14/10/2020

EI TULLUT TAKKIA, MUTTA TULI ....



Hei!


Tänään näytän sinulle viimeisimmän kirpputorilöytöni. Se löytyi kun käväisin pikaisesti kotikyläni Emmauksessa. Takkia olin itselleni metsästämässä, mutta eipä löytynyt takkia vaan tällainen kummajainen.

Kauniit värit kiinnittivät huomioni heti ja pitelin sitä kädessäni, kääntelin ja katselin ja laitoin takaisin myyntipöydälle. Katselin muita tavaroita, mutta mitään mielenkiintoista ei näkynyt. Palasin takaisin tämän esineen luo ja päätin kuitenkin ostaa sen. Hinta oli 4€. 

En tiennyt mihin sen laittaisin, eikä siinä ollut minkäänlaista ripustussysteemiäkään, mutta ajattelin että kaipa se johonkin hyllylle sopii.



En oikein tiedä mitä tuo kaiverrettu kuva esittää. Näyttää niinkuin siinä olisi kaksi rekeä tai kelkkaa, mutta mitä esittää tuo kädet pystyyn nostanut ihmishahmo? Olisi kiva tietää miksi taiteilija on ihmisen näin piirtänyt.





Taulun/levyn kääntöpuolella on tekijän signeeraus. Uppsala ja Sweden oli helppo lukea, mutta nimi on joku Paula tai Paulan ja sukunimi ehkä alkaa F-kirjaimella. Keksin että tuo kirjain etunimen perässä onkin ehkä v eli voisi olla von jotain.

Googletin nimellä Paula v F ja sain tulokseksi Paula von Freymann. Netistä löysin tietoa hänestä. Hän on v. 1939 syntynyt suomenruotsalainen keraamikko joka asuu Ruotsissa. Hän on työskennellyt mm. Rörstrandin porsliinitehtaassa ja v:sta 1972 hänellä on ollut oma keramiikkaverstas Uppsalassa. Hän valmistaa mm. ruukkuja, vateja, lautasia ja koristekeramiikkaa. Paula von Freymann signeeraa tekemänsä teokset joko "PvF" tai "Paula v F".

Yritin löytää netistä tämän ostamani esineen kuvan ja jotain samansuuntaista löysinkin, mutta en juuri tätä. No se ei minua haitannut. Oli kuitenkin mielenkiintoista että sain tietää tämän esineen tekijän ja suunnittelijan.

J kiinnitti tähän pikku tauluun ripustuslangan ja niin se voitiin laittaa seinälle, tai hyllylle jos niin haluttaisiin.





Meillä oli jo ennestään olohuoneen lasikaapin vieressä pikku taulu ja Lappi-aiheinen seinäkoriste. Sovittelimme tätä uutta hankintaa samalle seinälle ja siihen se tuntuikin sopivan mitä parhaimmin.
 





Ehkä oli hyväkin etten sitä takkia kirpparilta löytänyt, sillä silloin olisi tämä ehkä jäänyt  ostamatta. On se kaunis vaikka en kuvan sanomasta tiedäkään.


💜💜💜

 

12/10/2020

ONKO TÄMÄ NYT SITÄ?


Perjantain ja lauantain välisenä yönä iski flunssa joka sai olon tukkoiseksi ja päänsärkyiseksi. Finrexiniä join koko lauantain ja jouduin perumaan menon lauantaisiin synttärikutsuihinkin kun en halunnut ottaa riskiä tartuttaa muita. Harmitti, sillä tapaamiset ovat tämän vuoden aikana jääneet tosi vähiin. Tavallista varovaisemmaksi näinä aikoina on varmaan aika moni tullut ja ihan kauhealta tuntuu jos sattuu aivastamaan vaikka kaupassa. Aina kun on jotain hiukankin flunssaan viittaavaa oiretta, käy mielessä että onko tämä nyt sitä koronaa. Tuntuu että heti on joku tuijottamassa pahalla silmällä kun "sairas" on uskaltautunut asioimaan. Itselläni on allergiaa ja aivastelua ja kröhää on aika usein.

Tuo flunssa kesti tasan yhden päivän ja sunnuntaina olo oli jo ihan normaali. Mulla on näitä yhden päivän flunssia aina silloin tällöin.

Monena päivänä on ollut huono ja välillä sateinenkin ilma, mutta sunnuntaina paistoi aurinko täydeltä terältä houkuttaen ulos.

