10/03/2021

Tätä meillä ei ole ennen maistettu



Tänään tehtin kävelyretki auringonpaisteessa, mutta kylmässä tuulessa. Tuulensuojassa oli hyvinkin lämmintä, mutta avoimella paikalla tuuli teki lämpötilasta aika hyytävän.

Sormenpäitä palelsi vaikka kädessä oli kintaat.




Kävelyn päätteeksi alkoi tehdä mieli jotain erityisen hyvää ja sellaista jota ei aiemmin ole maistanutkaan. Jo ennen kävelyä olin nähnyt Valion mainoslehtisessä kuvan, jossa näkyi ainakin minulle uusi tuote, kinuskikerma. 

Jo kinuski-sana saa makuhermoni kuplimaan ja kuvittelin mielessäni miten hyvältä se maistuisi. Olen aina vaan liian heikkona makeaan ja tätä tuotetta en nyt saanut mielestäni, vaan kirjoitin sen kauppalistaan. Tarkoituksenamme oli mennä kävelyn päätteeksi ruokaostoksille.



Olen niin hullu makean perään, että arvelin tuon kinuskikerman olevan niin hyvää, että voisin sitä hörppästä vaikka suoraan pullosta. Samalla kuitenkin mieleen tuli ajatus sen epäterveellisyydestä ja yliviivasin sen kauppalistasta.

Kävelyn jälkeen olin kuitenkin taas muuttanut mieltäni ja pullo kinuskikermaa ostettiin kotiin. 




Valion ohjeessa valmistetaan ensin tavallinen suodatinkahvi, joka kaadetaan laseihin tai mukeihin. Kinuskikerma vaahdotetaan ja se lusikoidaan tai pursotetaan kahvin päälle. Vaahdon päälle voi vielä laittaa koristeeksi vaahtokarkkeja tai strösseliä.

Kinuskikerma myydään 2.5dl:n pakkauksessa ja avattu pakkaus säilyy jääkaapissa n. 5 vrk. 

Kinuskikerma sopii paitsi kahvin kanssa, myös leivonnaisten täytteeksi ja siitä voi valmistaa helposti kinuskikastiketta keittämällä sitä reilut 10 min. välillä sekoittaen, kunnes kastike sakenee.
 



Hyvältä maistui kahvi kinuskikermavaahdon ja vaahtokarkkien kera. Tämä käy ihan jälkiruoasta, mutta ihan jokapäiväiseksi herkuksi tätä ei ehkä kannata valita.


Uskon että tätä ostamme toisenkin kerran kun haluamme herkutella.


MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💜💜💜





 

23 kommenttia:

  1. Kiitos tästä esittelystä, minäkin olen joskus ajatellut tämän testaamista. Minustakin kinuski ja makea on niin herkkua, mutta pitää rajoittaa välillä ostoksia, eikä itseä varten oikein viitsi leipoa - syön kaiken kuitenkin.
    Täälläkin on ollut hyytävän kylmää, varsinkin tuulisilla taipaleilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jo nimenä tuo kuulostaa niin hyvältä, eikä pettänyt maistettunakaan. Se siinä aina on vaara, että tulee syötyä ihan liikaa.

      Poista
  2. Wau - olipas mielenkiintoinen uutuus 😊.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä. En tiedä onko uutuus, minä ainakaan en ennen ole sitä huomannut.

      Poista
  3. Ihana herkkutuote <3 Kyllä sitä saa välillä herkutellakin. Tuo kahvi oli varmasti hyvää. Pitää kokeilla jälkiruokiin ja marjojen päälle. Aurinkoista viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se niin että välillä on pakko syödä epäterveellistäkin, kuten makeaa. Varmaan marjojen kanssakin sopisi hyvin.
      Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  4. Mmmmm! Tuo herkkujuoma olisi myös minun makuuni. Kinuskikerma on tuttu tuote, sitä löytyy nytkin jääkaapistamme. Valion sivuilta löytyy tiramisukääretortun ohje, johon kermaa käytetään. Tuota herkkua aion leipoa tulevana viikonloppuna (taas, olisiko kolmas kerta tämän vuoden puolella). Testaa sinäkin, uskon, että ihastut.
    Mukavaa maaliskuun jatkoa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiramisukääretorttu kuulostaa aivan ihanalta. Tiramisu on lempparijälkiruokiani. Uskaltaisikohan kokeilla, sillä tiedän jo etukäteen että tulisin syömään sitä ihan ahkyyn asti!
      Samoin sinulle, kivaa maaliskuun jatkoa ja mukavia hetkiä remontoinnin parissa!

      Poista
  5. Ooh pakko testata, herkkupeffa ja kahvihammas täällä terkuttelee ja toivottelee mukavaa viikon jatkoa. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, täällä toinen samanlainen :)
      Oikein kivaa loppuviikkoa sinullekin<3

      Poista
  6. Itse olen niin perusvaniljaisen ystävä, että ei heti herätä ostohaluja tuo, mutta johonkin leipomiseen voisi kyllä käyttää. Naurattaa tuo yliviivaus ;D Päässä käydään välillä hirmuinen tahtojen taisto, että ostetaanko herkkuja vai ei ;D meillä käytiin vähän aikaa sitten kesken lenkin kaupasta hakemassa suklaalevyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaniljanmaku on kyllä minunkin suosikkimakuja, mutta ei ole tämäkään huono!
      Meikin kävelylenkeillä ehkä poikettais kaupassa herkkuostoksilla, mutta kun tuota maskia ei ulkoiluun tule mukaan otettua niin kaupassa käyntikin jää.

      Poista
    2. Minulla oli tuolloin rahaa ja miehellä oli maski, joten ostos ja sen tekeminen jakautui sulavasti ;D

      Poista
  7. Kinuski ja kerma yhdessä, apua! Taitaa käydä niin, ettei tämäkään herkuttelija pysty tuota houkutusta vastustamaan :D Kirjoitan siis seuraavalle ostoslistalle tämän herkun, enkä pyyhi sitä yli ;)
    Kiitos vinkistä ja oikein hyvää sekä herkullista loppuviikkoa sinne sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta viserrä! Molemmat niin älyttömän hyviä! Älä pyyhi, ei kannata, sillä asia jää kuitenkin vaivaamaan ja ennen pitkää se on sitten ostettava :)
      Samoin sinulle!

      Poista
  8. No nytpä löytyi uutuus tuote jota en minäkään ole maistanut.
    Nam mikä herkkukahvi!
    Mukavaa iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin että kaikki muut ovat tätä jo maistaneet. Kahvi maistui kyllä ihanalta.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  9. Kinuski on kyllä niin hyyyväää!

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa uudelta, herkulta ja kätevältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole aiemmin tähän törmännyt. Hyvää!

      Poista
  11. Valiolla on paljon ihania juttuja. Koklaan uutuuksia mieluusti, mutta tätäpä en ole vielä ostanut...

    VastaaPoista