Olemme vasta ihan alkuvaiheessa ruoanvalmistuskokeilujen kanssa, joten kovin paljoa emme vielä onnistumisista tiedä. Olemme valmistaneet ranskalaisia perunoita ja kalaa ja molemmista tuli hyviä.
Eilen J paistoi pizzaa airfryerilla ja se onnistui yli odotusten. Pohja oli juuri sopiva ja pizza oli mehevä ja maukas. Ritilä, jonka päälle pizza laitetaan paistumaan, on tässä koneessa n. 19cm läpimitaltaan, joten suuren suuria ei pizzoista tällä laitteella tule, mutta niitä voi saman tien tehdä useampia. J laittoi leivinpaperin pizzan alle ennen paistamista.
Minä puolestani tein pannukakkua airfryerilla ja siitäkin tuli suussa sulavan makuista. Ainoa vaikeus oli, kun kotoa ei löytynyt sopivan kokoista pyöreää vuokaa, joten kauppaan oli lähdettävä sellaista hakemaan. Airfryeriin sopii materiaalinsa puolesta kaikki sellaiset astiat jotka sopivat tavalliseenkin uuniin.
Tietenkään ei kylämme kaupoista löytynyt mitään sopivaa astiaa ja ostin sellaisia kertakäyttöisiä sokeriruokokulhoja, joista usein tarjoillaan markkinoilla kuumia keittoja. Ne kestävät 200 asteen kuumuuden ja hyvin ne kestivät pannukakun paistossa. Harmitti vaan kun niissä on aika korkeat reunat eikä pannukakkua saanut niistä ehjänä ulos, joten söimme sen lusikalla suoraan kulhosta.
Käväisimme vielä illalla kaupungissa parissa kaupassa, mutta kummassakaan ei ollut silikonivuokia jollaisia olisin ostanut. Ostimme sitten pienen, juuri laitteeseemme mahtuvan irtopohjavuoan, mutta sitä emme ole vielä kokeilleet.
Tuntuu, että tällä voi valmistaa suurin piirtein samoja ruokia kuin tavallisessa uunissa, mutta energiaa kuluu vähemmän koska tämä on kooltaan pienempi kuin normaali uuni. Uunin esilämmitystä ei tarvita, joten siinäkin säästyy aikaa ja energiaa.
Facebookista löytyy airfryer-ryhmiä joista saa paljon ohjeita ja vinkkejä airfryerin käyttöön ja reseptejä on netissäkin vaikka kuinka paljon.
Sieltä nappasin ohjeen pannukakusta, jossa samat aineet kuin tavallisessakin uunissa tehtävässä pannarissa.
- 1 muna - 1dl vehnäjauhoja - 2dl maitoa - 1rkl sulaa voita ripaus suolaa, sokeria ja vaniljasokeria
Paistetaan airfryerissa 180 asteessa n. 15 min. Tästä tulee kaksi annosta.
Tuntuu vähän siltä, että nyt minäkin innostun kokkailusta!
💛💛💛 |