22/05/2021

Kesäkukkia ja hyttysverkko



Kesä on tullut tai ainakin toivon niin, sillä uskaltauduin ostamaan kesäkukkia terassille. Ostin miljoonakelloja joista minulla on pelkästään hyviä kokemuksia. Ne kukkivat yleensä runsaasti ja kasvavat mahtaviksi "mättäiksi" laatikossaan.

Nyt on pieni varaus noiden menestymiseen, sillä kotona huomasin ostoskuittia lukiessani että nämä olivat amppelikukkia. Mutta kaipa ne pärjäävät yhtä hyvin laatikossa, uskoisin.




Meillä on aikaisempina vuosina ollut kukkalaatikot terassin kaiteissa, mutta nyt keksimme laittaa ne kesähuoneen ikkunoiden alle, mutta kuitenkin ulkopuolelle.  J teki puiset kannattimet joiden päällä laatikot ovat. Koska kesähuone toisinaan tulee aika kuumaksi aurinkoisina kesäpäivinä, niin on parempi että kukkaset ovat ikkunan ulkopuolella. Ne näkyvät kuitenkin mukavasti sisälle kesähuoneeseen, eivätkä myöskään vie tilaa kesähuoneesta.

Nyt toivon ettei öistä enää tule kovin kylmiä jotta kukat pärjäävät.








Sain äitienpäivälahjaksi pienen pensastomaatin. Siinä oli jo saadessa valmiita tomaatteja ja niitä on tullut koko ajan lisää. Meinasin ensin istuttaa sen mökille kasvihuoneeseen, mutta taidankin pitää sen täällä kotona kesähuoneessa. Mietin että ehkä siitä ei satoa saa kuitenkaan kovin kauaa kun jo näin aikaisin keväällä on niin paljon valmiita tomaatteja, joten nautimme niistä nyt täällä kotona niin kauan kuin niitä riittää.





Nettikirppikseltä ostin kolme pensastomaattia lisää ja ne istutin tänään mökille kasvihuoneeseen lavakaulukseen. Oma riskinsä niidenkin pärjäämisessä on, sillä meillä ei ole minkäänlaista lämmitystä kasvarissa.

Tomaattien lisäksi lavakaulukseen mahtuu muutakin, ainakin basilikaa ajattelin laittaa.

Kasvihuoneen ulkopuolella on neljä lavakaulusta jotka vielä ovat tyhjiä, paitsi yksi jossa on raparperia. Niihin tulee varmaan ne tavanomaiset herneet ja salaatteja sekä tilliä.

Ostimme tänään multatäydennystä joka lisätään lavoihin bokashimullan kanssa.

Roope-robottiruohonleikkuri on pitänyt vapaata kun mekään ei olla oltu mökillä, joten ruoho oli kasvanut melko pitkäksi, joten se leikattiin myös mökkikäynnillä ihan perinteisesti työnnettävällä leikkurilla.

Kotona olen kitkenyt rikkaruohoja kukkapenkeistä ja istuttanut kaksi havukasvia entisten lisäksi.





Kivasti näkyvät kesäkukat jo nyt sisälle kesähuoneeseen ja vielä paremmin ne näkyvät sitten kun ovat hiukan kasvaneet.




Tämä muratti selvisi talvesta kesähuoneessa, mutta toisen samassa paikassa talvehtineen sain heittää pois, sillä se ei selvinnyt.




Kesähuoneessa on toisinaan liiankin kuuma ja rakentaessaan J teki ylimääräisen tuuletusluukun seinään. Se oli kuitenkin hiukan liian pieni jotta huone viilentyisi tarpeeksi ja niinpä hän suurensi luukkua ja nyt se on saman kokoinen kuin kesähuoneen ikkunat. Että kaikki itikat eivät lentäisi sisään, teki J verkosta itikkasuojan. Se on niin hyvä, eivätkä pääse ampiaiset ym. sisälle, linnuista puhumattakaan. Oviaukossa meillä on myös verkko-ovi, joten nyt pystyy pitämään sekä ovea että tätä luukkua yhtä aikaa auki ja saa sopivasti viilentävää tuulta kesähuoneeseen.

Mökillä meillä on hiukan koristeellisempi hyttysverkko jonka näet TÄÄLLÄ











Tänään on ollut hieno päivä pihalla työskentelyyn ja nyt illalla tuntee että on ollut raittiissa ilmassa ja tehnyt hommia. Voi olla ettei unta tarvitse kauan odotella.

