11/12/2023

Voiko joulusta enää iloita?


Kovin nihkeästi sujuu bloggailu kohdallani nykyään.  Tämä on vasta ensimmäinen postaus joulukuulle. En ole myöskään kovin ahkerasti vieraillut toisten blogeja lukemassa. Kaikki tuntuu nyt jämähtäneen junnaamaan paikallaan.

Joulu kuitenkin lähestyy vauhdilla ja olenkin laittanut kotia jo joulukuntoon. Kaikki koristelut on tehty ja nyt nautitaan jouluisesta tunnelmasta, mikä tuntuu mukavalta kun ulkona on pimeää. Luonto on luminen ainakin vielä. Saa nähdä säilyykö lumi jouluun asti.



Laitoin jouluvalot pikkuiseen runkotuijaan joka kesän oli ulkona terassilla ja nyt talven kesähuoneessa.

Kesähuoneessa on myös muutama lyhty, joissa led-kynttilät, ja kattoon ripustimme samanlaisen valoketjun kuin tässä tuijassa.




Sisälläkin on noita pikkuvaloja laitettu muutamaan paikkaan.








Ja kuten niin monena vuonna aikaisemminkin on kestokuusemme otettu jo näin aikaisin esille ulkovarastosta. Tänä vuonna, kun maailma ympärillämme on levoton ja sotaisa, halusin koristella kuusen iloisemmaksi ja laitoin siihen pelkästään punaisia palloja ja muutaman olkikoristeen valojen lisäksi.




Moni varmaan miettii voiko ollenkaan iloita joulun lähestymisestä ja kaikesta kivasta siihen liittyvästä kun niin paljon kurjuutta ja pahaa tapahtuu päivittäin. Itsekin pohdin pitkään tämän postauksen julkaisemista.

Tuntuu kuitenkin siltä, että tavallinen ihminen ei voi kovin paljoa vaikuttaa asioihin jotka päivittäin ovat uutisten pääaiheina. Ehkä on hyväkin että pystymme suuntaamaan ajatuksemme välillä kevyempiinkin asioihin, kuten vaikkapa joulun odotukseen. 

Vai miten sinä ajattelet tästä asiasta?


💖💖💖





41 kommenttia:

  1. Mielestäni voi iloita, on asioita joihin emme voi mitenkään vaikuttaa ja siitä ei kannata tuntea syyllisyyttä.

    Teillä onkin jo ihanan jouluista siellä ❣️Täälläkin jo joulutunnelma, ostin pienen kuusen ja se on aivan täynnä koristeita 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on että ilo on otettava sieltä mistä sen saa. Mukavaa joulun aikaa sinulle Jenni!

      Poista
    2. Kiitos, samoin sinulle Kristiina!

      Poista
  2. Kiva kuulla sinusta. Ja maailman tilanteeseen kaikki toivomme rauhaa, mutta
    on asioita joihin emme itse harmi voi vaikuttaa. Mutta silti nautitaan joulusta ja sen tuomasta rauhasta omaan sydämeen ja tunnelmasta.
    Oi, miten kauniisti olet koristellut. Niin tunnelmallisen kaunista ja kuusi kruunaa kaiken,
    Kaikkea hyvää sinulle ja joulun mieltä syli kaupalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiukan harvakseltaan tuntuu nykyään näitä postauksia tulevan. Ei siihen mitään erityistä syytä ole, ei vaan ole löytynyt kipinää, vaikka bloggaamista rakastankin.
      Kiva kuulla että muillakin on samanlaisia ajatuksia ja silti osataan nauttia kun tällaisia juhlapäiviä, kuin joulu, tulee.
      Kuusi on kyllä aina yhtä ihana joulun tuoja. Sinulle myös oikein mukavaa joulun aikaa <3

      Poista
  3. Rauhaton maailmantilanne vaikuttaa selvästi omaankin mieleen. Varmasti myös jouluvalmisteluihin, sillä koen käyväni "hitaalla", mikä taasen ei ole minulle ominaista. Kyllä minusta joulusta voi iloita ja sitä juhlia. Ehkä juuri nyt tarvitsemme tavallista enemmän kauneutta ja piristystä jaksaamme joulun jälkeistä arkea paremmin.
    Olet rakentanut kotiisi kauniin joulutunnelman. Hyvää joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maailman tilanne ei voi olla vaikuttamatta mielialaan. Ehkä tällä hetkellä meillä on syytä nauttia jopa enemmän tulevasta joulusta kuin yleensä, kuten sinäkin toteat. Oikein hyvää joulunalusaikaa sinulle myös!

