18/07/2022

Ahvenanmaan vinkit, Vårdö



Jatkan sarjaani Ahvenanmaan kirkoista. Nyt esittelen Vårdön kirkon. Vårdö on saaristokunta, jossa on asukkaita n. 450.

Vårdö on saaristokunnista lähinnä manner-Ahvenanmaata ja Sundista lauttamatka Vårdöhön kestää vain 5min. Bussimatka Maarianhaminasta Vårdöhön kestää n. 40min.



Vårdön keskiaikainen kirkko on omistettu apostoli Mattiakselle. Ennen nykyistä kivikirkkoa paikalla oli puukappeli jo luultavasti 1300-luvulla.

Kirkon torni rakennettiin v. 1805 ja monet pitivät tornia siihen aikaan liian silmiinpistävänä. 



Kirkon penkkejä on uudistettu v. 1859, 1889 ja 1972. Viimeisenä uudistuksena saivat penkit takaisin vanhat ovet ja ne maalattiin samalla sinisellä värillä kuin ne alun perin olivat olleet.

Nykyinen alttaritaulu "Kristus Getsemanessa" on Robert Wilhelm Ekmanin maalaama v. 1852.

Suuri kristallikruunu on hankittu seurakuntalaisten lahjoittamilla varoilla 1800-luvulla.



Lapsille on oma nurkkaus jossa voi piirrellä tai lukea kirjaa.




Kirkkolaivan on rakentanut kapteeni Erik Gustav Wennström. Laiva on pienoismalli fregatti ERIKistä ja sen lahjoitti kirkolle v. 1917 merikapteeni Mathias Lundqvist.

Urut ovat alun perin v:lta 1889 ja niitä uudistettiin v. 1975. Näitä edeltävät urut hankittiin v. 1865 ja ne oli rakennettu jo vuonna 1671. Ne olivat Ahvenanmaan ensimmäiset urut ja toiseksi vanhimmat Suomessa.



Kirkon vanhimpia esineitä on arkku joka on vuodelta 1652. 



Kirkosta löytyy kokoelma Oili Mäen suunnittelemia kaapuja  neljässä liturgisessa värissä. Hänen suunnittelemansa on myös kuvassa näkyvä lattialla oleva ryijy.






Kirkkoa ympäröi hautausmaa. Tänne on haudattu mm. kirjailija Anni Blomqvist, joka kirjoitti kirjan Myrskyluodon Maijasta. Anni Blomqvistin kotitalo on Vårdössä ja toimii nykyään museona.

Tuo Anni Blomqvistin koti sijaitsee Vårdön Simskälassa, jonne on lyhyt lossimatka pääsaarelta. Simskälan tien päässä on hieno kallioinen ranta joka sopii mainiosti vaikka piknikille.

Anni menetti miehensä ja vanhemman poikansa v. 1961 kun he molemmat hukkuivat, eikä heitä koskaan löydetty. Myös merivartijana toiminut nuorempi poika hukkui v. 1987 ja on haudattu äitinsä kanssa samaan hautaan.




Tuntemattoman merimiehen hauta. Mies oli löydetty hukkuneena Simskälasta 6.5.1945.



Vårdöstä löytyy paljon muutakin katseltavaa. Täällä on mm. Ahvenanmaan koulumuseo, Seffersin kotiseutumuseo. Sandösundin leirintäalueella on Flow-park-elämyspuisto, mökkejä, mahdollisuus vuokrata kanootti ym. 

Vårdön Hummelvikistä pääsee saaristolautoilla manner-Suomen Kustaviin. Kesäaikaan saattaa lautoilla olla tosi täyttä ja matka on hyvä varata etukäteen. Tosin koko matkaa ei voi varata, vaan siihen vaaditaan yöpyminen saaristossa.

MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💜💜💜

18 kommenttia:

  1. Onpas idyllisen oloinen ihana saari. Oikea herrankukkaro. Kirkko on tosi kaunis. Mahtaakohan olla vihkiryijy, joka oli siinä alttarin edessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihana saari ja siksi käymmekin siellä aika usein. Voi olla että tuon "maton" virallinen nimi on vihkiryijy. Esitteessä sanottiin vain että "korgolvets rya" ja suomensin sen sitten ( kor=kuori, golvet=lattia rya=ryijy Muutin tekstiäni nyt hiukan. Kiitos huomiosta! Kirkolliset jutut eivät oikein ole minulla hallussa. Toki olen kuullut vihkiryijystä, mutta se ei nyt tullut mieleen kun ruotsinkielisessä tekstissä ei sellaista mainittu.

      Poista
    2. Ei ole vihkiryijy. Bengt Blomqvist kuoli kymmenen vuotta myöhemmin. Olen toiminut tässä seurakunnassa kirkkoherrana.

      Poista
    3. Ok. Tuossa hautakivessä sanotaan että Bengt Blomqvist kuoli 1987. Eikö se siis pidä paikkaansa?

      Poista
  2. Näyttää niin idylliselle ja rauhalliselle ♡ Nämä vinkkisi Ahvenanmaan reissulle ovat mahtavia. Joku päivä vielä matkaamme Ahvenanmaalle uudelleen ja hyödynnämme vinkkisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika rauhallista tuolla onkin, mutta tykkään kyllä paikasta. Kiva jos joku saa näistä apua Ahvenanmaan reissulle.

      Poista
  3. Kaunis kirkko ja koko saari vaikuttaa mielenkiintoiselta ja kauniilta. Mukavaa viikon jatkoa sinulle<3

    VastaaPoista
  4. Kiitos taas kivasta nojatuolimatkasta! Aika mahtipontiselta tuo kirkontorni todellakin näyttää. Näkyyköhän se kauas merelle?
    Simskälassa olemme käyneet veneellä ja tietysti katsomassa Anni Blomqvistin kotitaloa. Istuimme puutarhassa ja kuvittelimme hänen kovaa elämäänsä.
    Oikein ihanaa heinäkuista tiistaita ❤️🦋🐞🌻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Torni on kyllä vähän möhkälemäinen. En osaa sanoa sen näkymisestä merelle.
      Annilla oli kova kohtalo, kun meri vei koko muun perheen.
      Ihanaa iltaa sinulle myös<3

      Poista
  5. Oi, täällä olen käynyt - tuli ihan ikävä. Ahvenanmaan reissu mielessä!

    VastaaPoista
  6. Kaunista ja aivan ihana ja kaunis kirkko

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maisemat kauniita ja kirkkokin kaunis ja sopivan pieni.

      Poista
  7. Kaunis kirkko tämäkin. Jotenkin tästäkin kirkosta huokuu sellainen merellinen tunnelma.
    Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä kaikissa Ahvenanmaan kirkoissa on jotain samaa. Aika usein ne ovat värisävyiltään sinisiä ja melko vaatimattomia ja tuo merellisyys on myöskin, ymmärrettävistä syistä, läsnä.

      Poista
  8. Pia granroth20/7/22 22:13

    Minulla on ollut vuokramökki 20 vuotta Vårdössä. Paikka on ihana, rauhallinen ja kaunis. Nuo kaikki tutustumisen arvoiset paikat tuttuja. Tervetuloa tähän kuntaan, suosittelen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vårdö on juurikin tuollainen kuin kuvailet. Mukavaa mökkeilyä sinulle jatkossakin Vårdössä.

      Poista