04/12/2018

JOTAIN LÄMMINTÄ



Jotain lämmintä. Niin oli otsikoitu tämän viikon PIENI LINTU-blogin haaste. Aika monelle meistä varmaan tulee lämpimästä mieleen villasukat. Villasukat, jotka joku on omin käsin kutonut ja ajatellut lämpimiä ajatuksia hänestä jolle sukat kudotaan. Kuvitellut mielessään miten sukat valmistuttuaan lämmittävät saajan jalkoja.

Tai voihan olla että kutoja kutoo sukkia itselleen ja välillä sovittaa puolivalmiita sukkia jalkaansa.

Tai ehkä sukat pääsevät joulumyyjäisiin, josta joku ne ostaa vaikka lapsenlapselleen. Aattona paketista löytyvät sukat eivät ehkä juuri sillä hetkellä ole pienen lahjan saajan toivelahja, mutta kun kaivataan lämmikettä saappaisiin tai luistimiin, niin silloin nuo samaiset sukat ovat tärkeät ja mieluisat.





Puupino, joka on pinottu mökin pihasaunan oven viereen riittää tuomaan lämpöä ja ihania löylyjä moneksi saunomiskerraksi. Mikään ei voita sitä tunnetta kun on puuhailtu päivä ulkona, joko pihahommia tehden tai paikkoja kohennellen ja  kun sitten pääsee ihanan pehmeisiin löylyihin. Saunan leppeissä löylyissä eivät ajatuksetkaan voi olla muunlaisia kuin lämpimiä.




Ja kun on kerätty myrskyn irrottamia oksia pihalta ja ne poltetaan rannassa. Tulen lämmössä istutaan ihan hiljaa, ihaillaan loimuavaa tulta ja voidaan olla vaikka ihan hiljaa, jokainen omissa ajatuksissaan. Sanotaankin että elävää tulta ja merta voi tuijottaa tuntikausia, vaikka mitään erityistä ei tapahdukaan.





Jotain lämmintä on myös ollut ajatuksissa sillä joka nämä ruusut on saajalleen antanut. Ehkä saajalla on merkkipäivä ja antaja on halunnut muistaa häntä kauniilla kukkakimpulla. Tai ehkä antaja on vaan ajatellut lämpimiä ajatuksia hänestä jolle ruusut antoi.




Jotain lämmintä on myös ulkopöydän lyhdyssä jossa kynttilä palaa. Ja kun itse on ulkona ja katselee valaistuja ikkunoita sinisenä hetkenä, niin voi vain kuvitella sitä lämpöä mikä sisällä on. Ja kun sitten astuu sisään ja tuntee vastakeitetyn kahvin tuoksun nenässään niin ei voi olla tuntematta lämpimiä ajatuksia kahvinkeittäjää kohtaan.



Mitä itse olisit vastannut haasteeseen jossa aiheena on Jotain lämmintä? 

47 kommenttia:

  1. Kauniita lämpöisiä kuvi <3

    VastaaPoista
  2. Olipa siinä monta ajatuksia lämmittävää kuvaa joista lukijallekin tuli lämmin olo. :-)
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei sentään ihan tuskanhiki :)

      Poista
  3. Lämminhenkinen kuvasarja jutteluineen ❤️

    VastaaPoista
  4. Kivasti toteutettu haaste. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marina. Sulla olikin hiukan samanlaista lämmintä omassa postauksessasi.

      Poista
  5. Tää oli ihana!!
    Niin paljon asioita, joista tulee lämmin ja hyvä olo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niitä löytyy kun rupeaa miettimään.

      Poista
  6. Nuohon ovat hyviä poimintoja aiheeseen! Jotain lämmintä voi olla myös ihmissuhteissa!

    VastaaPoista
  7. The red roses are the warmest!

    VastaaPoista
  8. Niin lämpöisiä ajatuksia ja kuvia :)

    VastaaPoista
  9. Jestas miten ihania ja lämpöisiä kuvia. Ihastuin niihin jokaiseen erikseen . Kiitos sinulle .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit vapaasti lämmitellä niiden lämmössä :)

      Poista
  10. Ihanan tunnelmallisia ja jouluisiakin kuvia. Hyvin olet vanginnut hetken
    tunnemat kuviisi. Hyvä Kristiina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun tunnelmat hiipivät väkisinkin kuviin vaikka eivät varsinaisia joulukuvia olekaan.

      Poista
  11. Oletpa kuvannut ihana asioita, mitkä lämmittävät niin mieltä kuin kehoa. ♥

    VastaaPoista
  12. Onpa kauniisti toteutettu haaste. Tuli hyvä ja lämmin mieli! Lämpimiä ajatuksia sinulle. ❤️

    VastaaPoista
  13. Vastaukset
    1. Tähän oli kiva osallistua. Samoin sinulle, mukavaa myöhäisiltaa ja hyvää yötä!

      Poista
  14. Tässäpä oli paljon lämmikettä. Tuosta puupinosta tuli mieleeni isäni puupinot: kellään eivät olleet pinot yhtä jämptisti suorassa.

    Mä olen viime aikoina saanut juoda kaakaota iltaisin. Helteellä ei oikein kaakaokaan tunnu oikealta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hienon näköistä kun puut ovat viivasuorassa rivistössä. Helteellä ei tosiaan kaakao maistu, mutta kylmällä se on ihanaa ja jos juo sitä iltaisin, niin taitaa nukahtaa helpommin.

      Poista
  15. Hienot lämpimät sinulla!

    VastaaPoista
  16. Kivasti toteutettu haaste - ja kuvasihan ovat aina upeita!
    Villasukka-addiktilla on puikoilla taas yhdet sukat tulollaan - työtä tosin hillitsee välillä kylässä käyvä tyttären Micu-kissa, jolta langat on pakko piilottaa;)
    Ihanaa joulunaikaa, Krisse <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lady. Mulla kanssa on kudin kädessä ja tarkoitus olisi jouluksi jotain saada valmiiksi. Micu voikin tehdä sukan kutomisen sinulle piirun verran haasteellisemmaksi.
      Sinulle myös oikein ihanaa ja rauhallista joulunaikaa ja hyvää huomista Itsenäisyyspäivää!

      Poista
  17. Ihanat villasukat. <3 Niin on näissä pimeissä säissä jotain lohdullistakin, saa pukeutua villasukkiin, laittaa jouluvalot, kääriytyä shaaliin ja lötkötellä enemmän hyvällä omallatunnolla. Poltella kynttilöitä ja takkaa. Kyllä tämä tästä.

    Ihanaa keskiviikkoa Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukat on. Valoja on laitettu vähän sinne ja tänne ja voi kun nautin niiden tuikkeesta.
      Samoin sinulle<3

      Poista
  18. Tässä on kin monia lämmöntuojia kauniisti kuvattuna. Erityisesti viimeinen kynttiläkuva lämmittää tunnelmallaan. Villasukat sitten lämmittävät konkreettisesti: itse en osaa neuloa, mutta onnekseni olen saanut villasukkia lahjaksi, joten jalat pysyvät lämpiminä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia. Onni on ystävät jotka valmistavat villasukkia!

      Poista
  19. Kauniita tuokiokuvia erilaisten lämmönlähteiden äärellä.

    VastaaPoista
  20. Loimuava tuli on aina lumoava! :)

    VastaaPoista