      Poista
  4. Olet kirjoittanut koskettavasti tämän ajan tilanteesta. Vaikka emme voikkaan mitään erimielisyyksille ja sodille nykyaikana, niin kyllä ne aika murheellisilta tuntuu. Olen
    jouluvaloja.myös vähän laittanut ym. Torstaina matot haetaan pesulaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne on synkkä ja voimme vaan toivoa että ei enempää synkkenisi. Parasta kai vaan on yrittää pitää mieli korkealla.
      Ihanalta varmaan tuntuu kun saat puhtaat matot jouluksi lattioille. Mulla mattojen pesu on jokakesäinen puuha.
      Mukavaa joulun odotusta sinulle ja teille kaikille<3

      Poista
    2. Kiitos samoin teille ja tyttöjen perheille. "Tuikkikaa oi joulun tähtöset...".

      Poista
  5. Oikein hyvä,että päätit tehdä postauksen joulusta ja jakaa jouluisen kotisi muidenkin iloksi.Murheita riittää maailmalla ja kotoisessa Suomessakin riittämiin,joten ilon jakaminen on aina hyvästä! Hyvää Joulua kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietintää kesti pari päivää ja sitten päätin tehdä postauksen, vaikka jonkun mielestä voikin olla turhanpäiväistä esitellä kotinsa joulukuvia kun maailmalla tapahtuu kauheuksia. Aika monella tuntuu olevan samanlaisia ajatuksia kuin minulla, mutta ei kai maailman tilanne sillä parane että emme edes yritä löytää jotain positiivista, vaan odotamme vaan kauhulla mitä tuleman pitää.
      Kiitos kivasta kommentistasi ja oikein hyvää joulun odotusta sinullekin!

      Poista
  6. Ensinnäkin ihania jouluisia tunnelmia kuvissasi.
    Maailman tilanne kyllä huolestuttaa, sillä tuntuu, että vähän kaikkialla kuohuu. Mielestäni nyt on hyvä kuitenkin siirtää ajatuksia jouluun ja sen luomaan ainutlaatuiseen tunnelmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun aika tuo aina valoa ja iloa talven pimeyteen. Hyvältä tuntuu jos edes vähäksi aikaa saa ajatukset valoisammiksi ja voi viettää hyvän joulun.

      Poista
  7. Kauniit koristelut 🥰.

    Maailman pahuus ja synkkyys eivät poistu eivätkä edes vähene synkistelemällä. Ilo ei syty itsekseen, se tarvitsee elääkseen voimaa ja kannattelua meiltä kultakin. Ilo kertoo toivosta ja minusta joulu on aivan erityisesti toivon juhlaa.

    Kannattaa iloita. Meillä on paljon toivoa 💖🌲💖.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta että eivät vähene vaikka niitä kuinka vatvoo. Hienosti osaat kiteyttää sen miten tähän kaikkeen pitäisi suhtautua. Sinun laisesi ihmisen viisaita sanoja tarvitaan kun iskee epäilys siitä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

