista
  14. Samaan tarjoukseen sorruin minäkin. Suolakinuskia en ole maistanut vielä kertaakaan. Eilen avattiin Aino-lakritsipaketti. Luultavasti voisin vaivatta syödä paketin ihan yksinäänkin, mutta yleensä jaamme sen Ukkokullan kanssa. Tai vieraiden läsnäollessa useammalle pieneen kulhooon jaettuna.
    Aiemmin pesin ja säilöin muovirasioita. Nykyisin säästän muutamia, joita käytän pienen tilpehöörin säilyttämiseen mm. puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että muutkin. Sitten sinulta on jäänyt yksi ihana makunautinto kokematta, maista ihmeessä! Meillä paketin jako menee yleensä niin että jos mieheni syö ollenkaan, niin hän syö kolmasosan ja minä loput. Nyt meillekin on kertynyt noita jätskirasioita sen verran että laitan jo muovikeräykseen.

      Poista
  15. Olen jäätelöfani, kaikki maut käyvät;)

    VastaaPoista
  16. Kyllä vain, jätski houkuttaa. Eikä vain houkuta, sitä myös kuluu! Kyllä se mullakin paketti menee tarvittaessa yksinkin, jos ei ole kaveria paikalla. Ja mielellään myöhään illalla, kun ei oikeastaan enää kannattaisi syödä mitään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinähän se, kyllä maistuu aina ja kaikkialla! Mulla pahin himotusaika on iltapäivä.

      Poista
  17. Tellervo7/4/24 19:33

    Kyllä jäätelö maistuu vuodenajasta riippumatta. Ei mulla ole oikein lempi jäätelöä, mutta useimmiten tulee ostettua Aino metsämarja jäätelöä vierasvaraksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin maistuu, oli kylmä tai kuuma. Vierasvaraksi ei meillä jätskit eikä mikään muukaan säily valitettavasti.

      Poista
  18. Nam tiekkö samaan kympillä kolme pakettia tuli täälläkin hyödynnettyä😋
    Ja samoja makuja myös meilläkin. Välillä voi hyvillä mielillä herkutella. Ja kesän ykkös herkkuja onkin jäde ja mansikat🥰
    Aino jätskit ovat kyllä paketti jäätelöiden parhautta.
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän hyvät tarjoukset hyödyntää :)
      Sinulle myös oikein kivaa viikkoa!

      Poista
  19. Uskomatonta, että juuri tänään juteltiin äidin kanssa (puhelimessa) jäätelöstä. Mainitsin tarjouksesta ja siitä, ettei omaan pakastimeen mahdu mitään. Pöh.
    Hyvää kohta alkavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kävipä köpelösti kun ei pakastimeen mahtunut.
      Hyvää viikon alkua sinullekin!

      Poista
  20. https://enkulinkasityot.blogspot.com/2024/04/vain-kolme-kuvaa-kuuklaudessa.html osoitteessa on huhtikuun haastelkuvani

    Suolainen kinuski on ehdoton suosikki myös minulla. Minä olen ollut laihiksella ja Solero on jäätelö, jossa on vähiten kaloreita. Ei sen puoleen Ainoa löytyy meilläkin pakastimesta aina, ja ei ole pakko jäätelön kohdalla aina niitä kaloreita miettiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menenkin heti katsomaan kuviasi.
      Laihiksella yritän minäkin olla, mutta vaikeaa on välttää herkkuja. Meillä ei Ainot eikä muutkaan kauan pakastimessa vanhene.

      Poista
  21. Mulla on Aino-rasiassa kalligrafiamusteet ja justiin viime kerralla kiinnitin huomiota siihen, että tuo Aino-teksti on kirjoitettu justiin sellaisella tyylillä, jota opiskeltiin.

    Joskus ostan Ainon kaurajäätelöä, mutta muuten en juurikaan jätskeistä piittaa. Useimmiten käy niin, että ehtii jo mennä pakkasessa pahaksi se loppu, mutta silti on kiva, että sitä on rasian verran siltä varalta, että joskus tekiskin mieli.
    Tai jos tulee tehtyä jotain semmoista piirakkaa (eli kerran vuodessa..), jonka makua jätski parantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita rasioita käytetään meilläkin vähän kaikenlaiseen säilytykseen, pakastettavista ruoan lopuista, ruuveihin ja verhotangon renkaisiin. Sinä kiinnität huomiosi tietysti tuollaiseen kun juuri sitä opiskelet. Minä tuijotan vaan sitä että onko nyt varmastikin suolainen kinuski.
      En uskalla mitään muuta sorttia enää kokeillakaan, kun aina tulee pienoinen pettymys ja joudun toteamaan että ei ollut tämäkään suolaisen kinuskin vertaista.

      Poista
  22. Anonyymi8/4/24 12:23

    Suolainen kinuski on lempparini myös joskin rommirusinalla ja normivaniljallakin on hetkensä. Minulle käy myös muut merkit kuin Aino. Hieman makeutta vähentäisin kaikista jäätelöistä kuitenkin. Pääsiäisherkkujen ohella olen tyhjentänyt vielä joulunkin konvehtivarastoja heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisesta vaniljasta olen minäkin tykännyt ennen eniten kunnes tämän löysin.
      Säilyispä meillä joskus joulukonvehdit edes uuteen vuoteen asti!

      Poista
  23. Mutta minne on Aino unohtanut salmiakki- tai lakritsijäätelön?
    Voi että kun tuo Postcrossing minua houkuttelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne voisivat olla kanssa hyviä.
      No liity ihmeessä Postcrossingiin. Tykkäisit siitä varmasti.

      Poista
  24. Minun pakastimessani ei Ainot säily. Olen perso jäätelölle, enkä vain Ainoille, vaan muillekin. Ihka parasta kesäherkkua, mutta totta kai muulloinkin.

    VastaaPoista
  25. Nyt alkoi tehdä mieli jäätelöä! Minä kävin kotiuttamassa myös Aino-jäätelöitä kun olivat tarjouksessa, joka muuten oli aika vastustamaton. Jos pakastimessa olisi ollut enemmän tilaa olisi hakenut toisen jäätelöä satsin. Omnomnom! Voisin elää pelkällä jäätelöllä. Kivaa loppuviikkoa Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina tekee mieli jäätelöä! Minä myös pärjäisin aiunakin aika kauan jäätelöllä.
      Oikein ihanaa loppuviikkoa sinulle myös<3

      Poista