12/12/2020

Joulun TOP 3



Joulu lähestyy ja huomenna ollaan jo kolmannessa adventissa ja Lucian päivässä.


Näin At Maria's blogissa kivan Joulun top 3-postauksen ja päätin itsekin toteuttaa sen.


Tässä tulevat minun Joulun top 3:

JOULURUOAT:
 1. Graavi lohi, mieheni valmistamana
                       2. Rosolli eli turkulaisittain sallatti. Sitä pitää aina olla.
                       3. Kinkku. Sitä meillä aina on, mutta ilmankin voisin olla.

JOULUJUOMAT:
 1. Täyteläinen punaviini
                         2. Julmust
                         3. Kuohuviini, erityisesti kalan kanssa

JOULULAULUT:
 En ole erityisesti joululaulujen ystävä ja varsinkaan iloiset
                         "tonttuhyppelyt" ja vastaavat eivät sytytä yhtään. Mieluummin
                         kuuntelen jouluna hiukan surumielisiä lauluja.
                        
                         1. Taivas sylissäin. Tämän laulun Suvi Teräsniskan laulamana
                            löysin vasta vuosi sitten ja se on aivan ihana.
                         2. Sydämeeni joulun teen. Vesku Loirin esitys on aina yhtä
                             kaunis.
                         3. Heinillä härkien kaukalon.
                   
                            


JOULULEFFAT:
: Apua, nyt tuli ylivoimainen kysymys. En tiedä yhtäkään
                        joululeffaa nimeltä. Muutaman olen nähnyt, mutta en
                        näyttelijöitä, saati leffojen nimiä muista.

JOULUN AJAN HERKKU:
 1. Juustot
                                     2. Näkkäri tai Ahvenanmaan musta leipä, jossa
                                        päällä kinkkua sinapilla, tai graavilohta
                                     3. Mäti, smetana ja sipuli

JOULUMAKEINEN:
 1. Tyttären tekemät toffeet
                             2. Vihreät kuulat
                             3. Suklaakonvehdit




JOULUN PARAS HETKI:
 1. Aattoiltana kun lapset ovat avanneet
                                       viimeisetkin lahjapakettinsa ja voidaan
                                       rauhoittua vain "olemaan".
                                    2. Kun koko perhe asetutaan ruokapöytään ja
                                       nautitaan rauhassa pöydän antimista
                                    3. Joulun parhaisiin hetkiin kuuluu myös se päivä
                                       kun kaikki joulujutut korjataan kaappeihin ja
                                       toivotetaan kevät tervetulleeksi!

JOULUTEKEMISET:
1. Kynttelikköjen ja tähtien esille laittaminen pikkujouluna
                               2. Pöydän kattaminen kauniiksi aattona
                               3. Se hetki kun kaikki on valmista aattona, eikä stressistä
                                  ole tietoakaan






JOULUN AJAN LEIVONNAINEN:

 1. Taatelikakku. Onnistuessaan
    se vie kielen mennessään, mutta noin joka
    toinen kerta se minulta epäonnistuu, joten
    aina pitää varata tuplamäärä tarveaineita
    jotta voi tehdä uudenkin yrityksen

  2. Piparkakut. Aina yhtä hyviä ja taikinana vieläkin
     parempia. Taikinan ei tarvitse olla itse tehtyä.

  3. Joulutortut. Nämä ovat hiukan sellainen pakollinen,
     eikä nitä oikein kukaan jaksa ruoan päälle syödäkään.



JOULUPUKEUTUMINEN:
 1. Aattona "hiukan parempaa päälle"
                                      2. Oloasu, eli mukavalta tuntuvaa
                                      3. Yöpaita

JOULUMIELEN TUOJA:
1. Perheen kokoontuminen 2. Siivottu koti
                3. Kun saa seurata lasten riemua mieluisten lahjojen saamisesta

JOULULAHJATOIVE:
Tänä vuonna olemme päättäneet ettei aikuisten
kesken lahjoja vaihdeta, joten toivon ainoastaan että kaikki saamme olla terveitä
jotta pääsemme yhdessä viettämään joulua
            
                              



Koristelimme kuusen jo eilen ja nyt ehditään sen valosta nauttia ennen joulua. Joulun jälkeen ei montaa hetkeä enää kuusta pidetä, joten parempi ottaa se esille ajoissa.

