02/09/2022

Unohtuneet



ELOKUU

Elokuu meni ja nyt ovat ilmat viilentyneet ja sadetta, joskin myös auringonpaistetta, saadaan päivittäin. Melkein kaikki kesäkukat olen jo poistanut laatikoista ja ruukuista. Ainoastaan pelargonit ovat vielä niin kauniita, että ne saavat vielä olla paikoillaan.

Elokuuhun sisältyi paljon tapahtumia ja mantereella käytiin useammankin kerran kun kerran alkuun päästiin. 

Koska kuukausikollaasien esittely blogissa on unohtunut kesä-ja kevätkuukausien osalta, niin laitan ne nyt tähän samaan postaukseen.




HEINÄKUU

Heinäkuussa, kuten koko kesänäkin, vietimme enemmän aikaa varsinaisessa kodissamme kuin mökillä. Kuukausi on hyvin helteinen, eikä sadetta juurikaan saatu. Pöytätuulettimille tuli taas tarvetta. 


Kuumuus houkutti kävelylle metsän siimekseen ja luontopolku Godbyssä tuli testattua.




KESÄKUU

Kesäkuuhun mahtui paljon kaikenlaista. Silloin juhlittiin Ahvenanmaan 100-vuotisjuhlia ja kaupungilla oli väkeä tosi paljon. Paljon oli kävijöitä koko kesänäkin, sillä kesän hotelliyöpymisten määrässä tehtiin ennätys, eli n. 55.000 yöpymistä kertyi Ahvenanmaalle tänä kesänä.

Teimme matkan Föglöön, Carlsro Badhotelliin, johon ihastuimme ikihyviksi, eikä vähiten kauniiden maisemien ja hyvän ruoan vuoksi.

Kävimme Turussa ja ajoimme täällä Ahvenanmaalla tutustumaan Vårdön kirkkoon.

Kotiterassillemme teimme tuulensuojaseinämän.




TOUKOKUU

Toukokuussa matkamme vei Kökariin ja se olikin ensimmäinen vierailumme siellä. Ajelimme ympäri saarta ja näimme paljon kaikenlaista kaunista. Sääkin suosi, mutta hiukan viileää oli vielä, eikä kovin paljoa muita kesävieraita vielä ollut liikkeellä.

Yövyimme Hotell Brudhällissä, ja siellä söin varmaankin parhaan hampurilaisen ikinä.



MAALIS-HUHTIKUU

Ihana kevät! Kevään keskelle pyrähti vielä lumipyry, joka teki maiseman erityisen kauniiksi, vaikka lumesta ei enää olisi väliä ollutkaan. Äkkiä se kuitenkin suli pois.

Ensi reissu uudella Viking Gloryllä. Jonoja joka paikassa, mutta olihan laiva hieno.

Tammi-ja helmikuun kollaasit löytyvät täältä.



MUKAVAA VIIKONLOPPUA!
💛💛💛


12 kommenttia:

  1. Ihana kesä 2022 ♡ Hienoja kuvakollaaseja! Tässä ikkunan äärellä istun. Juuri katselin puutarhaan. Kesä taittuu vääjäämättä syksyyn. Pihatyöt vaihtuvat talven tuloon valmistautumiseen. Kauniita syyskuun päiviä sinulle, Kristiina ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä oli hieno. Syksyn tulo tuntuu kuitenkin kaiken helteen jälkeen oikein hyvältä ja olenkin jo pikku hiljaa laitellut kesäjuttuja varastoon ensi kesää odottamaan.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  2. Kauniit kuvakollaasit ja kiva kooste keväästäsi ja kesästäsi. Ihanaa viikonloppua ja alkanutta syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susanne! Sinulle myös oikein hienoa syksyä<3

      Poista
  3. Kylläpä onkin ollut ihana kevät ja kesä sinulla. Täällä meillä on nyt vilakkaa aamuisin, joten syyskuu on todellakin alkanut. Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän helteiden jälkeen on meilläkin viilentynyt. Tänä aamuna oli vain +5 astetta.
      Mukavaa sunnuntaita sinulle myös!

      Poista
  4. Ihania kuvakoosteita ja muistoja ♥ Kivaa sunnuntaita Kristiina ♥

    VastaaPoista
  5. Suloinen katsaus kevääseen ja kesään! Haikeudella mietin kesän vaihtumista syksyksi. Se vilahti ohi niin äkkiä. Tykkään syksystäkin oikein kovin, mutta en vain raaskisi jättää hyvästejä kesälle.
    Oikein raikasta ja ihanaa syksyä teille ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainahan se hiukan haikealta tuntuu kun kesä alkaa olla ohi. Mutta itsestä tuntuu kuitenkin mukavalta että on syksyistä ja viileämpää.
      Samoin sinulle ja perheellesi Maija<3

      Poista
  6. Hienot kuvakoosteet ja paljon ihania muistoja menneestä keväästä ja kesästä ❤︎
    Kevät oli todella kylmä, ainakin täällä, ja hyvin samankaltaisena on tämä syksy alkanut. Merellä ollaan parhaillaankin ja tuntuu ihan lokakuulta, kun tuulee navakasti ja hyytävän kylmästi. Haikeana muistelen ohi kiitänyttä kesää, sekä monia menneitä, lempeän lämpöisiä syksyjä, joista onneksi on otettu kuvia muistoksi.
    Kaunista syyskuun jatkoa sinulle ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika syksyisiä päiviä on nyt eletty. Merellä kaikki varmaan vielä korostuu. Onneksi on muistot kesästä ja kuvat.
      Oikein ihanaa syksyä sinullekin<3

      Poista