      Poista
  8. Kauniita ja hillittyjä joulukoristeita olet laittanut, on ilo silmälle. Ja kuten monet muutkin ovat kommentoineet, emme voi maailmantilanteelle mitään, joten voi nauttia mielestäni ihan rauhassa. Itse suojaudun juuri nyt niin, etten pysty katsomaan uutisia koska ne ovat niin ahdistavia. Yritän hakea iloa lukemalla kirjoja ja pikkuhiljaa laittamalla kotia jouluisaksi, ihan vähäsen.
    Hyvää joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maarit, kuulostaa hyvältä ja samaan tapaan toimin minäkin. Nyt olisi paras jättää katsomatta aamuisin lehdestä otsikotkin, jotka eivät todellakaan luo hyvää päivän alkua. Vuosikausiin en ole enää katsonut uutisia ja muutoinkin televisio on itselleni turhake. Toisin on tuolle kerran viikossa jalkapallo-otteluita seuraavalle.
      Kristiinan jouluinen koti ilahdutti kovasti!
      Joulumielellä, Tuija

      Poista
    2. Uutisissa ei tosiaan mitään mieltä ylentävää tätä nykyä ole. Samoilla keinoin minäkin yritän saada valoisuutta elämään, eli kuuntelen äänikirjoja, ulkoilen ja nyt aion katsella jouluisia hömppäleffoja oikein roppakaupalla. Ne kuitenkin yleensä päättyvät onnellisesti, vaikka ovatkin hiukan liian siirappisia. Ehkä se onkin juuri sitä mitä nyt tarvitaan!
      Mukavaa joulun aikaa sinullekin!

      Poista
  9. Kiitos kauniista postauksestasi, joka toi joulun valoa tänne ruudun toisellekin puolen. Hyvään on paras tietoisesti suunnata katsettaan tällaisessakin maailmantilanteessa. Teillä on jo hyvin jouluista ja tunnelma kohdillaan, mistä voitte nauttia jo nyt. Korona pahus tuli ja sotki suunnitelmiani, mutta toivon olotilani vähitellen tokeentuvan toimeliaammaksi. Joulu rakentuu lopulta melko pienistäkin palikoista.
    Ihania joulun ajan päiviä Ahvenanmaalle! Terveisin Tuija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos postaukseni tuotti edes vähän iloa lukijoille. Koronaa tuntuu nyt olevan taas liikkeella aika paljon. Me mieheni kanssa ollaan toistaiseksi säästytty siltä vaikka lapsilla ja heidän perheillään se on jo tainnut jokaisella olla. Kohenemista oloosi ja oikein ihanaa joulun odotusta<3

      Poista
  10. Ihastuttavan tunnelmallisia ja tyylikkäitä kuvia!
    Minusta meidän nimenomaan pitää jatkaa elämän kauniista ja hyvistä asioista nauttimista ja myös näyttää, että emme ole vajoamassa ahdistukseen tai joutumassa paniikkiin. Ja tietysti autamme hädänalaisia kaikessa missä kohtuullisesti voimme.
    Rauhaisaa joulunalusaikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmaan hyvä neuvo meille kaikille. Eivät kauheudet maailmasta kuitenkaan poistu sillä että panikoimme täällä Suomessa.
      Samoin sinulle, oikein hyvää joulun aikaa<3

      Poista
  11. Olen samoilla linjoilla aiempien kommentoijien kanssa ja ajattelen, että nyt jos koska saa ja suorastaan pitääkin tarttua kaikkeen siihen mikä itselle tuottaa iloa tai ylipäätään hyvää mieltä.

    Kovasti on itsenikin tehnyt mieli kirjoitella (edellinen teksti on marraskuun alusta, joka sinällään on itselleni ihan normaali tahti :), muttei vastaa niitä aikomuksia, jotka oli mielessä), mutta olen ajautunut takaisin töihin, joten päiväajat on pois pelistä. Ja iltaisin olen keskittynyt liikuntaharrastuksiin, joita on tällä hetkellä vähän joka lähtöön. Olen nauttinut täysillä siitä, että pystyn ja kykenen ja kunto on selvästi kohentunut. Ja koska fyysinen ja henkinen kunto ainakin itselläni kulkee suht käsi kädessä, on mielikin pysynyt valoisalla puolella. Uutisia en katso, lehdistä skippaan sotaotsikot ja miestäkin olen kieltänyt lukemaan itselleni ääneen. Ei tietenkään tarkoita sitä, että haluan sulkea silmäni siltä mitä maailmassa tapahtuu, mutta jos tässä pitää sille linjalle, että kaikessa mitä sanoo, tekee tai kirjoittaa, pitää ensin huomioida kaikki se paha mitä maailmassa tällä hetkellä tapahtuu, niin vaikeaksi menee.

