24/01/2024

Hyvä apuväline liikkumisen lisäämiseen



Hei!

Lupasin kertoa teille mikä sai minut innostumaan entistäkin enemmän liikkumisesta.

Tässä ylläolevassa kuvassa on tuo laite eli älykello. Etsin sellaista kelloa joka olisi yksinkertainen käyttää ja näyttäisi kivalta. Plussaa oli vielä edullinen hinta ja se, että Telia, jonka sivuilta tuon kuvankin nappasin, lähettää Ahvenanmaalle. Läheskään kaikki firmat eivät nimittäin tänne lähetä, kun tuo veroraja tekee lähettämisestä hankalan. 

Postaus ei ole  mainospostaus, vaan oman mielipiteen mukaisesti tehty.





Rannekkeen värivaihtoehtoja oli kolme: musta, vihreä ja vaaleanpunainen. Valitsin vihreän ja tykkäänkin väristä kovasti. Mustakin kävi mielessä, mutta kun aina tulee valittua musta, niin halusin muuta väriä.

Kellon merkki on Doro Senior Watch. Nimikin jo sanoo että se on tarkoitettu meille hiukan varttuneemmille, mutta en näe syytä miksi se ei sopisi nuoremmillekin. Kellon ulkonäössä mikään ei kilju että laite olisi sopiva vain senioreille.

Tosin senioreille, jotka saattavat tarvita apua esim. kaaduttuaan, on kellossa nuppi (näkyy kuvassa punertavana), jota painamalla saa yhteyden valitsemaansa henkilöön avunpyyntöä varten. Minä en ole sitä toimintoa aktivoinut vielä, sillä uskon pystyväni soittamaan apua tarvittaessa ihan normaalisti puhelimella. Tai, no jos kaadun kotona ja saan vaikka lonkkamurtuman, niin onhan tuo nappi hyvä olemassa, sillä puhelin ei välttämättä ole aina ihan käsien ulottuvilla onnettomuustapahtumassa.





Minulle tärkeintä oli se että pystyn seuraamaan liikkumistani tästä aina ranteessa olevasta kellosta. Monta kertaa on harmittanut kun mökillä olen tehnyt pihahommia ja olisin halunnut tietää paljonko askelia kertyi vaikkapa nurmikon leikkaamisessa. Puhelimessa tuo askelmittari on, mutta en osaa pitää puhelinta taskussa kun teen hommia, joten tämä kello on kätevä siinä tapauksessa.

Ja kotonakin, ihan sisätiloissa, tulee otettua paljon askelia päivän mittaan. Nyt näen ne tästä kellosta.

Toinen asia joka minua huonounista kiinnostaa, on se kuinka nukun yöni. Tämä laite näyttää montako tuntia olen nukkunut ja millaista uneni on ollut, kevyttä vai syvää. Jotta unen määrän ja laadun saa mitattua, kello on tietysti pidettävä ranteessa yöllä. Hiukan pelkäsin etten osaa nukkua se ranteessa, mutta hyvin se on sujunut. Vaikka kellotaulu on suhteellisen iso, niin siihen ei kiinnitä huomiota kun se ranteessa on, eikä se häiritse nukkumista ollenkaan.

Kello kertoo että viimeisen viikon aikana olen nukkunut keskimäärin 6 tuntia 53 min/yö. Syvää unta tuosta ajasta on ollut 43% ja kevyttä unta 56%.  Tuo tuntimäärä yötä kohti vaikuttaa yllättävän paljolta minulle. Koska herään joka aamu aikaisin, vaikka menisin miten myöhään tahansa nukkumaan, niin olen yrittänyt mennä nukkumaan viimeistään puoli yhdeltätoista että uniaika tulisi mahdollisimman pitkäksi. Tuohon tuntimäärään sisältyy kuitenkin useita heräämisiä, sillä joinakin öinä katson kelloa tunnin välein, joten tuntimäärä ei ehkä anna ihan oikeaa kuvaa. Tosin jos yöllä valvoo niin kello tietää senkin ja se näkyy kaaviokuvassa eri värisena viivana.