Mökkipihassa viikko sitten ostamani sireeninalut olivat hyvissä voimin ja tuntui että ne olivat jo kasvaneetkin hiukan. 

Mitä sinä olet tänään puuhaillut?



MUKAVAA VIIKONLOPUN JATKOA!

💛💛💛

 

22 kommenttia:

  1. Oi ku pääsis jo muuttamaan niin sais etupihalle sekä takapihalle laitettua kukkia! Ihania kuvia!💜

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on mukava odottamista muuton kanssa ja se on aina yhtä jännittävää.

      Poista
  2. Ihana tuo teidän kesähuoneenne <3 Kesäkukkien laittaminen ulkopuolelle on järkevää ja kukat näkyvät sisäpuolelle sievästi ikkunoista.
    Minä olen viettänyt super kulttuuriviikkoa :D Viikonloppukin on mennyt kultturellisti :D Eilen (lauantaina) olin valokuvauskurssilla ja viime yönä katsoin Euroviisut. Tämä päivä menee varmaan lepäillessä ja kotitöitä tehdessä. Leppoisaa sunnuntaita ja aurinkoista alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvältä tuntuu tuo ratkaisu laittaa kesäkukat ulkopuolelle. Vielä amppeli tai pari jotka myös laitetaan ulkopuolelle. Silloin ei tarvitse pelätä sitäkään että niistä valuisi kasteluvettä kesähuoneen matolle.
      Valokuvauskurssi kuulostaa mielenkiintoiselta. Toivottavasti sait siitä enemmän kuin minä muinaiselta kurssilta. Kurssi oli aloittelijoille mutta minä en tajunnut mistään mitään kun suurin osa kurssilaisilta kuulosti ihan ammattilaisilta ja "opetus" oli sen mukaista eli liian korkealentoista minulle.
      Sinulle myös oikein mukavaa ja keväistä viikkoa!

      Poista
  3. Kiva idea onkin tuo teidän kesäkukkien uusi paikka. Meillä ei ole kesäkukkia vielä laitettu ja pihahommia olisi vaikka kuinka paljon tehtävänä. Eilen siirrettiin klapikuormia tyttären tontilta meille ja tänään ollaan menossa Lohjansaareen siivoamaan miehen kotipaikan pihaa. Jospa kohta saisimme sen talon myyntiin.
    Päivänpaisteista helluntaisunnuntaita teille ☀️🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin mietin pitkään uskaltaako kesäkukkia jo laittaa, mutta päätin uskaltaa. Teillä onkin ahkeruutta huokuva viikonloppu takana! Toivotaan että talon myynti pääsee alkamaan.

      Poista
  4. Fiksu idea laittaa kesäkukat kesähuoneen ulkopuolelle. Näin niitä voi ihailla kummastakin suunnasta. Muutenkin kesähuoneenne on ihastuttava paikka, josta on varmasti paljon iloa varsinkin sateisina päivinä.
    Lähipäivinä on tarkoitus itsekin käydä ostamassa kesäkukat. Usein olen ne jo tässä vaiheessa laittanut, mutta nyt on ollut turhan koleaa.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietetään aikaa kesähuoneessa tosi paljon ja kaikki ateriatkin nautitaan siellä näin kevät/kesä-aikaan.
      Koleus sai minutkin miettimään koska uskaltaa, mutta siellä ne nyt ovat.

      Poista
  5. Kyllä on kaunista ja viihtyisää ❤︎ En ole tainnut montaa kertaa mainita, joten mainitsen taas että tuo teidän kesähuone on IHANA!
    Me täällä kelluvalla kesäkodilla nautimme aurinkoisesta illasta kylmän, sumuisen ja sateisen, lähes nelituntisen merimatkan jälkeen. Seiskalta saunan lämmitykseen ja saadaan saari-isännän luvalla saunoa ja uida niin kauan kuin jaksamme :D Täälläkään tuskin tarvitsee unta kauan odotella ;)
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa ❤︎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos Ansku! Ihanaa että saitte aurinkoisen illan ja taitaa sauna maistua pitkän päivän päätteeksi. Sumu ja sade ei ehkä kuulu veneilijän toivesäihin!