    Nautitaan siis aina kun on paikka ja itselleni toi iloa jo tämä sinun postaus kepeän kauniine valosarjoineen ja simppelin kauniine kuusikoristeineen. (Olen itsekin yhdellä värillä koristelija).

    En tiedä luetko Kotivinkkiä, mutta tuoreimmassa numerossa (24) oli omiin jouluun liittyviin ajatuksiini niin samaistuttava pääkirjoitus, että kirjoitin samantien kiitosviestin päätoimittajalle.

    Iloista, valoisaa mieltä Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla onkin sitten aika monta tuntia päivässä vähemmän vapaa-aikaa kun olet takaisin työelämässä ja vielä sen päälle jaksat liikkua. Se että voi fyysisesti hyvin vaikuttaa tietysti myös mieleen. Minä olen yrittänyt elää terveellisemmin vähentämällä sokerin syöntiä. Mulle se on vaan niin pahuksen vaikeaa kun kaikki makea houkuttaa.
      Uutiset haluan kuitenkin kaikesta ikävästä huolimatta joka ilta katsoa, se ikäänkuin kuuluu iltaani.
      Nyt olen ruvennut illan päätteeksi katsomaan jouluelokuvia. Ne ovat sopivan kevyttä ja hömppämäistä katsottavaa, mikä vie ajatukset pois ikävistä asioista. En olekaan koskaan aikaisemmin niitä katsonut, vaikka kai niitä on joka vuosi tullut.
      Kotivinkki on minulle joskus tullutkin, mutta ei juuri nyt. Ihanaa kun näit vaivan kiittää toimittajaa hyvästä kirjoituksesta.

      Samoin sinulle ihanaa joulun odotusta<3

      Poista
  12. Valot tuovat lempeää tunnelmaa tähän maailman aikaan. Minä yritän ajatella niin, että teen sen minkä pystyn ja jos pystyn edes hiukan tuomaa hyvää mieltä tai rauhallista oloa itselleni tai muille, niin se riittää. Lisäksi olen ollut jonkinlaisessa mediapaastossa pitkän pitkän aikaa. Tiedostan tietysti, mitä maailmalla tapahtuu, mutta koen kuitenkin, että voin paremmin kun jätän jatkuvien uutisvirtojen tarinat vähemmälle.

    Lempeää joulun odotusta sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valot todella tuovat lempeyttä ympärilleen. Nautin joka kerta kun tulen kotiin ja valot loistavat lämpöä tuoden. Varmaan olisi terveellistä itse kullekin vähentää ikävien uutisten seuraamista.
      Kiitos Birgitta ja ihanaa joulun aikaa sinulle myös<3