Kellotaulun ulkonäkövaihtoehtoja on monia. Taustakuvaksi voi valita vaikka itse ottamansa valokuvan. Minä valitsin omaan kellooni digitaalisen kellotaulun. Voin tietysti vaihtaa sen vaikka kuinka monta kertaa jos siltä tuntuu.

 

Kuvassa kello jostain syystä näyttää paljon suuremmalta kuin mitä se on. Mutta ranteessani se ei ole ollenkaan liian iso.


Kello näyttää mm. 
- sykkeen
- askeleet ja niihin käytetyt matkat
- kalorit
- unen seurannan
- veren happipitoisuuden

Yksi toiminto jota kellossa käytän on ihan mahtava. Kellon voi nimittäin halutessaan ajastaa muistuttamaan kerran tunnissa että on aika liikkua. Kellosta pystyy valitsemaan sen, miten monta askelta haluaa tunnissa liikkua (muun liikkumisen lisäksi).

Siis jos vaikka onkin käynyt kävelemässä tai juoksemassa itselleen asettamansa päivittäisen askelmäärän, niin loppupäivää ei ole hyvä pelkästään viettää sohvalla. Jos olen liikkumatta tunnin, niin kello muistuttaa että pitäisi jotain tehdä. Niinpä nousen ylös ja otan 350 askelta eli se on  askelmäärä jonka  olen itse valinnut. 

Kellossa on vielä joitain muitakin toimintoja, mutta mielestäni ei kuitenkaan mitään turhaa jota en käyttäisi. Siksikään en halunnut monipuolisempaa kelloa, koska tiedän kokemuksesta että jos laitteessa on kaikenlaisia hienouksia, niin minun ei tule niitä käytettyä.

Kaiken kaikkiaan olen jo viikossa liikkunut tosi paljon enemmän tämän kellon ansiosta ja todennut ettei tämä todellakaan ole mikään turhake. Parhaana päivänä olen kävellyt 
12.791 askelta ja keskimäärin 7624 askelta / päivä.

Olen ladannut google play-kaupasta Doro Companion -appin puhelimeeni ja sieltä on helppo seurata saavutuksiani. Pystyn näkemään ja vertailemaan tuloksia pitkältä ajalta.
Perampaa ja hyödyllisempää apuvälinettä liikkumisen lisäämiseen en olisi voinut hankkia!


💙💙💙





26 kommenttia:

  1. Kiva, että postittivat kellon sinulle. Askelten seuraaminen on ainakin alkuunsa motivoivaa. Unen seuraaminen on melkein yhtä tärkeää, hyvin nukutun yön sanotaan olevan hyväksi terveydelle. Toivottavasti se ei kuitenkaan luo paineita. Tsemppiä jatkoon 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä juttu. Tänne netistä tilaaminen ei ole ollenkaan helppoa, niin kuin manner-Suomessa. Askelten määrää olen seurannut jo vuosia puhelimesta, mutta tämä on kätevämpää ja auttaa minua liikkumaan enemmän. Paineita nukkumisesta minulla on ollut melkeinpä aina. Nyt tuntuu että paineet melkeinpä vähentyvät kun näen miten monta tuntia todella olen nukkunut.

      Poista
  2. Onpa todella kiva ja hyödyllinen! En ole itse elektroniikasta innostunut, niinpä joululahjaksi vuosikausia sitten saatu sykemittarikin on edelleen laatikossaan, jota en ole avannut :-D
    Ahvenanmaalle on tosiaan hankalaa saada paketteja, se on tosi harmi. Hienoa, että sait tämän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on niin hyvä! No voi sinua kun et edes laatikkoa ole avannut :)
      Tänne ei voi oikein netin kautta tilata, mutta tämä sujui hyvin. Eikä tarvinnut edes alv:ia kahteen kertaan maksaa niin kuin aika usein joutuu tekemään. Toisen maksetun tosin saa takaisin, mutta se sitten taas edellyttää paperisotaa.

      Poista
  3. Ihan loisto osto sinulla tuo älykello. Itselläni ollut monen monta vuotta myös
    käytössä ja viime vuonna ostin uuden juuri tuon mallisen pyöreällä näytöllä.
    Niin kätevä liikuntaan, sykkeen seurantaan ja unen laatuun.
    Mukavia liikunnan hetkiä loppuviikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että tämä tulee kulkemaan mukanani pitkään. En ole aiemmin ymmärtänyt miten kätevä tällainen on, enkä ole edes ollut kiinnostunut tällaisesta.
      Sinulle myös aktiivista elämää!

