19/06/2024

Miten vietät juhannusta?



Juhannus - keskikesän juhla.

Tuota sanontaa en ole koskaan ymmärtänyt, sillä minulla ei keskikesä ole vielä juhannuksena, vaan vasta heinäkuun puolivälissä.

Nuorempi sukupolvi sen sijaan   ei varmaankaan tunne että keskikesä olisi vasta tuolla heinäkuussa, koska heidän kouluaikanaan kesäloma on yleensä päättynyt jo elokuun puolivälin paikkeilla, kun taas minun ikäisilläni kesäloma jatkui aina elokuun loppuun asti. Kouluvuosi päättyi aina toukokuun viimeinen päivä ja uusi lukuvuosi alkoi syyskuun ensimmäisenä.

Muistan aina miten kesä tuntui loputtomalta ja jo heinäkuun loppupuolella aloin odottaa kesäloman päättymistä ja koulun alkamista. 

Nyt taas tuntuu että kesät menevät aivan liian nopeasti.

Juhannus oli nuorempana tosi merkittävä juhla ja jos vaikka sairastumisen vuoksi joutui sen viettämään kaupungissa, niin se oli melkeinpä maailmanloppu. Kaupunki oli kuin aavekaupunki ja kaikki paikat oli suljettu pyhän ajaksi.

Nykyään on herätty siihen että yhä useampi viettää juhannuksen kaupungissa, joko olosuhteiden pakosta, tai ihan omasta halustaan ja heille halutaan järjestää mahdollisuus mukavan juhannuksen viettoon. Tämä on hyvä asia ja antaa enemmän vaihtoehtoja siihen millaisen juhannuksen, tai muun juhlapäivän, itselleen järjestää. 

Itse olen viettänyt juhannukset lähes poikkeuksetta mökkimaisemissa, joko isovanhempien mökillä tai myöhemmin omassa kesäpaikassa. Teini-ikäisenä tosin tuli muutama juhannus vietettyä kaupungissa. 
Nykyään minulle sopii juhannuksen vietto yhtä hyvin kotona kuin mökilläkin.

Miten sinä olet juhannuksia viettänyt?


HYVÄÄ JA TURVALLISTA JUHANNUSTA KAIKILLE!

🌸🌼🌿🌼🌸





17/06/2024

Pitääkö nuo kukat poistaa?



Tänään on lempipäiväni maanantai, mutta aika tylsä päivä on kuitenkin ollut. Sää on ollut sateinen, niin ettei ulos ole juurikaan asiaa ollut.

Illalla kuitenkin sää muuttui aurinkoiseksi ja lämmintäkin on. Pujahdin terassille katsomaan miten kasvit voivat ja hyvinhän ne näyttävät voivan.



Viimevuotinen ruohosipuli on innostunut kukkimaan ja houkuttelee pörriäisiäkin kukilleen. Nuo kukat ovatkin niin kauniita, upean värisiä, yksinkertaisia palleroita. On tästä ruokiinkin riittänyt ja riittää vielä pitkäänkin.





Luin kuitenkin kasvatusohjeista, että sen ei saisi antaa kukkia, sillä kukkiminen tyrehdyttää versokasvun ja kasvusto kuihtuu jo kesällä.

Kukkavarret olisi hyvä katkaista jotta kasvi ei siemennä liikaa. Mitähän haittaa siitä liiasta siementämisestä olisi?



Ja vielä, jos pääsee kukkimaan kunnolla, pitäisi se leikata alas uusien versojen kasvattamiseksi. Sen voi alasleikata 2-3 kertaa kesässä. Tämä saa kasvin kasvattamaan uuden, mehukkaan naatiston.
Ruohosipuli jaetaan kolmen vuoden välein, eli tämä omani pitäisi jakaa ensi kesänä.




Pitääköhän minun nyt sitten mennä leikkaamaan se alas? Miten raaskin poistaa kaikki kukkavarret ja muutkin varret, kun juuri olen niitä ihastellut!

Kokemuksia muilla tästä?


💜💜💜



14/06/2024

Nyt niitä tuli aika monta!



Nyt korttipostaus. Olen kerännyt viime viikon aikana tulleet kortit tähän yhteen postaukseen.