Joko sinulla on koti koristeltu jouluun?




 

37 kommenttia:

  1. Paljon samoja tapoja meidän joulussa. Joulu koristellaan näinä aikoina mutta joulukuusi tuodaan sisälle aatonaattona tai aattona. Usein niin, että kuusi on juuri koristeltu hetki ennen kun Turku julistaa joulurauhan. Iloista joulun odotusta teille ja hyvää Joulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samojen kaavojen mukaan monien joulut menevät. Traditiot ovat mukavia olemassa, helpottavat aika tavalla elämää tietyissä kohdissa. Mietittiin tyttöjen kanssa minkä jouluruoan voisi karsia pois, mutta vaikeaa oli. Jos kaksi halusi karsia jonkun, niin kolmas halusi ehdottomasti sen säilyttää :)
      Oikein mukavaa joulun odotusta teillekin!

      Poista
  2. Paljon on samoja juttuja täälläkin. Tosin tämä joulu on ehkä erikoisin ikinä. Joulu rakentuu kuitenkin pala palalta. Ja paljon on jo tehtykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monella jäävät varmaan läheisten tapaamiset hiukan vähemmälle tänä jouluna. Pikkuhiljaa tekemällä vältytään enimmiltä stresseiltä.

      Poista
  3. Siivousta meilläkin sitten enemmin lähempänä joulua. Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  4. Yksi meitä erottava tekijä: sinä taidat olla jouluihminen, minä en! Joistakin noista luettelemistasi olen kyllä samaa mieltä. Inhoan joululauluja, jotka alkavat raikaamaan jo lokakuussa! Lahjaksi meille ja muille toivoisin, että tuo korona viimeinkin saataisiin taltutetuksi. Eikö se olisikin hyvä lahja?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No en panisi pahakseni vaikka yhtenä vuonna joulu jätettäisiin kokonaan väliin, mutta kun ei niin kuitenkaan tehdä, niin sitten tykkään koristella valoilla. Joululauluja en jaksa kuunnella juuri ollenkaan. Koronan taltuttaminen olisi koko maailmalle se paras lahja.

      Poista
  5. Joulu on täynnä perinteitä, eikä siis ihme, että moni mainitsemasi asia on tuttua omassakin joulussa. Tämä on aika kiva kooste, jonka taidan toteuttaa itsekin. Puutarhasta ei juuri nyt riitä kerrottavaa.
    Hyvää Lucian-päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän tuo on että perinteisellä kaavalla paljoltikin mennään. Toteuta ihmeessä, tulen sitten lukemaan.

      Poista
  6. Kiva joulumielen postaus.
    Kuusi on ollut jo viikon koristeltuna ja jouluun valmistaudutaan pikkuhiljaa.
    Ihanaa joulun odotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mamma63. Sielläkin aikainen kuusenkoristelija.

      Poista
  7. Oli kiva lukea asioita joulustanne. Putkiremonttiin liittyviä töitä on vielä kesken enkä ole tehnyt oikein mitään joulun eteen. Olohuoneen olen yrittänyt pitää järjestyksessä. Kynttelikkö ja amaryllis ovat olohuoneen ikkunalla. Taitaa tänä vuonna jäädä viimeiselle viikolle jouluun valmistautuminen. Ennen olen pikkujouluna aloittanut pitämään joulua. Eipä sitten koronakaan haittaa niin, kun ei ole mitään erikoisia suunnitelmia. Oikein mukavaa joulua teille kaikille myös tyttöjen perheille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saavat remonttihommelit valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Joulukukkia ei meillä, ainakaan vielä ole. On niin vähän sellaisia tasoja joille kukkia voisi laittaa. Koronasta ei ole meidänkään jouluun haittaa, jos vaan kaikki perheenjäsenet pysyvät terveinä. Joulun toivotukset myös sinne<3

      Poista
    2. Kiitos! Epäilyttää, ettei tule valmiiksi. Toivottavasti olen väärässä.

