09/05/2023

Terassilla tapahtuu



Vihdoinkin alkaa lämpötila nousta! Vielä en ole uskaltanut hankkia kesäkukkia terassille, mutta orvokit ovat olleet jo parisen viikkoa,  nehän eivät pienestä pakkasesta välitä.

Eilen toi posti kaksi tilaamaani termoruukkua ja toiseen istutin rungollisen tuijan. Sitä yritän kasvattaa ruukussa ja talveksi siirrän sen kesähuoneeseen. Tuijan runko on sen verran ohut, että laitoin varmuuden vuoksi tukikepin sille, tuulisella paikalla kun on. 




Nyt eletään kevään kiireisimpiä aikoja. Mökillä on käyty joka päivä hommissa. Mutta tänään jäin kotiin, sillä tiedossa oli maalausjuttuja. 
J:n viime vuonna tekemän ison laatikon maalasin mustaksi ja nyt se sopii paremmin ympäristöönsä. Olen kylvänyt siihen salaattia, mutta vasta nyt kun päivät ovat hiukan lämmenneet, näkyy ensimmäisiä pieniä alkuja. Laatikon vieressä oleva musta taso ei kuulu tuohon, vaan se on  siinä kun istuin sen päällä kun maalasin.





Samaa mustaa maalia käytin grillin vieressä olevaan apupöytään, sekä sen päällä kuivumassa olevaan "korokkeeseen". Oli kiva maalata lämpimässä säässä ja tuuli varmaan kuivattaa maalatut pinnat aika nopeasti, joten ehkä vielä tänään saadaan kaikki siirrettyä niille kuuluville paikoille.



Mökilläkin tapahtuu kaikenlaista. Nyt ajankohtaista on kasvihuoneen muutostyöt, mutta niistä sitten myöhemmin kun kaikki on valmista.

Tänään kotona, huomenna mökillä.



EI KESÄÄ, ETTEI PROJEKTIA!

💛💛💛










27 kommenttia:

  1. Hauskan keväiset touhut sinulla!
    Olisiko tuo mustaksi maalattu puu hiukan siihen japanilaiseen tyyliin viittaavaa? Ainakin se tuo mukavaa kontrastia kasvien vihreyttä vasten ja näyttää mukavan napakalta. Minäkin tykkäisin tuon tyyppisestä, mutta pakko on ollut myöntää, että talomme ulkoasuun sopii paremmin pehmeämpi ruskea, jota on ennestään kaikissa puuosissa. Muuten meidän pihassa olisi kyllä useitakin japanilaistyylisiä kasveja ja ratkaisuja.
    Kivoja päiviä sinulle pihahommiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevättä, melkein kesää oli ilmassa, paitsi jäätävän kova tuuli! Voi olla että musta puu viittaa japanilaisuuteen. Mustia tasoja meillä tosin on ollut terassilla jo ennenkin.
      Oikein hienoja keväisiä/kesäisiä päiviä sinulle myös!

      Poista
  2. Ihana terassi, kauniin valoisa ja viihtyisä. Kyllä kelpaa auringosta nauttia.
    Nyt täälläkin tuntuu siltä, että lämpö ja aurinko vihdoin on jäädäkseen.
    Orvokkeja olen myös kiikuttanut kotiin. Ja muutamia muita mitkä kestävät viileämpiä öitä.
    Maalaus on mukava puuhaa. Ja niin totta, joka kesä tuo mukanaan jonkinlaisen projektin.
    Mukavia puuhasteluja ja aurinkoa viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassi on muuten kyllä hyvä, mutta kun se on kulmaterassi, niin aina jostain päin tuulee, niin tänäänkin. No, eipähän ole hyttysiä. Maalaus, näin pienemmässä mittakaavassa, on kyllä kivaa ja käsiensä työn tuloksen näkee välittömästi, toisin kuin noissa kylvöhommissa. Projekteja piisaa ja se on kivaa, paitsi kukkarolle.
      Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  3. Tellervo9/5/23 18:52

    Mökkityöt ovat alkaneet monenlaisilla asioilla, kun teillä niitä projekteja riittää. Onko kasvihuonetta laajennettu? Sen näkee seuraavassa blogissa ja mitähän muuta kivaa? Työniloa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tekemistä ja raivaamista riittää. Ei olla laajentamassa kasvihuonetta, vaan uusimassa lattiaa. Ei iha seuraavassa postauksessa varmaan vielä näy lopputulosta, mutta hiukan myöhemmin. Kiitos.

      Poista
  4. Upea keväinen valo ja ihanaa, että sääkin lämpenee pikkuhiljaa.
    Meillä päästiin jo haravoimaan osa pihasta. Osassa on vielä lunta. Muutaman krookuksen löysin tänään. Se ensimmäinen kukka on aina paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno ilma oli tänäänkin. Täällä vaan noi ainaiset tuulet riesana. En kyllä kadehdi teitä joilla vielä on lunta. Onneksi se varmaan aika pian sulaa kun ilmat ovat lämpenemässä ja vesisadettakin jonnekin päin luvattiin.
      Kevään ensimmäiset kukat ovat kyllä niitä ihanimpia.

      Poista
  5. Niin totta tuo, ettei kesää ilman projektia (tai useita)! Ihana terassi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma, mistä niitä projekteja aina kertyy?!!!

      Poista
  6. "Ei kesää ilman projektia" onkin kiva motto. Ja ihanan kutkuttavaa aikaa tämä, kun voi pikkuhiljaa alkaa laitella (tai ainakin suunnitella) terassijuttuja, kasveja sun muuta keväistä.
    Siitepöly jarruttaa meillä terassin öljyämistä, pakko odottaa, että pahin pölyaika menee ohi tai menee kalliit öljyt hukkaan, kun keltainen pöly takertuu siihen.