Ylimpänä oleva kortti tulee Japanista, Kobesta ja sen on lähettänyt Ayaka, joka työskentelee apteekissa. Ayaka aloitti kirjeensä kirjoittamalla ensin Hello! ja sitten luultavasti sama japanilaisilla kirjaimilla.
Kortin kuvatekstissä on viisaus: "Fabulous is health, happiness, home and cake". Siihen voin minäkin yhtyä :)



Seuraava kortti tulee USA:sta Kadynilta. Hän kertoo että muutti viime vuonna Australiaan ja on parhaillaan USA:ssa käymässä perhettään tapaamassa. Hänellä on kissa ja koira ja hän tykkää kahvista, musiikin kuuntelusta, lukemisesta ja kirjoittamisesta.





Marian, joka asuu Saksassa pienessä kylässä, lähellä Muncheniä kirjoitti tämän kortin. Hän työskentelee viimeistä vuotta ennen eläkkeelle jäämistään.





Japanista tuli toinenkin kortti, Akikolta. Akiko oli päässyt käymään Tokion Disneylandissa. Siellä vierailee 18 miljoonaa kävijää vuosittain ja se on ensimmäinen Disneyland joka perustettiin USA:n ulkopuolelle. Se perustettiin v. 1983, joten se vietti 40-vuotisjuhliaan viime vuonna.





Dorothy Hong Kongista muisti minua mustavalkokortilla. Onkohan rakkaudessa tullut mutka matkaan?




Tässä kortissa on kuva Etelä-Koreasta, jossa Allison asui vuoden ajan. Nyt Allison asuu Texasissa, jossa kortin lähettämispäivänä on ollut helteistä, 35 °C.





Kahvikortti tuli Vikiltä, joka rakastaa kahvia.  Viki asuu Edmontonissa Kanadassa.



Eckhardt, joka asuu Saksassa 50km:n päässä Hampurista, lähetti tämän kauniin kortin. Hän on työskennellyt 42vuotta Punaisella Ristillä ja on nyt ollut eläkkeellä kaksi vuotta. Hän soittaa rumpuja ja kitaraa rockyhtyeessä. 





Viimeinen kortti tulee Ruotsista. Sen lähetti postcrossing-ystäväni Hannele, joka on ollut viisipäiväisessä Postcrossing-tapaamisessa Ruotsissa, Öölannissa.
Varmaan tosi hieno matka ja paljon nähtävää. Korttiin on Hannelen lisäksi kirjoittanut, tai leimannut nimensä, kolmisenkymmentä muuta tuohon tapaamiseen osallistunutta. Kiitos Hannele ja te muut!

11/06/2024

Kesäkuun kolme kuvaa-haaste



Kesäkuusta on kolmannes mennyt ja nyt on hyvä aika julkaista 
"Vain kolme kuvaa"- kuukaudessa haaste.

Ensimmäinen K-alkuinen kuvani on KASVIMAA tai kasvilavat paremminkin. Tänä vuonna olen onnistunut paremmin kuin parina viime vuotena. Liekö syynä laadukkaampi multa vai ahkerampi kastelu, en tiedä. Salaattia on poimittu jo jonkin aikaa ja paljon on koko ajan tulossa uutta.


KOMPOSTORI on toinen kesäkuun sanani. Kotona käytän bokashi-menetelmää.  Mökillä taas on käytössä lämpökompostori ja kompostoiva kuivakäymälä, sekä niihin molempiin kevyemmät kompostorit jälkikompostointiin. Ei hienompaa tunnetta melkein ole, kuin se, kun saa kompostorista lapioida valmista hyvää multaa. Tätä ei varmaan ymmärrä muut kuin ne jotka itsekin kompostoivat!





Koska postikortit liittyvät niin tiiviisti nykyisin harrastuksiini, niin kolmas
k-alkuinen sana on ilman muuta KORTTI.

Postcrossing-harrastuksen puitteissa liityin Suomen postcrossingyhdistykseen ja tervetuliaislahjaksi sain sieltä nipun kortteja ja tarroja, joita voi liimata lähettämiinsä kortteihin. Jäsenet voivat myös yhdistyksen kautta saada tarjouksia postcrossingissa käytettäviin materiaaleihin.

Muiden haasteeseen jo osallistuneiden kuvia:









09/06/2024

Näitä kasvatan terassilla


Mitä terassillamme kasvaa?