      Poista
  8. Teillä on jo melkein täysjoulu :)
    Tää oli kiva koonti. Mietin, josko nappaisin mukaan.
    Kaunista adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pljon täydemmäksi se ei meillä tule. Parina viime vuonna en ole edes joululiinoja ottanut esille. Teepä sinäkin tämä haastepostaus, tulen lukemaan.

      Poista
  9. Minulle jouluruoista porkkanalaatikko on ihan ehdoton ykkönen, herkkuna suklaat ja joulutorttuset ja joululauluna jouluyö, juhlayö :)
    Ihanaa joulunodotusta sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on joka vuosi porkkanalaatikkoakin, mutta sen suosio on laskenut. Bataattilatikko sitä vastoin on saavuttanut suosiota.

      Poista
  10. Kivoja vastauksia ja moni oli sellainen, että olisi omallakin top3-listalla. Olin aivan unohtanut julmustin. Sitä on nyt alkanut saada täälläkin kaupoista, joten heti lähdettäväkin metsästään sitä. Ainakin viime vuonna oli monin paikoin myynnissä. Leppoisaa joulun odotusta sinulle Kristiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julmust on aina joulujuomalistallamme. Muistelisin että kun olin nuori, niin julmustia myytiin jollain suomalaisella nimellä, mutta en nyt saa nimeä mieleeni.
      Teille myös oikein hienoja askartelutuokioita ja ihanaa joulun aikaa!

      Poista
  11. Olipas kiva postaus. Taidanpa tehdä tämän haasteen kanssa, kiitos inspiraatiosta.

    Meillä on joulukuusi jo koristeltu, koska vietimme meidän nuoren perheen kanssa jo vähän etukäteen viikko sitten.

    Mukavaa joulun odotustua sinulle Kristiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun saa muutkin innostumaan jostain postausaiheesta.
      Oikein ihanaa joulun aikaa sinulle Tuulanneli! 🕯️💖

      Poista
  12. Ihania vastauksia mukaviin kysymyksiin. Minulla on hyvin samalainen maku kuin sinulla. Taatelikakku on joka joulu leivottava. Myös mätiherkut ja lohi kuuluvat joulupöytäämme. Voi miten kaunis kuusi teillä onkaan! Ihanaa joulun aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teija! Taatelikakku on niin nam. Mätiä voisin syödä vaikka kuinka paljon.

      Poista
  13. Aivan ihana ja tunnelmallinen haaste tai sitten ne oli nämä sun kivat vastaukset. <3 Samaistuin ja juu jouluna rauhallista taustamusiikkia, että saa rauhoittua jouluna.

    Ihanaa tätä viikkoa Kristiina. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulutunnelmia! Musiikki ihan hiljaisena taustalla, sillä kun meitäkin on niin monta, niin hälinää syntyy väkisinkin muutenkin.
      Ihanaa viikkoa sinullekin!<3

      Poista
  14. Tuli näistä kuvistasi todistettua, että vaikka itse tykkään koristella kuusen varsin askeettisesti tai mieluiten pelkällä valosarjalla, niin tosi kaunis on teidän omaan silmääni runsaasti koristeltu joulupuu, jossa on kiiltoa, mattaa ja maltillisen harmoniset värit.