Pakkasimme reppuun kahvitermoksen ja voileipiä ja suunnistimme Herröön jossa tiesimme patikointireitin varrella olevan useita pöytiä joissa voisi juoda kahvit.




Aika moni muukin oli lähtenyt liikkeelle ihanaan syysluontoon. Kuljimme tuttuja polkuja ja näimme ohi lipuvan Ruotsinlaivankin. Kävi mielessä pari viikkoa sitten tapahtunut Amorellan pohjakosketus, mutta hyvin näytti purjehdus sujuvan, vaikka paikka on erittäin kapea. Kuvassa tuo kapeus ei vielä näy, sillä laiva on vasta saapumassa tuohon kapeaan kohtaan.

Löysimme pöydän ja penkit aurinkoisesta kohtaa ja istahdimme nauttimaan kahvista. Miten paljon paremmalta kaikki maistuu ja tuoksuukin luonnon keskellä.

Kahvihetken jälkeen kävelimme vielä rantaan ja jatkoimme sitten kulkuamme toista polkua pitkin takaisin autolle.




Mukava oli kulkea syksyisessä luonnossa auringosta nauttien. Mielessä kävi kuitenkin keväiset käynnit samassa paikassa. Vaikka syksyinen luonto on raikas ja ilma hyvä hengittää, niin kyllä tämäkin paikka on kauneimmillaan keväällä.




Toivon mukaan loputkin flunssan rippeet jäivät tuonne polulle. Ei ainakaan tarvitse pelätä ketään tartuttaneensa sillä vaikka muitakin oli yllättävän paljon liikkeellä niin alue on kuitenkin sen verran suuri ettei tungosta päässyt syntymään. Ja vastaantullessa, kuten ainakin täällä tapoihin kuuluu, tervehdittiin kaikkia vähintään hymyllä ja jatkettiin samantien matkaa.

Tämän päivän ohjelmasta ei suurempia suunnitelmia ole, mutta jos en muuta keksi, niin ainakin kaksi suurta mattoa odottaa hapsujen solmimista. Pyörälenkille en ehkä vielä uskaltaudu ja sääkin näyttää tänään vähän oikulliselta.




MUKAVAA PÄIVÄÄ JA SYYSLOMAA NIILLE JOILLA SELLAINEN MENOSSA ON!

💛💛💛

 

09/10/2020

RUOKAPÖYDÄN TUOLIEN UUDET VÄRIT



Oikein mukavaa viikonlopun alkua!


Nyt tulee jo ties kuinka mones kotipostaus, mutta kun tänäänkin satoi niin eipä tehnyt mieli lähteä ulos kuvaamaan vaikka kaupungissa käytiinkin, niin että jos ei olis satanut  olisin voinut näyttää teille vähän syksyistä Maarianhaminaa.

Mutta nyt kaupunkikuvien sijasta on tyytyminen kodin tuunauskuviin. Ja kuten usein, niin minä olen toiminut suunnittelijana ja J on sitten toteuttanut suunnitelmani. Hyvin toimii tämä meidän tiimi.

Ruokapöytä ja sen tuolit ovat palvelleet meitä uskollisesti jo kymmeniä vuosia. Aikanaan ne Iskusta ostettiin kun Turussa asuttiin ja ne ovat jo monessa muutossa kolhiintuneet. Ruokapöydän kansilevy on käytössä kulunut ja monen pienen ja vähän isommankin ruokailijan toimesta saanut yhtä ja toista raapua. Onpa käynyt niinkin että kuuma puurolautanen on kuluttanut pöydän pinnasta lakkaa pois. Mutta minusta nuo kaikki kolhut ja epätasaisuudet tekevät pöydästä vain entistäkin paremman ja varoitin J:tä tekemästä mitään pöydän pinnalle.

Mutta pöydän jalat ja tuolien selkänojat ja jalat kaipasivat kohennusta. Alkujaan ne on kuultomaalattu valkoisiksi, mutta tuo maali on ihmeesti kulunut pois ja valkoisen sijaan väri näytti paikoin melkein vaaleanpunertavalta.




Olin hiukan varovasti ehdottanut tuolien vaihtamista käytettyihin tuoleihin jotka ostaisimme jostain kirpputorilta, mutta siihen tuli J:ltä jyrkkä ei. Mietin itsekin että kun nämä meidän tuolit ovat kuitenkin hyvälaatuiset ja tukevat, eivätkä nitise ja natise, niin olisihan hiukan hullua vaihtaa ne joihinkin mahdollisesti huonompiin.

