16/01/2024

Asioita joita rakastan



Satu, Kukkapilli-blogista oli tehnyt mukavan tuntuisen postauksen, jossa aiheena oli "Asioita joita rakastan". Aivan kuten hänkin totesi, niin rakastaa-sana on ehkä hiukan liian voimakas minunkin mielestäni tähän. Ehkä ainakin omalle kohdalleni sopisi paremmin tykkään-sana. Tässä omat listaamani asiat aakkosjärjestyksessä. Kumma kun joihinkin kohtiin keksin vaikka kuinka monta vaihtoehtoa, mutta jotkut sitten taas jäivät kokonaan ilman.

A
Aamupala. Aamupala on päivän tärkein ateria sanotaan. Itselle se ainakin on niitä parhaita hetkiä päivässä, kun on noussut ylös, ja saa nauttia aamupalaa kahvin kanssa ja lehteä lukien.

B
Bokashi. Bokashi on erinomainen menetelmä valmistaa hyvälaatuista multaa ihan itse. Olen sitä käyttänyt jo muutaman vuoden ja parhaillaankin on kaksi satsia valmistumassa. Blogissani olen tuota menetelmää mainostanut useammankin kerran.

C, D
C-ja D-vitamiinit  otan purkista joka aamu. Syön monipuolisesti, mutta haluan varmistaa riittävän vitamiinimäärän saannin, joten siksi nämä. 

E
e-kirja . Olen tykästynyt e-kirjoihin, enkä aikoihin ole paperikirjoja lukenutkaan. Parhaillaan kuuntelen Joonatan Tolan kirjaa "Punainen planeetta". Hän kirjoittaa kivalla tyylillä omasta lapsuuden perheestään. Huomasin että hänellä on jatkoakin tähän kirjaan, joten sen kuuntelen ehdottomasti sitten kun saan tämän loppuun kuunneltua. Viime vuonna kuuntelin 69 kirjaa.

edit: Aloitin Tolan toista kirjaa, mutta se ei yltänyt mielestäni samaan tasoon kuin tuo ensimmäinen, joten jätin kesken.




F
Farkut. Farkut ovat olleet suosikkihousuni jo 60-luvun lopusta lähtien. Silloin niitä kutsuttiin nimeltä Jamekset. James taisi olla ainakin Suomessa ensimmäisten farkkujen merkki.

G
Geisha-suklaa. G:llä alkavaa sanaa oli vaikea keksiä. Ajattelin ensin kirjoittaa google, mutta sitten tajusin, että vaikka google tarpeellinen onkin, niin Geisha-suklaa maistuu kuitenkin paremmalle.

H
Huonekasvi. Tykkään kaikesta vihreästä sisustuksessa ja huonekasveja haluaisin vaikka kuinka paljon, jos vain olisi enemmän tilaa niitä varten. Nyt minulla on vain muutama kasvi ja nekin sellaisia ,jotka viihtyvät melkein minkälaisella hoidolla tahansa. Kesällä huonekasvini saavat tulla toimeen melkein omin nokkinensa kun viihdyn paremmin ulkona kasvavien kasvien parissa.
 



I
Ikkunat. Voisin valokuvata melkeinpä pelkästään ikkunoita, sillä niihin huomioni aina kiinnittyy kun jossain kuljen kuvaamassa. Ikkunoita on melkein minkä muotoisia ja kokoisia, yksinkertaisia ja koristeellisia, siinä niiden viehätys on.

J
Junamatkustus. Junalla matkustaminen on niin harvinaista herkkua saaressa asuvalle, että kun harvoin pääsee junaan niin nautin täysillä. Erityisen mukavaa on matkustaa yöjunalla ja nukkua hytissä. Junan vessoista en kuitenkaan tykkää.





K
Kahvi. Kahvi kuuluu aamuihini ja iltapäiviin, mutta illalla en kahvia juurikaan juo ellen sitten ole kyläilemässä ja siellä tarjotaan kahvia. Iltakahvittelun jälkeen on vaikeaa saada nukuttua. Vaikka kahvinjuontini rajoittuukin pariin mukilliseen päivässä, niin elämä ilman kahvia tuntuisi mahdottomalta.

