18/04/2024

Mitä sininen väri kertoo?


Nyt tulee ihan sinistä väriä kun osallistun näillä kuvilla Repolainen reissaa ja räpeltää VÄRIHAASTEESEEN

Kuvat olen poiminut omista valokuvistani, joten eivät ole ihan tänä päivänä otettuja. Eilisellä kävelylenkillä etsimällä etsin sinisiä kuvattavia, mutta eihän niitä tahtonut löytyä. Jokusia kevätkukkijoita näkyi, mutta en tohtinut mennä maahan makaamaan jotta olisin saanut ne kauniisti kuvattua. Muita sinisiä kohteita olivat talot ja suojatiekyltit. Nekin jätin kuvaamatta. Taivaskaan ei eilen ollut sininen, joten laitoin tämän viime vuonna ottamani sinitaivaan kuvan, jossa sinisen eri sävyt näkyvät kauniisti.



Orvokit ovat kevään kukkia. Tänä vuonna ostin muutaman keltaisen orvokin pääsiäiskukiksi. Istutin ne ruukkuun joka minulla on ulkona. Alkuun näytti siltä etteivät ne tule selviytymään kylmistä päivistä, saati lumisateesta, mutta hyvin ovat pärjänneet.

Nämä siniset orvokit ovat viime vuodelta.




Mökkimaisemaan sinistä löytyy yleensä niissä kuvissa joissa kuvaan merta. Aina ei merikään näin siniseltä näytä, vaan se voi esiintyä harmaana tai vihreänäkin. 

Sinistä meillä löytyy kotona ainakin muutaman seinän värinä ja mökillä ruokapöydän tuolit ovat siniset. 

Sininen kuuluu lempiväreihini ja miellän sen kesän väriksi.

Google kertoo: "Sininen on harmonian, luotettavuuden ja sympatian väri. Sininen edustaa luotettavuutta ja voimaa, mutta myös vakauttaa ja rauhoittaa. Siniseen väriin liitetään myös yleviä tunteita ja sen sanotaankin edustavan menestystä sekä auktoriteettia.


MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💙💙💙

28 kommenttia:

  1. Taivas- ja merikuva ovat valtavan upeita! Todellakin herättävät yleviä tunteita! Kiva, kun etsit ja kerroit tietoa sinisestä väristä. Eikös sanota, että makuuhuone olisi hyvä olla sininen; se rauhoittaa ja tuudittaa uneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anna! Noita kuvia ottaessani oli sää mitä parhain onnistuneille valokuville. Tiedätkös mitä? Meillä on makuuhuone juurikin sininen!

      Poista
  2. Kyllä on kaunista sinistä!
    Miten rauhoittavan kaunis kuva tuo merikuva, ihana sinisyys!
    Orvokkeihin sopii kuin nenäpäähän sininen väri.
    Aurinkoa loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa merikuvassa Lumparn on vaihteeksi rauhallinen, eikä kovatuulinen kuten usein. Siniset orvokit ovat minunkin suosikkejani.
      Sinulle myös oikein kivaa viikonloppua!

      Poista
  3. Todella upeita sinusiä kaikki. Taivas taitaa lupailla, että kohta sataa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taivas näytti kyllä siltä että kohta ropisee ja ehkä ukkostaakin, mutta muistaakseni niin ei kuitenkaan käynyt.

      Poista
  4. Kiinnostava googlaus 🌀
    Ihanat kuvat luonnosta ja sinisen taivaan kanssa nuo hurmaavat pilvet 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kaikenlaista tietoa, niin tärkeää kuin vähemmän tärkeääkin, googlettamalla löytää :) Pilvet ovat minulle mieluista katsottavaa.

      Poista
  5. Hienoja sinisiä. Ihanin on kuitenkin tuo viimeinen; rantakivet ja meri. Sille pisteet.

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia!
    Sininen on todella monen sävyn väri ja jokainen sävy viestii eri tavalla.
    Kun vertaa vaaleansinistä, oikein hempeää, ja jotain lähellä violettia olevaa jylhää ja juhlavaa väriä, niin ajattelee, onko ne edes samaa väriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, että monenlaista sävyä sinisestä löytyy!

      Poista
  7. Siniset orvokit on lemppari kukkiani. Tuossa ylimmässä kuvassa on jännä tunnelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siniset orvokit ovat minunkin mielestäni ne kauneimmat. Ylimmän kuvan pilvet lupasivat sadetta ja ukonilmaa, mutta niitä ei tullut.

      Poista
  8. Sinistä ja kauniita maisemia. Orvokit tuo kevään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orvokit ovat kevään kukkia ja varsin kiitollisia kasvatettavia kunhan nyppii kuihtuneet kukinnot pois.

      Poista
  9. Meri on kaikessa sinisyydessään niin majesteetillinen, Muheat pilvimassat yrittävät peittää sinitaivasta, tuskin onnistuvat täysin.
    Orvokkien sinisyys on viehättävää, oli väri sitten vaalean sininen tai tummempikin. niin tykkään. Itselleni ostan aina vaalean sinisiä orvokkeja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri on mahtava. Orvokit ovat kauneimpia sinisinä.

      Poista
  10. Komppaan Susannaa: kauniit siniset kuvat!
    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Stansta. Kivaa viikonloppua sinullekin!

      Poista
  11. Ihanaa sinistä! 💙
    Kiitos kommentistasi ja kysymyksestäsi eilen. Täydensin tänään ohjetta blogin tekstissäkin.
    Blogin palauttaminen onnistuu samasta kohdasta kuin varmuuskopiontikin, eli Varmuuskopioi -> Palauta ja Varmuuskopioitu sisältö -> Tuo sisältö.
    Hauska tapa kokeilla tätä on luoda testiblogi, jossa voi esimerkiksi suunnitella erilaisia ulkoasuja ja tärkeän pääblogin palauttamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sara! Mulla on yksi blogi jota en julkaise ja siihen uskalsin kokeilla tätä. Talletin ensimmäisen blogini (Mökki ja koti Ahvenanmaalla) sinne ja se onnistui. Lopetin nimittäin tuon ensimmäisen blogin ja aloitin tämän nykyisen kanssa. Mulla oli takana monta vuotta tuon ensimmäisen blogin kanssa ja nyt mietin uskaltaisinko liittää sen tähän nykyiseen. Pelkään vaan että kaikki menee sekaisin. Olen nyt tosin varmuuskopioinut tämän Kristiina K-blogin, joten saisin varmaan sen sitten palautettua jos jokin menee pieleen.

      Poista
    2. Kiinnostava idea! Tuollaista en ole koskaan tehnyt enkä ole suoralta kädeltä varma kuinka se onnistuisi. Ainakin on hyvä, että nykyinen blogi on varmassa tallessa ja palautettavissa. :)

      Poista
    3. Mietin yhä uskaltaisinko yrittää yhdistää vanhan blogin tähän nykyiseen.

      Poista
  12. Upean-upea "koppi" Sinisestä, tuosta viimeisestä kuvasta en saa silmiäni irti...
    Olen käynyt jo pari-kolme kertaa sitä katsomassa ja "sanattomana" ihaillut... kun en tiedä miten kommentoisin - eli nyt sen sanon:"Veit sanat suustani!" Kiitos kun innostuit mukaan värihaasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus värit ja tunnelma osuu kohdilleen.

      Poista