      Poista
  4. Onnea uudelle kätevälle kellolle! Minullakin on jatkuvasti käytössä oma kelloni, tosin eri merkkiä. Mutta jo usean vuoden ajan olen seurannut liikkumistani ja eri lajien vaikutusta sykkeeseen ja vaikkapa kalorien kulumiseen ;). Puutarhatöissä tulee valtavasti askelia, syke nousee yllättävän hyvin (tietysti riippuen tehtävästä työstä) ja kaloreita myös kuluu. Vertailen usein näitä seikkoja mm. suhteessa kävelylenkkeihin, lentopallon pelaamiseen (jota harrastan kolme kertaa viikossa) ja muihin liikuntasuorituksiin. Tietyllä tavalla liikkumisen hyödyn todentuminen kellon avulla tuo oman mielihyvän :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi. Uskon että minäkin saan kesäisissä puutarhahommeleissa kasaan aika määrän askelia ja sykettä kohotettua. Hyvä mieli tulee kun saa päivittäisen askeltavoitteen täyteen.

      Poista
  5. Minullakin on ollut älykello jo monen monta vuotta ja se on aina ranteessani. Kellomerkki on tosin eri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, monella tuntuu olevan älykello. Minä taidan tulla ihan jälkijunassa :)

      Poista
  6. Älykellon ystävä täälläkin:) Tosin yöllä en pidä sitä, mutta muuten on mukava seurata monia juttuja kellosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä tulenko minä pitämään sitä tulevaiuudessa öisin, mutta nyt alkuun ainakin haluan pitää, kun tuo unen laatu ja pituus kiinnostaa. Haluan myös nähdä miten paljon täyden kuun aika vaikuttaa, samoin kahvin juonti iltapäivällä.

      Poista
  7. On kyllä kauniin värinen ranneke ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tyytyväinen että valitsin tämän vihreän.

      Poista
  8. Ihanaa, että löysit tuollaisen motivaattorin.
    Itsekin olen noita miettinyt, mutta. Ja se onkin sitten oikeastaan kaksi muttaa. Töissä sitä ei voi pitää, joten menisi "askeleet hukkaan". (Juu, toiset laittaa nilkkaan tms kiinni työpäivän ajaksi...) ja toisekseen minä saisin hirveän stressin siitä, että joku valvoo mun huonoa nukkumista. Että kun herään väsyneenä ja tiedän nukkuneeni huonosti, vielä kellokin kertoisi, että ahterilleen meni.... =D

    Muuten olen kyllä sitä mieltä, että se on kätevä idea. Monelle noita näkyy niin, että puhelimen viestit tulee näkyviin, jolloin pystyy nopeasti vilkaisemaan tarvitseeko puhelinta kaivaa esiin vai oliko joku viesti, joka voi odottaa.
    Toisaalta myös huonouninen ystäväni kertoo aika ajoin riemuissaan, miten kello kertoo aamulla hänen nukkuneen hyvää unta 6 tuntia, joten kaipa se niinkin päin voisi toimia.

    Vielä en ole uskaltanut.
    Minä käytän kyllä lenkillä aina puhelimen appsia, joka mittaa kuljetun matkan, että jokin vekkain pitää olla motivaattorina eli kilometrejä keräämässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi motivaattori!!! Hoitotyössä tällaista ei tosiaan voi pitää. Minä päinvastoin olen saanut iloa siitä että kellosta olen nähnyt että tosiaan nukun lähes seitsemän tuntia useina öinä. Olen nukkunut huonosti ja katkonaisesti monia vuosia, mutta ehkä nyt voin rauhoittua unestani kun kello toisinaan kertoo että uneni on ollut hyvälaatuista.
      Tähänkin saisi tuon viesti-ilmoituksen ja ilmoituksen saapuvista puheluista, mutta minulle ne eivät tunnu tarpeellisilta sillä puhelin on yleensä aina lähellä.
      Jos hiukankaan tällainen kello kiinnostaa niin kehoitan ehdottomasti hankkimaan.