L
Lapset ja lastenlapset. Heitähän ei voi olla rakastamatta. Lapsia minulla on kaksi ja lastenlapsia viisi. Kaikki nämä sijoittuvat ikävuosiin 10-48.

M
Mehikasvit. Mehikasveja minulla on sekä kotipihalla että mökillä. Ne ovat helppohoitoisia ja kivan näköisiä ja niitä on tosi helppo lisätä. Ihan ensimmäiset mehikasvien alut sain joskus 80-luvulla naapuriltani ja ne olivat alkuna nykyisillekin kasveilleni, joita kasvatan  kukkapenkissä, kivikossa ja ruukuissa.

N
Neulominen. Neulominen/kutominen on mielipuuhiani talvisin. Silloin syntyy sukka jos toinenkin. Mitään vaativampaa en ole edes yrittänyt tehdä, ihailen vaan Instagramissa toisten ihania neulepuseroita ym.





O
Ovet. Ikkunoiden lisäksi suosikkikuvauskohteisiini kuuluvat ovet. Ja erityisesti vanhojen kivikerrostalojen koristeelliset ovet herättävät kuvausintoni. Kun kävimme Helsingissä, niin löysin paljon hienoja ovia kuvattavaksi, mutta täällä Ahvenanmaalla niitä ei ole niin paljoa.




P
Porraskäytävät. Erityisen kauniita ovat mielestäni myös vanhojen kerrostalojen porraskäytävät. Niissä on kauniita kaiteita, koristeltuja seiniä ja lattiatkin ovat usein varsin kauniita.
Helsingissä käydessä yövyimme hotellissa jonka porraskäytävä oli erityisen kaunis.

Q -




R
Rakennukset. Kaikenlaiset rakennukset kiinnostavat minua. Olenkohan ollut aikaisemmassa elämässäni arkkitehti? Katson TV:stä kaikenlaiset talojen rakentamisesta kertovat ohjelmat. Rakennukset saavat olla moderneja tai vanhemman tyylisiä. 
Nythän keksin mikä sana tähän olisikin kuulunut minun laittaa, nimittäin rakennusinsinööri, sillä sellaistahan minä rakastan!




S
Syksy. Syksy on hieno vuodenaika ja tulee vuosi vuodelta minulle mieluisammaksi. Keltaiset lehdet näyttävät kauniilta, mutta niiden haravoiminen ei ole kovin hauskaa.




T
Talvi. Ei jää talvikaan jälkeen syksystä. Tykkään oikeastaan kaikista vuodenajoista enkä mitään niistä antaisi pois. Juuri nyt meilläkin on valtavasti lunta ja lisää on luvassa.




U
Ukonilma. Ukkosella on nautinnollista katsella ulos ikkunasta, enkä pelkää sitä salamointia ja jyrinää. Vaarallinenhan salama on jos se kohdalle osuu, mutta onneksi sellaista en ole joutunut kokemaan. Tuntuu uskomattomalta että ukonilma aiheuttaa niin voimakkaita jyrähdyksiä.




V
Vuoristomaisemat. Vuoristomaisemista tykkään melkeinpä yhtä paljon kuin merimaisemista. Aina matkoilla huomaan maisemissa ensimmäiseksi vuoret. No, niitä ei voi ollakaan huomaamatta, niin mahtavan näköisiä ne ovat.

X -

Y
Yhdessäolo/yksinolo. Kokoontumiset perheen tai ystävien kanssa ovat ihania ja niitä kaipaa silloin kun tapaamisten väli on venynyt turhan pitkäksi. Mutta yhtä lailla tykkään olla ihan itseksenikin, mutta en kovin pitkiä aikoja. 

Z -

Å
Åland - Ahvenanmaa on nykyinen kotipaikkani. Siitä olen tehnyt satoja postauksia tänne blogiin ja välillä tuntuu että kaiken olen jo kertonut mitä Ahvenanmaasta tiedän. Varmaan löytyy kuitenkin vielä sellaista, josta en ole kertonut. Pitääpä terästäytyä ja etsiä sellaisia kohteita täältä jotka voisivat kiinnostaa lukijoita.






