14/11/2018

NE KAUNIIT KESÄPÄIVÄT

Näin mukavan kesäisen haasteen TUPLASTI TERAPIAA - blogissa ja päätin osallistua siihen.

Haasteessa esitellään kuusi omaa kesäkuvaa ja kerrotaan miksi juuri nämä kuvat ovat valikoituneet haasteen kuviksi. Haaste on nimeltään KUUSI KUVAA KESÄSTÄ-TEEMANA VALOKUVAUS.

Osa kuvista on varmaan tuttuja vanhan blogini (Mökki ja koti Ahvenanmaalla) lukijoille. Mutta ei haittaa , sillä kesää on aina kiva muistella uutta kesää odotellessa.

Tässä tulevat valitsemani kuusi kuvaa:






Ensimmäinen kuva on mökiltämme ja siinä kukkivat iki-ihanat unikot. Tämän kuvan valitsin, koska mielestäni kuvan kivana yksityiskohtana ovat nuo ohuen ohuet kukkavarren haituvat ja mökki näkyy mukavasti taustalla. Ja onhan unikko kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan ihana kukka!




Toinen kuva kuvaa mielestäni täydellisesti sitä millaisena ajattelen hienon kesäpäivän: sininen taivas ja yhtä sininen meri, harmaat kalliot ja keskipäivän pysähtynyt tunnelma, jolloin ei ole mitään pakkoja vaan voi elää hetken ihan sellaisena kuin se parhaimmillaan on.




Alkukesän kukkivat omenapuut taustanaan sininen vesi. Tuolla haluaisin kasvaa jos olisin omenapuu!




Ja voiko kesäisempää tapahtumaa olla kuin lapset menossa uimaan? Ensin hiukan arastelua ja empimistä, menenkö sittenkään? Vaan kun on uskaltanut kastautua niin sitten vedestä ei tullakaan ylös ennenkuin huulet sinertävät ja hampaat kalisevat!




Autio talo kukkivien puiden katveessa - aina yhtä sykähdyttävä näky. Miettii saisiko tuosta talosta vielä asuttavan ja minkälainen perhe sinne voisi muuttaa?

Vai saako vanha talo vaan rapistua paikoilleen?





Viimeinen, mutta ei suinkaan vähiten kesäinen kuva. Nuo lukuisat tuulessa ja auringossa lepattavat värikkäät liput purjeveneiden mastoissa saavat väkisinkin hyvälle tuulelle!

Pikkukaupungissa kesävieraita, iloista menoa, lokkien kirkunaa, lasten riemua ja kaikilla hyvä mieli!




Tämän haasteen säännöt ovat seuraavanlaiset:

- postaa kuusi kuvaa kesästä ja kerro miksi juuri ne haluat julkaista
- lähetä haaste eteenpäin yhdelle tai useammalle. Halutessasi voit 
  kommentoida linkin kera TUPLASTI TERAPIAA - blogiin  jossa listataan 
  myöhemmin haasteeseen osallistuneet

Ilmoita vielä kommentoidessasi Tuplasti terapiaa-blogiin saako kuvasi julkaista postauksessa (ilmoitetaan kenen kuva, tietysti), johon kerätään yksi kuva jokaiselta osallistuneelta.

Tässä linkki TUPLASTI TERAPIAA - blogiin.




22 kommenttia:

  1. IHANAA!
    Katsoin kuvia niin haltioissani - kesän lämpö oikein vyöryi tänne harmauden keskelle. Ehdin jo ajatella, että tähän mäkin haluan mukaan. Ja niinpä vain olitkin haastanut minut! JES!
    Nyt kuvia selaamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt sitten vaan kuvia valitsemaan! Kiva kun otit haasteen vastaan.

      Poista
  2. Hienoa kun osallistuit! Kiitos ja upeita kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli niin kiva aihe etten voinut olla osallistumatta.

      Poista
  3. Upea postaus ja todella mahtavat kuvat!

    VastaaPoista
  4. Onpa kerrassaan ihanat valokuvat kesästä. Tuo omenapuiden rivistö näyttää hauskalta ja lasten uimaan meno niin tutulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoja hetkiä menneestä kesästä. Toivottavasti ensi kesä tuo samanlaisia!

      Poista
  5. Oi että, miten hienoja muistoja menneestä kesästä! Kauniit kuvat valitsit ❤

    VastaaPoista
  6. Hyviä kuvia olet valinnut! Tuosta purjeveneiden lippumerestä tulee monta omaa muistoa mieleen ja kuva oli kovin tutunoloinen!

    VastaaPoista
  7. Ihania kuvia ja tunnelmia♥

    VastaaPoista
  8. Voi miten ihania kesäkuvia ♥ Näistä tuli aivan mahtava fiilis!
    Kiitos tuhannesti haasteesta ja yritän vastata siihen ihan tässä lähipäivinä.
    Kivaa päivää sinne Ahvenanmaalle marraskuun harmaudesta huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein kiva kun tulet mukaan haasteeseen.
      Harmaata on, niinkuin varmaan sielläkin. Mukavaa päivää!

      Poista
  9. Jokainen valitsemasi kuva oli aivan ihana . Mutta missä kasvaa nämä omenapuut ? Kaunis vanha talo soisi vielä että siellä joku asuisi niin ihana piha mikä minun mielestäni ei ole ihan hoitamattoman näköinen .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Nuo omenapuut kasvavat Finströmissä, Tjudössä, siis Ahvenanmaalla.
      Talon pihaa ehkä joku käy hiukan hoitamassa, mutta talo on kuitenkin asumaton.

      Poista
  10. Turussa asuessani usein tulee tehtyä laivareissuja ruotsiin edestakaisin, mutta koskaan en ole Ahvenanmaalla käynyt, kun en tiedä mihin sinne menisi,missä olisi yötä,mitä kävisi katsomassa, vain tv;stä tulee ihailtua Ahvenanmaata,siellä on kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen entinen Turkulainen ja osa sydämestäni on vieläkin siellä.
      Ahvenanmaalla on paljon nähtävää, joten kannattaa tulla ehdottomasti ja suosittelen kesäaikaa, koska talvella on aika hiljaista. Vanhasta blogistani MÖKKI JA KOTI AHVENANMAALLA, http://frakenvik.blogspot.com/ näet enemmänkin Ahvenanmaata ja tuon blogin sivupalkista klikkaamalla Ahvenanmaa tai Ahvenanmaan vinkit löydät paljon tietoa Ahvenanmaasta. Kannattaa myös käydä Visit Ålandin nettisivuilla. Kiva kun kirjauduit lukijaksi, tervetuloa!

      Poista