Minäpä kerron. Yksi tämän vuoden hankinnoista on VUORIBAMBU (vuoriruokobambu) "Fargesia Murieliae". Siitä toivon useampivuotista terassikasvia. Talveksi se pääsee kesähuoneeseen ja toivon todella että se säilyy hengissä ensi kesäänkin.

- kasvaa n. 1-1.5m pituiseksi
- aurinkoinen tai osittainen varjoisa kasvupaikka
- ikivihreä ja erittäin kestävä





Vuoribambun ympärille istutin muutaman MEHITÄHDEN, jotka ovat innostuneet kasvamaan suuriksi kun ovat saaneet kunnolla vettä.




Kaiteen laatikoissa on mm. sinistä LOBELIAA. Ostin niitä neljä kappaletta ja istutin kaksi molempiin laatikoihin, mutta ne olivat niin jättimäisen reheviä, että arvelin multatilan loppuvan kesken heti alkuunsa. Niinpä kaivoin ne ylös ja jaoin kunkin taimen kahteen osaan. Nämä jaetut taimet istutin sitten uudestaan kaksi jakotainta per laatikko.  Toivon etteivät ne ottaneet nokkiinsa jakamisesta. Ainakin hengissä ovat vielä kun jakamisesta on viisi päivää.




Viime vuonna ostettu ja kesähuoneessa talvetettu SININATA "Festuca Intence Blue" ei näytä oikein hyvältä. Siinä on aika paljon ruskeaa, mutta vihreyskin on jonkin verran lisääntynyt, joten voihan se vielä selvitä.

Samaan aikaan tämän kanssa hankittu rungollinen PALLOTUIJA oli koko talven kauniin vihreä, mutta kevään tullen muuttui ruskeaksi ja kaikki oksat kuivuivat. En tiedä veinkö sen liian äkkiä kirkkaaseen kevätaurinkoon, vai mikä oli syynä, mutta se kuoli ja jouduin siitä luopumaan.




HAKUROPAJUN "Salix Integra Hakuro Nishiki" kanssa kävi yhtä huonosti kuin tuijan. Yritimme saada sitä vielä virkoamaan istuttamalla sen maahan, mutta kuollut mikä kuollut.

En kuitenkaan halunnut vielä luovuttaa hakuropajun kasvattamisesta ja hankin uuden täksi kesäksi. Siinä se nyt on istutettuna termoruukkuun ja näyttää hyvältä. Jos tämänkin menetämme, niin sitten luovutan. Sitten ei enää yhtään hakuropajua meille, ei sen paremmin maahan, kuin ruukkuunkaan.







Vaaleanpunainen PENSASHANHIKKI "Pink Paradise" on myös tämän kesän hankintoja. Saa nähdä miten viihtyy ruukussa.
- aurinkoinen kasvupaikka
- helppohoitoinen
- kukkii heinä-syyskuussa




Etualalla näkyy ihana PUOTAPILVI/HARSOTYRÄKKI "Euphorbia Hypericifolia", jota olen ihaillut jo monta vuotta kuvissa. Sen kukat ovat vaatimattomat, mutta niitä on valtavasti.
- kukkii koko kesän
- korkeus n. 20-30cm
- aurinkoinen tai varjoisa paikka

Poutapilven takana on PIKKUPIHLAJA-ANGERVO "Sorbaria Sorbifolia Sem"
- kukkii heinä-elokuussa
- kestää hyvin myös alasleikkausta
- kork. n. 1m




Tästä tykkään! Ruohosipuli on talvehtinut paikallaan ulkona laatikossa ja tänä vuonna siihen tulivat kukat. Kasvatan sitä enemmän kukkien kuin syömisen vuoksi koska tykkään niin sen ulkonäöstä kun se kukkii.

Pikkuisen salaattia mahtuu samaan laatikkoon.




Tuon ison puisen laatikon lisäksi terassilla on toinenkin iso laatikko, nimittäin laastipalju. Siihen kylvin KÖYNNÖSKRASSIA. Yksi ainoa siemen iti ja näytti tosi orvolta isossa laatikossa. En ruvennut sen enempää odottamaan josko joku toinenkin siemen rupeaisi vartta työntämään, vaan istutin samaan laatikkoon valkoisen LOBELIAN. Ajattelin, että jos krassi innostuisi kasvamaan, niin valkoisen kanssa se sopii hyvin samaan laatikkoon.