Ä
Älypuhelin on uskollinen seuralaiseni missä vaan liikunkin. Siitä kuuntelen e-kirjoja, luen sähköpostit, hoidan pankkiasiat ja otan kaikki kuvat blogiin ja instagramiin. Sillä luen myös välillä uutisia. Joskus jopa soitan sillä jollekin. En kuitenkaan nauti puhelimessa puhumisesta  ja useimmiten lähetänkin viestin. Puhelimesta voin seurata kulkemani päivittäiset askelmäärätkin. Eli se on monipuolinen laite josta en ikinä voisi luopua. Joskus olen miettinyt pitäisikö laskea kuinka montaa kertaa päivässä otan puhelimen käteeni. Luku voisi olla aika suuri!

Tähän Ä-kohtaan olisin voinut yhtä hyvin laittaa äskettäin hankkimani älykellon. Siitä on myös tullut suosikkilaitteeni. Juuri minuutti sitten se muistutti minua että on aika nousta ylös tuolista ja liikkua. Ja kyllä olen liikkunutkin paljon enemmän sen jälkeen kun sen hankin. Eläköön älylaitteet!


Postauksen kaikki kuvat ovat täältä.


IHANAA PÄIVÄN JATKOA SINULLE!

💛💛💛




41 kommenttia:

  1. Heippa. Jännä, miten monet vastauksesi voisivat olla minun kirjoittamia. Esimerkiksi R:n kohdalle valitsit Rakennukset, joihin minäkin olen eläkepäivilläni hullaantunut! Ja tietty eläkeläisen rauhallista Aamupalaa paperisen sanomalehden kanssa ei voita mikään. Terv InnaVaara

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa! Rakennukset ovat kyllä kiehtovia ja niitä on kiva bongailla kun liikkuu uusilla alueilla. Aamupala ja aamut yleensä <3

      Poista
  2. Olipas valtavan mielenkiintoiset valinnat ja hienosti valitut kuvat!
    Saako tämän idean kopioida? :) Aloin heti miettiä, mitkä minun elämäni aakkoset olisivat. Jotkin saattaisivat olla samat kuin sinulla, mutta koetan keksiä jotain muuta.
    Pirteää pakkaspäivää! (Onko teillä pakkasta?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Idean saa vapaasti kopioida, niinhän minäkin tein. Aika usein samoja vastauksia tulee monellekin näissä, mutta on kiva lukea toisenlaisista vastauksistakin. Kiitos samoin sinulle, vaikka meillä on nyt vain -1 astetta, mutta lunta senkin edestä ja lisää tulee!

      Poista
  3. Tämä oli kivaa luettavaa :) Taidan itsekin napata tämän. Alkuperäinen versiokin on vielä lukematta, joten siitä täytyy aloitta.
    Huomasin miettiväni jo sinun juttujasi lukemalla, mitä itse vastaisin kunkin kirjaimen kohdalla ;)
    Varmaankaan kaikkea Ahvenanmaasta ei olla vielä nähty. Odotellaan jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nappaa ihmeessä, tulen sitten lukemaan. Ehkä keksin jotakin Ahvenanmaa-aiheista ja tuleehan aina jotain uuttakin!

      Poista
  4. Kiitos! Olipa kiva lukea ja hienosti joka kirjaimeen löysit mukavaa
    kerrottavaa.
    Ahvenanmaa miten kaunis paikka onkaan, olen sinne kaksi kertaa jättänyt
    sydämeni ihanilla matkoilla. Kerran oltiin viikko mökkeilemässä ja hotellilomalla
    kerran kolme päivää vip reissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama kirjain jäi tyhjäksi. Q:n kohdalla ainoa mikä tuli mieleen oli Q-teatteri, mutta heidän esityksiään en ole koskaan nähnyt, joten en tiedä tykkäisinkö ja niin jätin tyhjäksi. Tervetuloa uudestaan, aina löytyy katseltavaa ja koettavaa!

      Poista
  5. Hauskaa oli lukea vastauksiasi. Kiva haaste. Taidankin itsekin tämän napata.
    Jännää miten nautit katsella ukonilmaa. Minä pelkään salamoita. Kun olin lapsi, salama iski tuvassa olevan vanhanaikaisen puuhellan pyöreän valurautalevyn halki . Seisoin selin hellaan päin ja luulin, että kuolen säikähdyksestä. Pamaus oli kamala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkuli täällä

      Poista
    2. Tee itsekin tämä haaste. On aina kiva lukea mitä muut vastaavat samoihin kohtiin. Jos tuollainen kokemus on ukkosesta kuin sinulla lapsena, niin ei ole ihmekään että ukonilma pelottaa.

