17/11/2020

JOKO SINÄ OLET KOKEILLUT TÄTÄ?



Hei!

Näin joulun lähestyessä ja iltojen pimetessä yhä aikaisemmin, muistui mieleen tällainen tuunauskeino. Se on yksinkertainen tehdä, ei maksa mitään ja lopputuloskin on aika kivan näköinen.

Olen tehnyt tämän aikaisemmin maljakkoon, mutta nyt kokeilin tuollaista isoa tuoppia, vai mikä kannu lienee. Lopputuloksena valkoinen koristereunus on kiivennyt lasipintaa pitkin muodostaen "huurre"koristeen lasiin.




Miten tämä tehdään?

Laitetaan astian pohjalle karkeaa suolaa parin sentin verran ja sitten kaadetaan vettä niin paljon että suola peittyy.

Sitten vaan odotetaan että jotain tapahtuu. Ja parin päivän päästä suola-vesiseos on alkanut muodostaa noita jään näköisiä kuvioita lasin pinnalle. Mulla tämä on ollut nyt kolme päivää.




Aamuhämärissä kuvasin lasiterassilla, sillä siellä on hyvä valo melkein aina kuvaukseen. Katon läpi tulee valoa, joten valoisampaa on kuin sisällä

Laitoin tuikkukynttilän astian taakse, sillä kaikki vesi ei ollut vielä imeytynyt enkä halunnut tuikkua kastella.








Nyt iltapäivällä laitoin tuikun sisälle astiaan ja kauniisti se siellä palaa. Suolaseinä on jo aika korkealla.

TÄÄLTÄ voit katsoa miltä sama temppu näytti maljakkoon tehtynä jokunen vuosi sitten.


IHANAA PÄIVÄÄ!

💛💛💛



 

14 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Tämä lähtee kokeiluun tänä iltana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yksinkertainen ja vaivaton tehdä. Kannattaa kokeilla.

      Poista
  2. En ole suolahuurretta kokeillut. Näyttää kauniilta.
    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mukavan näköisiä näistä tulee.
      Pitääpä käydä katsomassa haastetta.

      Poista
  3. Kiva idea ja tulee jotenkin sellainen luminen/jäinen tunnelma tuosta. Todella kaunis <3
    Ihanaa iltaa sinulle Kristiina <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven tunnelmaa edes sisälle, kun ulkona tuntuu syksy-teema jatkuvan.
      Samoin sinulle Outi!<3

      Poista
  4. Kiitos vinkistä! En ole tuollaista vielä tehnyt. Näyttää talvisen kauniille. Hyvää viikon jatkoa! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä. Kokeile jos et ole aiemmin tällaista tehnyt. Oikein mukavaa viikkoa sinullekin!<3

      Poista
  5. Oi!! Tätä pitää kokeilla.
    Kiitos ideasta.

    VastaaPoista
  6. Olen näistä joskus kuullut, mutta en tee itse. Teidän lasiterassi on niin kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tein ensimmäisen kerran muutama vuosi sitten. Tästä ei oikein tullut onnistunut, sillä tuo astia ei ole paras mahdollinen tähän.
      Terassi on <3

      Poista
  7. Onpa kiva! Tulee kauniin valkoista jääkukkien tuntua kaiken ikkunan takana näkyvän harmauden keskelle.

    Ja terassi on niin super <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmaata on tosiaan viime päivinä (viikkoina?) ollut, joten kaikki mikä piristää on tervetullutta.
      Terassi on <3<3<3<3

      Poista