      Poista
  6. Tänään kävin patiota rapsuttelemassa. Se on jo niin vanha, että kasvaa pelkkää rikkaruohoa vain läpi vaikka mitä tekisi. Välistä kasvoi voikukkia, orvokkeja, metsämansikkaa ja saniasta, huoh!
    Ihanat kukat olet ostellut. Täällä saatiin iltapäivästä oikein kunnon sadekuuro niskaan, mutta nyt on taas selkeää ja nättiä.
    Kaunista iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu ilmiö tuo että kivien/laattojen välistä kasvaa jos jonkinlaista. Meilläkin sisäänkäynnin edessä on laatoitus ja viime kesänä ostimme sellaisen raudan jolla vetämällä saa nuo välit helposti puhtaaksi, eikä ollut kallis hankinta, muutaman euron. Ihan kylän K-Supermarketista löytyi.
      Mantereella on satanut, mutta meillä ei tullut pisaraakaan.

      Poista
  7. Ihanan kesäinen fiilis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit. Kesäkukkien myötä kesä aina alkaa, olkoon sitten kylmä ja sateinen tai kuuma ja aurinkoinen :)

      Poista
  8. Ihania kesäkukkaistutuksia sulla! Miljoonakello on takuuvarma valinta, se on aina menestynyt minullakin. Hienoa, että olet onnistunut säilyttämään muraatin hengissä läpi talven. Minun muraattini kuolivat kaikki.

    Samoissa istutuspuuhissa minäkin olen ollut mökillä. Kasveja kasvaa nyt kasvihuoneen suojissa ja ulkona ruukuissa. Kirsikkatomaattiamppelin jätin ulkosalle, lämpimälle katetulle terassille. Toivottavasti ei tule enää kovin kylmiä öitä.
    Mukavaa toukokuun viimeistä viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin tykästynyt miljoonakelloon etten mitään muita oikeastaan ostakaan. Lobeliat olisivat suosikkikukkiani myös, mutta en saa niitä menestymään. Aina ne kuivuvat ruskeiksi vaikka mielestäni kastelen ihan sopivasti.
      Mulla on nyt nuo kolme pensastomaattia kasvihuoneessa ja ollaan nyt kotona, joten pitäisi ajaa katsomaan tarvitsevatko lisää vettä. Nainen jolta ne ostin kehoitti sekoittamaan multaan murskattuja kananmunankuoria ja olen nyt niitä kerännyt ja aion laittaa niitä noille tomaateille.
      Peukut pystyyn sekä sinulle että minulle ettei tule kylmiä öitä enää ja saamme kukoistavat ja satoisat kasvatit.

      Poista
  9. Ihanat kukat ja kyllä ne amppelimiljoonakellot viihtyvät varmasti myös noissa laatikoissa. On siinä kuitenkin tilaa rönsyillä alaspäin.
    Nappasin heti tuosta aiemmaata postauksesta itselleni vinkin romanttisesta hyttysverkosta. Kohta on meilläkin sellainen - materiaalit löytyy! 👍🥰❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon että kukat eivät tajua olevansa laatikossa amppelin sijasta😊
      Kiva jos onnistuin antamaan idean tuohon valoverhosta tehtyyn hyttysverkkoon. Ollaan oltu siihen tyytyväisiä.

      Poista
  10. Katsoin heti ensimmäisestä kuvasta, että onpa kauniit kannattimet ja kiva idea laittaa laatikot tuolla lailla ulos ikkunan eteen. Olen itse asiassa pohtinut samaa, mutta joutuisin joka kerta avaamaan ikkunan ylettyäkseni kastelemaan ja pahaa pelkään, että se jäisi.... joten kesäkukat saavat nyt kukkia terassilla ruukuissa.
    Aivan valtavan kaunis, suorastaan syötävän suloinen, tuo pitsinen hyttysverkko! Mainio idea!
    Toivotaan, että kesä vihdoin tulee, eikä tarvitse enää pelätä kaiken paleltumista. Vähän jo alkaa tympiä tämä viileys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos ikkunan joutuu avaamaan kukkia kastellakseen, niin aika hankalalta se tuntuu, mutta minä onneksi vältyn siltä kun voin seistä terassilla ja kastella.
      Pitsinen hyttysverkko on kyllä osoittauunut hyväksi ja kauniiksi.
      Nyt sataa, mutta kyllä se kaunis ja lämminkin sää vielä tulee!

      Poista
  11. Miljoonakello kuuluu myös minun suosikkeihini. Helppo kasvattaa ja kukkii uskollisesti.
    Kuumiksi kesähuoneet tuppaavat tulemaan, mutta toisaalta pidentävät kasvukautta molemmista päistä. Meillä roikkuu useampi amppelitomaatti, ja niistä saa tosi aikaisin satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljoonakello on kyllä kiva hoidettava ja takuuvarma kukkija.

      Poista