30/04/2021

Helppo vappupöydän koristelu



Mietin miten somistaisin vappupöytää jotta saisin siihen keväistä tuntua. Juuri sopivasti huomasin netissä idean pieniin vappuhuiskuihin.
Nämä koristevappuhuiskut ovat yksinkertaiset tehdä ja sopivat vappupöytään vaikkapa kukkien sijasta niinkuin meillä.

Onnistuin tekemään huiskut hiukan väärin, vaikka niitä yksinkertaisiksi kehuinkin ja siksi niissä on nuo tiitit. Alempana kerron miten voit välttää saman virheen. 




Materiaalina näissä käytetään servettejä ja lisäksi tarvitaan grillitikkuja tai vastaavia, sekä hiukan teippiä. Osan huiskuista tein ruokaliinan kokoisista serveteistä ja osan pienemmistä. Molemmat käyvät yhtä hyvin.

Servetti leikataan kuvan mukaisesti suikaleiksi ja yläreunasta jätetään leikkaamatta n. 1cm.







Kun on suikaloitu koko servetin leveydeltä niin tikku sujautetaan leikkaamattomaan osaan sisälle ja kierretään servettiä tikun ympärille kunnes koko servetti on kierretty. Päälle laitoin vielä teipinpalan jotta paperi ei ala kiertymään auki.

Nyt, vapunpäivänä vasta huomasin että olin kiertänyt servetin väärällä tavalla tikun ympärille! Laita tikku mieluimmin niin ettei se tule hapsujen päälle, vaan ainoastaan tuon leikkaamattoman reunan päälle ja sitten kierrä. Näin hapsut laskeutuvat kauniisti eikä tuota tiittiä valmiissa huiskassa näy.




Näin syntyneet vappuhuiskut laitoin kuohuviinilaseihin ja pöytää koristamaan. Ne ovat sopivan pieniä niin etteivät peitä näkyvyyttä pöydän yli niinkuin kukat saattavat tehdä.




Vielä pöytäliina pöydälle. Varastosta kaivelin esille peililevyn jonka laitoin pöydälle vappuhuiskujen alle ja vielä hiukan serpentiiniä lisäksi ja niin on pöytä koristeltu valmiiksi vappua varten.





Ja koska keväistä tunnelmaa halusin, niin kirpparilta ostamani keltaiset lautaset ovat mitä sopivimmat kattaukseen. 

Ruoka ja juoma vielä puuttuvat ja sitten voidaan keskittyä nauttimaan kevään iloisesta juhlasta ihan kotiympäristössä.

Miten teillä muilla vappua tänä vuonna vietetään?

Iloista vappua ihan kaikille!


SKÅL!

💛💛💛




 

26 kommenttia:

  1. Oo-la-laa! Kylläpä onkin keväinen kattaus. Tulin ihan iloiselle mielelle ja aloin miettiä vähän tarkemmin myös omaa vappupöytäämme. Vielä ehtisin väsäilemään parit huiskat..

    Muuten vappu on tänä vuonna aika hillitty. Kahdestaan sitä kotona vietämme. Toki kuohuvaa on, vähän parempaa ruokaa illaksi, jälkkäriksi tippaleipiä ja poikkeuksellisesti myös simaa. Onneksi aurinko paistoi jo päivällä ja etätyöpäivän lounaaksi nautittu lämminsavulohisalaattikinkin voitiin nauttia ulkona takapihan tuulettomalla seinustalla.
    Oikein mukavaa vappua myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloiset värit on kattauksessamme. Tosin siirsin sen jo kesähuoneeseen terassille sillä siellä on jo 20 astetta lämmintä, joten saadaan vielä piirun verran keväisempi ruokailu. Kuohuvaa on meilläkin, mutta jälkiruokaa ei varsinaisesti, ainoastaan hiukan pientä herkkunaposteltavaa jos illemmalla tekee mieli jotain maistaa.
      Ihanaa kun saatiin näinkin kaunis päivä, vaikka ulkona ei täällä meillä olekaan kovin lämmintä.
      Kiitos Leena!
      Ps. Huiskat (tai huiskut, viuhkat jne.) ehdit mainiosti vielä askartelemaan.

      Poista
  2. Kiva idea ja käyttökelpoinen, kun vappuhuiskat voi käytön jälkeen laittaa kompostiin. Siellähän ne maatuvat (tikuista en tiedä).
    Teillä onkin iloisen keväinen kattaus. Mitähän ihanaa keltaisille lautasille vielä tulee?
    Ukkokullan kanssa vietetään vappua kaksin. Kuohari on jääkaapissa ja jotain pientä suolapaa sen ohessa myöhemmin illalla.
    Hauskaa vappua sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse huiskat kompostiin ja tikut voi ottaa uudelleen käyttöön, sillä ne ovat ihan puhtaita ja tuon servetin saa helposti irrotettua tikuista.
      Keltaisille lautasille tuli uusi suosikkiruokamme Kaura-broileripannu jonka resepti oli jokin aika sitten Kotivinkki-lehdessä. Meillä tehtiin sitä jo kolmannen kerran ja aivan ihanalta taaskin maistui.

      Poista
  3. Kaunis ja kiva koristelu 🤍 Iloista vappua sinulle!

    VastaaPoista
  4. Voitin instagramin kilpailussa vappukassin kahdelle. Tänään se saatiin meille ja pidimmekin sitten vappupiknikin miehen kanssa omalla takapihalla.
    Ihanat koristelut teit! Mukavaa vappua teille sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania tuollaiset voitot. Tänään oli kaunis ilmäkin joten kelpasi piknikille mennä.
      Kiitos ja samoin teille<3

      Poista
  5. Kivat vappukoristeet.
    Mukavaa vappua. 🎈🎈

    VastaaPoista
  6. Kiva koristelu idea.
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  7. Ihanan värikkäät vappusomisteet kattauksessa <3 Kiitos vinkistä! Täällä vietetään vappua maltillisesti kotosalla herkutellen churroilla ja munkeilla :) Hyvää vappua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväistä väriä koleuden keskelle. Kotosalla taitavat meistä useimmat vappua viettää.

      Poista
  8. Kiva koristeluidea!
    Töissähän sitä työnjuhlaa tietenkin vietetään ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa. Työniloa sinulle. Noinhan se vuorotyöläisellä useimmiten menee.

      Poista
  9. Kiva idea koristella. Minä kaivoin viime vuoden serpentiinit esille. Pom Pomit jäivät kaappiin kuitenkin. Hyvää vappua sinne blogikaverille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo, vaikka teinkin väärin, kuten yhden kuvan alla lukeekin :) Kiitos samoin sinulle, oikein hyvää viikonlopun jatkumista!

      Poista
  10. Toivottavasti siellä on vapunvietto sujunut mukavasti. Me olemme viettäneet vappua työn ilon merkeissä - niinkuin vappuun kuuluu - ja siihen päälle vähän kuohuvaa. Työt ovat olleet mallia pihatyöt ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavasti on täällä vappu sujunut. Vapunaatto oltiin kotona ja vapunpäivänä tultiin mökille. Kaikenlaista puuhaa rittää täälläkin.
      Kuohuvaa toki on täälläkin nautittu.

      Poista
  11. Herkullisen näköisen kattaukset sait aikaiseksi. Tarvitaan vaan hiukan viitseliäisyyttä ja mielikuvitusta.

    VastaaPoista
  12. Vitsit miten kiva servettihuiskaidea. Kaunis kattaus muutenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan väärin kieputin nuo tikun ympäri, mutta täydestä ne menivät.

      Poista