04/05/2023

Tämän kasvin kauriit luultavasti jättävät rauhaan




Meillä on mökillä ongelmana se, että kauriit popsivat lähes kaikki kukkivat kasvit niin pian kuin niihin alkaa kukkia ilmestymään. Saunan edustalla oli vuosikaudet ollut vuorenkilpiä, joiden kukat kelpasivat hyvin kauriille. Niiden lehdet olivat myös rumia, ruskeita ja reikäisiä, joten kaivoin ne ylös kokonaan.

Sitten lähdin kauppapuutarhaan katselemaan mitä tuohon kukkapenkkiin voisi istuttaa, ja mikä kasvi olisi sellainen jota eivät kauriit, tai jänikset söisi. Puutarhuri suositteli mirrinminttua. Se on vaatimaton, viihtyy kuivassakin maassa, kuten tämä aurinkoinen kukkapenkkimme on, ja kukkii pitkään.

Mirrinmintun sanotaan olevan "pohjolan laventeli" ja saman väriset kukat siinä onkin kuin laventelissa, ainakin kuvista päätellen. "Livenä" en ole tuota kukkaa koskaan nähnytkään.

Meillä on laventelia ennestään mökillä, joten uskon että nämä kaksi sopivat hienosti samaan pihaan.

Ostin viisitoista tainta ja istutin ne kukkapenkkiin. Taimiväliksi tuli n. 35cm, kuten ohjeessa neuvottiin.






Vielä ei näissä paljon hurraamista ole, mutta ehkä jo muutamien viikkojen kuluttua näyttää toisenlaiselta.

Mirrinminttu (Nepeta faassenii "Six Hills Giant") kasvaa noin 60cm korkeaksi ja se kukkii touko-syyskuussa. Luin mirrinmintun kasvattajien ohjeista, että he leikkaavat sen heinäkuussa ja sitten se kukkii uudestaan vielä samana kesänä. Leikkuu myös tuuheuttaa kasvia. Kasvi voidaan tarvittaessa jakaa keväällä.

Istutin vielä kukkapenkin reunaan mehitähtiä mullan valumista estämään. Niitä minulla olikin ennestään kodin kukkapenkissä.

Luulin jo kevättalvella ettei puutarhainnostus ollenkaan iske tänä vuonna, mutta kyllä se sieltä taas tuli. Monenmoista suunnitelmaa on mielessä. Saa nähdä mitkä niistä tänä kesänä toteutuvat.


IHANAA PÄIVÄÄ!

🌿🌿🌿

26 kommenttia:

  1. Kauriit alkavat olla meidänkin ympäristössä todellinen ongelma. Olen kuullut, että ne syövät lähes kaikkea: tuijat, tulppaanit, krookukset, kesäkukat... kaikki kelpaa. Nyt koputan puuta, sillä meille nuo eivät ole vielä löytäneet. Toistaiseksi.
    Ihana idea tuo mirrinminttu! Se muistuttaa oikeasti vähän laventelia varsinkin kauempaa katsottuna ja kukinta kestää siis lähes koko kesän. Meilläkin olisi monta potentiaalista paikkaa tuolle kasville.
    Kivoja puutarhahetkiä sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ongelma ne kyllä ovat. Kaiken syövät! Uskon että mirrinminttu sopii oikein hyvin tuohon ja jos ei kauriille kelpaa niin ihanaa.
      Sinulle myös oikein ihanaa kevään jatkumista<3

      Poista
  2. Minulla on ollut joskus kotona tätä mirrinminttua vuosia sitten En tiedä kelpaavatko peuralle ja kauriille . Narsisseja myöskin
    kuulemma eivät syö?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuullut että narsissit ei niille kelpaa, mutta krookukset sitäkin paremmin. Tässä on tuoksu, joten se taitaa pelottaa ne tiehensä, toivottavasti.

      Poista
  3. Meillä peuravierailuista on tullut lähes jokapäiväistä arkea. En enää luota mihinkään muuhun kuin Trico Gardeniin ja korkeaan aitaan. Jälkimmäistä ei taajama-alueella ole mahdollista rakentaa, joten Tricolla mennään. Naapuri kertoi muutama päivä sitten, kuinka peurat olivat käyneet hänen samalla kylällä asuvan
    poikansa pihalla syömässä isokokoiset tuijat runkoon saakka. Hassu tupsu jäi latvuksiin.
    Mirrinminttu on kyllä kiva kasvi. Se on innokas leviämään, mutta noin rajatulla alueella leviämisestä ei ole haittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta Trico Gardenista olen myös kuullut hyvää peurojen vierailujen suhteen. Mirrinminttu saa mielellään levitä tuossa penkissä, ja jos se penkin ulkopuolelle yrittää, niin sen voi helposti nyppäistä pois.