    Meillä kuusi tuodaan sisälle yleensä aikaisintaan aatonaattona, jos sellainen on siihen mennessä ylipäätään hankittu, mutta tänä vuonna olin ennätysajassa ja kävin paikallisen puutarhan "kuusimetsästä" valitsemassa kuusen jo viime lauantaina. Puutarhalla on kätevä kotiinkuljetuspalvelu ja oma toivomukseni oli, että tuodaan jouluviikon alussa, mutta niinhän se pätkähti meille reippaan nuoren miehen iloisen hymyn saattelemana jo sunnuntaina :). Siellä se nyt autokatoksen seinään nojailee ja odottaa, että meidän kuusivastaava eli vanhempi poika tulee kotiin ja se onkin sitten tämän joulun paras lahja, kun kaiken epävarmuuden ja monien vaiheiden kautta sittenkin sai mahdollisuuden tulla pyhiksi Koti-Suomeen.

    En ole oikein pystynyt keskittymään jouluasioihin yhtään, kun suurin osa ajasta menee töissä ja loppu on mennyt ihan jäätävän raivausprojektin puitteissa. Saattaa olla, että sen jäljiltä meillä vietetään tämä joulu kirjaimellisesti kaapissa :).

    Teillä on varsin samankuuloinen joulunaika kuin meilläkin parhaimmillaan. Kaikkea hyvää, rauhallista ja mieluisaa teidän koko porukan jouluun Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika runsas, mutta vähävärinen on kuusemme. Aikaisemmin meillä oli monenkin värisiä palloja, mutta ne vein joskus kirppikselle ja nyt on jäljellä vaan valkoisia, hopeisia ja punaisia.
      Jos meillä olisi aito luonnon kuusi niin otettaisiin se sisälle aatonaattona, mutta tällainen kestokuusi säilyy hyvänä pidempään, joten se pääsee sisälle varastosta aikaisemmin.
      Teillä on hyvä palvelu kuusimyymälässänne. Ihanaa kun poikannekin pääsee kotiin joulua viettämään!
      Mikä raivausprojekti teillä on meneillään? Meillä on liiankin rauhallista ja välillä tulee aika pitkäksi. Voisipa antaa muutaman tunnin vuorokaudesta jollekin kiireiselle!
      Ihanaa joulun aikaa teillekin!<3

      Poista
  15. Hauska joulupostaus! Mukava lukea ja katsella. Meillä jouluhommat ovat ihan "vaiheessa" :D Työpäivän jälkeen ei oikein ehdi ja jaksa. Jahka tässä joululomalle jään, niin pistän vipinää puntteihin ja hihat heilumaan :D Hyvää joulun odutusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja. Me eläkeläiset voidaan tehdä näitä valmisteluja rauhassa kun työt ei häiritse. Oikein mukavaa joululomaa sinulle sitten kun sen aika koittaa💖🕯️

      Poista
  16. Ihana haaste - pitäisiköhän minun taas napata tämä sinulta :) Aika monta kivaa haastetta olen sinulta jo aiemmin kopionnut.
    Olemme selkeästi molemmat jouluihmisiä vaikka kaikissa vastauksissa en ole ihan samoilla linjoilla kanssa mutta aika monissa kyllä osuu ja uppoaa. Meillä koti ei ole vielä juurikaan koristeltu jouluun. Vasta ensi viikonloppuna se tehdään. Siivotakin pitäisi vielä lisää. Kivaa viikonjatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä. On aina mielenkiintoista lukea mitä toiset bloggaajat ovat keksineet samasta aiheesta. Sitten huomaa yleensä monta juttua mitkä olisi pitänyt itsekin laittaa :)))
      Siivottava meilläkin vielä on, mutta sen teen aika kevyesti kun siivosin hiukan paremmin viikko sitten.

      Poista
  17. Hei, minäpä nappaan tästä kiinni.
    Kiitos ja iloista joulua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepä niin. Mukavaa kun löysit blogiini.
      Oikein hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  18. Joulun perinteet ovat ihania ja säilyttämisen arvoisia. 🌲🎄🕯

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat. Toki pieniä uudistuksiakin on kiva kokeilla.

      Poista