    Viime vuonna ei kiinnostanut yrtit eikä mitkään, mutta tänä vuonna tuntuu taas siltä, että ehkä niitäkin laittelen kasvamaan. Ehkä...
    Ja valkoinen kananverkolla varustettu petunia tai miljoonakello täytyy kyllä taas Äitienpäivänä käydä paikalliselta puutarhalta ostamassa ovenpieleen. Siitä on tullut jo perinne.

    Teillä on kiva, kun voi vaihtaa maisemasta toiseen ja aina riittää puuhaa ja kaunista katseltavaa, niin kotiterassilla kuin mökilläkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo motto on ollut meillä jo vuosikymmenet, luulisin. Tämä on kyllä ihmisen parasta aikaa. Öljyämiset on meilläkin edessä mökillä kunhan keritään. Mulla oli sama kiinnostamattomuus viime vuonna kasvihuoneen suhteen, mutta nyt tuntuu että taas kiinnostaakin, kunhan saadaan tuo kasvarin muutostyö tehtyä. Valkoista kesäkukkaa mietin minäkin kotiterassille; sopisi ehkä japanilaiseen tunnelmaan?
      Onhan se kivaa kun on kaksi paikkaa, mutta sitten taas välillä tuntuu että jos olis vain yksi paikka jota kohentaa, niin voisi täysillä keskittyä siihen. Nyt on aina jompi kumpi, tai molemmat hiukan vaiheessa.

      Poista
  7. Teidän terassi on aivan mielettömän kiva, noin iso ja kaikki. Nyt varmaan puuhaa riittää kaikkien kukkien ym. kanssa jne. Mähän en ole mikään viherpeukalo, joten pihalla en tee yhtikäs mitään. Osittain siitepölyallergia on varmaan vaikuttanut siihen.

    Kivoja kevätpäiviä Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terassimme on kyllä sopivan kokoinen, mahtuu kaikki mitä haluaa sinne laittaa. Ainoa miinuspuoli on tuo tuulisuus. Allergia ei olekaan kiva seuralainen pihatöissä. Minun onneksi pysyy kurissa lääkityksen ansiosta, joten voin täysillä omistautua tälle harrastukselle josta niin tykkään.
      Oikein ihania kevätpäiviä sinulle myös ihana Tiia<3

      Poista
  8. Kyllä sinulla riittääkin energiaa! Täytyy vain ihailla.

    Kaunis terassi 🥰.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Energiaa riittää kun on mieleistä tehtävää eikä riuhdo liikaa, vaan pitää sopivasti taukoja. Iltaisin kyllä tuntee jotain tehneensä.

      Poista
  9. No siellä ei tekemiset pääse kesken loppumaan. Ihanan reippaita olette <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei lopu kesken, mutta kivaa tekemistä on!

      Poista
  10. Mukavaa, kun sää lämpenee ja keväisin puuhaa riittää. :)

    VastaaPoista
  11. Uusi tuijasi onkin todella kaunis. Kevät on kiireistä aikaa, muistan sen ajoista jolloin meillä oli pieni viljelypalsta. Tekeminen oli kyllä niin antoisaa, että odotin jo maaliskuussa milloin saan lähteä kaivelemaan maata. Jään innolla odottamaan kasvihuonepostauksia.

    Ihanaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuija on kyllä soma ja väri keväisen heleä. Toivottavasti saan säilytettyä sen hengissä. Kiirettä piisaa ja välillä olo onkin aika kuitti kaikesta tekemisestä. Mutta samalla tästä kaikesta nauttii niin älyttömän paljon. Aikaisin keväällä haluttaisi päästä tekemään kaikenlaista ja olenkin usein ajatellut että on mukavaa kun asuu näin etelässä, eikä pohjoisessa jossa vielä monessa paikassa saattaa olla metrinen lumikerros!
      Kasvihuoneen muutos edistyy, mutta vielä ei ole valmista läheskään.

      Poista
  12. Puuhaa riittänee, vielä kun on kaksi kohdetta.

    Noista kauriista... meilläkin niitä täällä on, ja myös peuroja. Jossain blogissa olen tästä maininnut, mutta mahtaako olla ruokinnan salaisuus, että pihat saavat olla rauhassa? Ainakin meillä. Vaikka ympärillä on yks kaks laskien neljä ruokintapaikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa riittää kyllä, mutta talven hiljaiselon jälkeen se tuntuu kuitenkin tosi hyvältä. Ideoita olisi vaikka kuinka, mutta kun kaikki maksaa, niin on pakko hillitä halujaan. Meidän mökin lähistöllä ei ole ruokintapaikkoja kauriille. En tiedä onko ihan tarkoituksellista, sillä kauriista on tullut täällä oikea maanvaiva, eikä niiden määrää ehkä tahdota lisätä ruokkimalla.

      Poista
  13. Kiitos Suvi, samoin sinulle!

    VastaaPoista
  14. Edesmennyt isoäitini tapasi aina sano "Kunnon kesä on sellainen, että tietää tehneensä puutarhahommia yllin kyllin eikä sekään aina riitä." Isoäidillä on aina kukkapenkit ojennuksessa ja kaikki rikkaruohot kitkettynä. Hän rakasti puuhailua mökkipuutarhassa, jossa oli myös todella kaunista aina sen mukaan miten eri kukat aloittivat kukkimisen. Teidän terassi on ihanan isoa ja kohta siellä kukkii myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin isoäitisi sanonnan. Vielä näyttää terassillamme hiukan paljaalta, mutta ehkä kohta kun kasvit kasvavat on hiukan toisen näköinen. Olen aina niin malttamaton kasvien kanssa. Kaikkien pitäisi heti olla täydessä terässä ja kauniita.

      Poista