Mutta ainakin maalattava ne olisi. Mutta väri tuotti ongelmia, niinkuin aina kun jotain pitää maalata. Alkuperäinen valkoinen väri ei houkuttanut, sillä se tuntui jotenkin niin itsestään selvältä väriltä näihin kalusteisiin. Istuinosaa ei myöskään haluttu maalata vaan se jätettiin entiselleen. 

Selailin sisustuslehtiä ja pinterestiä ja vaikka mitä. Sellaisia pöytäryhmiä näkyi paljonkin joissa pöydän ympärillä on erilaisia tuoleja ja tykkään niistä kyllä, mutta nyt meidän tuolit ovat kaikki samanlaisia, joten mikä neuvoksi.

Sitten pälkähti päähän että voisihan samanlaiset tuolit maalata eri värisiksi ja sillä tavalla saada vaihtelua sisustukseen pienellä vaivalla.  Siihen ideaan sain J:n suostumaan ja nyt piti vielä miettiä mitä värejä käytettäisiin. Kotoa löytyi yksi kalustemaalaukseen sopiva puolikas purkillinen maalia joka voisi riittää pöydän jalkoihin. Purkissa se näytti harmaalta, mutta maalatessa osoittautui enemmänkin siniseksi. 

Ihan hyvä siitä sinisenäkin tuli. Lopulta pitkän pähkäilyn jälkeen halusimme tuoleihin kolmea eri väriä ja niin kahdesta tuli harmaita (Tikkurilan värikartan S500 Myrsky) kahdesta keskisinisiä (väri V353 Miete) ja kahdesta vedensinisiä (Y351 Pisara). Värit sopivat hyvin pöydän alla olevan maton väreihin ja myös muun sisustuksen väreihin.





Tuoleista tuli kuin uudet ja jos monivärisyyteen kyllästyy niin ne on helppo maalata uudelleen. Pöytä käännettiin niin että kaikkein kulunein paikka pöydän pinnasta on sellaisessa paikassa jossa me kahdestaan syödessämme emme koskaan istu, joten nyt kulutetaan uusia kohtia pöydästä!




Muutakin pientä fiksaamista tehtiin yhtenä päivänä. Yleensä tabletteja käytetään pöydällä. mutta me naulattiin ne seinälle kun tuntui että näytti liian tyhjältä. Haussa on vielä jotain muutakin uutta seinälle, ehkä joku hylly johon voisi laittaa samanhenkistä tavaraa kuin nuo tabletit. Ihanin löytö olisi jos tuon mustan peilin tilalle löytyisi isohko rottinkikehysteinen peili, mutta mistä sellaisen voisi löytää, en tiedä. Peilin vieressä on musta metallihylly, joten sen kanssa tämä peili sopii, mutta jotain pitää vielä tähän kehitellä.







Sain muuten vihdoinkin valmiiksi kaksi isoa mattoa joiden kutomisen aloitin jo kevättalvella. Ensimmäinen niistä jäi kesken kun korona aiheutti kutomispaikan sulkemisen, mutta nyt syksyllä sain sen valmiiksi. Toisen saman kokoisen kudoinkin sitten ennätysajassa ja huomenna on tarkoitus hakea molemmat kutomispaikalta kotiin. 

Miltähän ne täällä kotona näyttävät, vai tuleekohan niistä mökkimattoja, saa nähdä.

💙💙💙

 

06/10/2020

LASITERASSIN SYYSILME



Tänään vihdoin sai aikaiseksi hankkia syys/talvikukkia terassille.  Ja mitäpä muuta taas tälläkin kertaa ostin kuin callunoita. Ne ovat jo monta vuotta peräkkäin olleet ne kukat joita haluan katsella koko talven ja jotka kestävät hyvin ja varisematta.

Joskus olen kokeillut jotain muuta kukkaa, mutta aina palaan näihin. Nyt kun minulla on ollut kesäkukkina murattia, niin istutin callunat samaan ruukkuun kuin muratit. Otin vaan murattien kanssa samassa ruukussa kesän ajan olleet pelargonit pois. Jahkailin pelargonien talvettamisen kanssa, mutta päätin kuitenkin etten niitä säilytä talven yli. Nämä kaikki callunat ja muratit ovat lasiterassilla tänä vuonna, mutta aikaisemmin minulla on ollut samoja kukkia ihan taivasalla ja hyvin ovat selviytyneet lumesta ja talven kylmyydestä.