Terassin kaiteessa on vielä kaksi muutakin parvekelaatikkoa. Niihin istutin PELARGONIAA, LOBELIAA ja HOPEAPUTOUSTA. Lobeliat ovat ne toiset puolikkaat noista jaetuista lobelioista.
 



Näillä mennään tämä kesä. Yhteen laatikkoon olen kylvännyt HAJUHERNETTÄ, mutta siitä on näkyvissä vasta parin sentin alut kun olin hiukan myöhään liikenteessä niiden kanssa. Odotan että se kasvaessaan rönsyilisi kauniisti laatikosta alaspäin. Saa nähdä onnistuuko.


Tänään saatiin herätä sateen ropinaan ja aika suloiselta se kuulostaa pitkän kuivuuden jälkeen. Sadevesiastia on täpötäynnä ja käänsinkin tuon juoksuputken nokan toiseen asentoon ettei astia enempää täyty.

On se kumma, kun joka kevät/alkukesä tuntuu että yhtä paljon joutuu uusia kasveja hankkimaan, vaikka aina ajattelee, että tällä kertaa pääsisi vähemmällä. Pakkohan noita ei tietenkään ole hankkia, mutta kun tuovat kuitenkin niin paljon iloa elämään niin ei voi olla hankkimattakaan.


MUKAVAA PÄIVÄÄ!

💦💦💦




06/06/2024

Katoavaa kauneutta



Mitä nämä ovat?




Ensin niitä oli vain muutamia....



sitten yhä enemmän...



...ja kun  ohi mennessäni hiukan hipaisin, niin oli  lopulta mahtava keko pöydällä.



Pionithan siinä olivat pudottaneet terälehtensä. Vielä eilen olivat täydessä loistossaan.


IHANAA PÄIVÄÄ!

💗💗💗

05/06/2024

Kortti Iso-Britanniasta ja postikortit omista kuvista



Blogini, jossa esittelin saamiani postikortteja, ei oikein saavuttanut lukijoita. Niinpä päätinkin yhdistää sen blogin tähän blogiin ja vastaisuudessa näytän kortteja täällä. Toivottavasti tämä ei aiheuta lukijakatoa täällä "varsinaisessa" blogissani.

Tässä esittelen pari päivää sitten saamani kortin, joka tuli Julialta. Tämä oli kolmas kortti jonka Iso-Britanniasta sain ja ihan ensimmäinen karttakortti. Tykkään kun siinä on merkattuna vain tärkeimpiä ja kuuluisimpia paikkoja, ja kivat piirrokset koristavat kuvaa. 

Julia kirjoitti korttiin että hän oli juuri palaamassa viikon matkalta Isle of Wightiltä (näkyy kartassakin ihan eteläosassa), jossa hän oli käynyt patikoimassa.
Kortin hän oli postittanut Lontoosta kotimatkaltaan.



Joskus on kiva lähettää muitakin kortteja kuin kaupasta valmiina ostettuja. Omista valokuvista on kiva teettää persoonallisia kortteja. Minä päätin kokeilla ja tilasin parista ottamastani kuvasta postikortit.

 Se oli mielestäni edullista, sillä sain yhteensä 20 kpl kortteja, jotka saamallani etukoodilla maksoivat yhteensä lähetyskuluineen 16,33 eli yhden kortin hinnaksi tuli 0,82€.

Näitä Merikorttelikortteja tilasin yhden sarjan, eli 10 kpl.




Toinen kymmenen kortin sarja oli kuvani mökkirannastamme.


Kortin osoitepuoli näyttää tältä. Korttiin oli mahdollista tilata tekstiäkin, mutta minä halusin vain nuo viivat osoiteriveiksi.
Jälkeenpäin tuli mieleen että olisin voinut lisätä tämän osoitepuolen johonkin reunaan maininnan kuvaajasta eli minusta, mutta se oli sitten jo myöhäistä kun tilaus oli jo lähtenyt. No, kirjoitin sitten itse nimeni korttiin.

Uskon ettei omista kuvista korttien teettäminen jää minulle ainoaksi kerraksi, sillä kortit ovat mielestäni tosi korkealaatuisia ja tukevaa pahvia, joten kestävät varmaan hiukan rajummatkin kuljetusolosuhteet.