      Poista
  13. Oi kylläpä oli ihanaa kun postasit tunnelmallisen kotinne valoja - zoomailin ihan innoissani pupua ja hääpariakin hyllyllä!! Minä olen ikuinen mummini FANI... hän opetti, ja muistutti niin monesti, että KAIKESSA ON JOTAIN HYVÄÄ - kamaluuksissakin!! Jotenkin tuntuukin, että hyvinvointivaltioissa jämähdetään helpommin murheeseen, kuin maissa joissa hätä on läsnä konkreettisemmin... Outo yhtälö, mutta juuri marras-joulukuun vaihteessa konkreettisesti koimme, miten tuhansien läheisensä menettäneiden ja yli kymmenen tuhannen kotinsa menettäneiden ihmisten MIELI oli näyttäytyi positiivisena, yritteliäänä ja niin kiitollisena siitä pienestä teosta, että olimme siellä - heidän kanssaan. Samaa tahdonlujuutta kuuli veteraanien puheissa Itsenäisyyspäivän juhlissa, sinnikkyydellä ja synkkyyteen vaipumattomalla tavalla Suomeakin rakennettiin sotien jälkeen. Sotia on ollut aina ja tullee aina olemaan, koskettavatko ne enemmän, kun tulevat lähemmäksi... kohdistuvat meidän kaltaisiin ihmisiin. Hyvinvointivaltioissa olosuhteet ovat jo liian hyviä - tavallinen työkään ei kelpaa, kun ei ole koulutusta vastaavaa... äärilaidan molemmat päät koen huonoina. Minusta Suomessa eletään jo sitä huonoa äärilaitaa, kun kehityksemme ja hyvämme ei enää riitä... koulutus, terveydenhuolto - enemmän kuulee valitusta kuin arvostusta - surullista!! Tällainen filosofi täällä pohdiskelee elämää mumminsa aivopesemänä - kaikessa on hyvää, välillä sen hyvän kaivaminen on vain paljon vaikeampaa - mutta se kannattaa!! Niimpä toivotan jokaiseen päivään mahdollisimman paljon asioita, jotka kullekin tuovat iloa... sen etsimiseen kannattaa käyttää enemmän aikaa, kuin niihin pakollisiin... hih... itsellä kyllä alkaa olla jo pakollista sen joulun etsiminen... Ukkokulta oli kuusen tuonut jo eilen sisälle "lämmittelemään" - lapsenlapset tulee sitä viikonloppuna koristelemaan. Ihania hyviä asioita - ihan kaikkialle maailmaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana että pupu ja hääpari kiinnostivat niin että zoomailit kuvia! Hääpari on isäni kirppariostos ja hän oli osti sen siksi, että hänen mielestään patsas esitti ilmiselvästi minua ja miestäni.
      Ehkä tämän ajan kurjista oloista on ainakin se hyöty, että sitten kun tilanne tästä joskus toivottavasti parantuu, niin muistaisimme olla tyytyväisiä siihen miten meillä asiat ovat verrattuna moniin muihin maihin.
      Lämmintä joulun aikaa sekä perheellesi että kuusellesi :)

      Poista
  14. Ihanan jouluisia ja kauniita kuvia teidän kodistanne! Olen ollut huolissani kun sinusta ei ole kuulunut mitään ja miettinyt oletko sairastanut. Onneksi olet pysynyt terveenä ja fyysisesti voit hyvin.

    Vastauksena kysymykseesi minä olen sitä mieltä, että joulusta saa iloita kuten myös muistakin onnistuneista tai positiivisista asioista. Maailmassa tapahtuu paljon raakoja, ikäviä ja anteeksiantamattomia asioita, joihin meidän voi olla ihan mahdotonta vaikuttaa. Minusta emme saa syyllistää itseämme siitä, että hymyilemme tai nauramme jollekin asialle. Jokainen meistä tuomitsee varmasti maailmalla tapahtuvat järjettömyydet mutta samalla jokaisen meitä tulee myös "pysyä järjissään" eli itseään ei voi surra näkymättömäksi.

    Minun edesmennyt isoäiti sanoi aina, että ”jokaisella pilvellä on hopeareunus”? Em. hän tarkoitti sitä, että vaikka päällä oleva pilvi olisi kuinka tumma, löytyy siitäkin tuo reunus. Myrskypilvestäkin löytyy jokin positiivinen asia. Se voi olla pieni ja joskus sitä joutuu etsimään tarkemmin. Eli summasummarum yritetään aina löytää se kadun aurinkoinen puoli kävellä.

    Hyvää viikonloppua Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjo! Ei tarvitse olla huolissaan. Ei vaan ole löytynyt aiheita kirjoitteluun, vaikka halua blogata onkin ihan niin kuin ennen. Ja kun en ole omaa blogiani päivittänyt, niin sitten on jäänyt muidenkin blogien lukeminen vähiin ja kommentointi sitäkin vähäisemmäksi.
      Eikä tämä vähentynyt postausten määrä johdu siitä, että olisin niin maassa maailman tapahtumista etten pystyisi kirjoittamaan. Ihan normaalisti täällä pärjätään, mutta tätä postausta kirjoittaessa vaan tuli mieleen, että moni voi pitää tällaista kodin koristamista jouluksi ja siitä kuvia tänne laittamista ajattelemattomana, kun kauheuksia tapahtuu.

