Sivut

perjantai 5. helmikuuta 2021

VÄÄRIN PÄIN



Tänään oikeastaan vasta ensimmäisen kerran huomasin miten äkkia aamuisin päivä valkenee. Piti oikein saunan ikkunasta ihastella valoa ja valkoisia hankia. 

Kyllä on mukavaa kun ollaan saatu tännekin oikea talvi ja aurinkokin jaksaa näyttäytyä. Lumitöitä on tehty ja tänäkin aamuna J oli jo aikaisin pihalla lumenluontihommissa. Minä en nyt voi auttaa, sillä jonkin aikaa pitää ottaa leikkauksen jälkeen rauhallisesti.

Leikkaus tehtiin keskiviikkona ja eilen tulin kotiin. Vointi on ollut koko ajan hyvä ja hoitohenkilökunnasta sairaalassa ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa.Melkein tuntui kuin hotellissa olisi ollut. Hiukan jännitin nukutusta, mutta ihan turhaan.






Lapsenlapsi on toivonut että kutoisin hänelle neonvihreät villasukat. Neonvihreät! Sellaista väriä minulla ei kotona ollut ja ajoimme Maarianhaminaan lankaostoksille. Lankakaupassakaan ei ollut neonvärisenä kuin kahta väriä sellaista lankaa josta villasukat voisi tehdä ja päädyin niistä toiseen, joka oli väriltään sekoitus keltaisesta ja vihreästä.

Takaisin kotiin ajaessa alkoi lumisade. Säätiedotus oli luvannut melkeinpä pelkästään aurinkoa joten ihmettelimme yhtäkkiä alkanutta pyryä.





Mutta kotiin päästyämme rupesi aurinko paistamaan kirkkaasti ja vain muutama lumihiutale leijaili hiljakseen maahan.




Aurinko lämmitti niin mukavasti että piti oikein mennä kesähuoneeseen kokeilemaan josko siellä jo olisi lämmintä. Ihan kesäisen lämmintä ei kuitenkaan vielä ollut, mutta sitäkin kirkaampaa, niin että silmiä sai siristellä.


Kotiin tultua aloitin sukkien kutomisen ja halusin tehdä hiukan muunlaiset kuin ihan yksiväriset. Neulekirjassa oli erilaisia malleja kuvioista joita voi sukkiin kutoa ja valitsin pääkallokuviot koska arvelin pojan tykkäävän niistä. 

En ole kirjoneuleiden tekoa kovin paljoa harrastanut ja langat tahtovat aina kiristyä liikaa sellaista tehdessäni. Sain kuitenkin pääkallot valmiiksi, mutta ne tietysti tulivat ylösalaisin. Miten tyhmä voi ihminen olla! 

Jos sukan aloittaa varren suusta, niin tietysti tuollainen kuva pitää kutoa väärin päin jolloin se sitten jalassa ollessa on oikein päin. Purin kaiken ja nyt mietin viitsinkö enää aloittaa noita kuvia uudestaan vai tyydynkö vaan raitoihin. Sitä miettiessä:


MUKAVAA VIIKONLOPPUA!

💀💀💀

 

24 kommenttia:

  1. Kohti kevättä ja valoisampia päiviä ollaan menossa 🖤

    Mukavaa viikonloppua myös Sinulle 🖤

    VastaaPoista
  2. Kauniita talvikuvia 💙 Maltti on nyt valttia ja sukkien kutominen on nyt ihan parasta puuhaa 💙 Pääkallo- vai raitasukat - molemmat ovat varmasti mieluisat. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sukkien kutomista ja talviurheilua TV:stä, siinä tämän viikonlopun ohjelmaa. Raitasukkiin päädyin.

      Poista
  3. Päivä on tosiaan jo paljon pidempi kuin jouluna, ihanaa.
    Sukkien neulominen on rentouttavaa.

    VastaaPoista
  4. Loved the photos! <3

    www.pimentamaisdoce.blogspot.com

    VastaaPoista
  5. Kauniin talvisia kuvia! Lunta näyttää teilläkin olevan ihan kiitettävästi. Meillä alkaa ihan kohta loppua lumenvarastointi paikat taloyhtiön pihalta. Toivoisin ettei nyt pyryttäisi enää lisää vaan tämä saisi riittää tältä talvelta.

    Hyvä, että sinun operaatio meni hyvin ja olet kotosalla nyt toipumassa. Täytyy vain muistaa nyt ottaa rauhallisesti.

