04/09/2021

Niin upeaa, Lars Lerin



Ahvenanmaan taidemuseossa (Ålands Konstmuseum) on vielä tämän viikonlopun esillä ruotsalaisen Lars Lerinin akvarelleja. Lerin on syntynyt v. 1954.

En ole kummoinenkaan taiteentuntija, mutta kun olin nähnyt näitä maalauksia Instagramissa ja lehdissä, niin halusin ehdottomasti mennä katsomaan paikan päälle miltä ne näyttävät.Eikä tarvinnut pettyneenä lähteä pois, sillä niin upeita nämä teokset olivat.







Harmi etten tullut kirjoittaneeksi taulujen nimiä ylös, mutta joitakin muistan. Tämän nimi oli "Advent".



Neljässä taulussa Lerin oli kuvannut erilaisia sisustuksia ja tämä oli yksi niistä.




"Persialainen matto" oli tämä teos nimeltään. Vai oliko nimi sittenkin "Äkta matta" eli Aito matto? Aika hieno mielestäni.




"Moskeija"




"Korridor" eli käytävä.






"Syrien", Syyria.




"Kyss"", suudelma.




Tämä noin nelimetrinen teos oli ehkä vaikuttavin kaikista. Kerrostalon ikkunoissa tapahtuu yhtä ja toista.

Jos liikut Maarianhaminan lähettyvillä, niin mene ihmeessä katsomaan tämä näyttely. Museo on auki päivittäin klo 10-17 ja tämä näyttely siis nähtävissä vielä sunnuntaina 5.9.

Jos et pääse paikan päälle, niin Lars Lerinin töitä voit katsella Instagramista osoitteessa @sandgrund


💜💜💜

 

20 kommenttia:

  1. Kirsti Pulkkinen4/9/21 15:59

    On varsinainen taitaja tämä taiteilija! Hän on kuvannut valon äärimmäisen taitavasti!! Ja kaiken muunkin! Käytävää kun katsoo, on kuin seisoisi itse siellä!!Eikö hän olekin hyvin kuuluisa? Tämä nimi on minulle uusi. Ihmettelen, etten ole aikaisemmin kuullut näin ansiokkaasta taiteilijasta. En tosin ole seurannut ollenkaan aktiivisesti taidemaailmaa. Kiitos kun esittelit nämä työt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hienoja töitä. En ole minäkään taiteiden asiantuntija, joten en osaa sanoa miten kuuluisa. Enkä ollut minäkään tuota nimeä ennen kuullut. Vaan nyt on nimi muistissa kun nämä maalaukset näin. Kiva kun tulit vierailulle blogiin!

      Poista
  2. "Käytävä" sai minutkin hämmennyksiin. Liioittelematta, suu loksahti auki ja kuvaa oli pakko tuijottaa pitkään. Hienoja toki muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä olisi voinut katsella vaikka kuinka kauan.

      Poista
  3. Akvarelleista olen aina pitänyt erityisen paljon, ja nämä maalaukset hurmasivat minut aivan totaalisesti. Kerrassaan upeita kaikki!
    Ja taiteilijan instatili meni heti seurantaan :) Kiitos kun esittelit hänen hienoja töitään täällä blogissa ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olivat kyllä niin upeita ettei sitä voi käsittää. Minä kirjauduin myös hänen seuraajakseen. En olisi voinut olla näyttämättä näitä ihanuuksia.

      Poista
  4. Upeita maalauksia! Tekniikka, aiheet ja värit - tykkään ja peukutan! Kiitos taidenäyttelykierroksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä olivat hienoja ja tykkään siitä kun hän saa tavallisetkin asiat näyttämään erityisiltä. Oli kiva näyttää nämä teille lukijoille.

      Poista
  5. Siis herran jestas miten upeita töitä. Minä rakastan taidetta, jota ymmärrän, eli tiedän kuvasta mitä taiteilija on halunnut kuvallaan tuoda julki. Tämä on juurikin sellaista taidetta, niin kaunista <3
    Ihanaa viikoloppua sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan olekin hienoja. Näitä katsoessa miettii miten taitavia jotkut ovat, toisin kuin joskus katsoessaan jotain maalausta josta ei tiedä onko sen maalannut lapsi vai aikuinen, puhumattakaan että tietäisi mitä se esittää.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  6. No ei ole kyllä pöllömpiä maalauksia. Taiteilijalla on omintakeinen tyyli. Pidän tällaisesta esittävästä taiteesta, enkä mistään abstrakteista töhryistä, joita kuka tahansa osaa tehdä. Ne on katsojan aliarvioimista. Anteeekksshh!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, vaan aivan lumoavia. Voisin vastata sinulle samoin sanoin kuin Outille tuossa ylempänä.

      Poista
  7. On todella taidokkaita töitä!

    VastaaPoista
  8. Hienoja teoksia. Miten hienosti hän onkaan saanut valon kuhunkin maalaukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat niin kauniita. Olisin voinut vaikka kuinka kauan niitä katsella.

      Poista
  9. Upeita teoksia ja kiva, että pääsimme Sinun mukana taidetta katsomaan, kun muuten nyt ei enää millään olisi ehtinyt Maarianhaminaaan. Kyss ja Advent ovat suosikkejani. Jotenkin niissä on sitä minun sielunmaisemaani.
    Aurinkoista sunnuntaita teille ☀️❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiseksi viimeisenä päivänä heräsin minäkin vasta tuonne menemään ja hyvä oli että menin. Molemmat mainitsemasi ovat kyllä hienoja teoksia. Samoin 🌞 teillekin♥️

      Poista
  10. Me vierailimme heinäkuussa Ahvenanmaan museossa ja siis aivan sattumalta huomasimme tämän näyttelyn. Minä tykkäsin aivan valtavasti, niin upeita töitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla että kävitte täällä ja tykkäsit! 💛

      Poista