      Poista
  6. Aivan ihanat vastaukset! <3 Niin ajatuksella pohdittu ja hienosti kirjoitettu. Kivaa viikon jatkoa sinne Ahvenanmaalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu inspiraatiosta. Oikein mukavaa viikkoa sinulle myös!

      Poista
  7. Fantastinen postaus 💚 Rakastan aakkosia eli heti kun näin toteutuksen aloin viihtyä 😀 Kiva tietää että sinulla on täällä Åland-aihetta. Olen uusi kävijä blogissasi joten en ole nähnyt ja lukenut paljonkaan aikaisemmin, satunnaisia käyntejä lukuunottamatta. Kiva kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita. Ahvenanmaasta olen tosiaan kirjoittanut vaikka kuinka paljon. Löydät noita postauksia klikkaamalla sivupalkista esim. "Ahvenanmaa", "Ahvenanmaan vinkit", "Ahvenanmaat kahvilat"........Jos luet blogiani puhelimella tai tabletilla niin sinun pitää valita "Lue internetversiota" postauksen lopusta. Silloin saat sivupalkin näkyviin. Ohjeet tuohon löytyvät täältä: https://kookoo52.blogspot.com/2021/04/luetko-blogeja-puhelimella-jos-luet.html#comment-form.

      Poista
    2. Lisään tähän vielä, että vanhasta blogistani, joka vielä on luettavissa, löytyy paljon Ahvenanmaa-tietoa. Blogi löytyy nimellä Mökki ja koti Ahvenanmaalla.

      Poista
    3. Kiitos vinkeistä. Luen aina isolta pöytäkoneelta. 🌷
      En oikein viihdy puhelimella.
      Ihanaa että olen löytänyt blogisi.
      Suurenmoisia postauksia 🌷

      Poista
    4. Pöytäkoneella näkeekin koko blogin ihan eri tavalla kuin puhelimella tai tabletilla.

      Poista
  8. Olipas kivaa lukea näitä sinun aakkosiasi. Minäkin pidän rakennuksista, varsinkin vanhemmista, joissa on juurikin kauniit porraskäytävät ja isot koristellut tai hyvin yksinkertaiset ulko-ovet.
    Junamatkustus on myös ihanaa. Tasainen eteenpäin meno ja vaihtuvat maisemat sekä mahdollisuus liikkua itsekin samalla. Mutta kuten totesit, vessat ainakin vanhoissa pitkänmatkan junissa on vähän...
    G-kohtasi oli tosi hauska :D

    Iloista viikonjatkoa sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat rakennukset<3 Junamatkustus<3
      Oikein kivaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  9. Oih - sinä ennätit jo! Minäkin kopioin luonnokseksi Kukkapillin Aakkoset!
    Mielenkiintoista pohdittavaa ja luettavaa! Kuvasi upeasti valittu täydentämään pohdintojasi... näitä lukiessa mietteet aina vaeltelee, että totta-niin minäkin ja sitten taas että ai jaa... empä ole tullut ajatelleeksi asiaa noin... filosofista jopa!!
    Ja Ålandista ei kyllästy lukemaan koskaan... vaikka vain kerran kunnolla sen polkuja, kallioita poljettu (muut kerrat olleet kaupunki visiittejä)
    Tuliko saaristoon miten paljon eilen lunta? Mantereen puolelle tuli - töistäkään ei päässyt ilman nuoren komean miehen lihasvoimia parkkikselta pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monelta kantilta tulee asioita ajatelleksi kun toisten vastauksia lukee.
      Tänne on tullut ihan riittävän paljon ja nytkin vaikka aurinko paistaa niin silti pyryttää. Eilen kun kävelin ulkona niin tuli ihan sellainen olo niin kuin olisi ollut Lapissa.

      Poista
  10. Olipas hauska haaste, taidan tarttua!
    Ihania kuvia, ja kiva lukea rakastamistasi asioista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten mukavaa että aika moni haluaa tämän tehdä. Tulen kyllä lukemaan sinun vastauksiasi!