      Oikein hyvää viikonloppua sinullekin ja mukavaa joulun aikaa<3

      Poista
  15. Välillä tulee väkisinkin taukoja bloggaukseen... itselläni on ollut samaa hidastumista ja harvenemista. Välillä on kuitenkin kiva jotain julkaista.

    Kyllä, nyt nautitaan joulusta, Kristiina! Se ei toden totta auta maailmaa kauheuksineen, jos emme anna itsellemme lupaa myös nauttia elämästä ja etenkin juhlasta. Joulu on hyvä syy kohottaa vähän omaa ja läheistensä mieltä ja suunnata huomiota hyviin asioihin maailman kauheuksista. Ihanaa, kun olet jo laittanut joulukoristeet. Ennen joulua fiilis on jotenkin parhaimmillaan ja joulun jälkeen voikin sitten alkaa odottelemaan valoa ja kevättä :). Kivaa joulunodotusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aina ei suju bloggaaminen. Jos vaikka aikaakin on, niin toisinaan vaan ei löydy mitään sanomista.
      Ihanaa kun niin moni kommentoi tähän postaukseen ja varsin samanmielisia mietteitä teillä kaikilla on ollut tästä aiheesta. Joten nautitaan nyt täysillä kaikesta, se ei kai ole keneltäkään pois.
      Tuokin on niin totta, että joulu tuntuu parhaimmalta silloin kun se on vielä edessä!
      Samoin sinulle oikein hienoa joulun aikaa!

      Poista
  16. Kyllä joulusta saa iloita, vaikka maailman tilanne onkin mitä on.
    Kauniita jouluvaloja teillä on esillä ja ihanaa että kuusikin on jo koristettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloitaan joulusta siten kuin halutaan ja pystytään. Tuodaan kuusi aikaisin sisälle ja viedään heti viimeistään uutena vuonna varastoon. 🌲

      Poista
  17. Ehdoton kyllä. Joulusta PITÄÄ iloita juuri siksi, että jaksaa taas niitä kurjempia uutisia kaikkialta.

    Ihanaa joulunaikaa!! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on hyvä syy iloita joulusta tai mistä muusta kivasta asiasta.
      Sinulle myös rauhallista joulua <3

      Poista
  18. Hei, tunnistan ajatuksesi ja olen pohtinut itse hyvin paljon samaa. Omallakin kohdallani bloggaaminen ja toisten blogeissa vierailu on vähentynyt. Ei sillä, ettenkö kummastakin pitäisi, mutta jotenkin tuntuu kaikki niin tahmealta. Töissä on kiirettä, mutta niin on ollut aiemminkin. Tulevaisuus valitettavasti ahdistaa, vaikka pakolla siirrän siihen liittyvät asiat ajatuksissani taka-alalle.
    Olen kuitenkin päättänyt, että meillä vietetään joulua entiseen malliin. Toki koristeita ja leipomuksia ym. on joka joulu aiempaa vähemmän, mutta on kuitenkin ja kuusi koristeltu myös yhtä reippaasti ja iloisesti kuin aiemminkin.
    Pienen ihmisen vaikutusmahdollisuudet ovat hyvin rajalliset, joten yritetään tehdä elämästämme paras mahdollinen 🤍
    Levollista joulun aikaa ja onnea alkavalle vuodelle 🤍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että nämä ajatukset pyörivät monenkin päässä tällä hetkellä. Tahmeaa tosiaan tämä bloggaaminen on omallakin kohdalla kun vertaan aiempiin vuosiin.
      Meidän joulu myös on paljolti samanlainen kuin ennenkin.
      Toivotaan että uusi vuosi olisi tätä vuotta valoisampi ja toivoa herättävämpi<3

      Poista
  19. Kiitos Suvi! Kommenttisi oli mennyt roskaposteihin, siksi tuli näkyviin vähän viiveellä.

    VastaaPoista