30/11/2023

Tilasin "pikkujoululaatikon"



Marraskuu meni vauhdikkaasti ja vaihtelevissa säissä. Yhtenä päivänä oltiin vielä ihan syksyisissä, ruskaisissa tunnelmissa ja toisena sitten pyrytti lunta ihan valkoisenaan.
Lumitöitä on jo saatu tehdä ja pakkastakin on ollut jo monta päivää muutamia asteita.

Joillakin on vene vielä vesillä ja toiset jo kaivelevat suksia esille.

Itse olen jo ottanut varastosta adventtitähden ja kyntteliköt. Myös ulos ollaan laitettu valoköynnöksiä.

Viikonloppuna on jo pikkujoulu ja tilasinkin paikallisesta kalamyymälästä "pikkujoululaatikon", joka sisältää lohta eri muodoissa, silliä ja mätiä. Vesi tulee kielelle ihan jo pelkästä ajattelemisestakin kun noita herkkuja mietin. Oli tuolta kalamyyjältä varmaan kannattavaa laittaa ilmoitus facebookin sivulle kun jo pitkä lista tilauksista näkyy kommenteissa. Itseltä olisi  tarjous jäänyt  kokonaan huomaamatta jos ei se facen sivulla olisi tullut vastaan. Tuon annoksen hintakin tuntui ihan kohtuulliselta sillä se maksoi alle 30€. Siitä riittää kahdelle ihan mukavasti, uskoisin.

Viime postauksen kommentteihin vastaaminen tapahtui viiveellä joidenkin osalta, sillä useampia kommentteja oli mennyt roskapostiin, pahoittelut tästä.


Nyt oikein hyvää alkavaa viikonloppua, pikkujoulua ja ensimmäistä adventtia!

💖💖💖


22 kommenttia:

  1. Jag önskar dig en fin lillajul! 🥰

    VastaaPoista
  2. Mukavaa pikkujoulua teille. Täällä on myös satanut lunta ja ollut pakkasta. Kuukin on möllöttänyt taivaalla. Huomenna pikkujouluruokia ostamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tellervo, samoin sinulle. Meillä on myös paljon lunta. Katsoin säätiedotuksesta edellispäivänä että meillä oli tuplasti niin paljon lunta kuin Turussa.

      Poista
  3. Oi että miten hyvä idea tuo pikkujoululaatikko 🖤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hyvä idea. Jo eilen syötiin siitä ja vielä jäi ainakin täksi päiväksi.

      Poista
  4. Oi, näissä postauksissasi on niin ihana merellinen tunnelma! Minulle oli uusi asia tuo myös ahvenanmaalainen perinne, että pikkujoulu on ennen ensimmäistä adventtia olevana lauantaina!
    Minullekin tuli vesi kielelle kalaostoksistasi lukiessani.
    Ihanaa joulunodotusta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Merta täällä riittää joten aika usein sitä kuviinkiin eksyy. Mutta eikös mantereellakin vietetä pikkujoulua tänä viikonloppuna?!
      Hyviä olivat kalat.

      Poista
  5. Kalalaatikko kuulostaa aivan ihanalta, kyllä vesi tuli kielelle täälläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä maittavaa ja syötiin siitä kolme kertaa!

      Poista
  6. Mukavaa joulun odotusta!

    VastaaPoista
  7. Kiva idea tuo kalalaatikko ja minusta kohtuu hintaan . Me teemme kaikki aina itse niin valmista ei tule ostettua. Joskus kylmäsavulohta kun omat tekemät on loppunut pakasteesta .
    Minäkin kaivoin paperitähden esille ja toimme kuuset jo mökiltä kotiin . Meillä on ollut vuosia kaksi kuusta yläkerrassa olohuoneessa ja alakerran ruoka huoneessa .
    muovikuuset kylläkin kun minä olen allerginen .
    Me olimme myös lauantaina pikkujouluissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo laatikko oli juuri sopiva kun meitä oli vain kaksi syömässä, mutta "isoksi jouluksi" mieheni valmistaa graavilohta aina ison määrän ja se onkin suosittu ruokalaji meillä.
      Kuusi haluttaisi itseäkin ottaa jo esille varastosta, mutta yritän malttaa mieleni vielä muutaman päivän. Meillä ei ole allergiaa, mutta tekokuusi on ilahduttanut meitä jo vuosia.

      Poista
  8. Tuo tilaamasi "kalalaatikko" kuulostaa todella herkulliselta. Hinta 30€ tuntuu melkein ilmaiselta jos mukana on lohta eri muodoissa, silliä ja mätiäkin. Minähän voisin joulupöydässä elää pelkästään tuolla kalapuolella. Varmasti teidän pikkujouluissa oli herkkua tarjolla.

    Minä ajattelin huomenna itsenäisyyspäivän kunniaksi virittää jouluvalot parvekkeelle. Oli tarkoitus jo pikkujouluna mutta en muilta kiireiltäni ehtinyt. Kävin nimittäin Anna's Joulumaa nimisessä paikassa, josta ehdin jo kirjoittaa blogiin postaukseen.

    Mukavaa itsenäisyyspäivää Kristiina ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkullista oli. Kalat ja yleensäkin kylmät syötävät ovatkin ihan parasta. Minun tekisi mieli jo ottaa kuusikin esille.
      Oikein hienoa itsenäisyyspäivää sinulle myös<3

      Poista
  9. Oih - pikkujoululaatikko!! Namskis... minähän elän pääsääntöisesti kalalla... lapsuudesta saakka ollut näin!! Otitko kuvaa laatikosta, mitä kaikkea?
    Edullinen... mätejä on saatava jouluksi... muikunmätiä varsinkin, kun olen niiltä vesiltä kotoisin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalat olivat aivan mahtavan hyviä. No en harmikseni huomannut kuvaa ottaa. Laatikossa oli kylmä-ja lämminsavustettua lohta, graavia lohta, mätiä, lohen kastiketta ja kaksi valinnanvaraista sillipurkkia. Erityismaininta viinimarjoilla maustetusta sillistä, jota aiomme ostaa jouluksikin. Oli paikallista valmistetta. Mäti ei petä koskaan.

      Poista
  10. Erikoiset Asiantuntijat7/12/23 08:45

    Kätevä idea tuo pikkujoululaatikko. Ja kaloihin ei koskaan kyllästy.

    VastaaPoista
  11. Ritavuoren juurella10/12/23 20:42

    Hienoa niille, jotka syövät kalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oikeastaan kaikki tykkäävät kalasta ja tilasinkin juuri tänään samasta paikasta isomman joululaatikon jouluksi.

      Poista