      Poista
  9. Waude... jokohan munkin pitäisi siirtyä nykyaikaan. Mulla on polarin sykemittarin kello vuodelta.... siis oikeasti ihan eri vuosituhannelta... mutta toimii yhä, niin...
    Viimeksi kyllä patterinvaihdossa jo sanoivat, että puuttuvia kahta nappulaa ei saa enää mistään... mutta ollut vesitiivis silti ilman nuppejakin... heh heh...

    Ihanaa kun motivoi ja onhan tuo varsinainen "Tieto"kone sinunkin suhteen, kun tietää unesi ja veren happipitoisuudenkin -mielenkiintoista...

    Liikunnallinen arki lisää varmaan myös yöunen laatua... joten nyt on siellä aloitettu vuosi huippumeiningillä - kaikkea hyvää jatkoonkin!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on kirjoituspöydän laatikossa Polarin mittari, josta näkee askeleet ja muutakin, mutta tämä kello on kyllä ihan erilainen ja monipuolisempi. Tämä todellakin motivoi ja askelten keruuseen tulee ihan intohimo. Voi olla että päivittäisten liikkumisten lisääminen parantaa minunkin yöuntani.

      Poista
  10. Waude miten upea ja kyllä näkyy aikakin hyvin.
    Minunkin ranteessani on älykello, josta katson askelet ja unet. Ei tosin noin ihana. Minä joudun kelloaikaa tihraamaan ja yöllä kun ilman laseja yritän, niin ei meinaa tulla tolkkua.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis ja selkeä tämä on. Tuo kuva jossa kello on ranteessani ei anna oikeutta tälle älykellolle. Kellotaulu on selkeä ja kellotaulun kirkkauden voimakkuutta pystyy säätämään, joten hyvin näkee ajan . Yöllä katson aikaa isommasta seinällä olevasta kellosta, josta näen ajan ilman lasejakin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle myös!

      Poista
  11. Minäkään en kanna koko ajan kännykkää mukana, joten useat askeleet jäävät mittaamatta :) Todella kiva tuo vihreä rannekeväri. Pitääpä tutkailla tätä mallia, se voisi olla erinomainen lahjaidea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan kulkee vaivatta mukana ja jo pelkästään kotioloissakin tulee ihan huomaamatta askelia kerrytettyä. Lahjan saaja varmaan ilahtuu tästä.

      Poista
  12. Minäkin olen taas uudestaan oppinut pitämään kelloa aktiivisuusrannekkeen myötä. Askeleita tulee seurattua, samoin unti ja veren happipitoisuutta sekä stressitasoa päivittäin. Välillä työpäivän aikana kello hälyttää korkeasta stressitasosta ja kysyy, haluaisinko hengitellä hetken :) Aika hyvä ominaisuus, vaikka vähän ärsyttäväkin ;)
    Mutta tuo sinun kellosi on todella hyvän näköinen ja näyttö selkeä. On hienoa, että näytön ulkonäköä pystyy vaihtamaan. Sehän on kuin olisi monta erilaista kelloa :)
    Aktiivista tammikuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askeleet ja uni ovat minullakin ne tärkeimmät seurattavat. Ja myös se että olen laittanut kellon muistuttamaan kerran tunnissa että pitää nousta ylös tuolista ja liikkua!
      Samoin sinulle, liikettä kinttuihin!

      Poista
  13. Kaunis väline! Itsekin hankin ihka tavallisen rannekellon viime syksynä ja siitä on paljon mukavampi katsoa aikaa kuin puhelimesta, jonka näyttö vie helposti huomion saapuneisiin viesteihin tms. Kiitos vinkkisi tuo pääsee harkintalistalleni! Ensijaisesti viehättävän ulkomuotonsa myötä. Lemepitä tammikuun lopun päiviä! Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tämän ulkonäöstä ja toiminnoista: ei mitään turhaa, mutta kaikki mitä minä tarvitsen. Suosittelen tätä ehdottomasti. Vielä en ainakaan ole löytänyt mitään negatiivista tästä, vaan on vastannut ihan odotuksiani.
      Mukavia loppukuun päiviä sinullekin!

      Poista