      Poista
  11. Ritavuoren juurella19/1/24 14:43

    Olipa mielenkiintoinen postaus! Opin sinusta uusia piirteitä 😊 ihmettelen jos et ole tehnyt työuraasi jollain tavalla rakentamisen parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. En ole ollut rakennusalalla, mutta sitä vastoin mieheni on, siitä johtui tuo viittaus rakennusinsinööriin :)

      Poista
  12. Suvi, uskon kyllä että sinäkin keksisit näitä asioita joista tykkäät ihan riittävästi voidaksesi osallistua!

    VastaaPoista
  13. Ihana postaus ja vastaukset. Samaa mieltä olin monesta, ikkuna-, aamupala (ehdottomasti Sadonkorjuupuuro!) ja vuodenaika fani huutelee täältä hep! Valoa tammikuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Taru. Sadonkorjuupuuroa en olekaan koskaan syönyt. Pitääpä googlata. Valoa sinne myös!

      Poista
  14. Olipas mukava hyvän mielen postaus 🤍 Aika monta yhteistä asiaa löytyi; ainakin aamupala, huonekasvi, Geisha, neulominen ja tavallaan myös ukonilma, johon minulla on viha-rakkaussuhde:) Mukavia talvipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit. Oikein hyvää viikkoa sinullekin!

      Poista
  15. Hauska haaste ja kiva postaus.
    T: MaaritKoo (jostain syystä en millään saanut kommentia google-tilillä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuon saman ilmiön olen itsekin huomannut kun yritän kommentoida puhelimella.

      Poista
  16. Ihanat aakkoset <3 Tykkään ja peukutan! Kivaa luettavaa!

    VastaaPoista
  17. Tämä nauratti : "Joskus jopa soitan sillä jollekin." :D.
    Soittaminen on itsellenekin se "viimeinen vaihtoehto", kun taas mieheni tarttuu aina ensimmäisenä puhelimeen, oli asia ja langan toisessa päässä oleva henkilö mikä tai kuka hyvänsä. Itse näpyttelen mieluummin viestiä, vaikka onkin työlästä erityisesti puhelimella.

    Myös monet muut kohdat voisin omia ihan sellaisenaan. Erityisesti Y:n. Sensijaan ukkosta pelkään ja olen hermostunut jo siinä vaiheessa, kun näen, että säätiedotus sellaista lupaa.

    Huonekasvit on täällä mallia död. Paitsi anopinkieli, joka ei tunnu piittaavan mistään, vaan kasvaa porskuttaa. Muut ajattelin heittää pois ja hommata uutta vihreää tilalle. Mitäpä noita väkisin koittaa elvyttää, kun ei ole sen sortin taitoja luotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Soittamiset minulla tahtovat jäädä vähiin. Pitipä oikein katsoa mitä olen Y-kohtaan kirjoittanut. Ei ole kiva jos ukkosta pelkää, onhan se mahtava luonnonilmiö kaikessa pelottavuudessaankin.

      "Mallia död" :))))) No jos ihan död on, niin silloinkin paras hankkia uusia ja tuoreita tilalle.

      Poista
  18. Kiirehdin lukemaan Marjon linkittämän postauksesi, jota oli mukavaa lukea. Zzzz olisi minulla varmaan uni, koska rakastan nukkumista. X voisi olla suukko, joita ei koskaan ole liikaa. Rakastan suukottelua. Täytynee laittaa tämä hautumaan, koska minähän rakastan valtavasti kaikenlaista. Ydinvahvuuteni on nimittäin rakkaus. Olethan sinä perehtynyt Via -vahvuustestiin? Suosittelen! Sunnuntai-illan terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa että Marjon kautta löysit tämän. Kaksi vaikeinta kirjainta selätit! Laitapa hautumaan ja muni sitten jossain vaiheessa omat aakkosesi!
      Via-vahvuustesti on minulle ihan tuntematon juttu. Pitääpä katsoa mistä on kyse. Ihanaa illan jatkoa sinullekin!

      Poista
    2. Tämä muhii vielä kuin kunnon Bokashi kerrassaan!

      Poista
    3. Hyvä, tulen sitten lukemaan kun on valmis!

      Poista