27/01/2020

MITÄ NÄMÄ OVAT?



Tämä talvi on, ainakin tähän asti, ollut poikkeuksellinen, siitä kai kaikki voidaan olla jotakuinkin yhtä mieltä. Lappi hukkuu lumeen ja etelässä ei lunta ole ollenkaan.

Meillä päin on yhden kerran tänä talvena tullut lunta, ehkä noin sentin verran. Nyt on maa paljaana ja ruohikot vihertävät.

Tuulta on saatu melkoisesti ja yhtenä päivänä huomattiin että lintulaudalta oli katto lentänyt maahan. Nyt se on varmuuden vuoksi sidottu narulla kiinni.

Linnuille olisi tarjolla kuorittuja auringonkukansiemeniä, mutta linnut ovat tainneet löytää paremmat apajat, sillä pitkään aikaan ei ole yhtään vierailijaa laudallamme käynyt.
 



Pensaista puskee uutta vihreää. Mitenkähän käy jos kovat pakkaset ja lumipyryt kuitenkin tulevat tännekin?  Lehtien vihreä kilpailee huomiosta reunusnauhan kirkkaan vihreän kanssa. On se ruma, mutta toimii hyvin tässä viettävässä kukkapenkissä. Sitä on saatavissa hillitymmänkin vihreänä, mutta se väri tuntui olevan kaikkialta lopussa silloin kun sitä tarvitsin. 




Heinä, joka minulla kasvoi koko kesän ruukussa, on nyt syksystä saakka ollut maahan kaivettuna ja näyttää voivan hyvin. Se sopii kyllä paremmin ruukkuun mielestäni, joten kevään tullen laitan sen taas ruukkuun, jos on silloin vielä hengissä.
 



Lintulaudan alle on tipahtanut auringonkukan siemeniä. Nyt maasta nousee joitain vihreitä alkuja, enkä tiedä ovatko ne auringonkukan alkuja, vai syksyllä istuttamiani sipulikukkia. Asia selviää kunhan hiukan kasvavat.

Osaatko sinä näistä pienistä aluista sanoa mitä ovat?
 



Hopeahärkki jonka viime keväänä istutin käytävän reunuskasviksi kapeana nauhana, on levinnyt niin suureksi matoksi että kohta pitää sitä ruveta karsimaan. 

Vaikka lunta ja pakkasia ei olekaan, niin vielä pitää malttaa jokunen kuukausi odotella että pääsee pihaa muokkaamaan.

Nyt on hyvää aikaa tehdä käsitöitä. Ja kyllä olen tehnytkin. Minuun on iskenyt oikea "neuloosi" ja en tekisi mitään muuta kuin kutoisin.



Nämä pitkät, polveen asti ulottuvat villasukat Marimekkokuviolla valmistuivat pari päivää sitten.

Kyllä ovat sormet kovilla näitä värkätessä, mutta kun on niin mukavaa puuhaa, niin ei malta olla tekemättä. 



Sukat on tehty tyttärelle, mutta en malttanut olla kokeilematta niitä omiin jalkoihini. Hyvin sopivat ja voi olla että teen itsellenikin tällaiset. Nyt kuitenkin ensin toiselle tyttärelle on tulossa samanlaiset, vaikkakin hiukan eri väreillä.
 



Tyttärentytär puolestaan sai tällaiset. 

Ulkoilu ja kävelylenkit ovat jääneet vähiin viime päivinä kun nojatuoli kutimineen vetää puoleensa. Nyt on kuitenkin ryhdistäydyttävä tuon asian suhteen. Sadetta on luvattu täksi päiväksi, joten viisainta lähteä liikkeelle nyt heti kun ei sada,  ettei sateesta myöhemmin tule este ulkoilulle. 


REIPASTA UUTTA VIIKKOA, TAMMIKUUN VIIMEISTÄ JO!

💗💗💗

12 kommenttia:

  1. Niinpä tammikuun viimeisiä päiviä eletään eikä talvesta tietoakaan. Kyllä näyttää, että siinä lintulaudan alla olevat siemenet ovat alkaneet itää. Kaikki muukin kasvillisuus on alkanut rehottaa, kun on lämmintä ja kosteaa. Muistan sellaisen kesäkuun alun, kun tuli lunta aika paljon. Puut ja maa oli valkeaa. Eihän se lumi kauan pysynyt, mutta kasvillisuus kärsi. Aurinko ja lämpö herätti ne uudestaan. Kyllä olet oikein sukankutoja mestari. Saako J myös sukat? Hyvää alkavaa viikkoa ja lenkkeilyilmoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika outoa säätä ollakseen keskitalvi. Saa nähdä mitä noista siemenistä kasvaa. Toivon ettei lunta enää tule, eikä sitten ainakaan alkukesästä.
      En nyt ihan heti ainakaan J:lle kudo kun entisetkin kutomani ovat vielä käyttämättä.
      Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  2. Mahtava sukkatehdas sinulla!
    Kaunista jälkeä :-)

    VastaaPoista
  3. Ihan mielettömiä villasukkia wow. <3

    Nyt on kyllä oudoista oudoin talvi, mutta tuleeko vielä takatalvi, se jopa nyt hirvittää, kun on jo tuudittautunut valheelliseen kevään tuntuu.

    Kivaa uutta viikkoa sinne. Kristiina.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiia. Sepä se onkin pahinta kun jo luulee ettei talvea tulekaan ja sitten jonain aamuna kun katsoo ikkunasta ulos, niin lunta on vaikka kuinka paljon :(
      Kiitos samoin <3

      Poista
  4. Oi miten ihania villasukkia olet tehnyt. Minä olen virkkaillut koreja pitkästä aikaa. Tänään (olen sairaslomalla) tein yhden korin taas lisää :)
    Ihanaa viikkoa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korisi ovat kyllä kauniita ja aina tarpeellisia.
      Toivottavasti olet pian kunnossa.
      Samoin kiitos<3

      Poista
  5. Teillä onkin ihan mukava talvinen keli.
    Kiitos Suvi!

    VastaaPoista
  6. Ei ole liikoja lumia meilläkään.
    Ihanat villasukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumesta ei tänä talvena välitetäkään. Tulkoon kevät!

      Poista
  7. Kyllä nuo taimet jotain sipulien taimia ainakin suurimmaksi osaksi ovat, sillä niissä ei erotu auringonkukkien kahta sirkkalehteä. Sipulikasvit ovat yksisirkkaisia.

    VastaaPoista