Laitoin myös jo muutaman lyhdyn terassia valaisemaan. Niissä on kaikissa ajastimilla toimivat led-kynttilät jotka ovat tosi luonnollisen näköisiä ja huolettomia ja ovat omiaan tällaiseen tilaan. 








Eilisen kauniin päivän jälkeen tänään onkin sitten vuorostaan sadepäivä, joten ulos ei tee mieli.  Eilen ulkoilimme ja kuntoilimme tämänkin päivän edestä ja teimme yli 30 km:n pyörälenkin. 

Noiden ulkokukkien lisäksi ostimme tänään pari purkkia maalia joilla on tarkoitus maalata ruokapöydän jalat ja tuolit. Ennestään ne ovat pöytälevyä ja tuolien istuinosia lukuunottamatta valkoiset. Valkoiset osat ovat kuitenkin haalistuneet ja kaipaavat uutta maalia pinnoilleen.  En halua kaikkien tuolien väriksi samaa, vaan värisävyissä saa olla hieman vaihtelua. Saa nähdä onnistuuko värivalinta kerralla, vai pitääkö tehdä useita kokeiluja.




Yksi pelargoni on vielä kaunis ja sen vielä säästin. Ei ehkä sovi oikein noiden callunoiden kanssa, mutta poiskaan en sitä vielä halua heittää. 

Mitään valoköynnöksiä en vielä laittanut. Ne saavat odottaa joulun aikaa. Nyt riittää valaistukseksi ja tunnelman luojiksi lyhdyt ja nuo kolme aurinkokennopalloa. Niihinkin on vielä riittänyt virtaa, mutta pilvisinä ja sateisina päivinä valo on heikohkoa. Saa nähdä syttyvätkö tänä yönä  ollenkaan.


SATEESTA HUOLIMATTA, OIKEIN IHANAA PÄIVÄÄ!

💧💧💧





 

01/10/2020

AURINKOINEN, AJATUKSIA HERÄTTÄVÄ SYYSKUU



SYYSKUU


Syyskuun kuvakooste kertoo aurinkoisista loppukesän päivistä:  sadonkorjuujuhlia,
harrastusten aloittamista kevät-ja kesätauon jälkeen, luontoa, punaisia mökkejä, pyöräilyä, kotoilua.

Sadonkorjuujuhlissa kävimme, vaikka ensin aioimme jättää koko tapahtuman väliin. Kävimme muutamassa pienemmässä paikassa, joissa vielä oli onnistuttu säilyttämään kodikas tunnelma. Viime vuonna erehdyimme menemään isoon tapahtumaan, jossa musiikki raikui taustalla kovaäänisesti ja väkeä oli kuin isommassakin kaupungissa. Toki siellä oli lapsille vaikka mitä vempelettä ja viihdykettä ja aikuisille löytyi ostettavaa laidasta laitaan, mutta väkisinkin tuli mieleen kaupunkien messut joissa jokainen yrittää kaupata omaa tuotettaan. Sellaisia tapahtumia on mielestäni jo ihan tarpeeksi ja näiltä Ahvenanmaan sadonkorjuujuhlilta odotankin jotain muuta, eli maaseudun elämän näkemistä pienesti. 

Harrastukset on aloitettu, vaikka korona-aika mietityttikin ja mietityttää yhä  niihin osallistumista. Ryhmät eivät ole suuria ja turvavälitkin tuntuvat olevan kunnossa. Tosin kudontapaikalla juomme kahvit keittiössä ja siellä istumme saman pöydän ääressä, joten siellä ei tarpeeksi etäisyyttä osallistujien välillä siinä tilanteessa ole. Olen itse koko korona-ajan pitänyt tiukkaa linjaa tuttujen ja ystävien tapaamisissa eli olemme tavanneet vain omia perheenjäseniämme. Nyt tämä harrastusten alkaminen toi minut taas lähemmäksi muita ihmisiä enkä tiedä miten siihen suhtautuisin. Pitäisikö jättää väliin harrastaminen kunnes tästä pandemiasta joskus toivottavasti selvitään, vai onko kuitenkin parasta elää mahdollisimman normaalisti, mutta kuitenkin varovasti tartuntariskit mielessä pitäen?

Miten te lukijat olette ottaneet syksyn ja sen tuomat haasteet vastaan? Menettekö harrastuksiinne ihan niin kuin ennenkin, käytättekö maskeja, teettekö töitä etänä, tapaatteko ystäviä?


NÄITÄ KYSYMYKSIÄ POHTIEN KAUNISTA SYKSYÄ IHAN JOKAISELLE!

💚💚💚