      Poista
  4. Meillä on tuota puska ja ei ole onneksi puput eikä kauriit käyneet maistelemassa.
    Toivotaan, että sielläkin saa kauniina kesällä kukkaloistoaan kukoistaa.
    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla ettei kelpaa jänikselle eikä kauriille. Nyt vain odotellaan kasvua ja kukintaa.
      Samoin sinulle!

      Poista
  5. Mirriminttu voi, kun on kiva nimi kasville. Keväällä tulee kyllä intoa laittaa kukkamaat nätiksi. Vaikka niistä onkin puuhaa koko kesäksi. Toivottavasti mirriminttusi viihtyy hyvin. Kyllä minullakin on tarkoitus laittaa jotain parvekekukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hauska nimi. Into kasvaa sitä mukaa kun kevät etenee. Parvekekukissa on paljon valinnanvaraa. Aina yhtä kivaa valita kesäkukkia.

      Poista
  6. Toivottavasti eivät näitä sitten syö!
    Olemme menossa viemään haudoille viikonloppuna orvokkeja ja viime keväänä ne päätyivät kauriiden suihin. Se on niin harmillista. Katsotaan, miten nyt käy.
    Mukavaa torstai-iltaa 💚💛

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja! On kyllä raivostuttavaa kun laittaa haudan kauniiksi ja sitten naps, ja kauneus on mennyttä. Toivottavasti säilyvät tänä vuonna paremmin!

      Poista
  7. Minäpä vihjaan tästä kasvista ystävälleni, jolla on tuo sama peura ongelma mökillä.
    Ihanaa loppuviikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihjaa ihmeessä. Nyt uskon että nämä eivät peuroille kelpaa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös<3

      Poista
  8. Kovasti peurat ja kauriit tekevät tuhojaan. Meillä ainoastaan penkkiä, jota kutsun Tienvieruspenkiksi, ollaan käpälöity. Muu piha on säilynyt. Ehkä koirien vuoksi.
    Hyvää kevättä Ahvenanmaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella paljon tuhoavat pihoissa ja puutarhoissa. Meillä kotona ei onneksi ole kauriit tehneet mitään, mutta mökillä kaikki kelpaa, paitsi laventelit ja poimulehdet. Lavakaulukset siellä ovat aitauksessa ja sinne ei pääse kauriit eikä jänikset, onneksi.
      Voi tosiaankin olla niin, että koirat pelottavat nuo tuholaiset pois.
      Samoin sinne, hyvää kevättä ja lämpimämpiä ilmoja!

      Poista
  9. Täytyypä pistää mielen pohjalle muhimaan tuo mirrinminttu, kiitos vinkistä! 👍

    VastaaPoista
  10. Kaunis ja niin ihanan herkkä kasvi. Uusi tuttavuus minulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään kanssa. Toivottavasti omistani tulee yhtä kauniita kuin kuvassa.

      Poista
  11. Uskoisin, että eivät sielläkään syö, kun täälläkään eivät peurat eikä kauriit mirrinminttuun koske. Kuten eivät muihinkaan kasveihin, joissa on vahva haju (myös värimintut (Monarda) ja laventeli sekä yrtit).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti saavat olla rauhassa nämä kukat. Laventeli ainakin on saanut rauhassa kasvaa.

      Poista
  12. Mirrinminttua meillä on ollut kissaa varten.Ja se edelleen kasvaa penkissä, vaikka kissa on muuttunut koiraksi.Tykkään sen tuoksusta ja kukan väristä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Malttamattomana odotan sen kasvamista ja kukintaa mökkipihassani.

      Poista
  13. Tuttu kasvi, mutta nyt otan vinkin testaukseen. Meillä pitkäkorvat syövät pihasta ja puutarhasta lähes kaiken! Tänäänkin kolme jänöä kirmaili pitkin pihaa. Minulla on viha-rakkaus-suhde noihin jänöihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kanssa kauriiden lisäksi jäniksiä näkee mökkipihalla. Nyt toivon etteivät nämä juuri istuttamani kelpaa niille. Söpöjä ovat sekä jänikset että kauriit, kunhan eivät tule syömään pihalleni!

      Poista