    Harmittaa kun hartiani eivät enää kestä kutomista. Vaikka olen aikoinaan kutonut paljon en ole koskaan koulussa kudottuja villasukkia lukuunottamatta kutonut niitä vapaaehtoisesti itse.

    Ihanaa ja aurinkoista lauantai Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puhdasta valkoista lunta riittää nyt meilläkin. Toivottavasti te olette tämän talven osuutenne saaneet.
      Hartiat kyllä toisinaan väsyvät kutomisessa.

      Poista
  6. Hyvä asia, että leikkaus meni hyvin ja olet kotona tervehtymässä. Mielestäni parin viikon aikana on päivät pidentyneet huomattavasti. Vaikuttaa sekin, kun maa on valkoinen ja on ollut aurinkoisia päiviä. Aikamoisia pakkasia on ollut ja tuuli vielä tekee ilman vaikutuksen kylmemmäksi. Mulla ei nyt ole asiaa ulos. Onhan se kivaa aikaa, kun kevättä kohti ollaan menossa. Hyvää viikonlopun jatkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaus oli helppo toimenpide ja jo seuraavana päivänä olo oli vatsan arkuutta lukuunottamatta melkein normaali.
      Tänään on meilläkin -17 astetta, eli talven kylmin päivä.
      Sinulle myös mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  7. Tuo 80- ja 90-luku tekee taas kerran tuloaan ja niin nuo neonväritkin. Ainoastaan olen kaivannut puhvihihoja tuolta ajalta :)
    Nyt vaan parantelet siellä rauhassa ja neulot sukkia <3 Voimahaleja viikonloppuusi Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä itse tykkää neonväreistä, mutta kun poika toivoi niin tällä mennään😊♥️

      Poista
  8. Kaunis talvi on teilläkin.
    Varmasti ihana ja helpottava tunne, kun leikkaus on ohi ja on mukava kuulla, että kaikki sujui hyvin. Pikaista toipumista❤️
    Harmillista, kun sukkien kuviot menivät väärin päin ja iso työ hukkaan. Sukkien kirjoneuleohjeissa mallit on joskus tehty järkevästi jo valmiiksi ylösalaisin, useimmissa ei ja jos ajatuksissasi ja innolla ryhdyt hommiin, käy helposti noin.
    Leppoisaa helmiviikonloppua ❄️☃️🛷❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunista on nyt. Toipuminen on ollut nopeaa.
      Olin tosiaan niin innostunut tuon kuvion teosta etten ajatellut miten se valmiina neuleena näkyy. Tyypillistä minua!

      Poista
  9. Se on myöhäistä nyt, mutta jos olisit vaan jättänyt sen väärin päin olevan pääkallon paikoilleen ja kutonut siihen toiseen sukkaan sen oikein päin? Mukavaa alkavaa viikkoa ja hyvää toipumista sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toihan olisi ollutkin järkevää, mutta kuten sanot niin nyt se on myöhäistä. Sukat tulivat tänään valmiiksi ja niihin tuli raidat. Ne eivät ainakaan ole väärin päin :)

      Poista
  10. Olisit vaan tosiaan jättänyt sen ylösalaisin ja ehkä tehnyt vielä toisen mikä olisi ollut oikein päin vaikka helppohan se tässä on neuvoa 🤗😁 toivottavasti kuitenkin ollaan tyytyväisiä oli kuvio mikä hyvänsä. Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, mutta kun ei harmitukselta tullut tuo mieleen. Raitakuvio oli varmaan ihan hyvä valinta. Kiitos, olen jo melkein "normaali".

      Poista
  11. Tekin saitta lunta sinne ilmeisesti muuta maata myöhemmin? Kyllähän kunnon talvi on hienompi kuin kurakelit! Minä en ole koskaan kutonut sukkia, virkannut kyllä. En varmaan osaisikaan ainakaan mitään noin monimutkaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumi tuli tosiaan tänne hiukan myöhemmin kuin mantereelle, mutta nyt sitä kyllä on ihan kivasti.
      Ei sukkien kutominen ole vaikeaa. Kantapää on aloittelijalle se hankalin kohta, mutta senkin oppii aika pian.

      Poista
  12. Hienoa, että leikkaus meni hyvin. Sääkin näyttää siellä aivan mahdottoman kauniilta.
    Ylösalaisin olevat pääkallot olisi saattaneet olla ihan hauskat vastaanottajasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaus meni tosi vaivattomasti ja kokemuksrsta jäi vain hyvät muistot. Voi olla että päällään seisovat pääkallot olisivat olleet ihan ok, mutta jätin ne sitten kuitenkin pois ja tyydyin tylsiin raitoihin😁

      Poista